Haluan rakentaa maan alle linnoituksen. Haluan asuttaa sinne kymmeniä, ellen peräti satoja kääpiöitä. Haluan katsoa kuinka kääpiöyhdyskuntani nousee kukoistukseen. Haluan johtaa kääpiöt taisteluun valtavia hiisiarmeijoita vastaan. Haluan käydä kauppaa haltioiden kanssa ja syöstä ystävyytemme sotaan, kun tarjoan heille puisia jakkaroita. Haluan kaivaa syvemmälle kuin kukaan ja kohdata unohdettujen petojen raivon. Haluan nähdä kuinka linnoitukseni peittyy magmaan, kun yksinäinen sekopäinen kääpiö päättää vetää väärästä vivusta. Ja ennen kaikkea, haluan pitää hauskaa.
Mikäli edes yksi edellämainituista asioista kiehtoo, suosittelen lämpimästi Bay 12 Gamesin freeware-peliä nimeltä Slaves to Armok: God of Blood – Chapter II: Dwarf Fortress, eli lyhyesti Dwarf Fortress. Alkuperäistä Slaves to Armokia en ole pelannu, mutta kuulemma sillä ei ole oikein mitään tekemistä Dwarf Fortressin kanssa joten ei siitä sen enempää.
Dwarf Fortress on hiekkalaatikkopeli, eräänlainen ”kääpiösimulaattori”, jossa pelaaja rakentaa maan alle (tai miksei myös päälle) valtaisan linnoituksen jonne majoittaa kääpiönsä asumaan. Kun linnoitukseen on saanut rakennettua erilaisia työpisteitä, ruokasaleja, farmeja ja muuta kääpiöille elintärkeää, pelaajan tehtäväksi jää kääpiöiden käskyttäminen ja niiden tekemisten seuraaminen. Minkäänlaista voitonmahdollisuutta pelissä ei ole, mutta useimmat pitävät päämääränään mahdollisimman pitkään hengissä pysymistä kääpiöidensä kanssa. Taidokkaimmat haluavat kaivaa monimutkaisen ja valtavan luolaston jossa magmaputoukset vyöryvät ruokasalien halki, jotkut taas rakentavat taivaisiin ulottuvia lasipalatseja. Haasteista pitävät pelaajat yrittävät selvitä vain yhdellä kääpiöllä, kun taas toiset perustavat puisen linnoituksensa maan pinnalle keskelle luurankojen ja zombien kansoittamaa laaksoa. Tekemistä riittää kunhan vain käyttää mielikuvitustaan.
Koska pelissä ei voi voittaa, jokainen peli päättyy ennemmin tai myöhemmin häviöön. Mutta tästä päästäänkin Dwarf Fortressin ytimeen: ”Losing is fun!”, eli häviäminen on hauskaa. Pelin häviää, kun kaikki pelaajan kääpiöt kuolevat. Vaikka häviämisvaihtoehtojakin on vain yksi, keinoja linnoituksensa asukkaiden tuhoamiseen onkin sitten aivan tolkuton määrä. Ensikertalainen saa tapettua kääpiönsä välillä vähän liiankin helposti, esimerkiksi nälänhätä voi iskeä yllättävän nopeasti mikäli pelaaja ei osaa rakentaa maanalaista farmia. Mutta virheistään oppii, ja lopulta kääpiöidensä kanssa pysyy hengissä ainakin kohtalaisen hyvin. Ja mitä kauemmin peli kestää, sitä todennäköisemmin kääpiöt päättävät päivänsä jollain ikimuistoisella ja ennenkaikkea hauskalla tavalla. Hiisien ja muiden vihamielisten olentojen hyökkäyksistä voi vielä selvitä, mutta annas olla kun alkoholi loppuu ja kireähermoiset kääpiöt rupeavat tappelemaan keskenään.
