Peligenre: Roolipelit
Julkaisija: Zenimax / Ubisoft
Kehittäjä: Bethesda Game Studios
Kotisivut: www.elderscrolls.com/morrowind
Julkaisupäivä: 01.05.2002
Muut alustat: Xbox
Pelaajamäärä: 1
Ikäraja: K-15
Arvostelija: Joonas Hakamäki
Julkaisija: Zenimax / Ubisoft
Kehittäjä: Bethesda Game Studios
Kotisivut: www.elderscrolls.com/morrowind
Julkaisupäivä: 01.05.2002
Muut alustat: Xbox
Pelaajamäärä: 1
Ikäraja: K-15
Arvostelija: Joonas Hakamäki
Vuoden 2002 odotetuin peli ainakin roolipelirintamalla oli ehdottomasti Elder Scrolls -sarjan kolmas osa: Morrowind. Lupakset täysin vapaasti tutkittavasta maailmasta ja runsaasta sisällöstä nostivat odotukset korkealle, ja kaiken lisäksi peli oli aivan uskomattoman upean näköinen. Lupaukset lunastettin ja peli oli menestys, poikien vielä kaksi lisäosaa ja jokusen vuoden päästä TES-sarjan neljännen osan, Oblivionin, joka saavutti jopa edeltäjäänsä suuremman suosion. Nyt kun sarja on taas saamassa jatkoa tämän vuoden loppupuolella, on aika palata ajassa taaksepäin ja katsoa, miltä yhä edelleen suosittu Morrowind maistuu näiden vuosien jälkeen.
Taitoteatterissa bonusta ja plussaa
Kuten muissakin sarjan peleissä, pelaajan hahmo on alussa vangittuna. Sankarimme tuodaan laivalla Morrowindin provinssissa sijaitsevalle Vvardenfellin saarelle siirtolaiseksi, joskaan syytä tähän ei kerrota. Saapumisilmoitusta täyttäessä hahmolle valitaan jokin kymmenestä eri rodusta (tarjolla on mm. muutamaa erilaista haltiaa ja ihmistä, Argonian-liskoa ja Khajit-kissaa), taidot ja ominaisuudet sekä tähtimerkki. Eri rodut saavat bonuksia erilaisiin taitoihin, esimerkiksi örkit ovat hyviä käyttämään raskaita haarniskoja ja lähitaisteluaseita, kun taas metsähaltijat saavat pisteitä hiiviskelyyn ja jousiammuntaan. Roduilla on myös vahvuuksia ja heikkouksia, esimerkiksi korkeahaltiat saavat muita rotuja enemmän manaa mutta ottavat lisävahinkoa lähes kaikista loitsutyypeistä. Hahmo saa myös pienen bonuksen omansa kaltaisten kanssa jutellessa.
Taidot jaetaan kolmeen kategoriaan: combat, magic ja stealth. Näiden alta sitten löytyvät varsinaiset taidot, joita pelistä löytyy huomattavasti enemmän kuin seuraajastaan Oblivionista. Esimerkiksi yleistaitoja ”teräaseet” tai ”tylpät aseet” ei ole, sen sijaan pitkille miekoille, lyhyille miekoille, keihäille, kirveille ja niin edelleen on jokaiselle oma taitonsa. Loput taidot ovat erilaisia loitsutyylejä, neljää eri haarniskataitoa, tiirikoimista, kaupankäyntiä ynnä muuta vastaavaa. Tekemällä oppii, eikä hahmo opi esimerkiksi lyömään keihäällä muutoin kuin keihäällä lyömällä. Toki ympäri maailmaa löytyy kouluttajia jotka kehittävät taitoja maksua vastaan, mutta tämä tulee pidemmän päälle kalliiksi.
Hahmolle valitaan kaikista mahdollisista taidoista pää- ja sivutaidot, viisi kumpaaki. Kun pää- tai sivutaitoja tai niiden yhdistelmää on kehittänyt yhteensä kymmenen tason verran, pelihahmon kokemustaso nousee. Tasonnousun yhteydessä saa hieman lisää hit pointseja ja kolme pistettä käytettäväksi ominaisuuksien parantamiseen (yleensä yksi piste per ominaisuus) oman maun mukaan. Ne taidot joita pelaaja ei valitse jäävät satunnaisiksi taidoiksi, joiden kehittämisestä saa kokemustasojen sijaan ylimääräisiä pisteitä ominaisuuksien parantamista varten seuraavan tasonnousun yhteydessä.
