Kiitos ankaran promoamisen, harva peli-ihminen jäi kuulematta Speed Demos Archiven tammikuun alussa järjestämästä hyväntekeväisyys-tempauksesta, Awesome Games Done Quickista. Sarjassaan toinen hyväntekeväisyysmaratoni kattoi satakunta peliä sekä yhteensä kuusi päivää, joiden aikana läjä speedrunnaajia kokoontui yhteen rapakon toisella puolella yksinkertaisesti pelaamaan pelejä sekä streamaamaan koko roskan muulle maailmalle. Tapahtuman päätavoitteena oli kerätä lahjoituksia yleisöltä syövänvastaisen järjestön tueksi, minkä lisäksi katsojien oli mahdollista voittaa peleihin liittyvää sälää jokaista 5 dollarin lahjoitusta vastaan. Virityin itse tänä vuonna ensimmäistä kertaa oikealle taajuudelle tapahtumaa seuraamaan, ja sain todistaa niin ennalta-odottamattomia jännitysnäytelmiä, huimapäisiä taidonnäytteitä, päätöntä pelleilyä että maagisen 50 000 dollarin rajapyykin ylittymistä, kun tuhannet videopelien ystävät löysivät toisensa ympäri maailman tuijottamasta samaa streamia tunnista ja päivästä toiseen. Omien tuntemusten jäsentely on siis enemmän kuin paikallaan.
Vaikka maraton pyörähti käyntiin jo torstaina 6.1., havahduin itse mukaan vasta perjantain puolella ja missasin näin ollen monta aiemmin pelattua klassikkoa, joista varsinkin Battletoadsin 'pianotoads racen' eli Kareshin pianosovituksen säestämän kisan olisin mielelläni halunnut nähdä. Jälkikäteen nettiin luvatut videot lievittävät kuitenkin aikaerosta ja arjen vaatimuksista johtuneita aikataulukomplikaatioita, joten havaitsin parhaaksi strategiaksi vain antaa hetken viedä mukanaan. Alunperin kovin osuvasti Marion pariin streamin mukana tupsahdettuani huomasin joka tapauksessa tunnelman nousevan automaattisesti 167% napsauttamalla oheen auki itse pelitilannetta nauhoittavan videon, jonka kautta katsojien oli mahdollista seurata niinikään reaaliajassa sekä pelaajia että muuten vain paikalla hengaavia spedejä. Ensin kovin tutulta vaikuttaneesta nördehengauksesta ja huonojen vitsien latelemisesta paljastuikin pian koko tapahtuman koukuttavin puoli, kun pelissä toisensa jälkeen sattui ja tapahtui tavalla, jonka koko totuutta pelkkä pelistreami ei mitenkään olisi voinut välittää.
Jos sattui paikalle Carcinogenin vetämän Resident Evil 4:n loppupuolella, voi tuskin koskaan unohtaa yli kuuden tunnin rupeaman jälkeisiä hetkiä, jolloin koko audioraita täyttyi raikuvasta naurusta sekä chattihuone capslockista herran vääntäessä akkumuloituneen turhautumisen seurauksena kyseiseltä kiekolta niskat nurin. Veret seisauttavaa jännitystä saatiin puolestaan kokea viimeistään Super Metroidin aikana, jonka aina yhtä painostavaa tunnelmaa eivät edes John De Sousan virheettömät hypyt onnistuneet lieventämään. Leukaansa sai korjata lattialta viimeistään siinä vaiheessa kun Jiano pääsi ohjaimen ääreen vetämään lahjoituksilla äänestetyn Super Mario 64:n 120:n tähden runin, sillä vaikka erilaisten grafiikkabugien ja ei-niin-bugien hyödyntäminen ei olisikaan itselle mikään tuntematon juttu, vaatii osa suorituksista niin harjaantunutta silmää ja refleksejä, ettei niiden toteuttamista toinen toisensa perään voi kuin kunnioituksella ihailla. Myöhemmin maratonin aikana Jiano pääsi toistamaan temppujaan vetämällä samaisen pelin viiteentoista minuuttiin, mikä yhtä lailla tarjosi A-luokan viihdettä.
