Höy ihmiset ja otukset. Siitä on jälleen aikaa, kun viimeksi kirjoitin mitään järkevää, mutta nyt taas olen täällä. Ja blogeja pukkaa parikin kappaletta tämän jälkeen näinä lähipäivinä ennen maratoonia. Tämä on lupaus. Mutta nyt maratoonitunnelmiin
On olemassa erilaisia maratooneja. On juoksumaratooneja, leffamaratooneja ja erikseen striimausmaratooneja... Ja sitten on TRMP:n maratooni. Koettakaapa arvata mistä tällä kertaa meinasin puhua.
Meillä oli tarkat suunnitelmat. Meillä oli pelaajat, co-hostit ja pelit valittuina etukäteen. Laitteet olivat valmiina ja piti vain käydä ostamassa sekä ruokaa että juomaa maratoonia varten. Olin treenannut tätä tapahtumaa varten monilla all-nightereilla ja muulla hienouksilla. Olin jopa tottunut tuohon helkutin kuumuuteen, joka leijui vielä Kajaanin ympärillä viime viikkoon asti.
Game on!
Ennen maratoonin alkua meni muutamakin asia viime tippaan: sain selville, että joudun tuuraamaan Arzgaa ja kävin kaupassa tuntia ennen maratoonin alkua. Piti päättää pelejä tilalle useampikin kappale ja tämä onnistui ongelmitta. Ja näin olin valmis tulevaan koitokseen.
Voin tunnustaa nyt suoraan, että ensimmäisen päivän cohostimisesta en muista yhtikäs mitään enkä oikein siitä sen jälkeisestä pelivuorostani, mikä on tavallaan huolestuttavaa. Muistan vain sen huikean katsojamäärän mikä tervehti meitä kellon lyödessä kolme: reilusti yli 300 viineriä!! Olin yllättynyt positiivisesti ja meno alkoi hyvin (näin ainakin oletan).
Tahdon muuten tähän väliin esittää pahoitteluni etten pelannutkaan L4D:iä vaan vaihdon World of Goo:hon ja sitten sen jälkeen Fableen "yllättäen". L4D ei jostain syystä toiminut (tiedostot olivat kummallisesti korruptoituneet) eikä pelin uudelleen asennukseen ollut aikaa, joten oli pelin vaihto edessä. Tiedän, että monet ovat kyselleet/valittaneet ettei kyseistä peliä pelattu vaan vaihdettiin toiseen "tiedottamatta" (ei pidä paikkaansa, asiasta ilmoitettiin ja vikaa yritettiin korjata), joten tuossa selitys. Tiedän, että tämä kuulostaa oudolta (itsekin pohdin asiaa), mutta asialle ei vain mahtanut mitään. Mutta tästä selvittiin hengissä.
Fablea pelatessa tuli kaikki Durgorin bannihammerit ja ties mitkä kaikki jutut käytyä useampaankin kertaan läpi. Ihmisillä oli hauskaa, he repeilivät ja niin minäkin. Fable: The Lost Chapters oli minulle rutiinipeli, jonka olin mennyt aikaa sitten läpi (ties kuinka moneen otteeseen) ja mikäs siinä. Sopivan aivotonta pelattavaa. Tarina oli ihan... siedettävä, ohjattavuus kohtalaista ja näin edelleen. Mitäpä tuosta voisi sanoa. Tietenkään en pelannut tätä läpi tällä kertaa, sen aika tuli myöhemmin.
Sitten oli pakko mennä nukkumaan (kyllä, piti saada "unirytmi" kohdalleen maratoonin loppupuolta varten) kun kello oli neljä aamuyöllä. Seuraavan kerran tulin ääneen vasta Trinen lopulla eli ennen yhdeksää. Sitten siitä vain Vimiksen seuraksi EDF:n pariin, jonka jälkeen jatkoin Fablen parissa aamuyhdeksään saakka.
Kadonneet viikingit...
Sitten vaihdoin suunnitelmien mukaisesti legendaariseen peliin: The Lost Vikings (pyöritin sitä dosboxilla, koska wintoosta seiska on... no, se on).
