Vuosina 2006-2007 (saattavat heittää vuodella) tuli kenties eniten pidettyä allnightereita yhden pelin takia. Tosin tämä peli sisälsi pelaamisen (ja valvomisen) lisäksi pitkiä irc/mese/skype/puhelin-keskusteluita. Kaikissa käytiin keskusteluita sotataktiikoista, rauhanneuvotteluista, sodanjulistuksista ja muista vastaavista. Tavallaan huvittavaa miten peliin voi jäädä koukkuun. Mutta ehkä jäinkin koukkuun ihmisiin, joihin tutustuin enkä peliin... Kuka tietää. Sen siitä saa kun sitoutuu peliin vuoden ajaksi.
Hidas alku...
Joko arvaatte mistä pelistä on kyse? Kyllä, Travian. Alkuun peli ei vienyt edes aikaa: piti rakentaa vain rakennuksia ja tehdä pikaisesti joukkoja, jotta pääsi kunnolla liikkeelle. Heimoksi valitsin Gallit. En tiedä miksi, mutta ne vain kuulostivat sopivan minulle. Ehkä se johtui ansoista, mutta niistä myöhemmin.
Aloitin kenties liian myöhään pelin. Ympärilläni oli iso joukko suuria liittoumia, joista mainitsen kaksi: Old Farts ja sitten oli Old & Notorious. Molemmat hallitsivat aluetta melkoisen rautaisella otteella, kuten sain huomata tulevaisuudessa... Ja olin heidän välissä.
Olin siis alussa yksin. En tuntenut ketään siltä serveriltä (nelosservu siis) ja olin lievästi sanottuna alakynnessä. Eräs O&N:n pikkujäsen alkoikin raidausyritykset heti kun minulta loppui se alun suojeluhärpäkesysteemi. Raidaus tosin oli turhia ansojeni takia. Kumpikaan ei hyötynyt asiasta suuntaan tai toiseen. Viikko sen jälkeen minulle tuli O&N:ndiplomaatilta viestiä, jossa kysyttiin olisinko kiinnostunut liittymään heihin ja ehdotti, että laittaisin heidän foorumeilleen hakemuksen. Sen tehtyäni oli mielenkiintoiset ajat edessäni: sen joka yritti raidata minua alussa tietenkin vastusti hakemustani, mutta totesin vain yksinkertaisesti: kosto kostosta, hyökkäys hyökkäyksestä. Kumpikaan ei edes hyötynyt tai menettänyt mitään tuolloin, joten mitään ei oikeastaan tapahtunut. Pidin vain puoliani. Ja sittenhän minut otettiin mukaan liittoumaan.
Viikossa sotajääräksi!
Olin siis tavallaan turvassa. Iso liittouma kasvoi vieläkin isommaksi ja tein ilmeisesti vaikutuksen ihmisiin: minut valittiin sotajääräksi ja sain hommia. Piti valmistella battlegrouppeja ja antaa heille kohteita johon he hyökkäisivät ja tekisivät fiekkausiskuja. Generoin siis ihmisille kohteita ja järjestelin pakitukset ja muut hauskuudet vastustajia varten.
Voin sanoa, että tuo oli sinänsä rankkaa hommaa jo itsessään, mutta se oli silti perkuleen hauskaa omalla tavallaan. Minulla ei ollut kokemusta ollenkaan tästä pelistä, mutta silti osasin tehdä oikeat liikkeet ja taktikoida. Ja ihmiset luottivat minuun! Tämä osoitettiin sillä, että silloinen johtajamme vetäytyi taustalle ja minut sitten nimitettiin ylipäälliköksi. Öööh.... Mitä kettua? Mitä minä muka olen tehnyt ansaitakseni tämän "kunnian"? Olin siis ylennyt tavan soltusta sotajääräksi ja siitä eteenpäin Ylipäälliköksi. Miten tämä tapahtui?
Olin kyllä tehnyt kaikkeni liitouman puolesta: olin irkissä, vastasin ingame-viesteihin nopeasti ja hoidin homman kotiin. Järjestelin pakit, annoin tietoja eteenpäin minne kannattaa hyökätä ja muuta vastaavaa. Ei helvetti sitä valvomisen määrää, mutta siitä myös saa kiittää ihania ihmisiä joihin tutustuin sen vuoden aikana. Harmi vain, että pidän nykyään vain muutamaan yhteyttä eikä sen kummempaa.
