Duke Nukem Foreverin julkaisupäivä lähestyy uhkaavasti ja jäljellä on vain enää kolme päivää. Odotus on kestänyt uskomattomasti jo vuodesta 1997 lähtien ja viime vuoden aikana hype on kasvanut järjettömäksi ja kaikki olettavat liikoja kuin koskaan ennen mistään pelistä. Voin hyvällä omalla tunnolla sanoa että DNF on maailman odotetuin peli kautta aikojen ja mutta en ole voinut olla ajattelematta koko tämän viime vuoden kysymystä siitä onko peli todellakin odottamisen arvoinen? Pystyykö se lunastamaan ne odotukset vai tuleeko peli olemaan yhtä karvas pettymys niin kuin neljäs Indiana Jones -elokuva, jota voisi kutsua tietokonetehosteilla mällätyksi avaruusolioripuliksi Spielberg-Lucas parivaljakon perseestä. Perseestä olevan pelkoa ei myös ole laimentanut Gearboxin sysipaskoiksi haukutut Borderlands -pelin DLC:t, jotka kertoo rahastuksen makuisesta, pelaajan tyhjän päälle jättävästä pelisuunnittelusta kun pelin nimi on tehty jo tutuksi sekä toisena pelkona on pelifirman aiempi syvä vannoutuminen toisen maailman sodan peleihin, joka voi tuoda DNF:ään sellaisia piirteitä, joita vihaisin todella nähdä. Jonkinlaista ja todella rajattua vastausta minun kysymykseen, onko peli odottamisen arvoinen, muodosti viime perjantaina eli 3. kesäkuuta julkaistu demo, jolla palkittiin kaikkia ennakkotilaajia ja itse kuulun yhteen heistä onnekkaista, jotka saavat Balls of Steel Editionin kotiinsa kannettuna. Moni haluaa kuulla suurena Duke-fanina minun mielipiteeni asiasta, joten so be it... Let's rock!

Perjantai oli kaiken kaikkiaan hieno päivä; raahasin himaan pizzaa ja lonkeroa valmistautuen eeppiseen demoiluun. Pienen pelleilyn latauskoodin ja epäselvien latausohjeiden kanssa sekä Bardin avustuksen jälkeen sain pelin lataukseen omaan Xbox 360:een ja 1,5 gigan kokoisen paketin lataaminen ruuhkaisesta palvelusta oli todella hidasta, mutta onneksi odotusta täytti naisten luokseen kutsuva puhelinsoitto. Duke jäi asentumaan, tää jätkä lähti baariin! Vesiselvän baari-illan jälkeen (jos ajetaan autolla, ei oteta) suuntasin kotia aamuneljän aikaan, löin heti perseeni television eteen ja tuikkasin Duken tulille samalla kun päässäni kaiku: "Perkele! Uskomatonta! Tämä on se H-hetki, josta ne suurmiehet puhuu!"

