Obsidian Entertainmentin, Bethesda Softworksin ja Namco Bandai Gamesin aiheuttama uusi ydinlaskeuma saapuu 22. lokakuuta Eurooppaan ja kaikki Fallout-fanipojat ovat tästä innoissaan. En voi kieltää ettenkö itsekin olisi tästä hyvin innoissani koska pidin Fallout 3:sta. Se oli yhtä maukas kuin letut mansikkahillolla, mutta valitettavasti ruokajuomana oli vain kuravettä, joka oli ainoa ja samalla hirveä keino huuhtoa suuta silloin kun hillo rupesi maistumaan liian imelältä. Miksei se voisi olla tavan vettä kun se voi aina olla yhtä hyvin paskavettä... Tämä kuravesi, joka kuvastaa pelin varjopuolia ja niiden karmean maun muistan aina vaikken enää ikinä pelaisikaan peliä... mutta silti rakastan sitä helvetin peliä sydänjuuria myöten! Se todellakin on vihan sekainen rakkaussuhde, jossa rakkaus kuitenkin voittaa. Fallout 3:n aiheuttama suuri nautinto on tuonut rakkaita pelikokemuksia, josta ei voisi luopua vaikka se repi sieluni arpisemmaksi  kuin Stuntman Miken naamataulu on. Fallout: New Vegas on silti tähteni taivaalla... mutta silti täytyy muistella edellistä osaa sen verran pahalla mielellä kertoen niistä "ominaisuuksista" jotka minua pelissä suuresti ärsyttivät samalla toivoen etteivät ne periydy tulevaan New Vegasiin.

Bugisuus: En tiedä muista mutta mielestäni kyseessä on bugisin laatupeli miesmuistiin. Kun minä ostan pelin kaupasta, minä oletan, että peli on huolella koodattu, testattu, koodattu ja vielä kerran testattu kiertäen saman kehityksen noidan kehän miljoonaan kertaan että kehittäjät saavat pelistä toimivan. Ilmeisesti joku meni vikaan jossain kohtaa sillä pelini kaatui varmaan 200 kertaa koko pelin aikana ja puhumattakaan tietysti montako kertaa se kaatui lisäosia pelatessani. Se saattoi kaatua alkuvalikossa, kaatua peliä ladatessa, kaatua kun astuit ovesta sisään, kaatua kun astuit ovesta ulos, kaatua sekunnin päästä, vartin päästä, kolmen tunnin päästä tai yhtenään ettei pelaamisesta tullut mitään! Järkyttävää, suoraan sanottuna järkyttävää. Minä päivitin tietokoneesta ajurit piirisarjoja, näytönohjainta ja sanomattakaan itse peliä myöten kaikki mutta vika ei korjaantunut. Mikään peliä koskeva foorumi tai Bethesda ei ole pystynyt tarjoamaan korjauksia tähän karmeaan bugisuuteen ja viimeinen päivitys, versio 1.7, julkaistiin 27.7.2009, johon pelin päivitystuki loppuu. En ole ratkaissut tätä ongelmaa tähänkään päivään mennessä ja kyseessä on todellinen mysteeri. Ongelma voi johtua yhteensopimattomasta näytönohjaimesta tai jostain ohjelmasta, joka ei vaan tule pelin kanssa toimeen, mutta tämä on spekulointia. Sen tiedän että kyseessä ei ole mikään vanha tietokoneen romu vaan uudehko kone, joka pystyy pyörittää pelin kuin pelin. Asia on kuitenkin joutunut sille ongelman tasolle, jonka kaikki nörttiukot tuntevat "sielumaailman ongelmana" ja sieltä ylösnouseminen ei onnistuisi Jeesukseltakaan. Xbox 360 -versio pelistä näyttää kuitenkin stabiilimmalta kuin PC-versio mutta sekään ei ole säästynyt omituisilta kaatuiluilta.