Sunnuntai-ilta venähtikin SDA:n jannujen parissa pitkäksi. Mario Kart 64 tarjosi juuri niin myötätuntoa aiheuttavia yllätysmomentteja kuin voi kuvitella Toadin ja Yoshin ottaessa mittaa niin toisistaan, rubber-bandaavasta AI:sta kuin potentiaalisista huijauskohdista, joiden onnistumisprosentti ei aina kohonnut kovin korkealle. Loputtomalta tuntuneen RE5:n jälkeen (tässä vaiheessa aikataulut kun heittivät säätövarojen venähdettyä jo tunnilla) alle tunnin mittainen Katamari Damacy jäi oletettua vaisummaksi tapaukseksi, mutta Michael Jackson's Moonwalker pelasti sen mitä kosmoksen prinssi ei toimittanut. Paikalla ollut kommentaari nosti esiin koomisia huomioita mm. taustamusiikin laadusta ("Ei Billie Jeanin bassoraita näin mene!") sekä sai aikaan spontaaneja yhteislaulutuokioita, täysin päättömästä pelisuunnittelusta puhumattakaan. Kyseisestä pelistä kertookin jotain, että streamia seuratessamme veljeni kommentoi sitä sanoin "Pelasin tätä aikanaan kaverin kanssa ja taidettiin päästä vikaan kenttään asti, mutta en ollut aiemmin yhtään varma oliko se vaan jotain unta kun kumpikaan ei tajunnut yhtään mitä siinä olis pitänyt tehdä".
Viimeistään Rocket Knight Adventuresin ja Earthworm Jimin aikana erilaiset kilpajuoksut useamman pelaajan kesken osoittivat paikkansa maratonissa. Ensinmainitun kohdalla kyseessä oli moninkertainen jännitysnäytelmä, kun kolmas osanottaja pisti kampoihin aina Australiasta käsin. Raivokkaan kisan jälkeen Altered Beast oli selkeästi oikea valinta stressin purkamiseen, enkä hetkeen olekaan yhtä kummallista vääntöä nähnyt. Jos peli ei ole tuttu, suosittelen tutustumaan, kokemukselle kun ei pelkin sanoin voine tehdä oikeutta. Koska ihmisen täytyy jostain omituisesta syystä välillä nukkua, en päässyt todistamaan TMNT4:sta tai River City Ransomin co-oppia, mutta eksyin maanantain puolella tuijottamaan Kingdom Hearts 2:n liukuhihnalta tulevia loppupomoja lähes sattumalta: päivän ensimmäinen luento oli peruttu, joten mitä parempaakaan sitä tietokoneluokassa olisi voinut tylsyyteensä harrastaa? Näihin aikoihin huomasin jo itsekin, kuinka tottunut olin ajatukseen siitä että mihin kellonaikaan tahansa voisin tuupata streamin päälle ja sujahtaa täysin saumatta takaisin vanhojen tuttujen pelien ja naamojen pariin, mikä kieltämättä piristi päivää selkeästi.
Yksittäisten kommentaattoreiden saralla Bayonettan kolmeen ja puoleen tuntiin hakannut Flicky vei omalla kohdallani selkeän voiton. Englannista asti paikalle raahautunut kaveri oli juuri niin sanavalmis ja suulas kuin Bayonettan kaltaista peliä pelatessa tuleekin olla, ja tämän juttelua yleisesti oli miellyttävää kuunnella. Uncharted 2:n aikana taas päästiin todistamaan ennaltaodottamatonta taikuutta, kun ilmeisesti liian aikaisin välikohtaukseen juokseminen aiheutti jännittävän glitchin, jossa päähahmo juoksi täysin kontrolloimatta monta metriä tyhjässä ilmassa. Metal Slug 3:sta tuijotin itse herpaantumatta Mike Uyaman vetäessä pelin läpi vain parin epäonnisen mokan tahrimana, mutta katkeransuloista epäonnea päästiin todistamaan ainakin Flipin Wario Land: Shake it!!:issa. Kyseisen pelin aikana kun tuli viimeistään se, ettei huono onni lue taitoa: omaa speedrun-enkkaa on vaikea tavoitella, jos tasojen välinen vihollispomo esimerkiksi itse niittaa tämän päihittämiseen tarkoitetut pikkuvihut. Onneksi ruotsalaisvahvistus Moooh:n Aladdin sekä toinen legendaarinen SNES-klassikko Mickey's Magical Quest Mickey_Magen pelaamana olivat juuri niin vaivattoman oloisia kuin videolla.
