Se oli armon kesä 2008. Pelasimme kaveriporukan kanssa noin tuhannetta kertaa Munchkin-korttipeliä, kun joku ohimennen ehdotti Magic: the Gatheringin kokeilemista ihan vain vaihtelun vuoksi, sillä kuuluuhan se myös jokaisen nörtin yleissivistykseen. Yhdessä tuumin marssimme seuraavana päivänä paikalliseen Fantasiapeleihin ja pienen tutustumisen jälkeen ostimme jokainen oman 60-kortin valmispakkamme. Ensimmäinen päivä meni enimmäkseen kortteja ihmetellessä ja sääntöjä opiskellen, mutta seuraavana päivänä haimme vielä Fantasiapeleistä Wizardien tarjoamat 40-kortin ilmaispakat sekä jokusen 15-kortin boosterin jonka jälkeen pääsimme jopa vaihtamaan kortteja keskenämme. Lähipäivien ja -viikkojen aikana emme oikein mitään muuta sitten tehneetkään, eikä sen vuoden Ropeconissakaan oikeastaan muuta tehty kuin korttia läiskitty. Nyt, kolme vuotta myöhemmin, pelihimo ei osoita minkäänlaista hiipumista.
Jos joku ei jostain syystä tiedä mistä puhun, selitän tässä välissä lyhyesti. Magic: the Gathering on vuonna 1993 ilmestynyt ja yhä edelleen kehityksessä oleva keräilykorttipeli, joka on paitsi maailman ensimmäinen, myös suosituin lajissaan. Ideana on koota vähintään 60-kortin pakka (tällä hetkellä erilaisia kortteja on karkeasti arvioiden yli kymmenen tuhatta ja lisää tulee vuosittain useita satoja, joten valinnanvaraa riittää) jolla sitten pelataan muita pelaajia eli "Planeswalkereita" vastaan. Pelin häviää kun pelaajan hitpointsit loppuvat tai pakka tyhjenee (joskin jotkut kortit tuovat pelissä ollessaan lisää vaihtoehtoja voittamiseen ja häviämiseen). En rupea itse pelimekaniikasta tässä sen enempää kertomaan, sillä muuten kirjoitan tätä vielä ensi juhannuksenakin.
Mutta takaisin aiheeseen. Mikä tässä oikein viehättää? Ensinnäkin pelin monipuolisuus. Vaikka MtG:n perussäännöt ovat varsin yksinkertaiset, suurimmassa osassa kortteja on omia erikoissääntöjään jotka voivat parhaimmillaan tai pahimmillaan kääntää pelin ympäri kertaheitolla. Monipuolisuus yhdistyy pelin toiseen hienouteen: pakan kokoamiseen. Koska kortteja on tuhansia, valinnanvaraa pakan rakentamiseen löytyy enemmän kuin tarpeeksi. Oman pakkansa voi luoda lähes minkälaiselle pohjalle vain; yksinkertaisimmillaan se voi olla täynnä halpoja fireball-loitsuja ja pikkuotuksia joilla vain yksinkertaisesti hyökätään vastustajan kimppuun niin usein kuin pystyy, tai sitten äärimmäisen monimutkainen korttikombinaatioilla toimiva tekniikkapakka jolla voitetaan yht'äkkiä yhdessä vuorossa kun kädessä ja pöydällä sattuu olemaan oikeat kortit kymmenien vuorojen passiivisen pelaamisen jälkeen. Esimerkiksi yksi suosikkipakoistani perustuu merfolk-kortteihin joilla saan itselleni lisää hitpointteja samalla kun tyhjennän vastustajan pakan, kun taas toinen pakkani perustuu mahdollisimman isoihin mörssäriolentoihin jotka vastaavat helposti tusinaakin pienempää otusta. Oman pakkansa hienosäätämiseen voi helposti käyttää tunteja ja se on usein lähes yhtä hauskaa kuin itse pelaaminen, sillä mikä olisi hauskempaa kuin ylivoimaisten korttikombinaatioiden löytäminen ihan omilla hoksottimilla. Muistan vieläkin riemuni erästä pakkaa kootessani kun keksin että kahdella erilaisella olennolla, ei edes kovinkaan harvinaisilla, pystyn yhden vuoron aikana boostimaan toisen olennon hyökkäyksen ja puolustuksen äärettömäksi. Muutaman testipelin jälkeen jouduin vaihtamaan pakkaa, sillä leukani meinasi mennä sijoiltaan liiallisen vastustajalle nauramisen takia.