24/7 Travian päivystys
Tiedättekö merkkejä milloin olet luultavasti koukussa peliin? Laitat kellon soimaan ja heräät neljältä yöllä katsomaan osuiko hyökkäyksesi tai katsomaan saitko pakitettua hyökkäyksen. Tai sitten vietät suurimman osan yöstä suunnitellen irkissä "sotaneuvoston" kanssa minne kannatta iskeä ja millä joukoilla. Tai jotain muuta kivaa. Pidät pakkeja piilossa vastustajilta, pidät huolta niiden muonituksesta ja ties mitä kaikkea. Se oli omalla tavallaan pelottavaa.
Taktikoin juoksuttamalla joukkojani ympäriinsä, hyökkäilemällä tiettyjen tyyppien kimppuun ja muuta vastaavaa. Kaikkea kivaa. Mutta minulla oli myös yksi ainoa tavoite kyseisessä pelissä: kirjoittaa etunimeni kartalle! Ja onnistuin siinä, ainakin melkein. Yhtä kylää lukuunottamatta (se vallattiin parin viikon "piirityksen" jälkeen) melkein onnistuin. Mutta se siitä.
It's a trap!
Kaikkein hauskinta tässä pelissä olivat ansat ja tietenkin katapultit. Molempia piti olla tuhottomasti (ja tietenkin saattojoukot ;) ), jotta pärjäsi edes jossain määrin. Repesin kyllä monta kertaa totaalisesti kun huomasin vastustajan katapulttien jääneen ansoihin ja sen jälkeen tulivat pelastusjoukot hakemaan ne. Kuvitelkaapa itse: tavallinen jalkaväkijoukko vetämässä katapulttia pois ansoista... Aika koomista. Ansathan olivat gallien erikoisuus ja hauskuus. Niitä piti kyllä korjata vähän väliä, jotta kaikki oli valmista seuraavaa kuokkavierailua varten.
I think we have a mole here...
Myyräily eli toisiin liittoumiin soluttautuminen ja tietojen hankkimínen tietenkin kuului asiaan. Tunnustan, että harrastin tätä ja tiesin myös vastustajien myyristä melkein kaiken: kun pääsee toisten foorumeille lukemaan tietoja (sekä oikeita, että vääriä) on helppoa päätellä mikä on seuraava kohde ynnä muuta. Esimerkiksi pystyimme tuhoamaan vastustajan liikkeellä olevat joukot helposti tuhoamalla kyseisen kaupungin viljavarastot ja pellot. Tiedot löytyivät helposti foorumeilta ja jotkut jopa vapaaehtoisesti antoivat niitä, jos jätimme heidät rauhaan.
Myyrien motiivit vaihtelivat: ehkä he halusivat suojelua tai sitten olivat pettureita henkeen ja vereen, kostonhaluisia tai muuten tyytymättömiä kaikkeen. Itse tahdoin pelata omaan pussiini ja selvitä koko serveristä hengissä loppuun asti. En edes kertonut kaikkia tietoja omalle liittoumalle heti vaan viivyttelin kunnes sain selville ovatko ne kaikki totta vai ei. Myyräys on taitolaji ja sitä eivät monet hallitse.
Rahalla saa ja pulteilla pääsee
Kyllä, tuli myös tuhlattua rahaa niin pirusti. Ilman sitä ei olisi varmaan pärjännyt ollenkaan ja tämänhän minä todistin myöhemmin. Mutta ei siitä sen enempää. Rahaa siis meni viikossa enemmän kuin kuukaudessa WoWiin (ei, en onneksi pelannut samalla sitä) ja sekös söi opiskelijan luksuksia. Onneksi rahat riittivät siitä huolimatta kaikkeen tarpeelliseen. Pulttejahan minulla ei ollut kovinkaan paljoa verrattuna muihin, mutta silti tarpeeksi aiheuttaakseen vitutuksen tunteita vihollisissa. Niillä oli vain niin hauska leikkiä ja kusettaa muita minkä kerkesi. Tietenkin se kostaantui jälkikäteen, mutta ei kovin pahasti. Mikään ei tietenkään kestä ikuisuutta.
Tänä iltana ei tule pakkeja
Nuo sanat ovat travianistin ainainen pelko. Sille ei vaan mahda mitään. Tietenkin pakeista ei ollut väliä, jos ei ottanut peliä tosissaan... Mutta moni otti. Varsinkin pelin loppupuolella tunteet virtasivat kaikkialle ja sen näki ihmisissä selkeästi. Viimeiset hetket menivät muutenkin erittäin hektisiksi: piti kerätä Ihmeen rakennusohjeet, juoksuttaa niitä pienellä porukalla ja rakentaa ja puolustaa sitä henkeen ja vereen. Ainakin melkein. Oma Ihmeenihän oli vain kusetusta, yksi toinen rakensi sitä oikeaa ihmettä.
