Finnish Game Awards Bardin silmin 20/02/2012
Alright mennään suoraan asiaan ja jätetään turhat länkytykset pois. Tänä vuonna oli siis jo toinen kerta kun TRMP oli edustamassa Figman järjestämässä FGA:ssa ja miehityksemme oli yhtä henkilö isompi kuin viime vuonna. Itse pääperkele Teemu "DemusV" Viemerö oli saapunut paikalle Kuopiosta saakka uuden PR-managerimme Joonas Hallmanin kanssa, sekä mukana olin tietenkin minä (konkarimme näissä kemuissa). Tapahtumapaikkana oli tänä vuonna Helsingin Vanha ylioppilastalo ja gaala lähetetttiin suorana livestreamin välityksellä nettiin, sekä vielä parhaat palat koosteena SubTV:ltä samana iltana. Tässä nyt varmaan se oleellisin info tapahtumasta ja sitten aletaan siirtymään illan tarjontaan, eli peleihin! Kaksi vanhaa rokkijätkää Saavuimme Teemun kanssa Vanhalle siinä hieman ennen ovien avaamista ja pääsimmekin suoraan sisälle, eikä tarvinnut jäädä kärvistelemään raikkaaseen talvisäähän Mannerheimintien kupeeseen. Sisälle päästyämme rotsia narikkaan ja ihmettelemään mustien pukujen määrää. Itsehän olin pukukoodin mukaan laittanut mustan puvuntakin, jonka alla oli musta Motörhead t-paita, koska en viihdy puvussa muutamaa tuntia pidempään (enkä moista edes omista). Hetken odottelun ja omien pöytäpaikkojen katsastuksen jälkeen salin ovet avautuivat ja päästiin etsimään ne omat paikat sieltä. Alkudrinkit naamaan ja laitteisto kuntoon sekä tietty hieman toverillista rupattelua ennen ohjelman alkua. Vanha näytti gaalapaikkana jopa hivenen paremmalta kuin viimevuotinen Bank. Gaalan olemus oli selkeästi enemmän esillä, tyylitellympi ja selkeästi oli panostettu siihen että gaala televisioidaan. Lavan vieressä ollut iso screeni takasi sen että kauempaakin näkee kunnolla ja siinähän sitten näytettiin myös palkintoehdokkaat, myös salin perällä ollut Playstation Vita esittelypiste oli mielenkiintoinen lisäys. Mitään erikoista ei oikeastaan tapahtunut ennen gaalan alkua joten hypätään siihen seuraavaksi. And the winner is... Renne Korpila ilmoitti juuri ennen suoran livestream-lähetyksen ja tv-kuvaamisen alkua että pöydistä ei nyt poistuta puoleentoista tuntiin ja herran äänensävy oli sellainen etten poistumista viitsinyt ajatellakkaan sen jälkeen. FGA:n tunnari pärähtää soimaan ja Renne vetäsee alkuspiikit ennen ensimmäisen palkinnon jakoa, me aletaan samoihin aikoihin tyhjentämään illan ensimmäistä viinipulloa pöydässä tunnelman ollessa todella rento ja lämminhenkinen. Alkushokki taisi olla illan ensimmäinen artisti (josta en ollut tietoinen) Robin joka tuli kiskaisemaan supermegahyperüber-hittinsä Frontside Ollien. Livenä kyseinen kappale ei nyt ollutkaan niin kaamea ja osaahan poika laulaa, joten propsit nyt kyllä menee Robinille. Harmillisen paljon on nuorukainen saanut vihaa niskaansa, mutta me suomalaiset olemmekin kateellista kansaa. Ja nyt niihin peleihin... Ensimmäinen kategoria on vuoden seikkailu/tasoloikkapeli ja sen tuli palkitsemaan Putoksesta tuttua Jani-Petteri... Itse en ole ikinä katsonut Putousta muutamaa minuuttia pitempään joten voin sanoa että semi-kaimani ei säväyttänyt ja "vitsit" ei naurattanut. Tämän genren voittajaa Portal 2:sta en ole itse pelannut lähinnä senkin takia että en koskaan tykästynyt edes ensimmäiseen Portaliin, joten pelistä en lähde sanomaan mitään. Ilmeisesti kuitenkin oikeaan osoitteeseen tämä meni. Vuoden urheilupeli oli yllätyksekseni FIFA12, sillä olin varma että NHL12 on se mikä vetoaa