Ja kun pakka on vihdoinkin saatu koottua, on aika ryhtyä pelaamaan. Yleensä peliä pelataan perinteisellä yksi vastaan yksi -tyylillä, mutta myös joukkuepeli ja kaoottinen kaikki-vastaan-kaikki on mahdollista. Tavallisesti yksi vastaan yksi -peli kestää noin parista minuutista tuntiin, riippuen siitä kuinka nopeasti pelaajat saavat hyvät kortit käteensä ja kuinka kauan yhden vuoron miettimiseen käytetään. Varsinkin nostettavien korttien satunnaisuus on enemmän tai vähemmän ikuisesti väittelyiden aiheena: onko MtG tuuri- vai taitopeli? Monien muiden tapaan myös oma vastaukseni on molemmat. Vaikka nostettavien korttien järjestys onkin satunnainen, taitava pelaaja osaa koota pakkansa tasapuolisesti ja monipuolisesti, jolloin sieltä löytyy niin kalliita kuin halpojakin kortteja lähes joka tilanteeseen. Toisaalta turnauksissa vierasta ihmistä vastaan pelatessa ei voi tietää mitä kortteja tämän pakasta löytyy, jolloin muutoin toimiva taktiikka osoittautuukin täysin käyttökelvottomaksi. Kuten jo sanoin, MtG on äärimmäisen monipuolinen eikä yksikään peli ole samanlainen.
Palataanpa tässä välissä takaisin kortteihin. Koska MtG on keräilykorttipeli, korttien vaihtaminen pelaajien kesken on tietysti hyvin suuressa roolissa. "Toisen romu on toisen aarre" pätee paremmin kuin hyvin korttien vaihtamiseen, ja välillä olen onnistunut tekemään (ainakin omasta mielestäni) aivan uskomattomia vaihtokauppoja. Olen useasti antanut pois mielestäni täysin hyödyttämiä kortteja ja saanut tilalle niin monipuolisia kortteja, että olen keksinyt niille useampia käyttötarkoituksia kuin linkkuveitselle ja kuminauhoille. Joillain korteilla on myös rahallista arvoa, ja kalleimmista korteista (yleensä virhepainoksia tai rajoitettuja eriä) maksetaan jopa tuhansia euroja. Itsellänikin on eräs kohtalainen harvinaisuus, foili (=kiiltävä) Bitterblossom, josta minulle on tarjottu jopa 40 euroa.
Kun nyt rahaan päästiin, vastataan kaikkia askarruttavaan kysymykseen: mitä tämä maksaa? Suoraa vastausta kysymykseen ei valitettavasti voi antaa. Halvimmalla pääsee ostamalla valmispakan (olisiko nyt ollu 12-15e kpl) ja tyytymällä siihen. Esimerkiksi Lorwyn-setin elf- ja merfolk-teemapakat ovat niin ylivoimaisia, ettei lisää kortteja tarvitse välttämättä ostaa jos ei näe tarpeelliseksi tehdä pakastaan aivan täydellistä. Mutta mikäli pakasta/pakoistaan haluaa tehdä mahdollisimman hyviä ja monipuolisia, harrastus voi pidemmän päälle käydä varsin kalliiksi. Yksittäiset boosterit (sisältää 15 korttia joista kaksi on melko harvinaisia ja yksi harvinainen) maksavat noin 4e ja usean boosterin "fatpackit" (6-8 boosteria fatpackista riippuen) noin 25e, joten korttikokoelmansa saa varsin suureksi kohtalaisen halvalla. Mutta kun ostaa yhden fatpackin ja saa käsiinsä hyviä kortteja jotka eivät kuitenkaan sovi mihinkään nykyisistä pakoista, tekee väkisinkin mieli ostaa vielä toinen fatpack. Ja eikös sama juttu toistu uudelleen. Kuin huomaamatta omakin korttikokoelmani on kasvanut ensimmäisten päivien noin sadan kortin kokoelmasta lähes kahdeksankertaiseksi.