Sekoiluvaihteelle päästiin vihdoin maratonin lähennellessä jo loppuaan, kun useampi henki osallistui sekä Kirby Super Starin että Kirby: Nightmare in Dream Landin läpivetoon. Co-oppaaminen näin helpoissa peleissä menee helposti häröilyksi, ja mitä muuta univajeisilta, täysin normaalista arkirytmistä irtaantuneilta pelaajilta voisikaan odottaa? Nämä pari Kirby-tuntia olivat mielestäni koko maratonin hauskinta antia, jonka parista ei olisi millään huvittanut poistua nukkumaan. Onneksi luennoilta ehdin kuitenkin päivän kääntyessä tiistaihin vielä todistamaan maratonin kruununjalokivet, eli Essentian vetämän Chrono Triggerin sekä RaneofSOTN:in Final Fantasy IV:n. Varsinkin Chrono Trigger kohtasi viime hetkillään hermojaraastavia teknisiä ongelmia niin inhimillisten källien ("oho painoin tota nappia josta katosi kuva") kuin puhtaiden sähkökatkostenkin muodossa, mutta Essentia pysyi kunnioitettavan tyynenä loppuun asti – huolimatta siitä, että pelin viimeisen taistelun viimeinen isku jäi katsojilta näkemättä. Huumoria saatiin revittyä myös nimilahjoituksista, joiden myötä Ayla ristittiin uudelleen WOMAN:iksi ja Marle Elmoksi paikalla heiluneen Elmo-pehmolelun mukaan. Useamman tuhannen hyväntekeväisyyteen lahjoittanut Poxnar piti myös tonnin panoksella huolen siitä, että Crono kantoi koko pelin ajan hänen nimeään. Omistautumisen ABC!
FFIV ei myöskään osoittautunut tylsäksi, vaikka RPG:iden speedrunnaamisen mielekkyyttä voi usein pohtia. Jo Chrono Triggerin kohdalla kiinnitin erityisesti huomiota niihin välttämättömiin seikkoihin, joita pelaaja ei voi sivuuttaa, kuten tarvittavien kykyjen hankkimista ekspan avulla. Essentian juonnossa olikin mielenkiintoista kuunnella, mitkä paikat hän oli valinnut grindausta avittamaan, ja mitkä kohdat oli elintärkeää suorittaa yhdellä yrittämisellä ("nyt muut hiljaa, jos en saa Cronon kloonia ekalla kerralla, oon vähän SOL koska mulla ei ole yhtään rahaa"). FFIV:n kohdalla RaneofSOTN puolestaan käytti viimeisessä dunkussa muutamia minuutteja levuttamalla kaikki hahmonsa mahdollisimman aikatehokkaasti 30 levelin edestä viimeistä taistelua varten. Tästä taistelusta sukeutuikin maratonille hienon päätöksen antava koitos, kun Zeromus tiputti yllättäen viimeisenä henkiin jääneen Kainin HP:n alle sataan. Hetken totaali-lamaantumisen jälkeen yleisö saattoi kuitenkin hengähtää helpotuksesta, kun tilanne normalisoitui ja maailma saatiin pelastettua. Lopun mahtipontisen musiikin ja taustalle jääneen preluden soidessa oli kaiken tämän päälle kumman herkistävää kuunnella SDA:n omia kiitoksia maratonin tultua päätökseensä.
Kaiken kaikkiaan Awesome Games Done Quick oli mielestäni menestys niin alkuperäisen tavoitteensa kuin ennalta tiedostamattomien päämääriensä puolesta. Hyväntekeväisyyden lisäksi tempaus nimittäin kokosi yhteen lukemattomia kaltaisiani, jotka muutaman päivän aikana saattoivat tuntea hetken yhteisöllisyyttä niin tuolla punaisella sohvalla istuneiden tyyppien, kuin kaikkien streamia seuraavien, samoja lentäviä läppiä toistelevien (all pies!) harrastajien kanssa. Oman nimen kuuleminen uusia lahjoituksia ja kommentteja luettaessa oli pieni, mutta sitäkin tärkeämpi hetki; yhtä lailla ilahduin aina nähdessäni chattiruudussa lukemattomia taputtavia hymiöitä pelaajien onnistuttua vaikeassa tempussa tai läpäistyään pelinsä. Mokat, epäonni ja yleiset källit pelien aikana vahvistivat puolestaan uskoa siitä, ettei kukaan ole täydellinen joka kerralla, mutta voi potkia perseitä siitä huolimatta. Jos motivaatiota pelaamiseen ei löytynyt ennen maratonia, sen läsnäoloa ei voinut olla tuntematta nyt, ja mikäli vastaan lähiaikoina tupsahtaa yksi lukemattomista "no mitä hyötyä pelaamisesta muka on, aikuinen ihminen" -motkotuksista, voi siihen hyvillä mielin vastata vaikkapa seuraavasti: "no tuossa vähän aikaa sitten siitä oli 50 tontun edestä hyötyä eräälle syöpäsäätiölle, mites teillä?"