Ominaisuuksista löytyy fantasiakliseistä tuttuja valintoja kuten voimakkuus, älykkyys ja ketteryys jotka vaikuttavat hahmon tekemään vahinkoon, manan määrään ja väistökykyyn. Hahmoa luodessa valitaan kaksi pääominaisuutta joihin saa jälleen bonuksen. Lopuksi valitaan tähtimerkki, joka sitten merkistä riippuen voi antaa vaikkapa bonuksia ominaisuuksiin tai kerran päivässä käytettäviä enemmän tai vähemmän hyödyllisiä loitsuja.
Vähemmästäkin menee varmasti sekaisin hahmoaan luodessa, sillä valinnanvaraa on runsaasti. Tässä piilee yksi pelin suurimmista vahvuuksista ja heikkouksista. Hahmosta saa tehtyä tarpeen tullen todella monipuolisen ja joustavan, mutta ensimmäisillä pelikerroilla tulee helposti valittua taitoviidakosta aivan väärät taidot hahmolleen. Mikään ei toki estä luomasta jokapaikan höylää joka hiipii raskas haarniska päälle vihollisien taakse, iskee selkään tikarilla, manaa esiin luurangon ja viimeistelee homman tulipallolla, mutta moisen hahmon kehittäminen hyväksi kestää todella kauan. Siksi kannattaa mieluummin erikoistua joko yhteen tai kahteen eri taitokategoriaan. Rajansa kuitenkin kaikella, esimerkiksi asetaitoja ei kannata mahtavimmallekkaan soturille valita kuin pari, korkeintaan kolme. Myös täysin tarpeettomia taitoja kuten hyppimistä tai juoksemista ei todellakaan tule laittaa pää- tai sivutaitoihin, koska muuten hahmo kerää leveleitä ihan vaan paikallaan pomppimalla ja seinää päin juostessa. Onko se sitten hienoa pelata tason 20 soturia joka kykenee hyppimään kymmenen metrin loikkia mutta ei osu edes ladon seinään kahden käden miekallaan, sen voi jokainen päättää itse. Toki taitonsa voi valita valmiista pohjista tai vastata erilaisiin kysymyksiin ja ottaa näiden pohjalta tulleet taidot ja ominaisuudet, mutta valmiit ”hahmoluokat” vain tuntuvat olevan niin tyhmästi koottuja, että parhaiten pärjää kun räätälöi hahmonsa itse.
Sairaan kaunis maailma
Vaikka Morrowindin ilmestymisestä on kohta kymmenen vuotta aikaa ja kaikenmaailman fotorealistiset grafiikat rupeavat olemaan arkipäivää, ei ajan hammas ole päässyt sen ulkonäköä pahasti pureksimaan. Itseasiassa peli on yhä edelleen perhanan kaunista katseltavaa. Vvardenfellin komeat maisemat sisältävät muun muuassa saaristoa, havumetsää, sienimetsää, vuoristoa, ruohotasankoa ja vuoria. Ja tuhkaa. Ja tuhkaa. Ja vielä vähän tuhkaa. Koska saaren keskellä sattuu olemaan enemmän tai vähemmän aktiivista vulkaanista toimintaa (ja pääjuonen aikana selviää pari muutakin syytä harmauteen), hyvin suuri osa maisemista on tuhkan peitossa. Tylsän väriset ja kohtalaisen kuolleet maisemat rupeavat pidemmän päälle kyrsimään, kun pääjuoni rupeaa kuljettamaan pelaajaa yhä enemmän ja enemmän saaren keskelle.
Onneksi kukaan ei pakota viettämään aikaa harmaan pölyn keskellä, ja saarta voi tutkia juuri sieltä mistä haluaa. Ja tutkimista muuten riittää. Bethesdan mukaan Vvardenfell on noin 26 neliökilometrin kokoinen, mitä itse kyllä en suostu uskomaan. Oblivionissa nimittäin maata riittää noin 41 neliökilometrin verran, ja ainakin omasta mielestäni Vvardenfell on huomattavasti isompi kuin Cyrodiil. Lisätietona mainittakoon, että TES-sarjan toinen osa, Daggerfall, sisältää tiettävästi pelihistorian suurimman maailman: vaivaiset 480 000 neliökilometriä.
Mutta neliökilometrit sikseen, sillä Vvardenfellin kartoittamiseen menee joka tapauksessa tovi jos toinenkin. Koska pelistä puuttuu Oblivionista tuttu fast travelling, suurin osa matkasta täytyy taittaa jalan. Toki suurimmista kaupungeista löytyy silt ridereitä eli jättikatkaraputakseja joilla voi matkustaa muihin suurkaupunkeihin. Myös muutamaa kohtalaisen käytännöllistä teleporttiloitsua löytyy matkustusta helpottamaan. Kävellen liikkuminen on kuitenkin suositeltavaa, sillä matkan varrelta voi löytyä ties mitä jännää. Maanpäällisten kohteiden lisäksi pelistä löytyy satoja luolastoja, tyrmiä ja kaivoksia, joihin nenänsä voi työntää pois purtavaksi ihan koska vaan.
