Videopelejä ei ole enää aikoihin häpeilty markkinoida kahdella kolmesta länsimaissa jo kulutustavaraksi muodostuneista tabuista, eli seksillä ja väkivallalla. Näistä varsinkin jälkimmäinen tuntuu teemana niin integroituneelta koko videopeliteollisuuteen, ettei edes inhorealistisin teurastus tunnu paatuneimman mänhunttaajan mielessä miltään. Tissejä ja perseitä on puolestaan saatu tuijotella yhden Playboy-vuosikerran edestä niin asiaan liittyvissä kuin liittymättömissäkin tilanteissa siihen malliin, ettei Dead or Alive: Beach Volleyballin kaltainen painovoimasimulaattori herätä sen kummempaa kummastelua kenessäkään. Löytyy kuitenkin yksi maallistuneen raflaavuuden muoto, jota videopelit eivät ole hyvistä yrityksistä huolimatta onnistuneet väsyttämään arkiselle perusmeininkiä-tasolle: uskonto.
Ensipohtimalla ajatus kuulostaa tietysti hieman hassulta. Kyllähän uskontoa nyt peleistä löytyy! Ekkönä oo koskaan Assassin's Creediä pelannut? Juossut karkuun tärähtäneiltä fundamentalisteilta tusina-rpg:ssä? Käskyttänyt itse parrakkaan luojan asemassa alaisia esimerkiksi Black and Whitessa? Kaikki nämä ovat päteviä argumentteja, mutta eivät viime kädessä vie keskustelua videopeleistä ja uskonnoista kovin pitkälle: videopelit sellaisina kuin me ne tunnemme eivät nimittäin käsittele järjestäytyneitä uskontoja lainkaan samanlaisessa mittakaavassa kuin moni muu ihmisen tuottama viihde. Kuten Owen Good Kotakun sivuilla osuvasti toteaakin: "Why is it we can pray to the divine, read of them in literature, even see them in film, but not meet them in a video game?"
Vaikka henkimaailman asioita löytyy lähes joka toisesta pelistä, vieraannuttavat fantastiset elementit (scifin ja fantasian ohella myös historia osoittautuu usein lieventäväksi seikaksi) yleensä pelaajan suoraan rinnastamasta tapahtumia moderneihin järjestäytyneihin uskontoihin muuten kuin löyhän intertekstuaalisesti. Koska fiktio ei synny tai esiinny tyhjiössä, on tämä vain itsestäänselvää, mutta hienovaraiset vihjailut tai uskonnollisen symbolismin käyttö eivät ole sama asia kuin pyrkimys aidosti ilmaista jotain uskonnoista itsestään. Vai kuinka monen mielestä Bayonetta on vakavastiotettavaa kristinuskon kritiikkiä sen sijaan, että kristillisestä kuvastosta nyt vain sattuu löytymään läjäpäin makeita ideoita hirviöihin ja eeppisiin lopputaisteluihin?
Kaakkois-Aasian peliteollisuus onkin kiehtova poikkeus uskontojen käsittelyssä. Muunmuassa Japanissa järjestäytyneiden uskontojen auktoriteetti on kulttuurillisesti niin mitätöntä, että harva pelintekijä mieltää esimerkiksi kristinuskon muuksi kuin eksoottiseksi tarinapohjaksi (vrt. myös animessa ja mangassa riehuva obsessio yhdistää kirkko kaikkeen aina natseista ihmissusiin). Näin ollen onkin enemmän sääntö kuin poikkeus löytää jrpg:stä kovasti tutunoloisia pyhättöjä ja omia kymmeniä käskyjään saarnaavia pappismiehiä, joiden taustalta paljastuu jotakuinkin aina valonarkoja väärinkäytöksiä ja vallanhimosta juopuneita sekopäitä. Vaikka tällöinkin liikutaan usein fantasian paremmalla puolella, ovat viittaukset usein huomattavasti suorempia verrattuna vaikkapa D&D -perimän vastaaviin.
Ilmiö ei yllätä, sillä länsimaalaisilla on aiheen suhteen oma lehmä syvällä ojassa. Vaikka mahdollisia rienauksia kyttäävät hihhulifundikset ovatkin vain murto-osa kaikista maailman kristityistä/muslimeista/juutalaisista/ muumikä, voi epähuomiossa muurahaispesään sohaiseminen kostautua katkerasti. Se, mikä itsestä tuntuu sangen mitättömältä tai selkeästi kontekstissaan hyväksyttävältä, saattaakin loukata toiselle tärkeitä asioita sydänjuuria myöten. Aihetta käsittelevässä Dual Shockerin haastattelussa käy ilmi, että mm. God of Warin kaltaiset pelit ovat kiellettyjä monessa Lähi-Idän valtiossa, sillä islaminusko kieltää sekä jumaluuden jäljittelyn tai jumalallisten voimien antamisen tavalliselle ihmiselle. Jos mustalle listalle on helppo joutua edes viittaamatta suoraan uskontoihin itseensä, voi vain pohtia, kuinka mielellään monikansalliset peliyhtiöt liittävät tekeleisiinsä mitään suoraksi kannanotoksi miellettävää.