Kenttäsuunnittelu ja liikkuminen: Ymmärrän että on kyseessä post-apokalyptinen maailma erämaineen ja autioine rakennuksineen ja paikkoineen, jossa kaikki on paskana ja ruosteessa, sodan tai säteilyn raiskaama ja sellainen maailma ei hirveesti mielenkiintoista oikeasti
tarjoakaan ja sitä se on tässäkin pelissä. Peli on kuin realistinen tuomionpäivän simulaattori, mutta lähinnä erämaan ainoa tekeminen on
tappaminen ja ryövääminen. Erämaa tarjoaa vain vihamielisyyttä ja tapettavaa kävellessäsi A-paikasta paikkaan B. Pidän Red Dead Redemptionia pelanneena siitä kuinka saatan törmätä erämaassa ohikulkevaan ihmiseen, joka tarvitsee jotain apua tai tarjoaa muuten vaan vaikka lyhyen keskustelun. Keskustelua ja tekemistä löytyy pikkukyliltä ja muista "linnoituksista", mutta niiden väliltä se on yhden käden sormilla laskettavissa. Jotain virikettä puuttuu Fallout 3:n avaruudesta ja se saa pelin vaikuttamaan hiukan tylsältä. Tylsyyttä ei myöskään paranna se tosiasia, että tulet löytämään itsesi monia kymmeniä kertoja paskaisista toimistorakennuksista ja pahimpana asiana viemäreistä joita koluat
kymmenien kilometrien edestä, kunnes olet kurkkuasi myöten täynnä niiden likaa, rojua, pimeyttä, ahtautta ja harmautta. Pelkästään jo avaralla aavikkolla käveleminen on itseään toistavaa niin kuvittele sitten resuamista ahtaissa viemäriverkostoissa... ja aavikko todella kaipaisi kuollakseen jotain monttuprätkää tai rantakirppua. Kuvitelkaapa sitä hauskuutta Capital Wastelandin kokoisessa "hiekkamontussa"! Kaikki vaan on hyvin ahdistavaa, pitkä veteistä ja tylsää eikä ole mitään piristystä, tunnelman kohottajaa tai verta pysäyttävän jännittävää.

Musiikki: Pelissä ei ole kummosta musiikkitarjontaa ja jos sitä on se on kamalaa! Ajoittain voi kuulla lyhyen pätkän tuulta muistuttavaa länkkärivihellystä, joka kuvailee loistavasti maailman autioisuutta, mutta sitä kummempaa musaa on turha hakea. Kaikki loppu on hiljaisuutta, ellet laita suhisevaa radiokanavaa päälle, mutta nekin on kustu. Radiokanavia on vain muutama ja nekin onnettomasti kyhättyjä, jotka pyörittävät samaa 10 minuutin ohjelmaa ja paria samaa kappaletta koko helvetin ajan. Pahin niistä on Enclaven radio, joka suoltaa vaan tauotonta propaganda-paskanjauhantaa. Toisena vaihtoehtona on kuunnella luonnon kuolettavaa hiljaisuutta ja heinäsirkkoja, joka käy tylsäksi nopeasti. Pelitiimillä ei tietysti käynyt mielessäkään mp3-soittimen lisäys Pipboyhin mutta ainahan voi tökkätä Slayerin tulille omasta soittimesta, mutta tänä päivänä jolloin peleistäkin löytyy kaikkea, viimeisimmäksi luulisi tarvitsevan omaa mp3-soitinta saadakseen peliin musiikkia!

Ääninäyttely: Ääninäyttely paikoitellen täyttä timanttia ja sitä tarjosivat mm. Liam Neeson (James eli sankarin isä), Malcolm McDowell (Presidentti) ja Ron Pearlman eeppisessä kertojan roolissa, mutta pienemmissä rooleissa olevien hahmojen äänet muistuttivat paljon toisiaan. Varsinkin luullen kuulleeni erään karhean miesäänen varmaan kymmenellä eri hahmolla. Luullakseni se oli näyttelijä Pete Papageorge, jolla oli 17 mieshahmon roolit! Näitä olivat Chief Gustavo, Paladin Vargas, Allen Mack, Paladin Bael, Brock, Caleb Smith, Defender Rockfowl, Forty, Garza, Knight Finley, Joe Porter, Irving Gallows, Lucky Harith, Scott 'The Mechanist' Wollinski, Paladin Kodiak, Donovan ja Karl. Valitse omasi ja muistat äänen varmasti! Moni hahmo käytti samaa äänikirjastoa, joten pientä laiskuutta on havaittavissa. Olisiko tehnyt kipeää ottaa additional voices -ääninäyttelijöihin mukaan vaikka multitalentit Lex Lang ja Phil LaMarr? Ei todellakaan.