Kuten kaikkia muitakin pelejä, MtG:tä pelataan myös ammattilaistasolla. Itse en ole turnauksiin sen kummemmin osallistunut, mutta ulkomailla pelattavissa suuremmissa turnauksissa liikkuvat tuhansien eurojen voittopalkkiot. Tietääkseni helpoin keino päästä suurempiin turnauksiin on aloittaa Suomessa järjestettävästä Ropeconista, jossa MtG-turnauksen kolme parasta (muistaakseni, tämä ei ole ollenkaan varmaa tietoa) pääsevät jatkoturnaukseen ulkomaille. Pienempiä turnauksia ovat myös ns. "launch/release partyt", joita pelataan uusien korttien ilmestyessä kaksi kertaa vuodessa.
Mikäli Magic: the Gathering rupesi kiinnostamaan edes jollain tavalla, peliä voi kokeilla ilmaiseksi netistä löytyvällä Magic: the Gathering Onlinen trial-versiolla, jolla pääsee pelaamaan bottia vastaan valmiilla pakalla. Tietääkseni jonkinlainen MtG on myös ladattavissa Xbox Livestä, mutta puritaristina pidän virtuaalikortteja vääräuskoisten pelleilynä, joten en ole asiaan sen tarkemmin tutustunut. Aikuisten oikeasti kortteihin pääsee parhaiten tutustumaan kuitenkin hankkimmalla pelin kotisivuilta koodin ilmaiseen 40-kortin pakkaan, menemällä Fantasiapeleihin ja ostamalla ilmaispakan kylkeen vielä sopivanvärisen valmispakan. Kannattaa myös selvittää missä muut pelaajat kokoontuvat. Ainakin Turun Fantasiapelit (uskoisin että myös muut ketjun liikkeet) järjestävät perjantaisin pari-kolme tuntia ennen sulkemisaikaa Friday Night Magicin, jonne alan harrastajat kokoontuvat pelaamaan ja vaihtamaan kortteja keskenään. Jokainen on joskus ollut aloittelija, joten kannattaa mennä rohkeasti mukaan ja kysyä neuvoa kun sitä tarvitsee. Ystävällisti pyytämällä avuliaimmat pelaajat voivat auttaa pakan kokoamisessa ja jopa lahjoittaa ylimääräisiä kortteja jos sille päälle sattuvat. Materiaalia kaikkeen Magic: the Gatheringiin liittyvään löytyy netistä roppakaupalla aina ohjeista kokonaisiin novelleihin saakka, joten tekemistä riittää varmasti vaikkei pelikaveria sattuisi juuri sillä hetkellä löytymään.
Jos joku ei jostain syystä tiedä mistä puhun, selitän tässä välissä lyhyesti. Magic: the Gathering on vuonna 1993 ilmestynyt ja yhä edelleen kehityksessä oleva keräilykorttipeli, joka on paitsi maailman ensimmäinen, myös suosituin lajissaan. Ideana on koota vähintään 60-kortin pakka (tällä hetkellä erilaisia kortteja on karkeasti arvioiden yli kymmenen tuhatta ja lisää tulee vuosittain useita satoja, joten valinnanvaraa riittää) jolla sitten pelataan muita pelaajia eli "Planeswalkereita" vastaan. Pelin häviää kun pelaajan hitpointsit loppuvat tai pakka tyhjenee (joskin jotkut kortit tuovat pelissä ollessaan lisää vaihtoehtoja voittamiseen ja häviämiseen). En rupea itse pelimekaniikasta tässä sen enempää kertomaan, sillä muuten kirjoitan tätä vielä ensi juhannuksenakin.