Ja siitähän se riemu syntyi ainakin itselle, nimittäin nostalgisuus. Olin pelannut sitä viimeksi joskus 90-luvun puolessa välissä (kyllä, aito ja alkuperäinen peli, joka saapui kotoa ajoissa!) ja oli mahtavaa pelata sitä näin vuosien jälkeen. Ikävä kyllä jumitin yhdessä kohtaa vähän liian pitkäksi aikaa ja se sitten jäi pelaamatta loppuun. Ei kuitenkaan huolta, pelaan sen joskus Kaaospartio-striimissä jahka sen aika tulee.
Tarkoitushan on saada viikingit takaisin omaan aikaansa ja vieläpä paikkaansa. Nostalgiahuurujen takia jotkut kohdat olivat vaikea älytä ja oli messevää pelata sitä tietäen, että jos edes yksikin hahmoista kuolee niin koko kenttä alusta. Mukavat pienet puzzlet ja vittumaiset hyppykohdat toivat mukavan säväyksen. Sen parissa se aika kului sinne päiväkolmeen, jonka jälkeen minä menin nukkumaan sen 12 tunnin session jälkeen. Sain erittäin hyvin nukuttua sen vajaan kahdeksisen tuntia, sitten nousin ylös, söin ja kävin suihkussa, jonka jälkeen söin ja ilmaannuin taas ääneen Vimiksen pelatessa Kane & Lynchiä.
Ja kolmelta (yöllä) alkoi jälleen oma vuoroni. Pelasin tällä kertaa Magickaa yksinpelinä ja siinähän se meno jatkui jotain yhteentoista asti aamulla. Olihan se kivaa pelata peliä, jota olin pelannut vain puoleen väliin (tai jotain) ja sitten jumittaa siihen lohariin, joka laittoi suunnat sekaisin kirjaimellisesti. Toisin kuin jotkut luulevat, en menettänyt hermojani kyseisessäkään kohdassa vaikka taisinkin viettää siinä tovin jos toisenkin. Meno jatkui sen jälkeen vanhan klassikon parissa, jonka olin joskus aikoinaan hankkinut (ja ihme kyllä, se toimi vieläkin!) nimittäin Jazz Jackrabbit 1. En ollut testannut kyseistä peliä winkkari seiskalla, koska tuo kyseinen peli oli lojunut "tallessa" kotipuolessa melkein 15 vuotta. Okei, saatan hieman liioitella, mutta en kovinkaan paljoa.
Mutta. Tämä tosiaan oli toinen nostalgiapeli tälle maratoonille. Totta, en ollut pelannut sitä vuosiin, feilasin vähän väliä yksinkertaisissakin paikoissa, mutta kenties kaiken huippu oli se kohta, missä jumitin ainakin kahdeksi tunniksi hyppimään yhtä pikselintarkkaa hyppyä. Kyllähän monet siitä sanoi mihin piti hypätä, linkkailivat välillä videoitakin avittamaan, mutta kun on pikselintarkka hyppy niin se on pikselintarkka hyppy. Toisaalta katsojilta taisi mennä hermot kun olisin vain halunnut jatkaa sitä kohtaa ja minähän olin viilipytty. Hermot eivät menneet, näppäimistö ei lentänyt mihinkään, minä vain paahdoin eteenpäin. Tai pikemminkin eestaas, mutta mitä väliä.
Kuitenkin palasin mielessäni niihin lapsuudenmuistoihin ja tunteisiin mitä tämä peli silloin herätti minussa. Ensimmäisen kerran pelasin tätä joskus kaverin luona pelin ilmestymisen jälkeen ja se oli menoa se. Tietenkin kaveri hommasi kakkosenkin ja minä ostin sen sitten myöhemmin häneltä (halvalla totta kai). Mutta niin. Jazz Jackrabbit tosiaan jäi kesken, koska oli Norkyn vuoro tulla pelamaan seuraavaa peliä. Minä puolestani kävin nukkumaan korvatulpat korvissa ja huone totaalisesti pimennettynä. Olihan minulla vielä useampi pelikerta edessä.