Rauhassa pelaaja ei tietenkään saa olla, ja Vvardenfellin saarelta löytyy kymmeniä erilaisia eläimiä ja hirviöitä, joista suurin osa yrittää pistää pelaajan poskeensa tai ihan muuten vain lihoiksi heti katsekontaktin saatuaan. Vihamielisiä olentoja kuritetaan joko teräksellä tai magialla, joista jälkimmäinen on varsin simppeliä ”tähtää ja ammu” -perushuttua. Lähitaisteluaseiden (ja varsinkin ampuma- ja heittoaseiden) kanssa taisteleminen sen sijaan tuntuu varsinkin nykypelaajille kankealta. Koska minkäänlaista fysiikanmallinnusta ei ole, osuminen riippuu enimmäkseen hahmon kyvystä käyttää kyseistä asetta. Tästä voi syntyä turhautumista, kun viiden sentin päässä olevaan valtavaan elementaaliin ei huonolla tuurilla osu sitten millään.
Kaikenlaisten nix-houndien, nechien ja daedrojen vastapainoksi saarta asuttaa myös noin tuhat NPC:tä, joiden riemunkirjavaan joukkoon mahtuu niin maanviljelijöitä, maageja, sotilaita, sekopäisiä kylähulluja, jättikokoinen kauppias-mudcrab (!) kuin myös yksi jumalakin. Niin monipuolisia kuin hirviöt ja NPC:t ovatkin, yksi asia niissä kuitenkin risoo ja lujaa. Ne joko seisovat paikoillaan tai kiertävät pientä reittiään ja that's it. Varsinkin kaupunkien NPC:t syövät uskottavuutta, ne kun ovat ulkosalla ihan koko ajan säästä tai vuorokaudenajasta riippumatta. Tuntuu tyhmältä kun NPC seisoo talonsa lukitun oven edessä päivästä toiseen eikä koskaan käy sisällä. Toisaalta eivätpä mitkään pelin olennot osaa ylipäätään seurata pelaajaa ovien kautta alueelta toiselle kuten Oblivionissa. Mutta jos pelistä kerran löytyy questeihin scriptattuja hahmoja jotka ovat tavattavissa vain tiettyyn kellonaikaan, miksei jokaiseen Matti ja Maija Meikäläiseen voitu lisätä scriptiä, joka siirtää ne vaikka kokonaan pois pelistä yön ajaksi?
Tämä on vapaa maa
Morrowindin pääjuoni on pitkä ja mukaansa tempaava, ja sitä voi pelailla eteenpäin täysin omaan tahtiinsa. Lisäksi peli sisältää aivan uskomattoman määrän sivutehtäviä, jotka vaihtelevat ullakolle pesiytyneiden rottien tappamisesta ja yksinkertaisista juoksupojan hommista varkaiden jäljittämiseen ja salamurhiin. Yksi ikimuistoisimmista sivutehtävänantajista on puolialaston barbaari, joka pyytää pelaajaa auttamaan pahan noidan tappamisessa, sillä noita on vienyt barbaarille rakkaan taikakirveen. Lannevaatteeseen pukeutunut villi seuraa pelaajaa aina kuolemaansa saakka vaikkei pelaaja tekisi elettäkään noidan etsimiseksi, joten siitä saa koomisen side-kickin mukaansa pelin ajaksi. Joskin barbaarin (ja muidenkin pelaajan mukaan lyöttäytyvien hahmojen) reitinhaku tökkii välillä pahasti, ja silloin tällöin huomaakin seuralaisensa jääneen kilometrien päähän jumiin kivien tai kantojen väliin.
Tämän ja kaikki muutkin sivutehtävät voi tehdä täysin pääjuonesta riippumatta juuri silloin kun itseään huvittaa. Tehtävät ja muutkin tiedonmuruset tallennetaan päiväkirjaan, joka valitettavasti on kohtalaisen kömpelö käyttää. Koska kirja paisuu väkisin kymmenien, ellei satojen sivujen paksuiseksi, voi meneillään olevien tehtävien löytäminen olla joskus tuskallista puuhaa. Vaikka kirjasta löytyykin alkeellinen hakutoiminto, kannattaa tärkeältä tai kiinnostavalta tuntuvat tehtävät tehdä vielä silloin kun ne itse muistaa.
