Ensinnäkin tahdon pahoitella, että en ole kirjoittanut ikuisuuteen mitään. Toisekseen tahdon varoittaa siitä ettei tämä ole kirjoitus allnighterista kuten olette tottuneet vaan eräänlainen.... Sepostus siitä, että mitä CeBIT-messut voivat pitää sisällään. Kuten osa teistä on saanut tietää, olin CeBIT-messuilla Saksassa tämän viikon. Kirjoitan blogia siis nyt vielä täältä Hannoverista ja maksan tässä netissä istumisesta jopa sievoisen summan rahaa, mutta se ei ole pääasia. Tahdon jakaa kokemukseni teidän kanssanne ja varoittaa teitä: älkää ikinä menkö CeBIT-messuille, jos teillä on mahdollisuus välttää sitä. Teikäläisille tiedoksi: CeBIT-messut ovat yleisesti selitettynä isojen firmojen "esittelytapahtuma", josta löytyy näiden tuotteita ja palveluita. Myös paneelikeskusteluja oli paljon ja nämä olivat suhteellisen mielenkiintoisia. Mutta voisin kai siirtyä asiaan.
 
Suurtakin suurempi
Ensinnäkin messualue on suuri mitä Suomen suunnalla on juuri mikään messu. No, se ei varmana tullut kenellekään yllätyksenä. Halleja oli ainakin 8 (en jaksa luntata messualueen kartasta, joka on jossain tuolla helkutin matkalaukun uumenissa) ja yhdessä hallissa oli tuhottomasti yrityksiä näyttämässä ja kertomassa tuotteistaan. Oli Samsungia, Fujitsua, Microsoftia, Nintendoa ja Nokiaa, löytyi vaikka millä mitalla japanilaisia ja korealaisia pikkuyrityksiä, jotka eivät sitten ymmärtäneet kunnolla edes englantia.
 
Aivan, tuosta on pakko sanoa ihan erikseen. Minulla oli periaatteessa tehtävänä ottaa selville muutamasta tuotteesta parikin asiaa ja kertoa näistä eteenpäin. Opiskelijana kun olin paikalla, niin eiväthän nämä idiootit suostuneet kertomaan mitään, koska en ollut mistään yhtiöstä. Antoivat lähinnä nettiosotteen ja sanovat että käypä poika siellä. Oli ymmärrettävää, että nämä bisnesihmiset puhuivat alkuunsa saksaksi, mutta kun sanoin puhuvani vain englantia niin vaihtoivat yllättävän ketterästi, mutta muuttuivat vieläkin harvasanaisemmiksi kuin aikaisemmin. Tuli sitä joku ranskaksikin mongertamaan, mutta sain senkin neitokaisen puhumaan englantia yllättävän nopeasti.

PC-pelaajan märkiä unia...
Olihan tuolla konsolipuolen firmat edustettuina hyvännäköisin naisineen (vinkki muuten tuleville yhtiönsä esittelijöille: palkatkaa hyvännäköinen nainen siihen vierelle esittelemään tuotteitanne, varmana tulee porukkaa ympärille) : Sony oli tuonut Move-ohjaimensa näytillä ja Nintendolla oli Wii JA Nintendo 3DS näytillä. Allekirjoittanut pääsi siis sitäkin testailemaan vähän etukäteen ja pidin siitä kovasti... En tosin tiedä onko tuo miten järkevä napata mukaan esimerkiksi jollekin pidemmälle matkalle. XBoxia en siellä nähnyt, mutta kuulemma sekin oli siellä. Mutta sitten kun pääsin hallista eteenpäin, taisin päästä PC-pelaajien taivaaseen: oli vaikka mitä näytönohjainta, coolereita, koteloita, konetta, hiirtä, näppäimistöä ja headsettiä... Markkinoiden parhaimmistoa, tietenkin. Jäi harmittamaan ettei sieltä voinut ostaa yhtikäs mitään, joten moni herkkutuote jäi sinne.  Siis kaikkea oli ihan laidasta laitaan. Yhdessä kohdassa oli Acer esittelemässä 3D-näyttöjään ja Predator-sarjan koneita (allekirjoittanut kuolasi niiden perään ja pelasi saksankielistä WC3 The Frozen Thronea jokusen tunnin lasit nokallaan... Aika hyvin ne tämän rillipään lasien kanssa kävivät yhteen, että ei siinä mitään. Löysin jopa pari capture cardia ja  ihmisen, joka suostui kertomaan niistä jotain. Taisi olla joku korealainen, mutta kuitenkin siitä sai selvän ja sitä jäi mielenkiinnolla odottamaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan capture cardien ja striimauksen suhteen ylipäätään.
 
Sainpahan tuolta napattua S.T.A.L.K.E.R.-pelin steam-koodin, mutta siihen se sitten jäi. Muita koodeja en ennättänyt ruinaamaan, mitäs olin niin hidas. Olisi sellainen hieno lierihattukin ollut jaossa XFX:n kojussa, mutta se viimeinen hattu menikin sitten vieressä seisovalle ulkomaanelävälle. Perskuta. Voitinhan minä sieltä joitain epämääräisiä saksalaisia pikkupelejä, joita voi joskus ihan piruuttaan teistailla striimaten niitä siinä samalla. Katsoo nyt. Olihan tuolla nyt tänään tuossa kahden maissa päivällä (Saksan aikaa, eli täällä ollaan tunti jäljessä Suomeen verrattuna) kaikenlaisia kilpailuja ja muita kommervenkkejä, mutta mitäpä minä suomalaisraukka niitä tajuamaan kun solkottivat saksaa solkenaan.
 
Loppuräpellykset...
Tänään oli siis itselläni viimeinen CeBIT-päivä ja käytiin syömässäkin siellä (erittäin kalliissa) ruokapaikassa. Ne messut olisivat vielä huomenna pystyssä, mutta silloin aamusta olisi lähtö takaisin Suomeen, joten viimeinen messupäivä jää välistä. Mitä tähän siis sanoisi vielä noista messuista? Menkää feikkifirman edustajana ja kyselkää ihmisiltä suoraan englanniksi ja olkaa kiinnostuneita... Ja ennen kaikkea pukeutukaa bisnesapinoiksi, se lisää teillä uskottavuutta. Huppari auki ja päällä t-paita, jossa lukee "What do you mean I have no life? I´m a gamer, I have thousands of lifes" ei oikein vakuuta. Näin ihan vain vinkkinä.
 
Allnigtereita ei tällä reissulla tullut tehtyä jostain kumman syystä, mutta asia korjaantuu kyllä tässä lähipäivinä, tämä on lupaus. Onpahan jotain erilaista luettavaa tällä kertaa.

Kiitän ja kuittaan.
-Hasis
 


Comments

MiNÄT
06/03/2011 11:16

Hahhah, oli aika loistava teksti. Itsekkin oli tuolla CeBIT -messuilla ja btw. siellä oli 37 hallia, kaikki tosin eivät olleet käytössä. Juu ja paska reissu, mutta tulipahan tehtyä ;)

Reply



Leave a Reply