Voiman pimeämpi puoli
En enää edes muista monen aikaan heräsin. Muistan käyneeni jossain vaiheessa yötä ostamassa ABC:ltä kolajuommoo ja voittamassa useamman kympin pelikoneesta. Mutta kolmelta jälleen alkoi oma vuoroni pelata ja tällä kertaa vuorossa oli Star Wars: Force Unleashed (PS3).
Jostain syystä tervehdin ihmisiä "emperorin" asussa. Ei tarvinnut kuin laittaa huppari ja kylpytakki päälle niin Sith Hasis oli syntynyt. Kamera vain kiinni, video näkyviin ja sitten vain pelamaan. Jälleen yksi 12 tuntinen pelin parissa yöllä. Okei, olin kertaalleen pelannut tämän pelin läpi joskus aikoja sitten. En nyt muista kummalla puolella pelasin tällä kertaa (eikä taida olla väliäkään), mutta läpihän tämä meni. Yhdessä vaiheessa alkoi melkein olla aivokuollutta toimintaa, mutta pikkuvikoja: pienellä päättäväisyydellä ja pimeän avustuksella siitä päästiin.
Peli oli ihan okei. Pidin tarinasta ja pelattavuuskin oli ihan siedettävää. Tuntui kieltämättä lyhyeltä, mutta vaikeutta siinä ei ollut kovinkaan paljoa. Muutamassa kohdassa kirosin mielessäni joitain asioita, mutta mitäpä niistä. Pelin alkupuolella oli hauskaa pelata Vaderina ja heitellä trooppereita pitkin mantuja. Loppupuolella bossitaistelu oli mitä oli, nimittäin erittäin viihdyttävää. Nyt muuten muistan, mehän potkittiin Emperoria perseelle ja todella lujaa.
Tuotahan jatkui koko yön pitkälle iltapäivään. Tai no, kolmeen asti jos tarkkoja ollaan. Siten oli jälleen Norkyn vuoro astua estradille ja minun poistua verhojen taakse nukkumaan ansaittuja unia.
Viimeistä viedään... vai viedäänkö?
Noh, maratoonin "viimeinen" yö lähti käymään kokiksen, Bardin ja Gaiwin seurassa. Pelasin ensimmäistä kertaa Uncharted kakkosta. Ykkösenhän olin pelannut aiemmin Kaaospartiossa ja siitä jäi erittäin hyvä mieli. Ja kakkonen ei tietenkään pettänyt. Tarina oli erinomaista seurattavaa vaikka alkuun mietinkin mitä helvettiä se juna teki siellä missä se oli. Mutta kaikki selitettiin kunnolla, kentät olivat kaunista katseltavaa, vihollisia sai oikeasti lyödä pataan ja pistoleerotempauksetkin onnistuivat erinoimaisesti. Oli kohtauksia missä tapoin koko rakennuksen miehiä ilman aseita ja viimeistelin sen viimeisenkin käyttäen sinkoa (ei, se ei ole liioiteltua, se oli eeppistä, varsinkin kun en ottanut ollenakaan vahinkoa).
Tietenkin muitakin tuli ääneen jossain vaiheessa. Esimerkiksi muistan selkeästi Vimiksen olleen siellä. Pelasin peliä eteenpäin kaikessa rauhassa ja Vimiksellä soi puhelin. No, hänhän laittaa mikin mutelle (muttei se mennytkään) ja alkoi puhumaan. Kertoi esimerkiksi, että striimaus jatkuukin vielä seuraavaan päivään. Kaikki äänessä olijat alkoivat karjumaan ja repeilemään kovaan ääneen mikrofoneihinsa, että sulla on mikki päällä, laita se kiinni, oo hiljaa, älä kerro ja kaikkea muuta paskaa. Mutta vahinko oli jo tapahtunut. Eli ihmiset saivat hämmentyneinä tietää, että maratoonimme jatkui vieläkin pidemmäksi mitä oltiin alunperin suunniteltu: 120 tuntia muuttui yllättäen 144 tuntiseksi sessioksi, missä oli vain muutamia hetkiä pimeää ruutua.