Mutta takaisin aiheeseen. Mikä tässä oikein viehättää? Ensinnäkin pelin monipuolisuus. Vaikka MtG:n perussäännöt ovat varsin yksinkertaiset, suurimmassa osassa kortteja on omia erikoissääntöjään jotka voivat parhaimmillaan tai pahimmillaan kääntää pelin ympäri kertaheitolla. Monipuolisuus yhdistyy pelin toiseen hienouteen: pakan kokoamiseen. Koska kortteja on tuhansia, valinnanvaraa pakan rakentamiseen löytyy enemmän kuin tarpeeksi. Oman pakkansa voi luoda lähes minkälaiselle pohjalle vain; yksinkertaisimmillaan se voi olla täynnä halpoja fireball-loitsuja ja pikkuotuksia joilla vain yksinkertaisesti hyökätään vastustajan kimppuun niin usein kuin pystyy, tai sitten äärimmäisen monimutkainen korttikombinaatioilla toimiva tekniikkapakka jolla voitetaan yht'äkkiä yhdessä vuorossa kun kädessä ja pöydällä sattuu olemaan oikeat kortit kymmenien vuorojen passiivisen pelaamisen jälkeen. Esimerkiksi yksi suosikkipakoistani perustuu merfolk-kortteihin joilla saan itselleni lisää hitpointteja samalla kun tyhjennän vastustajan pakan, kun taas toinen pakkani perustuu mahdollisimman isoihin mörssäriolentoihin jotka vastaavat helposti tusinaakin pienempää otusta. Oman pakkansa hienosäätämiseen voi helposti käyttää tunteja ja se on usein lähes yhtä hauskaa kuin itse pelaaminen, sillä mikä olisi hauskempaa kuin ylivoimaisten korttikombinaatioiden löytäminen ihan omilla hoksottimilla. Muistan vieläkin riemuni erästä pakkaa kootessani kun keksin että kahdella erilaisella olennolla, ei edes kovinkaan harvinaisilla, pystyn yhden vuoron aikana boostimaan toisen olennon hyökkäyksen ja puolustuksen äärettömäksi. Muutaman testipelin jälkeen jouduin vaihtamaan pakkaa, sillä leukani meinasi mennä sijoiltaan liiallisen vastustajalle nauramisen takia.
Ja kun pakka on vihdoinkin saatu koottua, on aika ryhtyä pelaamaan. Yleensä peliä pelataan perinteisellä yksi vastaan yksi -tyylillä, mutta myös joukkuepeli ja kaoottinen kaikki-vastaan-kaikki on mahdollista. Tavallisesti yksi vastaan yksi -peli kestää noin parista minuutista tuntiin, riippuen siitä kuinka nopeasti pelaajat saavat hyvät kortit käteensä ja kuinka kauan yhden vuoron miettimiseen käytetään. Varsinkin nostettavien korttien satunnaisuus on enemmän tai vähemmän ikuisesti väittelyiden aiheena: onko MtG tuuri- vai taitopeli? Monien muiden tapaan myös oma vastaukseni on molemmat. Vaikka nostettavien korttien järjestys onkin satunnainen, taitava pelaaja osaa koota pakkansa tasapuolisesti ja monipuolisesti, jolloin sieltä löytyy niin kalliita kuin halpojakin kortteja lähes joka tilanteeseen. Toisaalta turnauksissa vierasta ihmistä vastaan pelatessa ei voi tietää mitä kortteja tämän pakasta löytyy, jolloin muutoin toimiva taktiikka osoittautuukin täysin käyttökelvottomaksi. Kuten jo sanoin, MtG on äärimmäisen monipuolinen eikä yksikään peli ole samanlainen.
Palataanpa tässä välissä takaisin kortteihin. Koska MtG on keräilykorttipeli, korttien vaihtaminen pelaajien kesken on tietysti hyvin suuressa roolissa. "Toisen romu on toisen aarre" pätee paremmin kuin hyvin korttien vaihtamiseen, ja välillä olen onnistunut tekemään (ainakin omasta mielestäni) aivan uskomattomia vaihtokauppoja. Olen useasti antanut pois mielestäni täysin hyödyttämiä kortteja ja saanut tilalle niin monipuolisia kortteja, että olen keksinyt niille useampia käyttötarkoituksia kuin linkkuveitselle ja kuminauhoille. Joillain korteilla on myös rahallista arvoa, ja kalleimmista korteista (yleensä virhepainoksia tai rajoitettuja eriä) maksetaan jopa tuhansia euroja. Itsellänikin on eräs kohtalainen harvinaisuus, foili (=kiiltävä) Bitterblossom, josta minulle on tarjottu jopa 40 euroa.
