Peligenre: Roolipelit
Julkaisija: Squaresoft
Kehittäjä: Squaresoft
Kotisivut: http://na.square-enix.com/games/FFIX-gamesite/
Julkaisupäivä (EU): 16.02.2001
Muut alustat: PS3/PSN
Pelaajamäärä: 1-2
Ikärajoitus (PEGI): 12
Arvostelija: Miikka Juomoja

Vuonna 2001 Squaresoft, nykyinen SquareEnix, julkaisi yhdeksännen osan yhteen peliteollisuuden tärkeimmistä roolipelisarjoista. Silloin peli oli kuvankaunis ja omasi aikansa parhainta teknologiaa. Pelissä on neljä cd:tä ja se vei omasta ajastani kevyen 46 tuntia. Monissa keskusteluissa on puhuttu, että tämä peli on viimeinen kunnon final fantasy, mitä on tehty. Onko se?

Ei voi olla! Toimii sittenkin
Tarina pelissä on mukaantempaava. Heti alusta alkaen pelaaja totutetaan vauhtiin, sillä ihan alussa tehtävänä on kaapata prinsessa Garnet. Itse pidin alusta todella paljon, vaikka mennään todella pitkälle alkua ennen kuin voidaan hengähtää, niin tämä on vain osoitus siitä, että Japanilaiset ymmärtävät mikä saa ihmiset pelaamaan peliä. Pelissä käsitellään sotaa, pettämistä niin fyysisesti kuin henkisesti, pakenemista ja piiloittelua, mutta siltikin peli pystyy tuhoamaan tarinan puolivälissä. Ensimmäinen alkupuoli on todella toiminnantäyteistä, mutta loppupuolisko muuttuu tylsäksi todella nopeasti. Sota on kaukana takana ja nyt juostaan vaan paikoissa, jossa ei ole mitään. Lopun scifi tempaus myös pudottaa pisteitä minun silmissäni. Loppujen lopuksi tarina on kumminkin todella koukuttava ja varsinkin loppu on todella herkkä, se sai jopa tällaisen arvostelijan retaleen kyyneliin (voi olla, että se oli myös siitepöly, mutta laitetaan pelin piikkiin). Erikseen voisi mainita viellä välianimaatioista. Ne keskittyvät levyjen alkuun ja loppuun, mutta silti ne ovat todella osuvasti sijoiteltu. Kun pelissä tapahtuu jotain suurta, niin animaatiot oikein aiheuttavat tunne purkauksia. Ei ollut mikään ihme, että välillä lensi ”Vitun Brahne” ilmaan.

Peliin astuessa ensimmäinen mitä varmaan kaikki ajattelevat on: ”Et voi olla tosissas, häntä.” Kyllä pelin päähenkilöllä on apinan häntä. Erikoiset hahmot ovat tyypillisiä Final Fantasyissä, mutta ehkä voimme antaa sen anteeksi. Pelin hahmokaarti on kumminkin erittäin kiinnostava. Hahmot ovat hyvin tehtyjä ja ne näyttävät tosi hyviltä. Ainoa poikkeus, josta en pitänyt oli Quina. Sillä ei ollut pelissä mitään virkaa, eikä kunnollista tarinaa. Se vain haluaa syödä ja kokata, pelastukseksi se on hahmoista eniten hiljaa. Hahmojen luonteet on suunniteltu todella hyvin, ne ovat erillaisia ja mieleenpainuvia, sekä vuorokeskustelut ovat todella hienoa luettavaa. Eräässä kohdassa peliä Garnet sai minuutin angsti –kohtauksen, jonka jälkeen häneltä lähti ääni. Erittäin hyvin suunniteltu ajatellen Final Fantasy XIII:n hahmoja, jotka eivät tehneet muuta kuin angstineet niin kuin 14-vuotiaat tytöt.  Myös pelin mooglet ovat erittäin ärsyttäviä söpöläisiä.  Ne ovat aina jossain jumissa tai piilossa ja sitten niistä juoksee ohi. Sekä ne ovat vähän liian ylisöpöjä tähän peliin. Chocoboitakin on, mutta niitä ei paljoa näe tai tarvi.