Kerroimme tietenkin Vimikselle hänen "mokastaan" ja hän oli hämmentynyt. Mutta suvereenisti jatkoimme eteenpäin ja minä sitten pääsin pelinkin läpi ihan aikataulussa... Tai oikeastaan taisi mennä tunnilla yli, en ole nyt ihan varma. Lähdin nukkumaan ja päästin Arzgan ja kumppanit estradille. Kiittelin ihmisiä ja oletin, että se maratooni olisi omalta osaltani ohitse. Mutta ei. Sovittiin jossain vaiheessa, että pelaisin Bully-peliä, mutta jouduin perumaan sen omista syistäni, joita en tässä kerro. Nukuin huonosti sen yön.
Viimeistä viedään (oikeasti)
Sain tekstiviestin yöllä, jotain viiden maissa. Sisältö oli selkeä: minun pitäisi kaikesta huolimatta tulla pelaamaan, vaikka oltiin sovittu ettei tarvitse pelata. No, piti "pelastaa" Vimis ja päästää se nukkumaan. Pelasin siitä eteenpäin jo aloitettua Fablea ja sain sen loppuun asti.
Loppupuolella tuli muita ihmisiä mukaan loppulöpinöihin. Oikeastaan siellä taisi olla melkein kaikki messissä. Muistan vain, että pelissä itsessään olin käynyt hankkimassa itselleni bordellin tehden kaikki asiaankuuluvat temput. Mutta lopputekstit tulivat ja menivät ja niin mekin.
Oli hauskaa pelata tuo maratooni. Ja tietenkin lisää maratooneja on tulossa (X-Mas Special!) tässä aikain saatossa. Voi olla, että tulen pelailemaan niissäkin suurimman osan ajasta, koska olen lähinnä yksi niistä harvoista, jotka voivat pelata/olla äänessä 12 tuntia putkeen helpostikin. Mutta, nyt on pakko mennä valmistautumaan X-Mas Speciaaliin, koska tarvitsen kokista ja korvatulpat sen jälkeen... Katsellaan taas.
On olemassa erilaisia maratooneja. On juoksumaratooneja, leffamaratooneja ja erikseen striimausmaratooneja... Ja sitten on TRMP:n maratooni. Koettakaapa arvata mistä tällä kertaa meinasin puhua.
Meillä oli tarkat suunnitelmat. Meillä oli pelaajat, co-hostit ja pelit valittuina etukäteen. Laitteet olivat valmiina ja piti vain käydä ostamassa sekä ruokaa että juomaa maratoonia varten. Olin treenannut tätä tapahtumaa varten monilla all-nightereilla ja muulla hienouksilla. Olin jopa tottunut tuohon helkutin kuumuuteen, joka leijui vielä Kajaanin ympärillä viime viikkoon asti.
Game on!
Ennen maratoonin alkua meni muutamakin asia viime tippaan: sain selville, että joudun tuuraamaan Arzgaa ja kävin kaupassa tuntia ennen maratoonin alkua. Piti päättää pelejä tilalle useampikin kappale ja tämä onnistui ongelmitta. Ja näin olin valmis tulevaan koitokseen.
Voin tunnustaa nyt suoraan, että ensimmäisen päivän cohostimisesta en muista yhtikäs mitään enkä oikein siitä sen jälkeisestä pelivuorostani, mikä on tavallaan huolestuttavaa. Muistan vain sen huikean katsojamäärän mikä tervehti meitä kellon lyödessä kolme: reilusti yli 300 viineriä!! Olin yllättynyt positiivisesti ja meno alkoi hyvin (näin ainakin oletan).