Eteen avautui näyttävä alkuvideo tuttuine pelifirman logoineen ja Grabbag -teemabiiseineen, kunnes tuli valikko. Perusvalintojen jälkeen (tottakai tekstitykset ovat oletuksena aina kytkettynä pois päältä, jota en ole ikinä ymmärtänyt) valitsin vaikeustasoksi helpoimman, koska Duke Nukem 3D oli omien kokemuksien mukaan haastava peli eikä tappoväsyneenä järjen juoksu ole ehkä terävimmistä päästä mikä ei sovi ikinä nopeatempoiseen paukutteluun. Demon ensimmäinen puolisko oli jo ensimmäisistä pelivideoista nähtyä tuttua kusemista, pillun piirtämistä taululle sekä Duke Nukem 3D:stä tutun yksisilmäisen Cycloid Emperorin teurastamista. Ohjattavuus oli hyvää, äänimaailma oli muhkeeta, aseet potkii ja huumori toimii, mutta ensimmäinen negatiivinen havainto oli tosi terävät ja sahalaitaiset grafiikat; Ympäristön piirto kusee ja huutaa parempaa reunan pehmennystä, jos sitä edes on pelissä ollenkaan. Kyseinen ongelma tuli huomattua pelin alkaessa vessasta ja kääntyessäni poreammeisiin päin, joka on täynnä sahalaitaisia reunoja ja kaakeleita ei ollut sellainen niin sanottu kiva näky, jonka haluaisi nähdä 14 vuoden pelin kehityksen jälkeen. PC-versiossa ei tätä ongelmaa ollut hyvän reunan pehmennysten vuoksi, kun taas konsolissa tätä ei voi säätää. On otettava myös huomioon etten pelannut HD-televisiolla enkä HD-ominaisuudet päällä, joka voi vaikuttaa suuresti asiaan. Demon ensimmäisen puoliskon aikana myös paljastui pitkät latausajat ja kaikkialta demoa löytyi kohtia, joissa kuvan FPS putosi siihen pisteeseen, että peli alkoi pätkimään ja sitä se teki useassa kohtaa. En ole ihan heti vastaavaa nähnyt missään Xbox 360:n peleissä. Mitähän pojat ovat siellä Gearboxilla säätäneet...? Onko pelin kehitys kallistunut enemmänkin PC-version puolelle ja optimointi konsoleille on hieman pikaiseen tehtyä? Vain se salamyhkäinen Ken tietää...

Antaessani turpasaunaa avaruuden yksisilmäiselle kusivaipalle, huomasin aseiden vähäisen panosmäärän mitä voi kantaa. Ainoa ase millä pelin ensimmäisellä puoliskolla pääsee riehumaan on Devastator, jonka panosmäärä on täytenä 69... kuinka hauskaa. Kyseisellä vähäisellä panoksen kantomäärällä toki luotiin tilanne, että pelaajan täytyi etsiä kentästä panoksia jatkuvaan ja väistellä ohjuksia, mutta miten siinä pääsee äijämäiseen riehumisen tunnelmaan kun 10 sekunnissa on kaikki panokset loppu kunnes juostaan taas suojaan. Jotkut aseet tosin tarjoavat isommat panosmäärät, mutta toiset taas ei ja tämä asia aiheutti ongelman pelin toisella puoliskolla, jossa eräässä vaiheessa jouduin vetää nyrkeillä porukkaa lällyyn kun panokset olivatkin yhtäkkiä loppuneet kummastakin aseesta ja aseita ei ollut saatavilla missään. Liipaisinsormeni oli ehkä myös liian herkkä, joten tässä voin syyttää osalta myös itseäni. Taktikointia ja lähitaistelua nähtävästi tarvitaan pelaajalta rohkeasti enemmän...

Toinen ongelma mitä aseisiin tulee, tulee juuri sieltä sotapeleistä mihin olemme tottuneet - Duke ei voi kantaa kuin kaksi asetta kerrallaan! Tämä tarkoittaa juoksemista ympäri ämpäri eri aseiden perässä, joten kaikki voivat heittää sille nostalgialle hyvästit minkä pitäisi olla niinkin epärealistisessa pelissä kuin Duke Nukemissa! Asian ymmärtää sillä konsolimaailmassa aseen vaihtaminen on hidasta, jos pelihahmo kantaa miljoonaa aseita, mutta onhan tämä ongelma ratkaistu mm. Metal Gear Solid -pelisarjassa näppärällä valikolla, joka avautuessaan pysäyttää pelin sen aikaa kun selaa aselistaa. Toisaalta, Duke on miesten mies ja kantaa vaikka tuhat asetta päänsä päälle eikä juokse ympäri kenttää arpoen otanko tuosta maasta kutistusaseen vaiko pistoolin. Realismi ei kuulu Dukeen, joka hidastaa ja vaikeuttaa asioita kuten liikarealismi peleissä yleensä tekeekin. Realismi kuuluu enemmissä määrin vaikka sinne Brothers in Armsin karvaiseen hanuriin eikä miesten tissejä pursuavaan unimaailmaan, missä miessankari on univermin kuningas - ja sitä Duke Nukem juuri edustaa.