Ja jos tehtävien tekeminen ja juonen seuraaminen ei voisi vähempää kiinnostaa, pelaaja voi vain yksinkertaisesti seikkailla pitkin maita ja mantuja keräillen vaikka legendaarisia aseita, haarniskoja ja muita esineitä. Pelistä löytyy myös valtava määrä erilaisia kirjoja, kirjeitä ja muita paperinpalasia joihin on kirjoitettu jopa ihan mielenkiintoisia tarinoita ja faktoja. Tai jos haluaa heittää aivot narikkaan, voi yrittää tappaa yksinkertaisesti kaiken mahdollisen mitä saarelta löytyy. Tosin varoituksen sana tästäkin: toisin kuin Oblivionissa, Morrowindissa ON mahdollista tappaa pääjuonen kannalta tärkeitä henkilöitä. Tämän tapahtuessa joko pelaajan tai jonkun muun toimesta, peli heittää välittömästi eteen ikkunan, jossa kerrotaan profetian järkkyneen. Kiukkuaan ei siis kannata purkaa esimerkiksi näennäisen satunnaisiin siviileihin.
Musiikkia korville
Morrowindin usiikeista vastaa legendaarinen säveltäjä Jeremy Soule, joten laatu on taattua. Varsinkin pelin päävalikon sinfonia on yksi mieleenpainuvimmista pelimusiikeista ikinä. Musiikit vaihtuvat pelin aikana sen mukaan ollaanko ulkosalla, luolassa vaiko taistelussa, joskin kappaleita olisi saanut olla ehkä pari kolme enemmän per alue. Vähäisestä määrästään huolimatta kaikki sävellykset ovat täyttä timanttia, ja varsinkin rauhallisemmat kappaleet jäävät herkästi päähän soimaan.
Ääninäyttelyä pelissä ei kovinkaan paljoa ole (aivan oikein te Oblivionin orjat, kaikki keskustelu on kirjoitettua joten ei kun lukemaan), ja suurin osa NPC:istä ei totea kuin jonkin satunnaisen lauseen valmiista vaihtoehdoista pelaajan kävellessä ohi sekä hyvästelyn keskustelun loputtua. Pelin alussa, hahmon ollessa täysin tuntematon muukalainen, otsasuoni jos parikin saattaa poksahtaa rikki sillä jokaisen vastaantulevan kommunikaatioon kykenevän olennon on pakko päästää suustaan ”kerro asiasi muukalainen tai suksi v*ttuun” -tyylinen repliikki jos kävelee alle neljän metrin säteeltä ohi. Pieni repliikkikirjasto rupeaa nopeasti kyllästyttämään, eikä pelin eri rotujen edustajilla ole kuin pari-kolme eri ääntä per sukupuoli. Pahimmillaan vierekkäin seisovilla saman rodun ja sukupuolen edustajilla on täysin sama ääni, ja mitä todennäköisemmin ne toteavat stereona täysin saman repliikin pelaajan kulkiessa ohi.
Jälkimaku
Kaiken kaikkiaan Morrowind on vielä tänä päivänäkin yksi parhaimmista fantasiaroolipeleistä PC:lle, ja se kuuluu jokaisen aihepiiristä pitävän pelihyllyyn (GotY-versio joka sisältää myös Tribunal- ja Bloodmoon-lisälevyt löytynee kympillä tai parilla halpalaareista). Toki nykymittapuulla varsin kankea pelattavuus ja muut teknilliset ongelmat kuten laiska scriptaus ja vähäinen ääninäyttely saattavat häiritä pelikokemusta, mutta valtava ja täysin vapaa peliympäristö yhdistettynä erittäin joustavaan ja monipuoliseen hahmonkehitykseen saa palaamaan pelin pariin uudestaan ja uudestaan.
Hyvää ja huonoa:
+ Erittäin monipuolinen, tekeminen ei lopu kesken
+ Vapaus keskittyä tehtäviin tai kiehtovan maailman tutkimiseen oman maun mukaan
+ Musiikit
+- Joustava hahmonkehitys, joka kuitenkin vaatii hieman totuttelua
+- Jopa tänä päivänä varsin komean ulkoasu, mutta paikoittain maailma on todella tylsän näköinen
- Vähäinen ääninäyttely rupeaa nopeasti toistamaan itseään
- Nykypeleihin verrattuna kohtalaisen kankea pelattavuus
Pisteet 85/100
PS. Fanipoikien kokoontumisajot
Morrowindin mukana tulee myös Oblivionista tuttu TES Constuction Set, jolla peliin pystyy varsin helposti lisäämään jos jonkinlaista sisältöä. Vuosien saatossa fanit ovat luoneet peliin niin uusia tehtäviä, alueita kuin ääninäyttelyäkin. Onpahan peli vedetty jopa täysin uusiksi ja aloitettu täysin tyhjästä, ja osa näistä ”total conversioneista” on ollut varsin ammattitaitoisia tekeleitä. Fanit ovat myös viilanneet peliin omia pikku korjauksiaan ja päivittäneet esimerkiksi kankeaa taistelusysteemiä uuteen uskoon. Modiscene kukoistaa vielä tänäkin päivänä, ja uusia lisäyksiä peliin tulee päivittäin roppakaupalla. Mikäli Morrowindiin lataisi edes muutaman näistä fanien tekemistä grafiikkapaketeista, päivityksistä ja korjauksista, voisi ”huonoa” -osion kolme alinta kohtaa poistaa ja pisteisiin lisätä kymmenen pojoa lisää.