Ongelma tuntuukin juontavan juurensa kahdesta seikasta. Näistä ensimmäinen pohjaa videopelien perimmäiseen tarkoitukseen viihteenä, väittää ainakin Owen Good: "And that's where you hit the fundamental incompatibility. Games and religion are unsuitable for one another because of that value: Entertainment." Onko todella niin, että videopelit ja viihde yleensä kykenevät vain trivialisoimaan ja maallistamaan uskontojen merkitystä? Olisi helppo väittää, että vuonna 2011 ihmiset eivät ole niin herkkähipiäisiä, etteikö tällaisilla asioilla olisi merkitystä: juurihan esimerkiksi Lady Gaga lauloi levyllään mustasta Jeesuksesta ja lätkäisi musiikkivideolleen moottoripyöräjenginä Juudaksen ja muut opetuslapset nahkatakkeineen päivineen. Totuus on kuitenkin megatähtiä karumpaa: sinkku floppasi, sillä Amerikassa radioasemat eivät suostuneet soittamaan potentiaalisesti loukkaavaa kappaletta aalloillaan. Jos edes musiikissa ei olla Madonnan palavien krusifiksien viitoittamalla tiellä edetty tämän pidemmälle, voiko saman aiheen suhteen vielä täysin lapsenkengissään tepastelevalta videopeliteollisuudelta edes odottaa enempää?
Toisen ongelman taustalla piilee ikiaikainen riita siitä, kuka on oikeutettu jumalallisia piirteitä kuvastamaan tai pyhää sanaa muokkaamaan. Uskonnollisia pelejä tehtailevat tahot ovat lähes poikkeuksetta itsekin kytkeytyneitä kyseisten järjestöjen toimintaan, minkä vuoksi niiden sisältö helposti rajoittuukin levittämään vallalla olevia oppeja uudessa muodossa (Manga Messias!). Tähän kohderyhmään kuulumaton harvemmin saa vastaavasta materiaalista mitään irti, mutta yritys soveltaa näitä teemoja muut tarkoitusperät mielessä lasketaan käytännössä automaattisesti misrepresentaatioksi eli rienaukseksi. Asiaa ei toki auta se, että osa uskonnoista lähtökohtaisesti kieltää opeissaan kaikki videopelien tarjoamat kuvauksen muodot, joten kakka on tuulettimessa jo ennen sen päälle napsauttamista.
Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että uskonnoilla olisi potentiaalisesti tarjottavanaan vaikka kuinka kiehtovia filosofisia aspekteja muutoinkin kuin kuvitteellisiksi scifiversioiksi renderoituna, mutta tapaa jolla viihteellinen videopelien maailma voitaisiin ketään (tai ainakaan enemmistöä) loukkaamatta yhdistää uskontojen kiehtovaan maailmaan, en ole itsekään onnistunut mielessäni kuvittelemaan. Koska ihmisen historia ja sen myötä meidän kaikkien sosiokulttuurillinen historiamme perustuu käytännössä erilaisiin uskontoihin, on sääli kuinka vähän niitä voimme viime kädessä muutoin kuin allegorioiden keinoin lähestyä.
Ehkä tämä on kuitenkin juuri se seikka, mikä tekee monelle uskonnosta niin tärkeää: ettei tavallinen ihminen voi ylipäätään sitä maallisten keinojen avulla vangita tai määrittää, ei edes tarkoitusperien ollessa hyväntahtoiset. Jokaiselle suotakoon tämä oikeus vetää rajat itselle tärkeisiin asioihin, joten sen tarkemmin en lähde pohtimaan mikä on videopelien ja uskonnon suhteen 'oikein' tai 'väärin', vastauksia kun löytyy jälleen yhtä paljon kuin vastaajiakin. Sen sijaan kehoitan tutustumaan mm. seuraaviin linkkeihin ja niiden tarjoamaan kiehtovaan keskusteluun aiheesta, sillä vaikka suoranaisia vastauksia ei löytyisikään, herättävät ne paljon ajatuksia mm. nykypelien tavasta sivuta uskonnollista kuvastoa sekä millaisia selkkauksia niistä toisinaan aiheutuu.