Tahdon muuten tähän väliin esittää pahoitteluni etten pelannutkaan L4D:iä vaan vaihdon World of Goo:hon ja sitten sen jälkeen Fableen "yllättäen". L4D ei jostain syystä toiminut (tiedostot olivat kummallisesti korruptoituneet) eikä pelin uudelleen asennukseen ollut aikaa, joten oli pelin vaihto edessä. Tiedän, että monet ovat kyselleet/valittaneet ettei kyseistä peliä pelattu vaan vaihdettiin toiseen "tiedottamatta" (ei pidä paikkaansa, asiasta ilmoitettiin ja vikaa yritettiin korjata), joten tuossa selitys. Tiedän, että tämä kuulostaa oudolta (itsekin pohdin asiaa), mutta asialle ei vain mahtanut mitään. Mutta tästä selvittiin hengissä.
Fablea pelatessa tuli kaikki Durgorin bannihammerit ja ties mitkä kaikki jutut käytyä useampaankin kertaan läpi. Ihmisillä oli hauskaa, he repeilivät ja niin minäkin. Fable: The Lost Chapters oli minulle rutiinipeli, jonka olin mennyt aikaa sitten läpi (ties kuinka moneen otteeseen) ja mikäs siinä. Sopivan aivotonta pelattavaa. Tarina oli ihan... siedettävä, ohjattavuus kohtalaista ja näin edelleen. Mitäpä tuosta voisi sanoa. Tietenkään en pelannut tätä läpi tällä kertaa, sen aika tuli myöhemmin.
Sitten oli pakko mennä nukkumaan (kyllä, piti saada "unirytmi" kohdalleen maratoonin loppupuolta varten) kun kello oli neljä aamuyöllä. Seuraavan kerran tulin ääneen vasta Trinen lopulla eli ennen yhdeksää. Sitten siitä vain Vimiksen seuraksi EDF:n pariin, jonka jälkeen jatkoin Fablen parissa aamuyhdeksään saakka.
Kadonneet viikingit...
Sitten vaihdoin suunnitelmien mukaisesti legendaariseen peliin: The Lost Vikings (pyöritin sitä dosboxilla, koska wintoosta seiska on... no, se on).
Ja siitähän se riemu syntyi ainakin itselle, nimittäin nostalgisuus. Olin pelannut sitä viimeksi joskus 90-luvun puolessa välissä (kyllä, aito ja alkuperäinen peli, joka saapui kotoa ajoissa!) ja oli mahtavaa pelata sitä näin vuosien jälkeen. Ikävä kyllä jumitin yhdessä kohtaa vähän liian pitkäksi aikaa ja se sitten jäi pelaamatta loppuun. Ei kuitenkaan huolta, pelaan sen joskus Kaaospartio-striimissä jahka sen aika tulee.
Tarkoitushan on saada viikingit takaisin omaan aikaansa ja vieläpä paikkaansa. Nostalgiahuurujen takia jotkut kohdat olivat vaikea älytä ja oli messevää pelata sitä tietäen, että jos edes yksikin hahmoista kuolee niin koko kenttä alusta. Mukavat pienet puzzlet ja vittumaiset hyppykohdat toivat mukavan säväyksen. Sen parissa se aika kului sinne päiväkolmeen, jonka jälkeen minä menin nukkumaan sen 12 tunnin session jälkeen. Sain erittäin hyvin nukuttua sen vajaan kahdeksisen tuntia, sitten nousin ylös, söin ja kävin suihkussa, jonka jälkeen söin ja ilmaannuin taas ääneen Vimiksen pelatessa Kane & Lynchiä.
Ja kolmelta (yöllä) alkoi jälleen oma vuoroni. Pelasin tällä kertaa Magickaa yksinpelinä ja siinähän se meno jatkui jotain yhteentoista asti aamulla. Olihan se kivaa pelata peliä, jota olin pelannut vain puoleen väliin (tai jotain) ja sitten jumittaa siihen lohariin, joka laittoi suunnat sekaisin kirjaimellisesti. Toisin kuin jotkut luulevat, en menettänyt hermojani kyseisessäkään kohdassa vaikka taisinkin viettää siinä tovin jos toisenkin. Meno jatkui sen jälkeen vanhan klassikon parissa, jonka olin joskus aikoinaan hankkinut (ja ihme kyllä, se toimi vieläkin!) nimittäin Jazz Jackrabbit 1. En ollut testannut kyseistä peliä winkkari seiskalla, koska tuo kyseinen peli oli lojunut "tallessa" kotipuolessa melkein 15 vuotta. Okei, saatan hieman liioitella, mutta en kovinkaan paljoa.
