Peter "Mölytoosa" Molyneux'n pelien parissa on myös useampi yö tullut vietettyä. Ei sinänsä mikään ihme, ovathan nuo pelit yllättävän koukuttavia maailmoineen päivineen. Taidankin aloittaa tästä tälläisen "Mölytoosa-spesiaalin", jossa käyn läpi kaikki pelaamani Molyneux'n pelit ilman mitään sen kummempaa aikajärjestystä.

"I AM YOUR GOD!"
Tiedättekö, ei ole rasittavampaa hommaa kuin jumalana olo. Pitää kuunnella turhia toiveita, nakata ihmisiä uhriksi itselle, heitellä tulipalloilla toisia kansoja sekä syöttää olentoa aina silloin tällöin... Se vie oikeasti aikaa. Nauroin itsekseni kun hyvä ja paha yrittivät neuvoa minua tekemään mikä heidän mielestään on oikein ja tein sen mikä yleensä "Mölytoosan" peleissä on kaikkein helpointa: pelasin pahana.

Black & White -pelissä on tosiaankin hauska idea: pelaat vastasyntynyttä jumalaa ja teet itsesi näkyväksi kaikelle kansalle, yrität käännyttää muut kansat "uskoosi" ja hoidat tietenkin elukkaasi. Hetkonen, Jumalalla oma lemmikki? Mitä kettua? Sain jopa valita kolmesta eri otuksesta: lehmä, apina ja tiikeri. Sitten vain rakennellaan kylää isommaksi, tehdään ihmeitä ja toteutetaan ihmisten antamia tehtäviä. Mitä enemmän ihmiset uskovat, sitä isommalla alueella voit suorittaa ihmeitä. Ehkä eniten minua ärsytti tuon yön aikana hiiren kanssa leikkiminen. Jokainen ihme piti suorittaa heiluttamalla hiirtä oikealla tavalla. Se ei oikein toiminut ja epämääräisesti heiluttamalla saattoi tapahtua melkein mitä vain: yhtenä kertana heitin tulipalloa ja toisella salamaa. Joskus tuli jotain ihan muuta kuin piti, vähän liiankin usein minun mielestäni.

Saarelle rakennan minä majani
Oikeastaan ymmärrän miksi peli koostuu pelkästään saarista. Kuvitelkaa, jos teillä olisi kokonaisia mantereita hallittavana. Aloittelevan jumalan on hyvä lähteä liikkeelle pienestä ja edetä siitä isoimmille aluelle. Bullshit. Aloitussaari oli pirun rasittava. Sen voi kirjaimellisesti laskea tutoriaaliksi, sillä siellä sinä opit kaiken tarpeellisen peruspeliä varten. Eli voit kouluttaa otuksesi paskantamaan omille pelloille nopettamaan viljan kasvua ja nakkelemaan ihmisiä uhrialttarille. Normipäivä. Muistan menettäneeni hermot useampaankin otteeseen ja sitten skippailleeni hyvän ja pahan neuvoessa minua vähän väliä. Porttaaleja pitkin pääsee sitten jatkamaan eteenpäin tietämättä mihinkä sitä oikein joutuu. Hämmentävää.

Saaret olivat muutenkin rasittavia. Vietin varmaan suurimman osan ajasta kakkos- tai kolmossaarella ihan vain siltä varalta, että siellä oli niin paljon tehtävää ja tahdoin suorittaa ne kaikki. Jotkut olivat kyllä niin rasittavia ja hämmentäviä tehtäviä, että piti ottaa netti ihan avuksi, sen tunnustan. Tehtävien seuraaminenkaan ei ollut pidemmän päälle helppoa vaikka vinkkejä annettiinkin yllättävän usein. Piti toistaa tehtävänanto aina kun halusi piristää muistiaan. Krääh. Skippaa sitten väärä cutscene ja kaikki uusiksi.