Vaikka maraton pyörähti käyntiin jo torstaina 6.1., havahduin itse mukaan vasta perjantain puolella ja missasin näin ollen monta aiemmin pelattua klassikkoa, joista varsinkin Battletoadsin 'pianotoads racen' eli Kareshin pianosovituksen säestämän kisan olisin mielelläni halunnut nähdä. Jälkikäteen nettiin luvatut videot lievittävät kuitenkin aikaerosta ja arjen vaatimuksista johtuneita aikataulukomplikaatioita, joten havaitsin parhaaksi strategiaksi vain antaa hetken viedä mukanaan. Alunperin kovin osuvasti Marion pariin streamin mukana tupsahdettuani huomasin joka tapauksessa tunnelman nousevan automaattisesti 167% napsauttamalla oheen auki itse pelitilannetta nauhoittavan videon, jonka kautta katsojien oli mahdollista seurata niinikään reaaliajassa sekä pelaajia että muuten vain paikalla hengaavia spedejä. Ensin kovin tutulta vaikuttaneesta nördehengauksesta ja huonojen vitsien latelemisesta paljastuikin pian koko tapahtuman koukuttavin puoli, kun pelissä toisensa jälkeen sattui ja tapahtui tavalla, jonka koko totuutta pelkkä pelistreami ei mitenkään olisi voinut välittää.
Jos sattui paikalle Carcinogenin vetämän Resident Evil 4:n loppupuolella, voi tuskin koskaan unohtaa yli kuuden tunnin rupeaman jälkeisiä hetkiä, jolloin koko audioraita täyttyi raikuvasta naurusta sekä chattihuone capslockista herran vääntäessä akkumuloituneen turhautumisen seurauksena kyseiseltä kiekolta niskat nurin. Veret seisauttavaa jännitystä saatiin puolestaan kokea viimeistään Super Metroidin aikana, jonka aina yhtä painostavaa tunnelmaa eivät edes John De Sousan virheettömät hypyt onnistuneet lieventämään. Leukaansa sai korjata lattialta viimeistään siinä vaiheessa kun Jiano pääsi ohjaimen ääreen vetämään lahjoituksilla äänestetyn Super Mario 64:n 120:n tähden runin, sillä vaikka erilaisten grafiikkabugien ja ei-niin-bugien hyödyntäminen ei olisikaan itselle mikään tuntematon juttu, vaatii osa suorituksista niin harjaantunutta silmää ja refleksejä, ettei niiden toteuttamista toinen toisensa perään voi kuin kunnioituksella ihailla. Myöhemmin maratonin aikana Jiano pääsi toistamaan temppujaan vetämällä samaisen pelin viiteentoista minuuttiin, mikä yhtä lailla tarjosi A-luokan viihdettä.
Sunnuntai-ilta venähtikin SDA:n jannujen parissa pitkäksi. Mario Kart 64 tarjosi juuri niin myötätuntoa aiheuttavia yllätysmomentteja kuin voi kuvitella Toadin ja Yoshin ottaessa mittaa niin toisistaan, rubber-bandaavasta AI:sta kuin potentiaalisista huijauskohdista, joiden onnistumisprosentti ei aina kohonnut kovin korkealle. Loputtomalta tuntuneen RE5:n jälkeen (tässä vaiheessa aikataulut kun heittivät säätövarojen venähdettyä jo tunnilla) alle tunnin mittainen Katamari Damacy jäi oletettua vaisummaksi tapaukseksi, mutta Michael Jackson's Moonwalker pelasti sen mitä kosmoksen prinssi ei toimittanut. Paikalla ollut kommentaari nosti esiin koomisia huomioita mm. taustamusiikin laadusta ("Ei Billie Jeanin bassoraita näin mene!") sekä sai aikaan spontaaneja yhteislaulutuokioita, täysin päättömästä pelisuunnittelusta puhumattakaan. Kyseisestä pelistä kertookin jotain, että streamia seuratessamme veljeni kommentoi sitä sanoin "Pelasin tätä aikanaan kaverin kanssa ja taidettiin päästä vikaan kenttään asti, mutta en ollut aiemmin yhtään varma oliko se vaan jotain unta kun kumpikaan ei tajunnut yhtään mitä siinä olis pitänyt tehdä".