Taitoteatterissa bonusta ja plussaa
Kuten muissakin sarjan peleissä, pelaajan hahmo on alussa vangittuna. Sankarimme tuodaan laivalla Morrowindin provinssissa sijaitsevalle Vvardenfellin saarelle siirtolaiseksi, joskaan syytä tähän ei kerrota. Saapumisilmoitusta täyttäessä hahmolle valitaan jokin kymmenestä eri rodusta (tarjolla on mm. muutamaa erilaista haltiaa ja ihmistä, Argonian-liskoa ja Khajit-kissaa), taidot ja ominaisuudet sekä tähtimerkki. Eri rodut saavat bonuksia erilaisiin taitoihin, esimerkiksi örkit ovat hyviä käyttämään raskaita haarniskoja ja lähitaisteluaseita, kun taas metsähaltijat saavat pisteitä hiiviskelyyn ja jousiammuntaan. Roduilla on myös vahvuuksia ja heikkouksia, esimerkiksi korkeahaltiat saavat muita rotuja enemmän manaa mutta ottavat lisävahinkoa lähes kaikista loitsutyypeistä. Hahmo saa myös pienen bonuksen omansa kaltaisten kanssa jutellessa.
Taidot jaetaan kolmeen kategoriaan: combat, magic ja stealth. Näiden alta sitten löytyvät varsinaiset taidot, joita pelistä löytyy huomattavasti enemmän kuin seuraajastaan Oblivionista. Esimerkiksi yleistaitoja ”teräaseet” tai ”tylpät aseet” ei ole, sen sijaan pitkille miekoille, lyhyille miekoille, keihäille, kirveille ja niin edelleen on jokaiselle oma taitonsa. Loput taidot ovat erilaisia loitsutyylejä, neljää eri haarniskataitoa, tiirikoimista, kaupankäyntiä ynnä muuta vastaavaa. Tekemällä oppii, eikä hahmo opi esimerkiksi lyömään keihäällä muutoin kuin keihäällä lyömällä. Toki ympäri maailmaa löytyy kouluttajia jotka kehittävät taitoja maksua vastaan, mutta tämä tulee pidemmän päälle kalliiksi.
Hahmolle valitaan kaikista mahdollisista taidoista pää- ja sivutaidot, viisi kumpaaki. Kun pää- tai sivutaitoja tai niiden yhdistelmää on kehittänyt yhteensä kymmenen tason verran, pelihahmon kokemustaso nousee. Tasonnousun yhteydessä saa hieman lisää hit pointseja ja kolme pistettä käytettäväksi ominaisuuksien parantamiseen (yleensä yksi piste per ominaisuus) oman maun mukaan. Ne taidot joita pelaaja ei valitse jäävät satunnaisiksi taidoiksi, joiden kehittämisestä saa kokemustasojen sijaan ylimääräisiä pisteitä ominaisuuksien parantamista varten seuraavan tasonnousun yhteydessä.
Ominaisuuksista löytyy fantasiakliseistä tuttuja valintoja kuten voimakkuus, älykkyys ja ketteryys jotka vaikuttavat hahmon tekemään vahinkoon, manan määrään ja väistökykyyn. Hahmoa luodessa valitaan kaksi pääominaisuutta joihin saa jälleen bonuksen. Lopuksi valitaan tähtimerkki, joka sitten merkistä riippuen voi antaa vaikkapa bonuksia ominaisuuksiin tai kerran päivässä käytettäviä enemmän tai vähemmän hyödyllisiä loitsuja.