Tarina: Tarina on mielenkiintoinen, mukaansa tempaava sekä antaa loistavat asetelmat pelille, mutta sen ongelmana on sen lyhyys. Jos pelaaja ei lähtisi poukkoilemaan ympäri erämaata sivutehtävien perässä, olisi peli pituudeltaan joitakin tunteja... ehkä vähän päälle 5 tuntia. Toisella läpipeluu kerralla pelaaja suorastaan haluaa koluta kaikki paikat läpi ettei peli olisi pelattu liian nopeasti. Peli ei pitkitä peliä tietoisesti vaan sai lyhyydellään itseni tekemään kaikkea muuta kuin pelaamaan itse tarinaa, joka on mielestäni ennenkuulumatonta. Se on hienoa että peli saa pelaajan tutkimaan koko maailman, mutta hiukan väärin perustein... vain sen takia että olisi hieman lisää pelattavaa koska tarina ei sitä ainakaan anna.

*Ne, jotka eivät ole vielä pelanneet peliä ja haluavat kokea tarinan, kannattaa lopettaa lukemasta sillä nyt tulee spoilereita!*

Loppuratkaisu: Negatiivisuuden nimeen peli tarjoaa kaksi loppua, joista kumpikin ovat laiskoja ja totaalisia pettymyksiä enkä tarkoita pelin lopussa tulevaa Ron Pearlmanin päätöspuhetta, joka on yhteenveto kertoen mitä olet ja mitä teit pelissä, joka ei hirveesti täytä sitä pettymystä mikä loppuratkaisuista jää. Loppuratkaisuilla tarkoitan sitä että pelaajan täytyy käynnistää isänsä rakentama veden puhdistamo, mutta se joka astuu sisälle kontrollihuoneeseen TULEE KUOLEMAAN! Sinulle annetaan kaksi vaihtoehtoa: joko sinä sanot mukana kulkevalle naissotilaalle, että olet pelkuri etkä todellakaan astu huoneeseen, jolloin päätös vaikuttaa
päätöspuheeseen ja Pearlman sanoo ettei sinusta ollut mihinkään. Toisessa vaihtoehdossa sinä astut huoneeseen, käynnistät puhdistamon ja kuolet. Tällöin Pearlman sanoo että kuolit sankarina. Hip - hip - helvetin - hurraa... kiitos tästäkin. Tämä vaan esittää kysymyksen miksi pelaaja ei voi hyödyntää supermutanttikaveriaan, joka kestäisi sen säteilyn ja kenenkään ei tarvitsisi kuolla? Olisi hienoa saada valinta myös hyvälle lopulle, mutta se onkin liikaa pyydetty. Tottakai sankarimme herää henkiin Broken Steel -lisäosassa ja seikkailu jatkuu, mutta vahinko oli jo tehty varsinaiseen peliin. Broken Steel tuntuu vaan hätiköidyltä korjaukselta korjata alkuperäisen tarinan surkea loppuhuipennus, mutta todellista onkin että kaikilla ei ole varaa, mahdollisuutta tai edes kiinnostusta lisäosiin, joten senpä takia julkaistu lisäosa ei ole varmasti pystynyt korjaamaan kaikkien pelaajien karvaita pettymyksiä... Tosin Broken Steel tekee korjauksen varsinaisen pelin loppuun ja tarjoaa mahdollisuuden lähettää mutantti Fawkes säteilystä kylpevään huoneeseen, jos sinulla ON lisäosan lisäksi mutantti mukana, muuten mennään muilla ehdoilla.

Pelissä on myös lukuisia muita ärsykkeitä ja suunnitteluvikoja kuten täysin haasteeton loppusota, mutta missäpä pelissä ei pikkuvikoja olisi. Tässä oli kuitenkin ne pahimmat virheet, jotka tuhosivat osan sielustani. Voidaan toivoa että ongelmat on korjattu New Vegasista, mutta olen ikuinen pessimisti ja uskon että vereni kiehuu uudestaan. Se ei tosin estä sitä ettenkö pitäisi siitäkin pelistä...
 