Maailma on todella upeasti tehty. Kaupungit ja paikat, jossa olet on todella kauniita ja erittäin hyvin suunniteltuja. Isoimmista kaupungeista saa kuvan kuinka isoja ne ovat eivätkä ne ole yhtään sokkeloisia vaan erittäin nopeasti oppii mihin pitää mennä. Luolissa meno on kuin putkijuoksua, mutta silti vaihtoehtoisia reittejä on, sekä haaroja joiden päässä on yleensä aarre ja jos haluaa kaikki aarteet, niin se vaatiikin hieman pulmanratkontaa. Kenttien palkitsemat aarteet ovat myös hyödyllisiä ja luultavasti niitä ei ole saatu aikaisemmin, joten luolastojen koluaminen kannattaa. Maailma jakautuu kahteen osaan, Myst- ja Outer continent. Myst on pääalue, jossa on upeita kaupunkeja ja todella tiiviisti pakattuja paikkoja. Outer continent on todella tyhjä, eikä siellä ole oikein mitään. Outer continentiin päästyään peli muuttuukin todella haahuiluksi. Pelin kaupungit ja kylät, ovat myös todella vähässä. Lähes kaikkiin alueisiin on pakko mennä tarinan perässä ja ylimääräisiä paikkoja on vain muutama. Tämä myös syö hieman pelinautintoa, sillä se aiheuttaa todella kovan putkijuoksun tunteen pelaajalle.

Kaunis kuin kurttu
Pelin grafiikat ovat kauniita tai oli ainakin silloin kuin peli julkaistiin. Maastot ovat todella upeita ja välianimaatiot räjäyttivät tajunnan vuonna 2001. Nykyään peli on hieman  karkean näköinen, mutta siihen silmä tottuu erittäin nopeasti. Valitettavasti tässäkin Final Fantasyssä on sama ongelma kuin muissa Playstationin 3D Final Fantasyissä. Tausta ei sovi hahmojen kanssa yhteen. Taustat ovat piirrettyjä, mutta hahmot ovat vähäpolygonisia hahmoja. Myös välillä on todella vaikea nähdä taustasta, että mihin pitäisi mennä.  Hahmojen ulkonäköön kannattaa myös kiinnittää huomiota. Pelin hahmot ovat suurimmalta osin hyvin mallinnettu, mutta esimerkiksi Freya on rotta, mutta ei se siltä näytä. Jossain välissä selvisi, että vihreä gobliini olikin ihmispappi. Mitä he ovat oikein ajatelleet? Myös kannattaa kiinnittää huomiota taisteluiden areenoihin, joiden taustakuvat on erittäin halvan näköiset verrattuna muuhun peliin. Loppupeleissä kumminkin todella viihdyttävän näköinen ja graafisesti hieman jopa omaperäinen.

Pelin musiikista vastaa Nobue Uematsu. Vaikka monesti olenkin ollut miehen musiikin innokas kuuntelija niin nyt täytyy sanoa, että on aivopieru iskenyt mieheen. Pelin ärsyttävin piirre on se, että taistelumusiikkeja on vain kaksi, perustaistelut ja pomotaistelut. Valitettavasti jo kahdeksassa aikaisemmassa osassa kuultu taistelumusiikki on saanut jälleen uuden variaation ja se ei muutu paljoakaan, sekä kun peli on 46 tuntia pitkä, niin voitte kuvitella kauan se sama kappale soi! Muutenkin musiikkien kiertäminen on valitettava asia, sillä pelin päämusiikki kiertää ihan kokoajan, ainoa mikä muuttuu on tempo ja soittimet. Tämän myötä pelin ääniraita tuntuu olevan vähän liiankin pieni. Vaikka musiikki toistaa itseään, niin silti se luo erittäin ostuvan tunnelman lähes jokaisessa alueessa ja musiikkiraidalle on sattunut myös muutama todella upeakin kappale, esimerkkinä lopputeksteissä soiva kipale, jossa joku naikkonen laulaa. Äänistä ei ole sen ihmeellisempää sanottavaa, hirviöt kuullostavat hirviöiltä ja miekan isku on miekan isku.