Apinaa koijataan
Elukaksi otin silloin apinan. Tämän jätin tarkoituksella mainitsematta sillä tämän parissa minulla menikin suurin osa yöstä ja tästä taitaa olla enemmän kerrottavaa kuin muista asioista mitä tapahtui tuon yön aikana. Kuvitelkaa isoa rantapalloa, isompaa apinaa ja tietenkin ilmassa leijuva Jumalan käsi, joka ilmentää olemustani. Voisiko tuon huvittavampaa näkyä olla, jos ajatellaan pienen ihmisen näkökulmasta. No, piti kouluttaa se apina sitten heittämään kiviä, kalastamaan, keräämään pelloilta ruokaa varastoon, syömään ihmisiä satunnaisesti vihollisen kylästä, paskomaan noiden epäuskoisten viljalaariin ja muuta pikkukivaa. Piti lyödä sitä otusta kun se teki jotain väärää ja sitten rapsuttaa ja rohkaista sitä kun se teki jotain oikein. Joskus se vain käsitti asiat vääriin ja teki jotain ihan muuta, pikkuressu. Vähän liiankin usein. Yhden kerran se heitti tulipallon varastoon. Toisella kerralla se paskansi sinne. Se oli ärsyttävää, mutta siitä selvittiin jossain määrin. Näiden muutamien virheiden (ja selkäsaunojen) jälkeen kaikki kuitenkin alkoi sujua varsin mallikkaasti.

Yhden yön juttu... Ainakin melkein
En kyllä pelannut Black & Whiteä läpi yhdessä yössä. Tai yössä, pelasin tätä jotain 8-10 tuntia putkeen, kunnes menin turhaututeena nukkumaan. Kello oli jotain kuusi aamulla kun lopettelin pelaamisen, alkoi väsymys painaa liikaa ja turhautuneisuus vaikutti asiaan pitkälti. Jäin jumiin viidenteen saareen, kun en hoksannut mitä kaikkea piti tehdä ja siinä oli vielä rasittava aikaraja. Joten peli jäi sitten siihen. Aloitin pelin useampaankin otteeseen, mutta jostain syystä en pelannut tuota ikinä läpi. Missähän se cd-romppu on, voisin asentaa sen pitkästä aikaa ja pelata sen vihdoinkin läpi. Miksi pelasin tätä peliä? Siinä oli hauska ja toimiva idea, grafiikat olivat upeat ja pelattavuus ihan jees. Tästäkin selvittiin ilman mitään energiajuomia ja kofutabletteja. Noin litra kokista siinä meni ja pari leipäpalasta piti napata, että jaksoi pelailla. Uutuuden viehätys auttoi myöskin kestämään tuota peliä pitkään. Pakko nostaa Mölytoosalle hattua hyvästä pelistä. Kakkosenkin omistan, mutta en ole viettänyt yhtään yötä sen parissa. On aika päättää tähän tämä spesiaali, kerron joskus toiste kokemuksiani Peterin pelien parissa, ensi kerralla taas jotain ihan muuta.

It's good to be a God
-Hasis

Ja nyt tahdon kertoa teille pisimmästä allnighterista koskaan minkä olen viettänyt yhden pelin äärellä. Kyseinen allnighter kesti yllättäen 48 tuntia ja vietin sen Guild Warsin parissa. Tästä on vain viitisen vuotta aikaa kun toteutin tämän ja se oli omalta osaltaan yhtä tuskaa... Mutta siitä selvittiin cokiksen, kofutablettien ja ruuan avulla yllättävän helposti. Kuunnelkaapa miten tämä alkoi:

Oli normaali perjantai-ilta ja asuin silloin Savonlinnassa koulun asuntolassa. Siellä oli yleiset tilat, jossa oli tietenkin tietokone ja nettiyhteys. Olin hommannut jo aikaa sitten Guid Warsin ja tietenkin lisäosankin siihen. Olin jo varsinainen veteraani kyseisessä pelissä, Timotheus The Elmes oli kaikkien aikojen surkein tanssija, mutta sitäkin parempi itsemurhakandinaatti. Kiltakin löytyi jo silloin, olin meidän killan virallinen narri, järjestelin ties mitä kaikkea ohjelmaa viikottain ja otin vastaan aina uudet jäsenet kun niitä ilmaantui. Mikäs siinä.

Päätin siis mennä pitkästä aikaa Guild Warsin puolelle kavereita morjestamaan, kello oli jo neljä ja koulu loppunut aikaa sitten. Niitähän löytyi aika monta ja päätimme mennä tekemään pari isompaa missionia porukalla. Mikäs sen hauskempaa. Otin hörpyn cokista ja aloitan hissukseen. Vilkaisin jossain vaiheessa kelloa ja huomaan sen olevan vasta kymmenen illalla. Eihän se tunnu vielä missään. Olin valmistautunut silloin huolella allnighterin pitämiseen. Että antaa mennä vaan. Sitten joskus aamuneljältä iski yllättävä nälkä. No, mikäs siinä, tuumaan ja otan kassista evästä: sipsejä ja jotain muuta naposteltavaa ja huomaan tekstin: "You have been playing 12 hours. Please take a break" Ja hitot tässä vaiheessa mitään taukoja, missioni kesken ja kaikkea. Tässä vaiheessa muut olivat menneet nukkumaan, mutta minä poika se vaan paahdoin menemään pelin juonta eteenpäin.