Vähemmästäkin menee varmasti sekaisin hahmoaan luodessa, sillä valinnanvaraa on runsaasti. Tässä piilee yksi pelin suurimmista vahvuuksista ja heikkouksista. Hahmosta saa tehtyä tarpeen tullen todella monipuolisen ja joustavan, mutta ensimmäisillä pelikerroilla tulee helposti valittua taitoviidakosta aivan väärät taidot hahmolleen. Mikään ei toki estä luomasta jokapaikan höylää joka hiipii raskas haarniska päälle vihollisien taakse, iskee selkään tikarilla, manaa esiin luurangon ja viimeistelee homman tulipallolla, mutta moisen hahmon kehittäminen hyväksi kestää todella kauan. Siksi kannattaa mieluummin erikoistua joko yhteen tai kahteen eri taitokategoriaan. Rajansa kuitenkin kaikella, esimerkiksi asetaitoja ei kannata mahtavimmallekkaan soturille valita kuin pari, korkeintaan kolme. Myös täysin tarpeettomia taitoja kuten hyppimistä tai juoksemista ei todellakaan tule laittaa pää- tai sivutaitoihin, koska muuten hahmo kerää leveleitä ihan vaan paikallaan pomppimalla ja seinää päin juostessa. Onko se sitten hienoa pelata tason 20 soturia joka kykenee hyppimään kymmenen metrin loikkia mutta ei osu edes ladon seinään kahden käden miekallaan, sen voi jokainen päättää itse. Toki taitonsa voi valita valmiista pohjista tai vastata erilaisiin kysymyksiin ja ottaa näiden pohjalta tulleet taidot ja ominaisuudet, mutta valmiit ”hahmoluokat” vain tuntuvat olevan niin tyhmästi koottuja, että parhaiten pärjää kun räätälöi hahmonsa itse.
Sairaan kaunis maailma
Vaikka Morrowindin ilmestymisestä on kohta kymmenen vuotta aikaa ja kaikenmaailman fotorealistiset grafiikat rupeavat olemaan arkipäivää, ei ajan hammas ole päässyt sen ulkonäköä pahasti pureksimaan. Itseasiassa peli on yhä edelleen perhanan kaunista katseltavaa. Vvardenfellin komeat maisemat sisältävät muun muuassa saaristoa, havumetsää, sienimetsää, vuoristoa, ruohotasankoa ja vuoria. Ja tuhkaa. Ja tuhkaa. Ja vielä vähän tuhkaa. Koska saaren keskellä sattuu olemaan enemmän tai vähemmän aktiivista vulkaanista toimintaa (ja pääjuonen aikana selviää pari muutakin syytä harmauteen), hyvin suuri osa maisemista on tuhkan peitossa. Tylsän väriset ja kohtalaisen kuolleet maisemat rupeavat pidemmän päälle kyrsimään, kun pääjuoni rupeaa kuljettamaan pelaajaa yhä enemmän ja enemmän saaren keskelle.
Onneksi kukaan ei pakota viettämään aikaa harmaan pölyn keskellä, ja saarta voi tutkia juuri sieltä mistä haluaa. Ja tutkimista muuten riittää. Bethesdan mukaan Vvardenfell on noin 26 neliökilometrin kokoinen, mitä itse kyllä en suostu uskomaan. Oblivionissa nimittäin maata riittää noin 41 neliökilometrin verran, ja ainakin omasta mielestäni Vvardenfell on huomattavasti isompi kuin Cyrodiil. Lisätietona mainittakoon, että TES-sarjan toinen osa, Daggerfall, sisältää tiettävästi pelihistorian suurimman maailman: vaivaiset 480 000 neliökilometriä.
Mutta neliökilometrit sikseen, sillä Vvardenfellin kartoittamiseen menee joka tapauksessa tovi jos toinenkin. Koska pelistä puuttuu Oblivionista tuttu fast travelling, suurin osa matkasta täytyy taittaa jalan. Toki suurimmista kaupungeista löytyy silt ridereitä eli jättikatkaraputakseja joilla voi matkustaa muihin suurkaupunkeihin. Myös muutamaa kohtalaisen käytännöllistä teleporttiloitsua löytyy matkustusta helpottamaan. Kävellen liikkuminen on kuitenkin suositeltavaa, sillä matkan varrelta voi löytyä ties mitä jännää. Maanpäällisten kohteiden lisäksi pelistä löytyy satoja luolastoja, tyrmiä ja kaivoksia, joihin nenänsä voi työntää pois purtavaksi ihan koska vaan.
Rauhassa pelaaja ei tietenkään saa olla, ja Vvardenfellin saarelta löytyy kymmeniä erilaisia eläimiä ja hirviöitä, joista suurin osa yrittää pistää pelaajan poskeensa tai ihan muuten vain lihoiksi heti katsekontaktin saatuaan. Vihamielisiä olentoja kuritetaan joko teräksellä tai magialla, joista jälkimmäinen on varsin simppeliä ”tähtää ja ammu” -perushuttua. Lähitaisteluaseiden (ja varsinkin ampuma- ja heittoaseiden) kanssa taisteleminen sen sijaan tuntuu varsinkin nykypelaajille kankealta. Koska minkäänlaista fysiikanmallinnusta ei ole, osuminen riippuu enimmäkseen hahmon kyvystä käyttää kyseistä asetta. Tästä voi syntyä turhautumista, kun viiden sentin päässä olevaan valtavaan elementaaliin ei huonolla tuurilla osu sitten millään.