Kulttimaineeseen päässyt
Pelin taistelu-systeemi on tuttu aikaisemmista Final Fantasyistä. Kesken juoksun alkaa taistelumusiikki ja kuva vaihtuu taistelu kentäksi, jossa maksimissaan neljä hahmoa iskee viholliset maihin. Taisteluiden kesto oli suuri ongelma minulle. Vihollinen, joka kuolee yhteen iskuun aiheuttaa aika ison rasitteen ajallisesti. Laskin huvikseni kauan menee ihan ensimmäisen vihollisen tappamiseen: Taistelun alku 5s, kameran pyörintä 5s, latautuminen n.10s, isku ja kuolemis-animaatio 10s, loppufanfaarit 5s, loppuvalikot 5s, sekä takasin peliin 5s. Eli pienimmillään turha taistelu kestää noin minuutin verran. Karkuun juokseminen kestää suurinpiiretein saman verran. Tämän takia yllättävät taistelut syövät ainakin itsellä pelinautintoa. Pelattuani pelin läpi tuli tunne, että peli oli hieman liian helppo. Kuolemaruutu tuli vain kerran, enkä kauheasti kouluttanut hahmojani. Varsinkin loppuvastusten helppous oli todella tympäyttävää. Koska heillä oli niin hyvät tavarat, niin aina Zidane vaan ryösti koko matsin, kun se harvoin onnistui. Muut sitten hakkasivat vihollista ja ei tehnyt oikein missään välissä edes tiukkaa. Tosin lisämaininnan voisi antaa vihollisten tekoälystä sillä tietyt viholliset keskittivät hienosti voimansa heikoimpaan yksilöön. Jos toiset eivät saaneet paljoakaan osumaa, niin vihollinen keskitti aina niihin, jolle se rankaisi eniten. Lisänautintoa toi iloinen sirkus ääni, joka sattui tulemaan aina välillä kenttään, sillä peliin on ripoteltu vihollisia, jotka pyytävät Oreja ja muita timantteja tai kysyvät kysymyksen pelistä. Palkintona tulee sitten roppakaupalla verran ability pointseja hahmon kehittämistä varten. Myös joskus ne voivat vetää pelaajaa höplästä ja kadota timanttien kanssa. Tähän suosittelen, että katselkaa minkä näköiselle karvaturrille niitä timantteja heittelette.

Hahmonkehitys on vedetty uusiksi myös tähänkin fantasiaan. Tällä kertaa aseet omaavat taidon, jonka hahmo voi oppia. Taisteluissa saadaan sitten ap-pisteitä, jotka auttavat oppimaan tiettyä taitoa. Taidon voi kyllä ottaa jo käyttöön jos ase on käytössä. Hahmolla on tietty määrä pisteitä joilla voi ottaa tietyn passiivisen taidon käyttöön. On myös aktiivisia taitoja, jotka ainakin itse luen taikoihin. Systeemi on todella toimiva ainakin omasta mielestäni. Ongelman tuo vain taiat ja Eidolonit, jotka ovat tämän pelin vastine aikesemmin tutuiksi tulleille suojelijoille. Mukana on taas Bahamut ja kumppanit. Pelissä ainoastaan kaksi henkilöä voi käyttää Eidoloneja ja molemmilla on omansa. Ongelman tuo Eidolonien heikkous. Niiden animaatiot kestävät aivan liian kauan ja iskut iskevät todella vähän, ovat jopa turhia. Pelissä niille sai opittua boostin passiiviseksi taidoksi, mutta turhia ne ovat senkin jälkeen. Myös taiat ovat asia joka luo ison ongelman peliin. Pelissä on todella paljon taikoja, mutta ne jäävät melee iskujen taakse. En oikein ymmärrä miksi taioista on tehty niin heikkoja, sillä ei niitä kannata käyttää. Itse käytin kolmea melee iskijää ja Garnettia parantajana. Tietenkin jos joku haluaa haastetta peliin niin siitä vain.
Moni ei varmaankaan tiedä, mutta pelissä on moninpeli. Kyllä valitettavasti se on vain sellainen, että toinen ohjaa kahta hahmoa taisteluissa ja toinen kahta. Eli voiko tätä nyt moninpeliksi laskea? Vaikkakin pelistä uupuu trophyt, niin silti pelissä on todella paljon kerättävää ja minipelejä. Korttipeli löytyy ja vaikka se ei ole niin hyvä kun yhtä numeroa pienemmässä, niin kelpo ajanviihde sekin on. Myös on erillaisia kerätäviä, huutokauppa, kilpailuja ja niin edelleen. Tämä tuo todella tunteen pelaajalle, että muutakin on kuin tarina. Myös pulmia on mukava määrä. Vaikka ne eivät ole kummempia kuin, että vie sinne tuo tänne, niin se hankaluus on se, että kun tavara tulee vastaan, niin pitää muistaa tai tietää kelle esine pitää viedä. Parasta antia löysin itselleni esine kaupasta joissa piti syntetisoida aseita vanhoista tavaroista. Aseita ei sitten muualta saanutkaan.

Lyhyesti:
Final Fantasy IX on hieno päätös Playstation 1:sen FF-sarjalle. Sen tarina tempaa mukaansa ja maailma on todella hienosti suunniteltu. Valitettavasti vaikeustason helppous voi syödä hieman pelinautintoa.

Arvosana: 8/10

Hyvää:
+ Hahmonkehitys
+ Tarina
+ Välianimaatiot
+ Hahmot

Huonoa:
- Todella hitaat taistelut
- Trance -systeemi
- Eidolonit ja taiat
- Outer continent
- Tarinaan liittymättömien alueiden vähyys
- Mooglet
- Liian helppo