Viimeistään Rocket Knight Adventuresin ja Earthworm Jimin aikana erilaiset kilpajuoksut useamman pelaajan kesken osoittivat paikkansa maratonissa. Ensinmainitun kohdalla kyseessä oli moninkertainen jännitysnäytelmä, kun kolmas osanottaja pisti kampoihin aina Australiasta käsin. Raivokkaan kisan jälkeen Altered Beast oli selkeästi oikea valinta stressin purkamiseen, enkä hetkeen olekaan yhtä kummallista vääntöä nähnyt. Jos peli ei ole tuttu, suosittelen tutustumaan, kokemukselle kun ei pelkin sanoin voine tehdä oikeutta. Koska ihmisen täytyy jostain omituisesta syystä välillä nukkua, en päässyt todistamaan TMNT4:sta tai River City Ransomin co-oppia, mutta eksyin maanantain puolella tuijottamaan Kingdom Hearts 2:n liukuhihnalta tulevia loppupomoja lähes sattumalta: päivän ensimmäinen luento oli peruttu, joten mitä parempaakaan sitä tietokoneluokassa olisi voinut tylsyyteensä harrastaa? Näihin aikoihin huomasin jo itsekin, kuinka tottunut olin ajatukseen siitä että mihin kellonaikaan tahansa voisin tuupata streamin päälle ja sujahtaa täysin saumatta takaisin vanhojen tuttujen pelien ja naamojen pariin, mikä kieltämättä piristi päivää selkeästi.
Yksittäisten kommentaattoreiden saralla Bayonettan kolmeen ja puoleen tuntiin hakannut Flicky vei omalla kohdallani selkeän voiton. Englannista asti paikalle raahautunut kaveri oli juuri niin sanavalmis ja suulas kuin Bayonettan kaltaista peliä pelatessa tuleekin olla, ja tämän juttelua yleisesti oli miellyttävää kuunnella. Uncharted 2:n aikana taas päästiin todistamaan ennaltaodottamatonta taikuutta, kun ilmeisesti liian aikaisin välikohtaukseen juokseminen aiheutti jännittävän glitchin, jossa päähahmo juoksi täysin kontrolloimatta monta metriä tyhjässä ilmassa. Metal Slug 3:sta tuijotin itse herpaantumatta Mike Uyaman vetäessä pelin läpi vain parin epäonnisen mokan tahrimana, mutta katkeransuloista epäonnea päästiin todistamaan ainakin Flipin Wario Land: Shake it!!:issa. Kyseisen pelin aikana kun tuli viimeistään se, ettei huono onni lue taitoa: omaa speedrun-enkkaa on vaikea tavoitella, jos tasojen välinen vihollispomo esimerkiksi itse niittaa tämän päihittämiseen tarkoitetut pikkuvihut. Onneksi ruotsalaisvahvistus Moooh:n Aladdin sekä toinen legendaarinen SNES-klassikko Mickey's Magical Quest Mickey_Magen pelaamana olivat juuri niin vaivattoman oloisia kuin videolla.