Kun nyt rahaan päästiin, vastataan kaikkia askarruttavaan kysymykseen: mitä tämä maksaa? Suoraa vastausta kysymykseen ei valitettavasti voi antaa. Halvimmalla pääsee ostamalla valmispakan (olisiko nyt ollu 12-15e kpl) ja tyytymällä siihen. Esimerkiksi Lorwyn-setin elf- ja merfolk-teemapakat ovat niin ylivoimaisia, ettei lisää kortteja tarvitse välttämättä ostaa jos ei näe tarpeelliseksi tehdä pakastaan aivan täydellistä. Mutta mikäli pakasta/pakoistaan haluaa tehdä mahdollisimman hyviä ja monipuolisia, harrastus voi pidemmän päälle käydä varsin kalliiksi. Yksittäiset boosterit (sisältää 15 korttia joista kaksi on melko harvinaisia ja yksi harvinainen) maksavat noin 4e ja usean boosterin "fatpackit" (6-8 boosteria fatpackista riippuen) noin 25e, joten korttikokoelmansa saa varsin suureksi kohtalaisen halvalla. Mutta kun ostaa yhden fatpackin ja saa käsiinsä hyviä kortteja jotka eivät kuitenkaan sovi mihinkään nykyisistä pakoista, tekee väkisinkin mieli ostaa vielä toinen fatpack. Ja eikös sama juttu toistu uudelleen. Kuin huomaamatta omakin korttikokoelmani on kasvanut ensimmäisten päivien noin sadan kortin kokoelmasta lähes kahdeksankertaiseksi.
Kuten kaikkia muitakin pelejä, MtG:tä pelataan myös ammattilaistasolla. Itse en ole turnauksiin sen kummemmin osallistunut, mutta ulkomailla pelattavissa suuremmissa turnauksissa liikkuvat tuhansien eurojen voittopalkkiot. Tietääkseni helpoin keino päästä suurempiin turnauksiin on aloittaa Suomessa järjestettävästä Ropeconista, jossa MtG-turnauksen kolme parasta (muistaakseni, tämä ei ole ollenkaan varmaa tietoa) pääsevät jatkoturnaukseen ulkomaille. Pienempiä turnauksia ovat myös ns. "launch/release partyt", joita pelataan uusien korttien ilmestyessä kaksi kertaa vuodessa.
Mikäli Magic: the Gathering rupesi kiinnostamaan edes jollain tavalla, peliä voi kokeilla ilmaiseksi netistä löytyvällä Magic: the Gathering Onlinen trial-versiolla, jolla pääsee pelaamaan bottia vastaan valmiilla pakalla. Tietääkseni jonkinlainen MtG on myös ladattavissa Xbox Livestä, mutta puritaristina pidän virtuaalikortteja vääräuskoisten pelleilynä, joten en ole asiaan sen tarkemmin tutustunut. Aikuisten oikeasti kortteihin pääsee parhaiten tutustumaan kuitenkin hankkimmalla pelin kotisivuilta koodin ilmaiseen 40-kortin pakkaan, menemällä Fantasiapeleihin ja ostamalla ilmaispakan kylkeen vielä sopivanvärisen valmispakan. Kannattaa myös selvittää missä muut pelaajat kokoontuvat. Ainakin Turun Fantasiapelit (uskoisin että myös muut ketjun liikkeet) järjestävät perjantaisin pari-kolme tuntia ennen sulkemisaikaa Friday Night Magicin, jonne alan harrastajat kokoontuvat pelaamaan ja vaihtamaan kortteja keskenään. Jokainen on joskus ollut aloittelija, joten kannattaa mennä rohkeasti mukaan ja kysyä neuvoa kun sitä tarvitsee. Ystävällisti pyytämällä avuliaimmat pelaajat voivat auttaa pakan kokoamisessa ja jopa lahjoittaa ylimääräisiä kortteja jos sille päälle sattuvat. Materiaalia kaikkeen Magic: the Gatheringiin liittyvään löytyy netistä roppakaupalla aina ohjeista kokonaisiin novelleihin saakka, joten tekemistä riittää varmasti vaikkei pelikaveria sattuisi juuri sillä hetkellä löytymään.
RSS Feed