Pakit piti aina ajoittaa oikeaan paikkaan ja myyräyksestä oli tietenkin erittäin paljoa hyötyä, suuntaan jos toiseenkin. Tiesin muutaman myyrän ja tietenkin otimme siitä ilon irti: väärää tietoa ja muuta pikku kivaa. Tietenkin meille kävi huonosti pelin loppu puolella: meidät jyrättiin täysin vaikka tiesimme erään nyrkin olemassa olosta. Emme saaneet sitä kiinni ja sehän iski meidän pääihmeemme nurin helposti. Myös muutkin ihmeemme menivät lopulta tuusannuuskaksi ja "hävisimme" pelin. Voi kuitenkin sanoa, että tulimme hyväksi kakkoseksi vaikkei siinä ole varsinaisesti muita kuin se voittajaliittouma. Toisella kierroksella sitten meni vähän paremmin ;)
Loppu hyvin... Tai sitten ei
Oli sinänsä virkistävää miettiä ja suunnitella kaikkea mahdollista tuohon peliin, mutta myös uuvuttavaa. Se vei aikaa . En suosittele tuota peliä kenellekään sen yhden vuoden jälkeen. Pitäkää ainakin yhden vuoden tauko tai enemmänkin, se vie ihmisestä mehut (ja rahat). Silti minulla on hyviä muistoja tuosta pelistä, kuten huomaatte. Ehkä tästä olisi tullut järkevämpikin teksti ja kenties hitusen pidempi, mutta en jaksa kirjoittaa. Pelissä oli taktikointia ja kaikkea muuta kivaa, mutta myös niitä nurjia puolia. Ihmiset auttoivat jaksamaan ja omistautuminen oli tärkeää. Aina välillä sitä hajosi totaalisesti kaikkeen, mutta siitä selvisi kaikesta huolimatta. Myös monista sotapeleistä oli erittäin paljon hyötyä tässä pelissä.
Ai kukako olin tuolla nelosservulla? Hukkahalla. Travianin Dr. Phil. Diplomaatti. Kleptomaani. Sotajäärä. Ylipäällikkö. Melkeinpä kaikkea mahdollista. Miettikääpä sitä.
Päätän raporttini sotatantereelta tähän,
-Hasis
Hidas alku...
Joko arvaatte mistä pelistä on kyse? Kyllä, Travian. Alkuun peli ei vienyt edes aikaa: piti rakentaa vain rakennuksia ja tehdä pikaisesti joukkoja, jotta pääsi kunnolla liikkeelle. Heimoksi valitsin Gallit. En tiedä miksi, mutta ne vain kuulostivat sopivan minulle. Ehkä se johtui ansoista, mutta niistä myöhemmin.
Aloitin kenties liian myöhään pelin. Ympärilläni oli iso joukko suuria liittoumia, joista mainitsen kaksi: Old Farts ja sitten oli Old & Notorious. Molemmat hallitsivat aluetta melkoisen rautaisella otteella, kuten sain huomata tulevaisuudessa... Ja olin heidän välissä.
Olin siis alussa yksin. En tuntenut ketään siltä serveriltä (nelosservu siis) ja olin lievästi sanottuna alakynnessä. Eräs O&N:n pikkujäsen alkoikin raidausyritykset heti kun minulta loppui se alun suojeluhärpäkesysteemi. Raidaus tosin oli turhia ansojeni takia. Kumpikaan ei hyötynyt asiasta suuntaan tai toiseen. Viikko sen jälkeen minulle tuli O&N:ndiplomaatilta viestiä, jossa kysyttiin olisinko kiinnostunut liittymään heihin ja ehdotti, että laittaisin heidän foorumeilleen hakemuksen. Sen tehtyäni oli mielenkiintoiset ajat edessäni: sen joka yritti raidata minua alussa tietenkin vastusti hakemustani, mutta totesin vain yksinkertaisesti: kosto kostosta, hyökkäys hyökkäyksestä. Kumpikaan ei edes hyötynyt tai menettänyt mitään tuolloin, joten mitään ei oikeastaan tapahtunut. Pidin vain puoliani. Ja sittenhän minut otettiin mukaan liittoumaan.