Lähteitä ja lisätietoa:
- GameSpy: God's PR Problem: The Role of Religion in Videogames
- Kotaku: Religion in Games: Less a Leap of Faith, More a Suspension of Belief
- Arstechnica: When religion and games intersect—and how it often goes badly
- DualShockers: Religion and Video Games: The Great Debate
Ensipohtimalla ajatus kuulostaa tietysti hieman hassulta. Kyllähän uskontoa nyt peleistä löytyy! Ekkönä oo koskaan Assassin's Creediä pelannut? Juossut karkuun tärähtäneiltä fundamentalisteilta tusina-rpg:ssä? Käskyttänyt itse parrakkaan luojan asemassa alaisia esimerkiksi Black and Whitessa? Kaikki nämä ovat päteviä argumentteja, mutta eivät viime kädessä vie keskustelua videopeleistä ja uskonnoista kovin pitkälle: videopelit sellaisina kuin me ne tunnemme eivät nimittäin käsittele järjestäytyneitä uskontoja lainkaan samanlaisessa mittakaavassa kuin moni muu ihmisen tuottama viihde. Kuten Owen Good Kotakun sivuilla osuvasti toteaakin: "Why is it we can pray to the divine, read of them in literature, even see them in film, but not meet them in a video game?"
Vaikka henkimaailman asioita löytyy lähes joka toisesta pelistä, vieraannuttavat fantastiset elementit (scifin ja fantasian ohella myös historia osoittautuu usein lieventäväksi seikaksi) yleensä pelaajan suoraan rinnastamasta tapahtumia moderneihin järjestäytyneihin uskontoihin muuten kuin löyhän intertekstuaalisesti. Koska fiktio ei synny tai esiinny tyhjiössä, on tämä vain itsestäänselvää, mutta hienovaraiset vihjailut tai uskonnollisen symbolismin käyttö eivät ole sama asia kuin pyrkimys aidosti ilmaista jotain uskonnoista itsestään. Vai kuinka monen mielestä Bayonetta on vakavastiotettavaa kristinuskon kritiikkiä sen sijaan, että kristillisestä kuvastosta nyt vain sattuu löytymään läjäpäin makeita ideoita hirviöihin ja eeppisiin lopputaisteluihin?
Kaakkois-Aasian peliteollisuus onkin kiehtova poikkeus uskontojen käsittelyssä. Muunmuassa Japanissa järjestäytyneiden uskontojen auktoriteetti on kulttuurillisesti niin mitätöntä, että harva pelintekijä mieltää esimerkiksi kristinuskon muuksi kuin eksoottiseksi tarinapohjaksi (vrt. myös animessa ja mangassa riehuva obsessio yhdistää kirkko kaikkeen aina natseista ihmissusiin). Näin ollen onkin enemmän sääntö kuin poikkeus löytää jrpg:stä kovasti tutunoloisia pyhättöjä ja omia kymmeniä käskyjään saarnaavia pappismiehiä, joiden taustalta paljastuu jotakuinkin aina valonarkoja väärinkäytöksiä ja vallanhimosta juopuneita sekopäitä. Vaikka tällöinkin liikutaan usein fantasian paremmalla puolella, ovat viittaukset usein huomattavasti suorempia verrattuna vaikkapa D&D -perimän vastaaviin.
Ilmiö ei yllätä, sillä länsimaalaisilla on aiheen suhteen oma lehmä syvällä ojassa. Vaikka mahdollisia rienauksia kyttäävät hihhulifundikset ovatkin vain murto-osa kaikista maailman kristityistä/muslimeista/juutalaisista/ muumikä, voi epähuomiossa muurahaispesään sohaiseminen kostautua katkerasti. Se, mikä itsestä tuntuu sangen mitättömältä tai selkeästi kontekstissaan hyväksyttävältä, saattaakin loukata toiselle tärkeitä asioita sydänjuuria myöten. Aihetta käsittelevässä Dual Shockerin haastattelussa käy ilmi, että mm. God of Warin kaltaiset pelit ovat kiellettyjä monessa Lähi-Idän valtiossa, sillä islaminusko kieltää sekä jumaluuden jäljittelyn tai jumalallisten voimien antamisen tavalliselle ihmiselle. Jos mustalle listalle on helppo joutua edes viittaamatta suoraan uskontoihin itseensä, voi vain pohtia, kuinka mielellään monikansalliset peliyhtiöt liittävät tekeleisiinsä mitään suoraksi kannanotoksi miellettävää.
