Mikä siinä on kun joka kerta pääsee pelaamaan väkivallalla kuorrutettua peliä, ihminen hylkää sen hänelle tutun kiltin tosielämän minuutensa ja muuttuu pelissä fantasiamaan pahimmaksi mulkuksi ja tappokoneeksi, jolle kukaan ei louskuttele leukojaan tai saa puukosta naamaansa? Olen huomannut tämän, moni on huomannut tämän. Ehkä alitajuisesti otamme itsellemme osan Clint Eastwoodin "Dirty Harrya" ja panemme haisemaan, koska tosielämässä emme voi rikkoa moraalisia sääntöjä tai valkoisen miehen lakeja. Kuulostaako kipeältä? Haukotko järkytyksestä henkeäsi, koska tajuat nyt kaikkien pelaajien olevan sisäisiä murhaajia? Ei todellakaan. Kaikki on hyvin normaalia, sillä kyseessä on peli. VAIN harmiton peli, jolla irtaannutaan tosielämästä ja voidaan ottaa fantasiarooli siksi pieneksi hetkeksi. Kuka helvetti haluaisi olla pelissä samanlainen kuin itse on tosielämässä? Kuka haluaisi pelissä jarrutella punaisissa valoissa kun voit painaa kaasua eikä kukaan tule sakottamaan? Helvetti, voit pistää turpaan tai murhata peleissä kenet vaan ilman pelkoa linnatuomioista.
Peliala ei kauas itseään kantaisi, jos pelaamisen jälkeen pelaaja saisi oikeasti merkinnän rikosrekisteriin, joka tarkoittaisi, että peliala olisi yhtä tuhoon tuomiottu kuin Tukiaisen laulu-ura.

Pelien tuomat "roolit" muistuttavat yhtä paljon toisiaan viattomuudeltaan kuin elokuvissa nähtävät roolihahmot tai ropettajat, jotka tappavat hirviöitä nörttikaverien kanssa keittiönpöydän ympärillä ja jauhavat satua keskenään kuka saa linnan neidon ja kuka tappaa lohikäärmeen. Videopelit ovat yhtä viattomia. Pelimaailman "feministit" eli kukkahattutädit ja kaiken maailman voodoo-tohtorit kuitenkin jaksaavat kyttäillä pelimaailman uusia ihmismieltä turmioittavia peliuutuuksia saadakseen keinon huutaa järkyttyneenä suosikkipoliitikolleen tekemään asialle jotain. Nämä tädit ja muut vastarannan kiiskit ovat nostaneet kurttuisen, elämän raiskaaman naamansa kukkapensaastaan jokaisen väkivaltaisen pelijulkaisun aikana siitä lähtien kun markkinoille tuli ensimmäinen hurmeen täytteinen peli ja meno ei tule muuttumaan. Jotkut myös sanovat, että pelit todellakin turmioittavat heikkoja mieliä ja tekevät ihmisistä oikeasti tappajia, joka on täyttä kukkua kuin suomalaisen poliitikon puheet. Jos pentu menee pelistä sekaisin kuin Ozzy Osborne valkoisesta pilleristä ja saa hänet riehumaan pistooli kädessä pitkin koulun käytäviä, on pennulla ollut päässään jo tovin isompia ja vakavempia ongelmia.

Kuten muinoin eräs nimeltä mainitsematon tohtori mainitsi töllötinhaastattelussaan, että "ei runkkaaminen homofantasioille tee miehestä homoa", pätee jollain tavalla myös peleihin. Pelit ovat hieno tapa rentoutua ja irtaantua hetkeksi todellisuutta ja tehdä kaikkea hulvatonta ja kreisiä oli se mitä tahansa. Täydellisenä esimerkkinä voin mainita Falloutit sekä ultimatesuosikkini, Mass Effectit, jossa voin tehdä pelihahmosta niin kovan mulkun että kusi päässä on kivettynyt savukvartsiksi. Kaiken kyynisen tylyyskarkeloinnin lisäksi saan hillua vielä kaukaisessa tulevaisuudessa tähtien välisessä avaruudessa. Voisiko olla mitään tämän kaltaista "poskihoitoa" siistimpää? Asiaa pohtiessa rupee kuitenkin vaan vituttamaan että Mass Effect 3:n julkaisuun on edessämme vielä pitkä vuosi... Toivottavasti meidän, pelien ihmemaiden antisankareiden, ei tarvitse sinne asti odotella seuraavaa roolipelielementeillä varustettua kusipääsimulaattoria.