Viikossa sotajääräksi!
Olin siis tavallaan turvassa. Iso liittouma kasvoi vieläkin isommaksi ja tein ilmeisesti vaikutuksen ihmisiin: minut valittiin sotajääräksi ja sain hommia. Piti valmistella battlegrouppeja ja antaa heille kohteita johon he hyökkäisivät ja tekisivät fiekkausiskuja. Generoin siis ihmisille kohteita ja järjestelin pakitukset ja muut hauskuudet vastustajia varten.
Voin sanoa, että tuo oli sinänsä rankkaa hommaa jo itsessään, mutta se oli silti perkuleen hauskaa omalla tavallaan. Minulla ei ollut kokemusta ollenkaan tästä pelistä, mutta silti osasin tehdä oikeat liikkeet ja taktikoida. Ja ihmiset luottivat minuun! Tämä osoitettiin sillä, että silloinen johtajamme vetäytyi taustalle ja minut sitten nimitettiin ylipäälliköksi. Öööh.... Mitä kettua? Mitä minä muka olen tehnyt ansaitakseni tämän "kunnian"? Olin siis ylennyt tavan soltusta sotajääräksi ja siitä eteenpäin Ylipäälliköksi. Miten tämä tapahtui?
Olin kyllä tehnyt kaikkeni liitouman puolesta: olin irkissä, vastasin ingame-viesteihin nopeasti ja hoidin homman kotiin. Järjestelin pakit, annoin tietoja eteenpäin minne kannattaa hyökätä ja muuta vastaavaa. Ei helvetti sitä valvomisen määrää, mutta siitä myös saa kiittää ihania ihmisiä joihin tutustuin sen vuoden aikana. Harmi vain, että pidän nykyään vain muutamaan yhteyttä eikä sen kummempaa.
24/7 Travian päivystys
Tiedättekö merkkejä milloin olet luultavasti koukussa peliin? Laitat kellon soimaan ja heräät neljältä yöllä katsomaan osuiko hyökkäyksesi tai katsomaan saitko pakitettua hyökkäyksen. Tai sitten vietät suurimman osan yöstä suunnitellen irkissä "sotaneuvoston" kanssa minne kannatta iskeä ja millä joukoilla. Tai jotain muuta kivaa. Pidät pakkeja piilossa vastustajilta, pidät huolta niiden muonituksesta ja ties mitä kaikkea. Se oli omalla tavallaan pelottavaa.
Taktikoin juoksuttamalla joukkojani ympäriinsä, hyökkäilemällä tiettyjen tyyppien kimppuun ja muuta vastaavaa. Kaikkea kivaa. Mutta minulla oli myös yksi ainoa tavoite kyseisessä pelissä: kirjoittaa etunimeni kartalle! Ja onnistuin siinä, ainakin melkein. Yhtä kylää lukuunottamatta (se vallattiin parin viikon "piirityksen" jälkeen) melkein onnistuin. Mutta se siitä.
It's a trap!
Kaikkein hauskinta tässä pelissä olivat ansat ja tietenkin katapultit. Molempia piti olla tuhottomasti (ja tietenkin saattojoukot ;) ), jotta pärjäsi edes jossain määrin. Repesin kyllä monta kertaa totaalisesti kun huomasin vastustajan katapulttien jääneen ansoihin ja sen jälkeen tulivat pelastusjoukot hakemaan ne. Kuvitelkaapa itse: tavallinen jalkaväkijoukko vetämässä katapulttia pois ansoista... Aika koomista. Ansathan olivat gallien erikoisuus ja hauskuus. Niitä piti kyllä korjata vähän väliä, jotta kaikki oli valmista seuraavaa kuokkavierailua varten.
I think we have a mole here...
Myyräily eli toisiin liittoumiin soluttautuminen ja tietojen hankkimínen tietenkin kuului asiaan. Tunnustan, että harrastin tätä ja tiesin myös vastustajien myyristä melkein kaiken: kun pääsee toisten foorumeille lukemaan tietoja (sekä oikeita, että vääriä) on helppoa päätellä mikä on seuraava kohde ynnä muuta. Esimerkiksi pystyimme tuhoamaan vastustajan liikkeellä olevat joukot helposti tuhoamalla kyseisen kaupungin viljavarastot ja pellot. Tiedot löytyivät helposti foorumeilta ja jotkut jopa vapaaehtoisesti antoivat niitä, jos jätimme heidät rauhaan.