Mutta kuten jo sanoin, Dwarf Fortressin oppimiskynnys on todella jyrkkä eikä sitä voi ihan kaikille sunnuntaipelaajille suositella. Koska kaikki pelin komennot suoritetaan näppäimistöllä, pelkästään kontrollien opiskeluun menee useampikin pelikerta. NetHackin tapaista pakollista ulkoaopettelua pelissä ei sentään ole, sillä valikot ja niiden käyttämiseen tarvittavat näppäimet kyllä näkyvät näytön reunassa. On kuitenkin huomattavasti nopempaa opetella rakentamaan vaikka puutyöpaja ulkomuistista näppäinyhdistelmällä b-w-c, sen sijaan että joka kerta selaisi valikoita läpi etsien sitä oikeaa näppäintä. Kontrollien lisäksi itse pelimekaniikan opettelemiseen menee tovi jos toinenkin, ja varsin hyvänä "tasokokeena" aloittelevalle pelaajalle voi pitää jo mainitun maanalaisen farmin perustamista. Siihen nimittäin voi ilman kunnon ohjeistusta uhrata tunteja, ja siltikin lopputulos on yleensä tuhotulva linnoituksen sisällä. Jokaisen aloittavan pelaajan kannattaakin tutustua DF-wikiin, lukea pari tutoriaalia ja katsoa vaikka muutama opetusvideo. Kunhan peliin pääsee kunnolla sisälle, vaikeimmatkin kikat ja niksit oppii kohtalaisen nopeasti.
Ennen kuin hätäisimmät lähtevät peliä lataamaan, haluan tässä välissä huomauttaa ja varoittaa, että peli on toteutettu niin monimutkaisella ASCII-grafiikalla ettei allekirjoittanut ASCII-veteraani itsekään sitä kunnolla ymmärrä. Mutta pelko pois, myös maallikoiden on mahdollista pelata peliä Lazy Newb Pack nimisen fanien tekemän paketin avulla. LNP sisältää ymmärrettävän näköisten grafiikoiden lisäksi lähestulkoon pakollisen lisäohjelman, Dwarf Therapistin, jonka avulla kääpiöidensä käskyttäminen on noin tuhat kertaa helpompaa kuin pelin sisäisen valikon kanssa.
Alussa oli vuori, hakku ja kääpiö
Pelin alussa luodaan maailma, jolta sitten etsitään sopiva paikka linnoitukselle. Tämän jälkeen valitaan kääpiöille (alussa kääpiöitä on seitsemän, hah pilkku hah pilkku haa!) sopivat taidot ja epämääräinen kasa tavaroita aina hakuista ja alasimesta olueen ja ruokaan. Tulevan linnoituksen nimen voi joko luoda satunnaisgeneraattorilla tai sitten koota itse valmiista sanoista, jotka mahdollistavat aivan käsittämättömien aivopierujen syntymisen (legendaarisen linnoitukseni oli nimeltään Failboat the Steel-Balls of Onslaught). Sitten siirrytään pelaajan valitsemalle kaivuupaikalle ja ruvetaan kaivamaan linnoitusta, hakkaamaan puita, keräämään marjoja yms.
Jossain vaiheessa luolastoon on saatu kaivettua tilaa työpisteille, varastoille, ruokasalille, toimistoille, makuuhuoneille, pelloille ja ties mille muulle joiden välillä kääpiöt poukkoilevat töitä tehden, tavaroita siirrellen tai ihan huvikseen ryypäten ja pippaloita järjestäen. Pari-kolme kertaa vuodessa linnoitukseen saapuu lisää kääpiöitä muuttoaalloissa, ja hyvällä tuurilla joku niistä saattaa jopa osata jotain hyödyllistä. Kauppiaita tulee kerran pari vuodessa ja omituisia tavaroitaan voi vaihtaa vielä omituisimpiin tavaroihin. Joku kääpiöistä voi ruveta hourailemaan ja ruveta työstämään raivoisasti jos jonkinlaista artifaktia aina koriste-esineistä aseisiin ja haarniskoihin.
Ennemmin tai myöhemmin linnoitukseen saattaa hyökätä kaikenlaisia olentoja hiisistä ja kobolteista vesikauhuisiin eläimiin ja titaaneihin. Jos kaivaa tarpeeksi syvälle, voi löytää mm. valtavia luolia joissa kasvaa toinen toistaan kummallisempia kasveja ja jopa puita, magmajärviä (äärimmäisen hauskoja jos niistä johtaa laavavirtoja tuomionpäivän ansoja varten) sekä unohdettuja petoja, joiden täysin satunnainen olemus vaihtelee kymmeniä metriä pitkistä, pienillä nahkasiivillä varustetuista happoa syöksevistä madoista aina uskomattoman monimutkaisiin sekasikiöihin, joiden kuvailemiseen voi helposti mennä neljä tai viisikin riviä tekstiä. Jos kaivaa vielä syvemmälle, kohtaa demoneita ja sitäkin syvemmälle mentäessä vastaan tulee lopulta salaista hauskaa.
