Ette muuten usko, miten vaikeaa on ajatella kunnolla kun on valvonut yli 40 tuntia putkeen. Kyllähän se ajatusmaailma toimii yllättävän hyvin, mutta keskittyminen on vaikeampaa. Nälkää ei ruumis tunne, vain pieni väsymys on ilmassa, kun kuuntelen Blind Guardiania tässä samalla. Kannatti varustautua mikrolla, kolalla, leivällä ja makkarapaketilla. Ja tietenkin kofutableteilla, mutta niistä sitten myöhemmin.
Kolmeen mennessä pitäisi upata peli. Olemme saaneet jo pienen taistelun avulla zombimme toimimaan niin kuin haluamme ja missä haluamme. Koodi toimii hyvin ja käsittääkseni on vain kentän luomiset ja muut sellaiset enää tuon koodarin vastuulla. Grafiikasta selviän helposti: pitää enää vain animoida yksi ainoa asia (tai no, periaatteessa kaksi, mutta kuka laskee?).
Viime yö meni kyllä mielenkiintoisesti. Kävin illalla ensinnäkin kämpällä suihkussa ja vaihtamassa vaatteet, ajamassa hiukset lyhyeksi ja tietenkin syömässä LÄMPIMÄN aterian! Suosittelen todellakin, että ei elä pelkällä kolalla ja pikkusuolaisella/naposteltavalla tuolla vaan syökää kunnon ateria ainakin kerran päivään. Ja herran tähden, nukkukaa älkääkä valvoko kuten minä teen. Se on oikeasti hullun hommaa, ei muuta. Ja hulluhan minä olen.
Munchkin yössä pitää unen loitolla
Kävimme tuossa illalla baarissakin pikaisesti: tulimme joskus puolen yön maissa takaisin tekemään loppupuolta pelistä. Brainstormausta ei tänään olla tarvittu, olemme vain istuneet ja tehneet töitä omassa rauhassa musiikkia kuunnellen ja välillä sekoillen. Ja sitten kahden maissa yöllä oli pakollinen rentoutuminen: piti pelata erä Munchkinia!
Ei helekutti sitä repeilemisen määrää varsinkin loppupuolella. Hauskuushan tuossa pelissä suoraan verrannollinen unenpuutteeseen eli hajoilemiset ovat aina plussaa. Ja tietenkin raivostumiset jos jotkut (lue kaikki muut) puukottavat sinua selkään. Kaikkein hauskintahan tuossa on olla pelinjohtaja, sinä saat määrätä lopullisen sanan. Ah ihanuutta. Meillä kesti kokonaiset kolme tuntia saada peli päätökseen ja minua jopa lahjottiin (laillisesti) ruualla. Samalla aivot suorittivat puolikuolleina erinäisiä ideoita mitä voi tehdä grafiikan suhteen. Ja se toimi lopulta.
Huomasin muuten, että kaikkein parhaimmat ideat syntyivät vessassa. Heti kun sieltä pääsi pois, ryntäsin koneelle etten vain unohtaisi äskeistä ahaa-elämystä vaan hyödyntäisin sitä mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti. Neljä vai viisi kertaa sain idean ja kaikki toimivat järkevästi! Olen todella ylpeä itsestäni, ainakin enemmän tai vähemmän. Hereillä kuitenkin pysytään loppuun saakka.
And then there was a silence...
Pakko myöntää, että tässä vaiheessa päivää on melko hiljaista. Yötkin ovat olleet surullisen hiljaisia, vain muutama todellinen yökyöpeli on jaksanut valvoa kanssani. Suurin osa meni nukkumaan aikaa sitten (tai oikeastaan pitkin yötä), mutta se on ihan ymmärrettävää. Itsekin menisin, mutta teen ensin hommani loppuun ja nukun vasta sitten. Ruumis ei siitä tykkää, mutta tästä selvitään. Ollaan ennenkin selvitty. Nenäni on melko tukossa ja ääni vähän käheänä. Ei, tämä ei todellakaan ole tervettä.
Ne ihmiset, jotka täällä ovat hifistelevät peliensä parissa ja hajoilevat randomasioihin. Kaikki vaeltavat levottomasti ja on selkeästi huomattavissa tämä kaikki väsymys ja helpotus minkä kello kolme tuokaan meille tullessaan. Kolmelta lopetamme pelien teon ja alamme uppia niitä nettiin kaiken kansan pelattavaksi. Myös tuomaristo saapuu tänne niihin aikoihin ja katsoo kaikki pelit läpi. Siitä tulee sinänsä mielenkiintoista, sillä oma osuuteni tähän kaikkeen tuntuu melko heikolta, mutta sitä se ei ole: taistelin ikuisuuden isometriperspektiivin kanssa, sillä sen teko ei ollut minulle tuttua.
Aiemmin olen tehnyt pelejä enimmäkseen 2D ja sivusta kuvattuna, tämä piti kääntää ja vääntää ympäriinsä, pienentää ja säätää uudestaan, että sai kuntoon kaikki. Eli arvatkaa oliko yhdessä vaiheessa hermot kireällä kullakin tässä päässä. Mutta siitä selvittiin. Nyt odotan, että koodarini herää joskus ja ymppää nämä uudet animaatiot peliin. Katsotaan mitä tästä tulee tällä kertaa. Kuitenkin, hauskaa on ollut vaikka ääni on osittain mennyt. Loppuaika taitaakin mennä Carcassonnen, Munchkinin ja Babylon 5 toisen tuotantokauden parissa. Ja tietenkin musiikin. Sitten nukutaan kun pääsee kämpälle. Katsokaa striimiä täältä!
Jumittaen,
- Hasis

RSS Feed