Samalla kun DNF unohti täysin sen nostalgisen asehauskuuden, jota muutenkin harvemmin nykypäivän peleissä nähdään mutta jotain se jätti... nimittäin kohdistetut spritet. Huomasin järkytyksestä pyöriessäni ympäri kun pienet puskat seurasivat minua eli ns. katsoivat minua kohti seisoin millä puolella puskaa tahansa. Kyseessä on vanhoissa 3D-peleissä nähty kikka, kuten Duke Nukem 3D:ssä, jossa ei ollut kolmiulotteisia hahmoja vaan kaikki olivat litteitä 2D-mallinnuksia. Kaksiulotteiset hahmot ja esineet tosin piti kohdistaa suoraan pelaajaan, koska jos pelaaja pystyisi kiertämään hahmon sivulle hän ei voisi enää nähdä vihollista. En ymmärrä pienessä mielessäni, minkä takia joudun näkemään nykypäivän pelissä vastaavaa melkein 20 vuotta vanhaa teknologiaa? Tämä pistää ajattelemaan, jos tätä tekniikkaa käytetään peleissä enemmänkin ja kaikki tämä on täysin normaalia, niin miksi en ole huomannut sitä aikaisemmin? Se pitää myös sanoa, että muutaman paikan ympäristötekstuurit olivat todella kuraa kuin ruokapalkalla työskentelevien kesätyöntekijöiden harjoittelun tuloksia. Tiedän nussivani pilkkua, mutta silti huokaisen raskaasti... Ja ai niin, unohdinko mainita regeneroituvan energian?

Viholliset ovat todella piristäviä ilmestyksiä - sikakytät ovat saaneet kokoa, raivoa ja juoksevat jopa kohti, perkele! Pyöriessäni ympäriinsä mitä lie etsien, rupes joku karpaasi läpsimään takaraivoa, joka oli hieman yllätys että nehän käy päälle. Kyseessä ei todellakaan ollut tapaus että olisin eksynyt vahingossa liian lähelle kyseistä possua vaan jonkun ajan päästä oli samanlainen tilanne kahden sian kanssa... ne todellakin juoksee kohti jo pitkän matkan päästä, joten hiiviskely turpa kiinni maassa etsien aseita pitää pystyä ajoittamaan parempiin kohtiin. Jos panokset on loppu niin enemmin vetelee vaikka nyrkillä - jep, sanoin nyrkillä - koon 13 maiharin tarjoamisen voi myös unohtaa, sori. Nyt huidotaan nyrkillä ja aseen perällä niin kuin oikeassa elämässä.

Peli tarjosi kivan puoli tuntisen ja kaikkea pikkukivaa, perinteistä turpaan vetämistä sekä jopa sai kokeilla monstertruckilla ajoa. Tulossa on suhkot vauhdikas peli, mutta toivon parasta ettei Gearbox ratsasta vain Duke Nukemin nimellä ja koe vastaavaa kohtaloa kuin lisenssipelit, jotka kärsivät "Kun-on-jo-nimi-mikä-myy-niin-mihin-tarvitaan-sisältöä -dilemmasta. Gearbox on sen todistanut että he osaavat rahastavan kusetuksen, ja sitä pelkään myös DNF:n parissa ja demo laittoi tosiaan asiaa jännittämään. Jotkut saattavat ihmetellä että myihän Borderlands helmikuun 2010 mennessä kolme miljoonaa kappaletta ja se on hyvä peli, mitä läski vingut? Kyse onkin että Borderlands -nimi ei ollut entuudestaan tunnettu tuotemerkki; se ei kertonut kenellekään mitään ja jotta siitä saataisiin hilloa, tarvitaan tehdä nimi tunnetuksi ja yhdistää nimeen korkea-laatuisuuden käsite. Tuotemerkki ei saa tunnettavuutta olemalla paska vaan se tunnettavuus pitää tehdä hyvällä laadulla. Asia on toinen kun tuotemerkki on jo tunnettu ja he luulevat ettei heidän tarvitse tehdä enää niin paljon työtä kun ne, jotka ovat tehneet nimelle sen tunnettavuuden ja sanoman hyvästä laadusta; tämän takia lisenssipelit ja -elokuvat kokevat kurjia kohtaloita.

