THQ-peliyhtiö on viime aikoina supistanut toimintaansa ja irtisanonut ihmisiä tietyistä pelitaloista ja sama teema jatkuu yhtiön ympärillä tälläkin hetkellä. Aikaisemmin THQ ilmoitti karsivan lasten pelien tuottamista ja julkaisemista, joka näkyi uDraw-tiimin 30 työntekijän irtisanomisena. THQ on selittänyt supistuksiaan sillä, että yhtiö haluaa keskittyä tuottavampiin ja menestyvämpiin peleihin sekä pelisarjoihin.
Kotaku-videopeliblogin Australian sivusto sai hiljattain tuntemattomalta lähteeltä tietoa, että THQ antaa potkut 14 australialaiselle pelikehittäjälle. Aikaisemmin THQ lakkautti kaksi pelitaloa samaisesta maasta, mikä pysäytti MX vs. ATV -pelisarjan kehityksen. Kyseisen sarjan parissa työskenteli noin 200 ihmistä.
Samainen lähde kertoo myös, että THQ:n Japanin konttori lakkautettaisiin. Ei ole vielä tietoa kuinka moneen Japanissa työskentelevään irtisanomisaalto saattaisi vaikuttaa.
Suurista leikkauksista huolimatta THQ:lla ei välttämättä mene huonosti koska yhtiön tuorein peli, Saints Row: The Thirdiä on myyty jo 3.8 miljoonaa kappaletta. THQ pitää hallussaan myös monia muitakin menestyneitä pelinimikkeitä kuten Company of Heroes, Darksiders, UFC Undisputed, inSANE sekä Warhammer 40,000. Näiden pelisarjojen kehittäjiin irtisanomiset eivät ole vaikuttaneet… vielä.
Lähde: Game Informer
Jussi Väinölä

RSS Feed