Ja parhaimmillaan kaikki edellämainittu tapahtuu samaan aikaan. Mikä olisi hauskempaa kuin taistella vuorilta vyöriäviä hiisiä, kaivoksista syöksyviä demoneja ja metsästä juoksevia kiukkuisia haltioita vastaan samalla, kun puolet kääpiöistä on päättänyt järjestää aivan miälettömät juhlat kolmannen kerroksen ruokasalissa, jolloin mikään muu asia ei ole tärkeämpää kuin bilettäminen? Ja aina löytyy yksi kääpiö joka sekoaa kaikkein ratkaisevimmalla hetkellä, juosten sen ainoan lukitsemattomaksi jääneen oven takana olevan vivun luokse, jonka kääntäminen avaa laavavirtojen tulvaportit. Ja jos tässä ei ollut tarpeeksi, tilanteen pelastamiseksi kääpiöiden pormestari julistaa rautaesineiden myymisen laittomaksi ja vaatii uuden kultapatsaan makuuhuoneeseensa.
Pölyn laskeuduttua
Mikäli hiekkalaatikkopelit ovat sydäntä lähellä ja jaksaa nähdä vähän vaivaa pelin opettelemiseen, kehoitan ehdottomasti ainakin kokeilemaan Dwarf Fortressia. Muiden kannattaa kiertää DF kaukaa, sillä päämäärättömyys yhdistettynä varsin korkeaan oppimiskäyrään on omiaan kadottamaan lyhytpinnaisten mielenkiinnon. Itse en keksi pelistä juuri mitään huonoa sanottavaa nyt kun olen tätä vihdoinkin oppinut pelaamaan, mitä nyt joidenkin valikoiden käyttö saisi olla muutamaa pykälää yksinkertaisempaa. Edellämainittu Dwarf Therapist on todellakin pakollinen, koska muuten kääpiöiden työtehtävien määritteleminen on yhtä helvettiä. Peli tuppaa myös nykimään uudemmillakin koneilla jos ruudulla olevien kääpiöiden, hiisien, kissojen ja muiden olentojen määrä rupeaa nousemaan kolmenumeroisiin lukuihin. Mutta kaikenkaikkiaan DF on varsin viihdyttävä ja varmasti ainutlaatuinen kokemus, jonka parissa tulee helposti vietettyä useitakin tunteja putkeen.
Mikäli edes yksi edellämainituista asioista kiehtoo, suosittelen lämpimästi Bay 12 Gamesin freeware-peliä nimeltä Slaves to Armok: God of Blood – Chapter II: Dwarf Fortress, eli lyhyesti Dwarf Fortress. Alkuperäistä Slaves to Armokia en ole pelannu, mutta kuulemma sillä ei ole oikein mitään tekemistä Dwarf Fortressin kanssa joten ei siitä sen enempää.
Dwarf Fortress on hiekkalaatikkopeli, eräänlainen ”kääpiösimulaattori”, jossa pelaaja rakentaa maan alle (tai miksei myös päälle) valtaisan linnoituksen jonne majoittaa kääpiönsä asumaan. Kun linnoitukseen on saanut rakennettua erilaisia työpisteitä, ruokasaleja, farmeja ja muuta kääpiöille elintärkeää, pelaajan tehtäväksi jää kääpiöiden käskyttäminen ja niiden tekemisten seuraaminen. Minkäänlaista voitonmahdollisuutta pelissä ei ole, mutta useimmat pitävät päämääränään mahdollisimman pitkään hengissä pysymistä kääpiöidensä kanssa. Taidokkaimmat haluavat kaivaa monimutkaisen ja valtavan luolaston jossa magmaputoukset vyöryvät ruokasalien halki, jotkut taas rakentavat taivaisiin ulottuvia lasipalatseja. Haasteista pitävät pelaajat yrittävät selvitä vain yhdellä kääpiöllä, kun taas toiset perustavat puisen linnoituksensa maan pinnalle keskelle luurankojen ja zombien kansoittamaa laaksoa. Tekemistä riittää kunhan vain käyttää mielikuvitustaan.