 
Kun miettii mitä sanapari "Just Cause" tuo mieleen, on yhdysvaltain hallituksen kieroilu ja valehtelu. Nimi on peräisin saman nimisestä oikeasta operaatiosta, jossa jenkkiperkeleet syöksivät Panaman diktaattorin, Manuel Noriegan, valtaistuimeltaan. Taisi olla CIA:n "talouspalkkatappajan" lahjontasalkku yhtä täynnä rahaa Panamasta palatessaan kuin "Americanasta" lähtiessään... mutta se stoori on toinen juttu. Vaikka tämä pelin nimi on kuin kirosana niin voimme puhua kuitenkin erinomaisesta "hiekkalaatikkopelistä", mutta ei suinkaan täydellisestä. Kyllä ne ruottalaiset osaavatkin jotain pornon lisäksi...

Tosiaan, tämä ruotsalaisen Avalanche Studiosin ja Eidos Interactiven yhteistyön hedelmä näki ensi kertaa päivänvalonsa Square Enixin julkaisemana Pohjois-Amerikassa 23.3.2010. Euroopassa peli julkaistiin vain kolme päivää myöhemmin. Peli on julkaistu Xbox360:lle, PS3:lle sekä PC:lle, ja alustoista viimeisimmällä peli saa runtua kriitikon julmasta kohtelusta.

Peli lähtee käyntiin kun Agentti Rico Rodriguez pudotetaan Kaakkois-Aasialaiselle Panaun saarivaltiolle. Entinen USA:n liittolainen Panau vallataan Baby Panay nimisen henkilön toimesta, joka harjoittaa julmaa diktatuuria ja katkaisee siteet Yhdysvaltoihin. Ricon tehtävä on syrjäyttää Panay ja salamurhata Tom Sheldon, jonka pelätään loikanneen ja pettäneen maansa. Pian selviää, että Sheldon on itsenäisesti tutkinut suurempaa salaliittoteoriaa Panaun takana ja Rico liittoutuu hänen kanssaan saattaakseen tehtävänsä loppuun. Tarina on mitään sanomaton kyhäelmä eikä huonojen ääninäyttelijöidenkään suoritukset auta tarinan kerrontaa myönteisessä mielessä. Tarinaa on vähän ja se on todella heppoinen ja kuin tekosyy koko pelin olemassaoloon ja siihen miksi pelaaja ylipäätään riehuu kyseisessä paikassa. Tarina jää todellakin kylmäksi Grand Theft Auto -pelien rinnalla, jossa tarinaa ja huumoria on tuutin täydeltä. Pelissä myös nähdään GTA:sta tuttuja autojen sisällä käyviä keskusteluita yhden kappaleen verran ja sekin päättyy lyhyessään Ricon "TURPA KIINNI!" replaan, joka kuin ironisesti kuvastaisi pelin tekijöiden paneutumista tarinan työstöön haista-paska-asenteella.

Vaikka peli mokaa tarinan ja näyttelijäsuoritusten kanssa, peli voittaa pelattavuudellaan. Tekemistä on aivan perkeleesti - tannerta on laukata kymmenien kilometrien verran joka suuntaan, armeijan tukikohtien tuhoamista on helvetisti, esineiden keräämistä lähes liikaa jne. Peli tarjoaa myös paljon aseita ja kulkuneuvoja ympäristössä leikkimiseen. Hahmo omaa myös laskuvarjon ja Bionic Commando -tyylisen vaijerin, joka mahdollistaa vaihtoehtoiseen nopeaa liikkumiseen. Jotkut katsovat loputtomien laskuvarjojen, vaijerin ilmiömäisen käytön tai järjettömien stunttien suorittamisen hyvin epärealistiseksi ja karkoittaa osan pelaajista. Itseltäni tämä ei pilaa tunnelmaa, koska epärealistisuus on pelin henki ja sillä saadaan aikaseksi mitä cooleimpia stuntteja ja äksön tilanteita. On tyystin toinen asia jos peli ei tietäisi mikä se yrittäisi olla ja se sekottaisi sen verran vakavuutta ja realistisuutta, että jonkin epärealistisen asian sijoittaminen siihen kuvaan sekottaisi pakan ja saisi savut korvistani. Tämän kaltaista raivoisaa ristiriitaa voi nähdä myös elokuvissa kuten "Transporter 2" -elokuvassa, joka sisältää realistisuutta mutta tyrmää sen täysin järjettömillä stunteilla. "Shoot Em Up" -leffa taas puolestaan edustaa järjettömien stunttien ja tilanteiden käyttöä alusta loppuun kuten Just Cause 2 ja sen takia saa näyttämään kaiken viihdyttävältä ja hauskalta kun asia on tehty selväksi alusta lähtien.