Mutta. Tämä tosiaan oli toinen nostalgiapeli tälle maratoonille. Totta, en ollut pelannut sitä vuosiin, feilasin vähän väliä yksinkertaisissakin paikoissa, mutta kenties kaiken huippu oli se kohta, missä jumitin ainakin kahdeksi tunniksi hyppimään yhtä pikselintarkkaa hyppyä. Kyllähän monet siitä sanoi mihin piti hypätä, linkkailivat välillä videoitakin avittamaan, mutta kun on pikselintarkka hyppy niin se on pikselintarkka hyppy. Toisaalta katsojilta taisi mennä hermot kun olisin vain halunnut jatkaa sitä kohtaa ja minähän olin viilipytty. Hermot eivät menneet, näppäimistö ei lentänyt mihinkään, minä vain paahdoin eteenpäin. Tai pikemminkin eestaas, mutta mitä väliä.
Kuitenkin palasin mielessäni niihin lapsuudenmuistoihin ja tunteisiin mitä tämä peli silloin herätti minussa. Ensimmäisen kerran pelasin tätä joskus kaverin luona pelin ilmestymisen jälkeen ja se oli menoa se. Tietenkin kaveri hommasi kakkosenkin ja minä ostin sen sitten myöhemmin häneltä (halvalla totta kai). Mutta niin. Jazz Jackrabbit tosiaan jäi kesken, koska oli Norkyn vuoro tulla pelamaan seuraavaa peliä. Minä puolestani kävin nukkumaan korvatulpat korvissa ja huone totaalisesti pimennettynä. Olihan minulla vielä useampi pelikerta edessä.
Voiman pimeämpi puoli
En enää edes muista monen aikaan heräsin. Muistan käyneeni jossain vaiheessa yötä ostamassa ABC:ltä kolajuommoo ja voittamassa useamman kympin pelikoneesta. Mutta kolmelta jälleen alkoi oma vuoroni pelata ja tällä kertaa vuorossa oli Star Wars: Force Unleashed (PS3).
Jostain syystä tervehdin ihmisiä "emperorin" asussa. Ei tarvinnut kuin laittaa huppari ja kylpytakki päälle niin Sith Hasis oli syntynyt. Kamera vain kiinni, video näkyviin ja sitten vain pelamaan. Jälleen yksi 12 tuntinen pelin parissa yöllä. Okei, olin kertaalleen pelannut tämän pelin läpi joskus aikoja sitten. En nyt muista kummalla puolella pelasin tällä kertaa (eikä taida olla väliäkään), mutta läpihän tämä meni. Yhdessä vaiheessa alkoi melkein olla aivokuollutta toimintaa, mutta pikkuvikoja: pienellä päättäväisyydellä ja pimeän avustuksella siitä päästiin.
Peli oli ihan okei. Pidin tarinasta ja pelattavuuskin oli ihan siedettävää. Tuntui kieltämättä lyhyeltä, mutta vaikeutta siinä ei ollut kovinkaan paljoa. Muutamassa kohdassa kirosin mielessäni joitain asioita, mutta mitäpä niistä. Pelin alkupuolella oli hauskaa pelata Vaderina ja heitellä trooppereita pitkin mantuja. Loppupuolella bossitaistelu oli mitä oli, nimittäin erittäin viihdyttävää. Nyt muuten muistan, mehän potkittiin Emperoria perseelle ja todella lujaa.
Tuotahan jatkui koko yön pitkälle iltapäivään. Tai no, kolmeen asti jos tarkkoja ollaan. Siten oli jälleen Norkyn vuoro astua estradille ja minun poistua verhojen taakse nukkumaan ansaittuja unia.
Viimeistä viedään... vai viedäänkö?