Koska pelissä ei voi voittaa, jokainen peli päättyy ennemmin tai myöhemmin häviöön. Mutta tästä päästäänkin Dwarf Fortressin ytimeen: ”Losing is fun!”, eli häviäminen on hauskaa. Pelin häviää, kun kaikki pelaajan kääpiöt kuolevat. Vaikka häviämisvaihtoehtojakin on vain yksi, keinoja linnoituksensa asukkaiden tuhoamiseen onkin sitten aivan tolkuton määrä. Ensikertalainen saa tapettua kääpiönsä välillä vähän liiankin helposti, esimerkiksi nälänhätä voi iskeä yllättävän nopeasti mikäli pelaaja ei osaa rakentaa maanalaista farmia. Mutta virheistään oppii, ja lopulta kääpiöidensä kanssa pysyy hengissä ainakin kohtalaisen hyvin. Ja mitä kauemmin peli kestää, sitä todennäköisemmin kääpiöt päättävät päivänsä jollain ikimuistoisella ja ennenkaikkea hauskalla tavalla. Hiisien ja muiden vihamielisten olentojen hyökkäyksistä voi vielä selvitä, mutta annas olla kun alkoholi loppuu ja kireähermoiset kääpiöt rupeavat tappelemaan keskenään.
Mutta kuten jo sanoin, Dwarf Fortressin oppimiskynnys on todella jyrkkä eikä sitä voi ihan kaikille sunnuntaipelaajille suositella. Koska kaikki pelin komennot suoritetaan näppäimistöllä, pelkästään kontrollien opiskeluun menee useampikin pelikerta. NetHackin tapaista pakollista ulkoaopettelua pelissä ei sentään ole, sillä valikot ja niiden käyttämiseen tarvittavat näppäimet kyllä näkyvät näytön reunassa. On kuitenkin huomattavasti nopempaa opetella rakentamaan vaikka puutyöpaja ulkomuistista näppäinyhdistelmällä b-w-c, sen sijaan että joka kerta selaisi valikoita läpi etsien sitä oikeaa näppäintä. Kontrollien lisäksi itse pelimekaniikan opettelemiseen menee tovi jos toinenkin, ja varsin hyvänä "tasokokeena" aloittelevalle pelaajalle voi pitää jo mainitun maanalaisen farmin perustamista. Siihen nimittäin voi ilman kunnon ohjeistusta uhrata tunteja, ja siltikin lopputulos on yleensä tuhotulva linnoituksen sisällä. Jokaisen aloittavan pelaajan kannattaakin tutustua DF-wikiin, lukea pari tutoriaalia ja katsoa vaikka muutama opetusvideo. Kunhan peliin pääsee kunnolla sisälle, vaikeimmatkin kikat ja niksit oppii kohtalaisen nopeasti.
Ennen kuin hätäisimmät lähtevät peliä lataamaan, haluan tässä välissä huomauttaa ja varoittaa, että peli on toteutettu niin monimutkaisella ASCII-grafiikalla ettei allekirjoittanut ASCII-veteraani itsekään sitä kunnolla ymmärrä. Mutta pelko pois, myös maallikoiden on mahdollista pelata peliä Lazy Newb Pack nimisen fanien tekemän paketin avulla. LNP sisältää ymmärrettävän näköisten grafiikoiden lisäksi lähestulkoon pakollisen lisäohjelman, Dwarf Therapistin, jonka avulla kääpiöidensä käskyttäminen on noin tuhat kertaa helpompaa kuin pelin sisäisen valikon kanssa.
Alussa oli vuori, hakku ja kääpiö
Pelin alussa luodaan maailma, jolta sitten etsitään sopiva paikka linnoitukselle. Tämän jälkeen valitaan kääpiöille (alussa kääpiöitä on seitsemän, hah pilkku hah pilkku haa!) sopivat taidot ja epämääräinen kasa tavaroita aina hakuista ja alasimesta olueen ja ruokaan. Tulevan linnoituksen nimen voi joko luoda satunnaisgeneraattorilla tai sitten koota itse valmiista sanoista, jotka mahdollistavat aivan käsittämättömien aivopierujen syntymisen (legendaarisen linnoitukseni oli nimeltään Failboat the Steel-Balls of Onslaught). Sitten siirrytään pelaajan valitsemalle kaivuupaikalle ja ruvetaan kaivamaan linnoitusta, hakkaamaan puita, keräämään marjoja yms.