Myyrien motiivit vaihtelivat: ehkä he halusivat suojelua tai sitten olivat pettureita henkeen ja vereen, kostonhaluisia tai muuten tyytymättömiä kaikkeen. Itse tahdoin pelata omaan pussiini ja selvitä koko serveristä hengissä loppuun asti. En edes kertonut kaikkia tietoja omalle liittoumalle heti vaan viivyttelin kunnes sain selville ovatko ne kaikki totta vai ei. Myyräys on taitolaji ja sitä eivät monet hallitse.
Rahalla saa ja pulteilla pääsee
Kyllä, tuli myös tuhlattua rahaa niin pirusti. Ilman sitä ei olisi varmaan pärjännyt ollenkaan ja tämänhän minä todistin myöhemmin. Mutta ei siitä sen enempää. Rahaa siis meni viikossa enemmän kuin kuukaudessa WoWiin (ei, en onneksi pelannut samalla sitä) ja sekös söi opiskelijan luksuksia. Onneksi rahat riittivät siitä huolimatta kaikkeen tarpeelliseen. Pulttejahan minulla ei ollut kovinkaan paljoa verrattuna muihin, mutta silti tarpeeksi aiheuttaakseen vitutuksen tunteita vihollisissa. Niillä oli vain niin hauska leikkiä ja kusettaa muita minkä kerkesi. Tietenkin se kostaantui jälkikäteen, mutta ei kovin pahasti. Mikään ei tietenkään kestä ikuisuutta.
Tänä iltana ei tule pakkeja
Nuo sanat ovat travianistin ainainen pelko. Sille ei vaan mahda mitään. Tietenkin pakeista ei ollut väliä, jos ei ottanut peliä tosissaan... Mutta moni otti. Varsinkin pelin loppupuolella tunteet virtasivat kaikkialle ja sen näki ihmisissä selkeästi. Viimeiset hetket menivät muutenkin erittäin hektisiksi: piti kerätä Ihmeen rakennusohjeet, juoksuttaa niitä pienellä porukalla ja rakentaa ja puolustaa sitä henkeen ja vereen. Ainakin melkein. Oma Ihmeenihän oli vain kusetusta, yksi toinen rakensi sitä oikeaa ihmettä.
Pakit piti aina ajoittaa oikeaan paikkaan ja myyräyksestä oli tietenkin erittäin paljoa hyötyä, suuntaan jos toiseenkin. Tiesin muutaman myyrän ja tietenkin otimme siitä ilon irti: väärää tietoa ja muuta pikku kivaa. Tietenkin meille kävi huonosti pelin loppu puolella: meidät jyrättiin täysin vaikka tiesimme erään nyrkin olemassa olosta. Emme saaneet sitä kiinni ja sehän iski meidän pääihmeemme nurin helposti. Myös muutkin ihmeemme menivät lopulta tuusannuuskaksi ja "hävisimme" pelin. Voi kuitenkin sanoa, että tulimme hyväksi kakkoseksi vaikkei siinä ole varsinaisesti muita kuin se voittajaliittouma. Toisella kierroksella sitten meni vähän paremmin ;)
Loppu hyvin... Tai sitten ei
Oli sinänsä virkistävää miettiä ja suunnitella kaikkea mahdollista tuohon peliin, mutta myös uuvuttavaa. Se vei aikaa . En suosittele tuota peliä kenellekään sen yhden vuoden jälkeen. Pitäkää ainakin yhden vuoden tauko tai enemmänkin, se vie ihmisestä mehut (ja rahat). Silti minulla on hyviä muistoja tuosta pelistä, kuten huomaatte. Ehkä tästä olisi tullut järkevämpikin teksti ja kenties hitusen pidempi, mutta en jaksa kirjoittaa. Pelissä oli taktikointia ja kaikkea muuta kivaa, mutta myös niitä nurjia puolia. Ihmiset auttoivat jaksamaan ja omistautuminen oli tärkeää. Aina välillä sitä hajosi totaalisesti kaikkeen, mutta siitä selvisi kaikesta huolimatta. Myös monista sotapeleistä oli erittäin paljon hyötyä tässä pelissä.
Ai kukako olin tuolla nelosservulla? Hukkahalla. Travianin Dr. Phil. Diplomaatti. Kleptomaani. Sotajäärä. Ylipäällikkö. Melkeinpä kaikkea mahdollista. Miettikääpä sitä.
Päätän raporttini sotatantereelta tähän,
-Hasis
RSS Feed