Ongelma tuntuukin juontavan juurensa kahdesta seikasta. Näistä ensimmäinen pohjaa videopelien perimmäiseen tarkoitukseen viihteenä, väittää ainakin Owen Good: "And that's where you hit the fundamental incompatibility. Games and religion are unsuitable for one another because of that value: Entertainment." Onko todella niin, että videopelit ja viihde yleensä kykenevät vain trivialisoimaan ja maallistamaan uskontojen merkitystä? Olisi helppo väittää, että vuonna 2011 ihmiset eivät ole niin herkkähipiäisiä, etteikö tällaisilla asioilla olisi merkitystä: juurihan esimerkiksi Lady Gaga lauloi levyllään mustasta Jeesuksesta ja lätkäisi musiikkivideolleen moottoripyöräjenginä Juudaksen ja muut opetuslapset nahkatakkeineen päivineen. Totuus on kuitenkin megatähtiä karumpaa: sinkku floppasi, sillä Amerikassa radioasemat eivät suostuneet soittamaan potentiaalisesti loukkaavaa kappaletta aalloillaan. Jos edes musiikissa ei olla Madonnan palavien krusifiksien viitoittamalla tiellä edetty tämän pidemmälle, voiko saman aiheen suhteen vielä täysin lapsenkengissään tepastelevalta videopeliteollisuudelta edes odottaa enempää?
Toisen ongelman taustalla piilee ikiaikainen riita siitä, kuka on oikeutettu jumalallisia piirteitä kuvastamaan tai pyhää sanaa muokkaamaan. Uskonnollisia pelejä tehtailevat tahot ovat lähes poikkeuksetta itsekin kytkeytyneitä kyseisten järjestöjen toimintaan, minkä vuoksi niiden sisältö helposti rajoittuukin levittämään vallalla olevia oppeja uudessa muodossa (Manga Messias!). Tähän kohderyhmään kuulumaton harvemmin saa vastaavasta materiaalista mitään irti, mutta yritys soveltaa näitä teemoja muut tarkoitusperät mielessä lasketaan käytännössä automaattisesti misrepresentaatioksi eli rienaukseksi. Asiaa ei toki auta se, että osa uskonnoista lähtökohtaisesti kieltää opeissaan kaikki videopelien tarjoamat kuvauksen muodot, joten kakka on tuulettimessa jo ennen sen päälle napsauttamista.
Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että uskonnoilla olisi potentiaalisesti tarjottavanaan vaikka kuinka kiehtovia filosofisia aspekteja muutoinkin kuin kuvitteellisiksi scifiversioiksi renderoituna, mutta tapaa jolla viihteellinen videopelien maailma voitaisiin ketään (tai ainakaan enemmistöä) loukkaamatta yhdistää uskontojen kiehtovaan maailmaan, en ole itsekään onnistunut mielessäni kuvittelemaan. Koska ihmisen historia ja sen myötä meidän kaikkien sosiokulttuurillinen historiamme perustuu käytännössä erilaisiin uskontoihin, on sääli kuinka vähän niitä voimme viime kädessä muutoin kuin allegorioiden keinoin lähestyä.
Ehkä tämä on kuitenkin juuri se seikka, mikä tekee monelle uskonnosta niin tärkeää: ettei tavallinen ihminen voi ylipäätään sitä maallisten keinojen avulla vangita tai määrittää, ei edes tarkoitusperien ollessa hyväntahtoiset. Jokaiselle suotakoon tämä oikeus vetää rajat itselle tärkeisiin asioihin, joten sen tarkemmin en lähde pohtimaan mikä on videopelien ja uskonnon suhteen 'oikein' tai 'väärin', vastauksia kun löytyy jälleen yhtä paljon kuin vastaajiakin. Sen sijaan kehoitan tutustumaan mm. seuraaviin linkkeihin ja niiden tarjoamaan kiehtovaan keskusteluun aiheesta, sillä vaikka suoranaisia vastauksia ei löytyisikään, herättävät ne paljon ajatuksia mm. nykypelien tavasta sivuta uskonnollista kuvastoa sekä millaisia selkkauksia niistä toisinaan aiheutuu.
Lähteitä ja lisätietoa:
- GameSpy: God's PR Problem: The Role of Religion in Videogames
- Kotaku: Religion in Games: Less a Leap of Faith, More a Suspension of Belief
- Arstechnica: When religion and games intersect—and how it often goes badly
- DualShockers: Religion and Video Games: The Great Debate
RSS Feed