"Mitä, vielä täällä? Oletko koko yön pelannut?"
Tuollainen kysymys ilmestyi chattiin siinä aamukahdeksan maissa. Vastasin varovasti: joo ja jatkoin peliä. Sitten liidu ilmaantui myös peliin ja toivotti hyvät huomenet. Hän kuulemma säikähti kun minä morjestin erittäin pirteästi ja aloin selittämään asioita jostain jutuista, jotka nyt eivät liity tähän mitenkään. Sitten muistan kysyneeni yleisesti ottaen, että paljonko kello on. Vastaukseksi tuli 11. Muistan tähän tuumanneeni: "Hitto, minunhan olisi pitänyt nousta ylös jo kaksi tuntia sitten." Sain palkaksi hymiöitä muilta kiltalaisilta, jotka tässä vaiheessa olivat oikeasti heränneet ja tulleet onlineen. Mikäs sen hauskempaa.

Sitten iski oikea nälkä. No, nappasin jääkaapista (kyllä, ihan erillisessä yleisessä rakennuksessa oli jääkaappi ja jopa mikro!) pelastavan makkarapaketin ja leipää kassista. Makkaravoileipä oli valmis ja mikroon vaan, tumps. Nomnom. Maha täynnä, hörppäys kolajuommoo ja matka jatkui. Tuli taas ilmoitus: "You have been playing 20 hours. Please take a break". Pöh. Nappasin kofutabletin naamaan ja jatkoin vain eteenpäin. Miksi ihmeessä sitä tähän lopettamaan? 24 tuntia tuli lopulta täyteen ja alkoi jo väsymys painaa kofutableteista ja kolajuomasta huolimatta. Onneksi seuraa oli chatissä, ei kai sitä muuten olisi jaksanut jatkaa yöhön asti. Surkeata läppää lensi vähän väliä, autoin muita hädässä ja olin muutenkin ylisosiaalisella tuulella (kuten aina jos allnightereita vedän). Onneksi ei ollut hälytyksiä päällä rakennuksessa ja luvan kanssa sai olla siellä. Vähänkö olisin hypännyt ilmaan jos joku olisi yllättäen tullut selän taakse, pimeydessä kun pelasin ja kuulokkeet korvilla.

Mutta miksi?
Kolmen maissa ihmiset painostivat minua, että pitäisi mennä nukkumaan. Mietin hetken aikaa ja haukottelin Juttujen tasot olivat laskeneet niin alas, ettette voi kuvitellakaan. Ottakaa härskeimmät jutut mitä olette höpöttäneet netissä ja kertokaa se tuhannella. Tai jotain sinnepäin. Olin onnistunut tässä 47 tunnin aikana vetämään uuden hahmon tasolle 20, unlockaamaan tarvittavat skillit ja hionut sen niin kummalliseksi kuin voi olla (muut sanoivat, ettei tuo tule koskaan toimimaan, mutta tietenkin todistin sen vääräksi) ja sain hämmentyneitä hymiöitä chatin puolella. Hauskaa. Mikä minut tähän ajoi?

Niin, miksi pelasin 48 tuntia Guild Warsia? En minä tiedä. Tuntui vain siltä ja ei huvittanut mennä nukkumaan. Neljän maissa löin sitten pelin kiinni ja katsoin pari tuntia Monty Pythonia ja repeilin totaalisesti. Sen jälkeen ruumini oli sen verran heikossa kunnossa, että päätin mennä nukkumaan suosiolla. Ja hyvin minä nukuinkin, huikeat 12 tuntia putkeen (onneksi koulua ei silloin ollut) ja heräsin virkeänä.

Guild Wars koukutti vain vähän aikaa. Omistan nyt toki kaikki lisäosat ja aion myös hommata myös kakkososan tästä sarjasta. Nykyään en kuitenkaan jaksaisi pelata edes 8 tuntia putkeen tätä peliä, sillä se on nykyään vain tylsempi. Skillejä on nerffattu liikaa ja vanhat systeemit eivät toimi enää niin kuin ennen. Surullista sinänsä. Ehkäpä kakkosesta tulee hauskempi, saa nähdä.