Sekoiluvaihteelle päästiin vihdoin maratonin lähennellessä jo loppuaan, kun useampi henki osallistui sekä Kirby Super Starin että Kirby: Nightmare in Dream Landin läpivetoon. Co-oppaaminen näin helpoissa peleissä menee helposti häröilyksi, ja mitä muuta univajeisilta, täysin normaalista arkirytmistä irtaantuneilta pelaajilta voisikaan odottaa? Nämä pari Kirby-tuntia olivat mielestäni koko maratonin hauskinta antia, jonka parista ei olisi millään huvittanut poistua nukkumaan. Onneksi luennoilta ehdin kuitenkin päivän kääntyessä tiistaihin vielä todistamaan maratonin kruununjalokivet, eli Essentian vetämän Chrono Triggerin sekä RaneofSOTN:in Final Fantasy IV:n. Varsinkin Chrono Trigger kohtasi viime hetkillään hermojaraastavia teknisiä ongelmia niin inhimillisten källien ("oho painoin tota nappia josta katosi kuva") kuin puhtaiden sähkökatkostenkin muodossa, mutta Essentia pysyi kunnioitettavan tyynenä loppuun asti – huolimatta siitä, että pelin viimeisen taistelun viimeinen isku jäi katsojilta näkemättä. Huumoria saatiin revittyä myös nimilahjoituksista, joiden myötä Ayla ristittiin uudelleen WOMAN:iksi ja Marle Elmoksi paikalla heiluneen Elmo-pehmolelun mukaan. Useamman tuhannen hyväntekeväisyyteen lahjoittanut Poxnar piti myös tonnin panoksella huolen siitä, että Crono kantoi koko pelin ajan hänen nimeään. Omistautumisen ABC!
FFIV ei myöskään osoittautunut tylsäksi, vaikka RPG:iden speedrunnaamisen mielekkyyttä voi usein pohtia. Jo Chrono Triggerin kohdalla kiinnitin erityisesti huomiota niihin välttämättömiin seikkoihin, joita pelaaja ei voi sivuuttaa, kuten tarvittavien kykyjen hankkimista ekspan avulla. Essentian juonnossa olikin mielenkiintoista kuunnella, mitkä paikat hän oli valinnut grindausta avittamaan, ja mitkä kohdat oli elintärkeää suorittaa yhdellä yrittämisellä ("nyt muut hiljaa, jos en saa Cronon kloonia ekalla kerralla, oon vähän SOL koska mulla ei ole yhtään rahaa"). FFIV:n kohdalla RaneofSOTN puolestaan käytti viimeisessä dunkussa muutamia minuutteja levuttamalla kaikki hahmonsa mahdollisimman aikatehokkaasti 30 levelin edestä viimeistä taistelua varten. Tästä taistelusta sukeutuikin maratonille hienon päätöksen antava koitos, kun Zeromus tiputti yllättäen viimeisenä henkiin jääneen Kainin HP:n alle sataan. Hetken totaali-lamaantumisen jälkeen yleisö saattoi kuitenkin hengähtää helpotuksesta, kun tilanne normalisoitui ja maailma saatiin pelastettua. Lopun mahtipontisen musiikin ja taustalle jääneen preluden soidessa oli kaiken tämän päälle kumman herkistävää kuunnella SDA:n omia kiitoksia maratonin tultua päätökseensä.
Kaiken kaikkiaan Awesome Games Done Quick oli mielestäni menestys niin alkuperäisen tavoitteensa kuin ennalta tiedostamattomien päämääriensä puolesta. Hyväntekeväisyyden lisäksi tempaus nimittäin kokosi yhteen lukemattomia kaltaisiani, jotka muutaman päivän aikana saattoivat tuntea hetken yhteisöllisyyttä niin tuolla punaisella sohvalla istuneiden tyyppien, kuin kaikkien streamia seuraavien, samoja lentäviä läppiä toistelevien (all pies!) harrastajien kanssa. Oman nimen kuuleminen uusia lahjoituksia ja kommentteja luettaessa oli pieni, mutta sitäkin tärkeämpi hetki; yhtä lailla ilahduin aina nähdessäni chattiruudussa lukemattomia taputtavia hymiöitä pelaajien onnistuttua vaikeassa tempussa tai läpäistyään pelinsä. Mokat, epäonni ja yleiset källit pelien aikana vahvistivat puolestaan uskoa siitä, ettei kukaan ole täydellinen joka kerralla, mutta voi potkia perseitä siitä huolimatta. Jos motivaatiota pelaamiseen ei löytynyt ennen maratonia, sen läsnäoloa ei voinut olla tuntematta nyt, ja mikäli vastaan lähiaikoina tupsahtaa yksi lukemattomista "no mitä hyötyä pelaamisesta muka on, aikuinen ihminen" -motkotuksista, voi siihen hyvillä mielin vastata vaikkapa seuraavasti: "no tuossa vähän aikaa sitten siitä oli 50 tontun edestä hyötyä eräälle syöpäsäätiölle, mites teillä?"
RSS Feed