enempi lätkähulluun kansaamme. Tämän pystin kävi jakamassa legendaarinen Keith "Keke" Armstrong, joka myönsi olevansa hieman ulalla peleistä, mutta heitti silti hienot läpät ja pääsi palkitsemaan futispelin (mistä varmasti nautti). Seuraavana olikin sitten yhden itselleni odotetuimman palkinnon jakaminen, eli vuoden roolipeli jonka voittaja oli melko selkeä jo ennen palkinnon jakoa. “FUS RO DAH!” The Elder Scrolls V: Skyrim vei kyseisen pystin ja oloni oli onnellinen, eli lisää viiniä tähän väliin ja piruilut Teemulle (joka siis ei vielä ole Skyrimiä pelannut). TESV: Skyrim nappasi myös yleisöäänestyksellä valitun Vuoden Peli -palkinnon, joten allekirjoittanut oli ainakin todella tyytyväinen tämän vuoden voittajiin. TRMP:n livestreamissa suurta suosiota saanut Forza Motorsport 4 valittiin vuoden ajopeliksi aivan syystäkin ja tämä herätti hyväksyviä nyökytyksiä ja peukkuja pöydässämme. Tulemme jatkossa pelaamaan Forza 4:sta livestream-kanavallamme entistä enemmänkin (ehkä...). Toimintapelin valinta ja voittaja aiheutti ristiriitaa meikäläisen (Gears of War 3) ja Teemun (Deus Ex: Human Revolution) suhteen, sillä kummankaan suosikki ei voittanu, vaan voiton vei Batman Arkham City, joka varmasti on loistava peli, enkä sano etteikö olisi voittoaan ansainnut, mutta omat suosikit on aina omia suosikkeja. Tähän väliin täytyy myöntää että itse nautin enemmän Arkham Asylumista ja Arkham City onkin nyt jäänyt meikällä pahasti muiden pelien jalkoihin. Juomaa, muonaa, juomaa! Kurkku ei ollut kuivana tänäkää vuonna siitä huolen piti makoisa puna- ja valkoviini (sekä myöhemmin olut), evästys oli myöskin varsin bueno, oli piffiä, pottumuussia, herkullista jälkiruokaa jne. Tarjoilusta tänäkin vuonna täydet pisteet! ...ja parit palkinnot vielä tähän väliin. Suomi taitaa olla melko tanssaavaan kansaa, ainakin mitä on uskominen pelaamiseen, sillä Kinectin Dance Central 2 nappasi kaksi palkintoa ja Microsoftin Killi vaikutti varsin tyytyväiseltä näihin voittoihin. Itse peliä kokeilleena voin sanoa että "Kyllä, tämä on oikeasti hauskaa" vaikken muuten mikään tanssaaja olekkaan, mukavaa ja toimivaa puuhaa tuo siltikin on. Tällä kertaa vuoden innovaation vei Nintendo 3DS ja vuoden mobiilipelinä oli Super Mario 3D Land, eli Nintendollekkin meni kaksi palkintoa ja heidänkin leirissään oltiin varmasti tyytyväisiä voittoihin. Kaikkia voittajia en tässä jaksa alkaa käymään yksitellen läpi, mutta omasta mielestäni tänä vuonna tuntui siltä että voitot meni enemmänkin juuri sinne minne niiden pitikin mennä, viime vuonna en ollut asiasta ihan samaa mieltä välttämättä. Erityismainintana tähän vielä Peliluolapalkinnon saaneille Assembly-järjestäjille Pekka Aakolle ja Jussi Laakkoselle. Kyseiset herrat ovat tehneet mielettömän duunin Assemblyjen kanssa ja jatkavat samalla meiningillä! CHEERS! Loppussa sitten listaa muista voittajista jne. Gaala päättyi, jatkot alkoi... Puolitoistatuntinen gaala on ohitse ja vihdoinkin pääsee vessaan ilman kiirettä ja voi vääntää sen epävirallisemman biletyksen päälle. MoonTV:n Gamerin kaverit olivat tänäkin vuonna vielä kavereitamme ja heidän kanssaan tulikin taas vietettyä aikaa ja taisi sieltä jotain haastatteluakin tulla tällä kertaa heidän puolelta (sen julkasukelpoisuudesta en sitten tiedä). TRMP:lle tämä oli taas todella iso tapahtuma, sillä käyntikortteja vaihdeltiin melko ankarasti ja käsiä puristeltiin myöskin kovalla temmolla. Juhlat oli