Kaikenlaisten nix-houndien, nechien ja daedrojen vastapainoksi saarta asuttaa myös noin tuhat NPC:tä, joiden riemunkirjavaan joukkoon mahtuu niin maanviljelijöitä, maageja, sotilaita, sekopäisiä kylähulluja, jättikokoinen kauppias-mudcrab (!) kuin myös yksi jumalakin. Niin monipuolisia kuin hirviöt ja NPC:t ovatkin, yksi asia niissä kuitenkin risoo ja lujaa. Ne joko seisovat paikoillaan tai kiertävät pientä reittiään ja that's it. Varsinkin kaupunkien NPC:t syövät uskottavuutta, ne kun ovat ulkosalla ihan koko ajan säästä tai vuorokaudenajasta riippumatta. Tuntuu tyhmältä kun NPC seisoo talonsa lukitun oven edessä päivästä toiseen eikä koskaan käy sisällä. Toisaalta eivätpä mitkään pelin olennot osaa ylipäätään seurata pelaajaa ovien kautta alueelta toiselle kuten Oblivionissa. Mutta jos pelistä kerran löytyy questeihin scriptattuja hahmoja jotka ovat tavattavissa vain tiettyyn kellonaikaan, miksei jokaiseen Matti ja Maija Meikäläiseen voitu lisätä scriptiä, joka siirtää ne vaikka kokonaan pois pelistä yön ajaksi?
Tämä on vapaa maa
Morrowindin pääjuoni on pitkä ja mukaansa tempaava, ja sitä voi pelailla eteenpäin täysin omaan tahtiinsa. Lisäksi peli sisältää aivan uskomattoman määrän sivutehtäviä, jotka vaihtelevat ullakolle pesiytyneiden rottien tappamisesta ja yksinkertaisista juoksupojan hommista varkaiden jäljittämiseen ja salamurhiin. Yksi ikimuistoisimmista sivutehtävänantajista on puolialaston barbaari, joka pyytää pelaajaa auttamaan pahan noidan tappamisessa, sillä noita on vienyt barbaarille rakkaan taikakirveen. Lannevaatteeseen pukeutunut villi seuraa pelaajaa aina kuolemaansa saakka vaikkei pelaaja tekisi elettäkään noidan etsimiseksi, joten siitä saa koomisen side-kickin mukaansa pelin ajaksi. Joskin barbaarin (ja muidenkin pelaajan mukaan lyöttäytyvien hahmojen) reitinhaku tökkii välillä pahasti, ja silloin tällöin huomaakin seuralaisensa jääneen kilometrien päähän jumiin kivien tai kantojen väliin.
Tämän ja kaikki muutkin sivutehtävät voi tehdä täysin pääjuonesta riippumatta juuri silloin kun itseään huvittaa. Tehtävät ja muutkin tiedonmuruset tallennetaan päiväkirjaan, joka valitettavasti on kohtalaisen kömpelö käyttää. Koska kirja paisuu väkisin kymmenien, ellei satojen sivujen paksuiseksi, voi meneillään olevien tehtävien löytäminen olla joskus tuskallista puuhaa. Vaikka kirjasta löytyykin alkeellinen hakutoiminto, kannattaa tärkeältä tai kiinnostavalta tuntuvat tehtävät tehdä vielä silloin kun ne itse muistaa.
Ja jos tehtävien tekeminen ja juonen seuraaminen ei voisi vähempää kiinnostaa, pelaaja voi vain yksinkertaisesti seikkailla pitkin maita ja mantuja keräillen vaikka legendaarisia aseita, haarniskoja ja muita esineitä. Pelistä löytyy myös valtava määrä erilaisia kirjoja, kirjeitä ja muita paperinpalasia joihin on kirjoitettu jopa ihan mielenkiintoisia tarinoita ja faktoja. Tai jos haluaa heittää aivot narikkaan, voi yrittää tappaa yksinkertaisesti kaiken mahdollisen mitä saarelta löytyy. Tosin varoituksen sana tästäkin: toisin kuin Oblivionissa, Morrowindissa ON mahdollista tappaa pääjuonen kannalta tärkeitä henkilöitä. Tämän tapahtuessa joko pelaajan tai jonkun muun toimesta, peli heittää välittömästi eteen ikkunan, jossa kerrotaan profetian järkkyneen. Kiukkuaan ei siis kannata purkaa esimerkiksi näennäisen satunnaisiin siviileihin.