Ohjattavuus on pelissä hyvä, mutta ajoneuvojen käsittely on huteraa. Hyvä ajoneuvojen ohjaus on lähes normipuute jokaisen GTA-tyypin pelissä, jossa vaan itse GTA on onnistunut täydellisesti. Mielenkiintoisin havainto oli helikopterin surkea ohjattavuus PC-versiossa, jossa taas konsoliversiot ovat onnistuneet. PC-version kopteria saa hyvin surkeesti liikkumaan eteenpäin koska kopteria ei voi kunnolla kallistaa kyseiseen suuntaan. Mistä moinen, en tiedä, mutta sen takia PC-pelaajana en halua edes sylkäistä koptereita päin. Nopeemmin liikkuu varjo auki ja ottamalla vauhtia vaijerin avulla.

Jos pelin huonoiksi puoliksi eivät riitä huono tarina, ääninäyttely, ajoneuvojen ohjattavuus, on lisäksi yhden tekevät hahmot. Hahmot eivät ole kovin kummoisia eikä niiden luomisessa ole paneuduttu ulkonäköä syvemmälle. Hahmot ovat sieluttomia, koska niistä ei kerrota mitään. Hahmoista on vaikea saada mitään kiinni ja on aivan saman tekevää mitä ne höpisevät välianimaatioissa, ja ainoat asiat mitä niistä ymmärtää on mitä seuraavassa tehtävässä pitää tehdä. Kaikki muu turha höpinä menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Toinen asia mikä alati vituttaa on vihollisten loputon "spawnaus". Jos teet hälytyksen, on varmaa että saat tauotta tulittaa ympäriinsä ja kun panokset loppuu, huomaat hyvin nopeasti pakenevasi paikalta. Olisi mukavaa saada välistä taukoakin riehumiseen, mutta tukikohdissa saat olla kokoajan tuli perseen alla ja väistellä niskaan satavaa paskaa. Saarivaltio on loppuunsa pieni, joten ei siellä voi sotilaita loputtomiinkaan olla.

Hyvinä puolina sanottakoon, että peli on onnistunut upeassa ympäristössään, aseita ja vempeleitä riittää, vaijerit ja laskuvarjot tuovat omaa kivaa. Myös grafiikka on näyttävää ja maisemaa näkee kauas. Musiikit ja äänitehosteet ovat hyvää luokkaa, ja vaikkei niistä huonoa sanottavaa tullut mieleen niin silti ne ovat varsin unohdettavaa kamaa. Miellyttävää muttei hirveen erikoistakaan. Pienenä yksityiskohtana missä peli ehdottomasti voittaa GTA:n on kartalle sijoitetut keräilyesineet. GTA4:ssa näitä ovat mm. ammuttavat pulut ja niiden löytäminen oli kyseisessä pelissä lähes raivostuttavaa, koska niitä ei saanut kartalle. Tässä JC2 on tehnyt edistyksen ja näyttää kaikkien kerättävien esineiden olinpaikat, joka tekee keräämisestä varsin miellyttävää.

Yhteenvetona voisi sanoa, että peli on loistavaa aivot narikkaan viihdettä mikä jatkaa siitä mihin GTA päätti olla osallistumatta. Just Cause 2 teki hiekkalaatikkopelaamisesta sitä mitä sen pitäisikin olla - leikkikenttä äärettömillä mahdollisuuksilla. GTA edustaa realismia, kun taas JC2 älyttömyyden huippua. Jos olet GTA-miehiä, suosittelen peliä ainakin kokeilemaan. Eihän se ota jos ei annakkaan ja on hyvä muistaa... Ei kaiken tarvitse olla realistista ollakseen hyvää.