Noh, maratoonin "viimeinen" yö lähti käymään kokiksen, Bardin ja Gaiwin seurassa. Pelasin ensimmäistä kertaa Uncharted kakkosta. Ykkösenhän olin pelannut aiemmin Kaaospartiossa ja siitä jäi erittäin hyvä mieli. Ja kakkonen ei tietenkään pettänyt. Tarina oli erinomaista seurattavaa vaikka alkuun mietinkin mitä helvettiä se juna teki siellä missä se oli. Mutta kaikki selitettiin kunnolla, kentät olivat kaunista katseltavaa, vihollisia sai oikeasti lyödä pataan ja pistoleerotempauksetkin onnistuivat erinoimaisesti. Oli kohtauksia missä tapoin koko rakennuksen miehiä ilman aseita ja viimeistelin sen viimeisenkin käyttäen sinkoa (ei, se ei ole liioiteltua, se oli eeppistä, varsinkin kun en ottanut ollenakaan vahinkoa).
Tietenkin muitakin tuli ääneen jossain vaiheessa. Esimerkiksi muistan selkeästi Vimiksen olleen siellä. Pelasin peliä eteenpäin kaikessa rauhassa ja Vimiksellä soi puhelin. No, hänhän laittaa mikin mutelle (muttei se mennytkään) ja alkoi puhumaan. Kertoi esimerkiksi, että striimaus jatkuukin vielä seuraavaan päivään. Kaikki äänessä olijat alkoivat karjumaan ja repeilemään kovaan ääneen mikrofoneihinsa, että sulla on mikki päällä, laita se kiinni, oo hiljaa, älä kerro ja kaikkea muuta paskaa. Mutta vahinko oli jo tapahtunut. Eli ihmiset saivat hämmentyneinä tietää, että maratoonimme jatkui vieläkin pidemmäksi mitä oltiin alunperin suunniteltu: 120 tuntia muuttui yllättäen 144 tuntiseksi sessioksi, missä oli vain muutamia hetkiä pimeää ruutua.
Kerroimme tietenkin Vimikselle hänen "mokastaan" ja hän oli hämmentynyt. Mutta suvereenisti jatkoimme eteenpäin ja minä sitten pääsin pelinkin läpi ihan aikataulussa... Tai oikeastaan taisi mennä tunnilla yli, en ole nyt ihan varma. Lähdin nukkumaan ja päästin Arzgan ja kumppanit estradille. Kiittelin ihmisiä ja oletin, että se maratooni olisi omalta osaltani ohitse. Mutta ei. Sovittiin jossain vaiheessa, että pelaisin Bully-peliä, mutta jouduin perumaan sen omista syistäni, joita en tässä kerro. Nukuin huonosti sen yön.
Viimeistä viedään (oikeasti)
Sain tekstiviestin yöllä, jotain viiden maissa. Sisältö oli selkeä: minun pitäisi kaikesta huolimatta tulla pelaamaan, vaikka oltiin sovittu ettei tarvitse pelata. No, piti "pelastaa" Vimis ja päästää se nukkumaan. Pelasin siitä eteenpäin jo aloitettua Fablea ja sain sen loppuun asti.
Loppupuolella tuli muita ihmisiä mukaan loppulöpinöihin. Oikeastaan siellä taisi olla melkein kaikki messissä. Muistan vain, että pelissä itsessään olin käynyt hankkimassa itselleni bordellin tehden kaikki asiaankuuluvat temput. Mutta lopputekstit tulivat ja menivät ja niin mekin.
Oli hauskaa pelata tuo maratooni. Ja tietenkin lisää maratooneja on tulossa (X-Mas Special!) tässä aikain saatossa. Voi olla, että tulen pelailemaan niissäkin suurimman osan ajasta, koska olen lähinnä yksi niistä harvoista, jotka voivat pelata/olla äänessä 12 tuntia putkeen helpostikin. Mutta, nyt on pakko mennä valmistautumaan X-Mas Speciaaliin, koska tarvitsen kokista ja korvatulpat sen jälkeen... Katsellaan taas.
RSS Feed