Musiikkia korville
Morrowindin usiikeista vastaa legendaarinen säveltäjä Jeremy Soule, joten laatu on taattua. Varsinkin pelin päävalikon sinfonia on yksi mieleenpainuvimmista pelimusiikeista ikinä. Musiikit vaihtuvat pelin aikana sen mukaan ollaanko ulkosalla, luolassa vaiko taistelussa, joskin kappaleita olisi saanut olla ehkä pari kolme enemmän per alue. Vähäisestä määrästään huolimatta kaikki sävellykset ovat täyttä timanttia, ja varsinkin rauhallisemmat kappaleet jäävät herkästi päähän soimaan.
Ääninäyttelyä pelissä ei kovinkaan paljoa ole (aivan oikein te Oblivionin orjat, kaikki keskustelu on kirjoitettua joten ei kun lukemaan), ja suurin osa NPC:istä ei totea kuin jonkin satunnaisen lauseen valmiista vaihtoehdoista pelaajan kävellessä ohi sekä hyvästelyn keskustelun loputtua. Pelin alussa, hahmon ollessa täysin tuntematon muukalainen, otsasuoni jos parikin saattaa poksahtaa rikki sillä jokaisen vastaantulevan kommunikaatioon kykenevän olennon on pakko päästää suustaan ”kerro asiasi muukalainen tai suksi v*ttuun” -tyylinen repliikki jos kävelee alle neljän metrin säteeltä ohi. Pieni repliikkikirjasto rupeaa nopeasti kyllästyttämään, eikä pelin eri rotujen edustajilla ole kuin pari-kolme eri ääntä per sukupuoli. Pahimmillaan vierekkäin seisovilla saman rodun ja sukupuolen edustajilla on täysin sama ääni, ja mitä todennäköisemmin ne toteavat stereona täysin saman repliikin pelaajan kulkiessa ohi.
Jälkimaku
Kaiken kaikkiaan Morrowind on vielä tänä päivänäkin yksi parhaimmista fantasiaroolipeleistä PC:lle, ja se kuuluu jokaisen aihepiiristä pitävän pelihyllyyn (GotY-versio joka sisältää myös Tribunal- ja Bloodmoon-lisälevyt löytynee kympillä tai parilla halpalaareista). Toki nykymittapuulla varsin kankea pelattavuus ja muut teknilliset ongelmat kuten laiska scriptaus ja vähäinen ääninäyttely saattavat häiritä pelikokemusta, mutta valtava ja täysin vapaa peliympäristö yhdistettynä erittäin joustavaan ja monipuoliseen hahmonkehitykseen saa palaamaan pelin pariin uudestaan ja uudestaan.
Hyvää ja huonoa:
+ Erittäin monipuolinen, tekeminen ei lopu kesken
+ Vapaus keskittyä tehtäviin tai kiehtovan maailman tutkimiseen oman maun mukaan
+ Musiikit
+- Joustava hahmonkehitys, joka kuitenkin vaatii hieman totuttelua
+- Jopa tänä päivänä varsin komean ulkoasu, mutta paikoittain maailma on todella tylsän näköinen
- Vähäinen ääninäyttely rupeaa nopeasti toistamaan itseään
- Nykypeleihin verrattuna kohtalaisen kankea pelattavuus
Pisteet 85/100
PS. Fanipoikien kokoontumisajot
Morrowindin mukana tulee myös Oblivionista tuttu TES Constuction Set, jolla peliin pystyy varsin helposti lisäämään jos jonkinlaista sisältöä. Vuosien saatossa fanit ovat luoneet peliin niin uusia tehtäviä, alueita kuin ääninäyttelyäkin. Onpahan peli vedetty jopa täysin uusiksi ja aloitettu täysin tyhjästä, ja osa näistä ”total conversioneista” on ollut varsin ammattitaitoisia tekeleitä. Fanit ovat myös viilanneet peliin omia pikku korjauksiaan ja päivittäneet esimerkiksi kankeaa taistelusysteemiä uuteen uskoon. Modiscene kukoistaa vielä tänäkin päivänä, ja uusia lisäyksiä peliin tulee päivittäin roppakaupalla. Mikäli Morrowindiin lataisi edes muutaman näistä fanien tekemistä grafiikkapaketeista, päivityksistä ja korjauksista, voisi ”huonoa” -osion kolme alinta kohtaa poistaa ja pisteisiin lisätä kymmenen pojoa lisää.
RSS Feed