Jossain vaiheessa luolastoon on saatu kaivettua tilaa työpisteille, varastoille, ruokasalille, toimistoille, makuuhuoneille, pelloille ja ties mille muulle joiden välillä kääpiöt poukkoilevat töitä tehden, tavaroita siirrellen tai ihan huvikseen ryypäten ja pippaloita järjestäen. Pari-kolme kertaa vuodessa linnoitukseen saapuu lisää kääpiöitä muuttoaalloissa, ja hyvällä tuurilla joku niistä saattaa jopa osata jotain hyödyllistä. Kauppiaita tulee kerran pari vuodessa ja omituisia tavaroitaan voi vaihtaa vielä omituisimpiin tavaroihin. Joku kääpiöistä voi ruveta hourailemaan ja ruveta työstämään raivoisasti jos jonkinlaista artifaktia aina koriste-esineistä aseisiin ja haarniskoihin.
Ennemmin tai myöhemmin linnoitukseen saattaa hyökätä kaikenlaisia olentoja hiisistä ja kobolteista vesikauhuisiin eläimiin ja titaaneihin. Jos kaivaa tarpeeksi syvälle, voi löytää mm. valtavia luolia joissa kasvaa toinen toistaan kummallisempia kasveja ja jopa puita, magmajärviä (äärimmäisen hauskoja jos niistä johtaa laavavirtoja tuomionpäivän ansoja varten) sekä unohdettuja petoja, joiden täysin satunnainen olemus vaihtelee kymmeniä metriä pitkistä, pienillä nahkasiivillä varustetuista happoa syöksevistä madoista aina uskomattoman monimutkaisiin sekasikiöihin, joiden kuvailemiseen voi helposti mennä neljä tai viisikin riviä tekstiä. Jos kaivaa vielä syvemmälle, kohtaa demoneita ja sitäkin syvemmälle mentäessä vastaan tulee lopulta salaista hauskaa.
Ja parhaimmillaan kaikki edellämainittu tapahtuu samaan aikaan. Mikä olisi hauskempaa kuin taistella vuorilta vyöriäviä hiisiä, kaivoksista syöksyviä demoneja ja metsästä juoksevia kiukkuisia haltioita vastaan samalla, kun puolet kääpiöistä on päättänyt järjestää aivan miälettömät juhlat kolmannen kerroksen ruokasalissa, jolloin mikään muu asia ei ole tärkeämpää kuin bilettäminen? Ja aina löytyy yksi kääpiö joka sekoaa kaikkein ratkaisevimmalla hetkellä, juosten sen ainoan lukitsemattomaksi jääneen oven takana olevan vivun luokse, jonka kääntäminen avaa laavavirtojen tulvaportit. Ja jos tässä ei ollut tarpeeksi, tilanteen pelastamiseksi kääpiöiden pormestari julistaa rautaesineiden myymisen laittomaksi ja vaatii uuden kultapatsaan makuuhuoneeseensa.
Pölyn laskeuduttua
Mikäli hiekkalaatikkopelit ovat sydäntä lähellä ja jaksaa nähdä vähän vaivaa pelin opettelemiseen, kehoitan ehdottomasti ainakin kokeilemaan Dwarf Fortressia. Muiden kannattaa kiertää DF kaukaa, sillä päämäärättömyys yhdistettynä varsin korkeaan oppimiskäyrään on omiaan kadottamaan lyhytpinnaisten mielenkiinnon. Itse en keksi pelistä juuri mitään huonoa sanottavaa nyt kun olen tätä vihdoinkin oppinut pelaamaan, mitä nyt joidenkin valikoiden käyttö saisi olla muutamaa pykälää yksinkertaisempaa. Edellämainittu Dwarf Therapist on todellakin pakollinen, koska muuten kääpiöiden työtehtävien määritteleminen on yhtä helvettiä. Peli tuppaa myös nykimään uudemmillakin koneilla jos ruudulla olevien kääpiöiden, hiisien, kissojen ja muiden olentojen määrä rupeaa nousemaan kolmenumeroisiin lukuihin. Mutta kaikenkaikkiaan DF on varsin viihdyttävä ja varmasti ainutlaatuinen kokemus, jonka parissa tulee helposti vietettyä useitakin tunteja putkeen.
RSS Feed