sopivan kosteat ja tunnelma pelimedian/jälleenmyyjien/pelin tekijöiden ja tietenkin pelaajien parissa oli todella piristävää ja rentoa. Mehut oli kyllä lopussa loppuillasta ja melko huuruisissa oloissa tuli lähdettyä Rautatientorille ja kohti Tikkurilaa. Ensi vuonna toivottavasti sitten taas FGA ja katsellaas mitä silloin tapahtuu... PS: Muistakaa katsoa Gamerin tuleva FGA-speciaali! Loppuun vielä lista voittajista: Vuoden peli The Elder Scrolls V: Skyrim Vuoden seikkailu/tasoloikkapeli Portal 2 Vuoden urheilupeli FIFA 12 Vuoden roolipeli The Elder Scrolls V: Skyrim Vuoden innovaatio Nintendo 3DS Vuoden liikkeentunnistuspeli Dance Central 2 Vuoden ajopeli Forza Motorsport 4 Vuoden toimintapeli Batman: Arkham City Vuoden perhepeli Skylanders: The Spyro's Adventure Vuoden musiikkipeli Dance Central 2 Vuoden yhteisöllinen peli Battlefield 3 Vuoden mobiilipeli Super Mario 3D Land Vuoden kotimainen peli Outland Peliluolapalkinnot Pekka Aakko ja Jussi Laakkonen (Assembly-järjestäjät) Vuoden pelikauppa Prisma Vuoden yksittäinen pelimyymälä Veikon Kone Tammisto Add Comment DigiExpo 2011: Teh Ultimait Repört! 10/11/2011
Perjantai 4.11. Messut alkoivat meidän osaltamme tällä kertaa ammattilaisajasta eli klo 9 perjantai aamuna. Sisään marssittuamme suuntasimme messukeskuksen pressitiloihin jossa meitä odottivatkin jo muut TRMP:läiset (eli Vimis, Pistoolirapu ja Kynis) ja tästä kaikki alkoi! Ammattilaisajan hyötykohdat ovat tietenkin ne, että väkeä ei ole paljoa joka siis mahdollistaa esteettömän kulun messualueella, eikä tarvinnut jonotella mihinkään peliin. Hyödynsimme tämän ajan myös esteettömällä valokuvaamisella ja poseeraamisella tietenkin. Testasimme ensimmäisten tuntien aikana Vimiksen kanssa Pan Visionin ständillä odotetun Lord of the Rings: War in the North -roolipelin kolmen pelaajan co-oppia ja kyseinen toiminta vaikutti todella lupaavalta, etenkin omat odotukseni vain kasvoivat tätä peliä kohtaan (tälläinen Tolkien-hörhö kun olen muutenkin...). Nintendon The Legend of Zelda 25th Anniversary -aiheinen ständi oli heti pääsisäänkäynnin edustalla näkyvänä ja varsin komeana ilmestyksenä, mutta Nintendon tarjonta oli hieman pettymys noin muuten. Zeldaa oli kylläkin, mutta nämä mainostetut Zelda-bileet loistivat kyllä poissaolollaan. Ehkäpä Nintendo on jo siirtänyt katseensa ensi vuonna julkaistavaan WiiU-konsoliin ja todennäköisesti ensi vuoden DigiExpoilla presentaatio on jo sen mukainen, eli suuri ja näyttävä. Microsoft ja Sony olivat mukana todella isolla panostuksella, vaikka molemmat olivatkin panostaneet suurimmat voimavaransa Moveen ja Kinectiin. Microsoftilla oli kuitenkin omalla ständillään esillä neljä uutta kotimaista peliä (!), mikä oli jo varsin voitokasta omissa silmissäni! Esillä oli siis ensimmäinen kotimainen Kinectille tehty peli Kung-Fu High Impact (melkein jopa ostin tämän VPD:n messukaupasta) jonka on tehnyt Virtual Air Guitar -yhtiö, RedLynxin menestyksekkään Trials HD:n jatko-osa Trials Evolution, Frozenbyten Trine 2 sekä Bugbearin Ridge Racer Unbounded. Trials Evolutionia tuli katsastettua lavaohjelmistossakin ja täytyy kyllä sanoa että peli näytti todella upealta kaikinpuolin ja pelin rataeditori vaikutti mullistavalta! Kovaa kamaa siis tulossa kotimaisilta pelistudioilta! Perjantai oli muuten melko laimea ainakin meikäläiselle, kohokohdat olivat selkeästi edellä mainitut Lord of the Rings: War in the North ja Vimiksen kanssa säätämiset... Mehän