Pelot ovat pelkoja, mutta muistutan että tarvitaan kovaa faktaa; näimme vain pienen demon ja murto-osan pelistä mikä on tulossa markkinoille! Jotkut asiat miellyttää ja jotkut taas ei, emmekä voi tuomita koko peliä tästä pienestä demosta. Mitä emme ole vielä nähneet ovat esimerkiksi tarinan kerronta. Kysymyksiä asian tiimoilta herää onko pelissä elokuvamaisia animaatioita, puhuuko Duke Nukem muutakin kuin onelinereita ja kuinka syvälle pääsemme Duken hahmoon? Viimeistä kysymystä tohdin kuitenkin arvella että syvällisyys tuskin kuuluu Duken tyyliin... Emme ole nähneet myöskään kaikkia aseita tai vihollisia emmekä kaikkea vauhtia ja äksöniä, joten jotta asia selviäisi on peli ostettava. Haluan kuitenkin myös muistuttaa, että nyt on aika jos mikä niin palata maan pinnalle kaikesta hypetyksestä ettei tule suuria pettymyksiä - kyseessä on tulossa vain ihmisten tekemä peli, ei jumalten luoma lahja ihmiskunnalle. Muistan kun olen kuullut ja lukenut monien ihmisten mietteitä, että mitähän uutta peli tarjoaa kun kerta peliä on kehitetty yli 14 vuotta? "Eihän kyseiset vuodet voi olla hukkaankaan heitettyä!?" Mitä itse tiedän omista kokemuksistani entisenä pelien kehittäjänä sanon suoraan, että kun peli oli "development hellissä", ei sinä aikana tapahdu mitään, joten kehityksessä tapahtuneet uudistukset eivät tule olemaan NIIN mullistavia, mutta se on varmaa että peli tulee olemaan kaikesta huolimatta varsin nautittava, räjähdyksiä ja paljon munaa sisältävä pelikokemus.

Kysyin myös suomalaisten tekemän "The Duke: Fate of Humanity" -lyhytelokuvassa ja HXC Playgroundissa Duke Nukemia ääninäytelleen sekä hyvän ystäväni Mauri Majanojan mietteitä DNF:n demosta: "Demon perusteella pelistä tulee helvetin kova peli kaikille Duke-faneille ja itse odotan peliä innolla; olen odottanut tätä peliä jo 14 vuotta! Päällimmäisenä puolena ärsyttää pikku puutteet, kuten vain kahden aseen kantorajoitus ja Mighty Bootin -puute, mutta demo oli loppuunsa hyvin viihdyttävä! Maistiainen on maistiainen, mutta katsotaan mitä kokoversio tuo tullessaan."

Minä, Mauri sekä kaikki muutkin nyt jäämme vain innolla odottamaan eeppistä Duke -seikkailua ja onneksi siihen ei mennyt kuitenkaan ikuisuus vaikka joskus siltä se vaikuttikin. On todella hienoa, että pelinkehittäjät eivät ikinä unohtaneet meitä faneja vaan ovat tuhlanneet rahaa ja vuosia, jotta asiat kävisivät toteen. On todellakin uskomatonta, että peli on vihdoinkin valmis ja parin päivän päästä meidän käsissämme. Hail to the king!