Ensi allnighteriin, morjes.
-Hasis

En edes muista milloin vedin ensimmäisen allnighterin saati mitä peliä pelasin silloin. Ensimmäinen väite on osittain totta, toinen ei. Tarkkaa vuotta en muista, mutta peli oli: Sid Meier's Civilization, ihan se kaikkien aikojen (ja ainoa) Civilization. Muistan edelleenkin elävästi, kun opettelin pelaamaan kyseistä peliä 486:lla, tuolla tehokoneella joskus aikoinaan. Hiiri pelissä oli täysin turha, opettelin näppäinkomennot ulkoa ja valikkojen ohjeet auttoivat asiassa erittäin hyvin.

Pelinä Civilization oli hyvin haastava: sinun täytyy kirjaimellisesti rakentaa sivilisaatio ja kasvattaa se sellaiseen mittakaavaan, että omistat koko planeetan tai rakennat avaruusaluksen ennen muita kansoja ja lähdet matkalle Alpa Centauriin. Vaarana oli usein se, että muut kansat rökittävät sinut auttamatta ja sinusta jää vain kuiva läntti historiankirjojen hapristuneille sivuille. Monta kertaa jouduin aloittamaan pelin tallennuksesta uudelleen, kun oli pari vuosisataa jälkeenpäin tehnyt jonkun auttamattoman virheen, joka suisti kansani tuhoon.

Tiede ja sotiminen
Nämä kaksi käyvät käsikynkkää melko pitkälle. Ilman tiedettä et voi kehittää parempaa sotaväkeä ja ilman sotaväkeä et voi vallata muita kaupunkeja (ja saada sitä kautta lisää tiedettä). Aikajuoksu muita vastaan, että keksit ruudin ennen kiinalaisia ;) olikin yllättävän helppoa jopa vähän hankalimmillakin vaikeustasoilla. Ja siitähän se hauskuus vasta alkaa. Loppupuolella IBCM (Intercontinental Ballistic Missile) aiheuttaa tuhoa kaikkialla ja maailma on lopulta minun, hieman saastuneena, totta kai. Mutta minähän en niin vähään tyydy. Ei, minun täytyy rakenaa tietenkin avaruusalus ja lähteä sinne Alpha Centauriin viettämään laadukasta eläkettäni oman kansani kera. Ja muita kansoja kukaan ei muistakaan vuosituhansien jälkeen.

Ihme, kylddyyrikin ratkaisee
Kansojen kulttuurit olivat hyvinkin mielenkiintoisia ja erittäin sidoksissa tieteeseen (d'oh). Ihmeitä saa rakennetua aina silloin tällöin ja mitä ihmeitä ne ovatkaan. Stonehengeä ja pyramidit ja ties mitä kaikkea. Riippuvat puutarhat. Tähän on onnistuttu tunkemaan kaikki mahdollinen. Ihmeet tietenkin auttoivat voittamaan pelin niin pisteiden avuilla kuin pienten boonustenkin. Hiphei. Opinpahan tuossa kloppina sitten paljon historiasta ennen kuin kunnolla koulussa ehti mitään tehdä.

Vielä yksi vuoro...
...Siinä siis selitys miksi ihmeessä vedin ensimmäisen allnighterin tämän parissa. Peli onnistui koukuttamaan minut niin loistavasti, että huomasin pelaavani tätä vielä aamukymmeneltä vaikka veli nukkui samassa huoneessa. Ja voitte kuvitella, että siihen aikaan 486:n ja kuvaputkinäyttö pitivät ihan julmetun kovaa meteliä. Ihme että se sai nukutuksi silloin.

Minä vain rakastuin silloin Civilizationiin. Tämä peli toi taktikoinnin uudelle tasolle ja mikäs sen hauskempaa. En nauttinut ihme kyllä silloin mitään piristäviä aineita (siis kokista ja muita vastaavia), sillä milläpä sitä ostat pikkupentuna kun ei viikkorahaakaan saanut. Energiaa antoi pelkästään tuo peli ja haastavuutta riitti jopa pelin ulkopuolella: piti olla mahdollisimman hiljaa, ettei kukaan muu perheestä herää. Muuten olisi tullut tupenrapinat ja peli (ja PC) olisivat kadonneet sille tielleen.

Civilization-pelisarja aiheuttaa nykyäänkin minulle unettomia öitä. Olen ollut kova fani alusta asti (tai no, kova ja kova) ja pelaan edelleen 95% pelkästään näppäimistön avulla. Hiirtä on niin vaivalloista liikuttaa ja saat tehtyä monia komentoja nopeammin kuin muut. Sitä tulee edelleenkin tahkottua roomalaisilla, sillä niitä kohtaan minulla on erittäin lämpimät tunteet. Olen Civistynyt ihminen ja ylpeä siitä.

Civistäkää tekin itseänne.
-Hasis