tempaisimme menemään jopa Kinectin Dance Central 2 -pelissä Haddawayn kuolemattoman klassikon "What is Love":n tahdissa. Teemunhan piti yksin siinä tanssata, mutta otti "vahingossa" kaksinpelin joten jouduin sitten uhraamaan itseni sarvipäälle ja menemään messiin. Kuvia tästä hilpeästä sessiosta löytyy TRMP:n Facebook-sivuilta ja videomatskuakin tästä kuvattiin ikävä kyllä... Lauantai 5.11. Lauantai olikin sitten pelilavan ohjelman osalta itselleni SE suuri päivä, kuten oikeastaan edellisinäkin vuosina. Edes Mass Effect 3:n peruutettu lavaohjelma ei haitannut, koska tilalle oli laitettu Warner Gamesin Lord of the Rings: War in the North, josta henkilökohtaisesti janosinkin lisää infoa perjantaisen co-op testin jälkeen. Perjantaina saatu kutsu EA:n Kingdoms of Amalur VIP-sessioihin meinasi aiheuttaa meille probleemia, koska emme millään meinanneet löytää paikkaa missä tämä yksityistilaisuus järjestetään, mutta siitä kohta enemmän. Väkeä oli huomattavasti enemmän kuin perjantaina (yllätys) ja meikäläinen vetäytyikin pelialueen perälle heti päivän alussa. Mitään sen kummempaa ei tapahtunutkaan ennen klo 12:a jolloin oli tarkoitus siirtyä tuohon EA:n yksityistilaisuuteen... Teemu siinä soittelikin että lähtisimme hönkimään mestoille ja yllättäen me lähdimmekin sitten etsimään EA:n tilaisuutta ihan väärään paikkaan, missä sitten pyörittiin ja oltiin eksyksissä hyvä tovi. Onneksi EA:lla ei ollut kovin kova kiire aloittaa tilaisuuttaan sillä kun vihdoinkin löysimme perille, emme yllätykseksemme edes olleet viimeisiä pressinedustajia jotka saapuivat paikanpäälle. Kun oltiin varmoja että kaikki on nyt saapunut niin Kingdoms of Amalur: Reckoning -pelin tuottaja David Luoto EA:lta laittoi homman käyntiin pienellä esittelyllä, että mikäs peli tässä on kyseessä. Itse olin aikaisemmin törmännyt trailerin muodossa peliin ja tiesin oikeastaan vain että kyseessä on "miekka & magia" tyylinen fantasiapeli. David Luoto kertoi että kyseessä on massiivinen single player fantasia-roolipeli joka sai jo silmäni loistamaan, sillä tuo kuvaus kuulosti niin hyvältä ja olenhan melkoinen fantasiahörhö muutenkin. Tarjolla oli virvokkeita kahvista limsaan ja energiajuomiin, pientä mutusteltavaa jne. ja mitä tärkeintä useampi pelipiste, eli peliä pääsi pelaamaan PC:llä ja Xbox 360:llä. TRMP valitsi testikappaleeksi Xbox 360 version, jolla Teemu aloitti pelin testailut. Melko nopeasti kuitenkin ohjain annettiin meikäläiselle ja muut keskittyivät muistiinpanojen tekemiseen ja kuvaamiseen. Hienoa olikin että sain pelata peliä mukavan tovin ja pelin fiilis parani kokoajan, mitä pitemmälle sitä pelasi. Kingdoms of Amalur: Reckoning näytti todella hyvältä vaikka kyseessä ei ollutkaan valmis versio vielä, joten kaikenlaisia glitchejä esiintyi ruudulla. Värimaailma oli sellainen, joka herätti meissä kaikissa hyviä fiiliksiä ja sitä kehuttiinkin yleisesti, muistan ns. vertauskuvina kuulleeni ainakin Fablen ja World of Warcraftin. Pelin testaaminen jätti itselleni ainakin todella positiivisen kuvan ja odottelenkin mielenkiinnolla pelin julkaisua. EA:n David Luoto antoi myös haastattelua TRMP:lle ja heitti muutenkin paljon läppää meidän kanssa, erityiskiitos myöskin EA Finlandin Minna Lahdelle joka kutsui meidät tähän yksityistilaisuuteen, tämä oli suurimpia juttuja TRMP:n lyhyessä historiassa FIGMA-gaalan ohella. Sitten alkoikin olemaan aika siirtyä takaisin muun messuväen sekaan ja kohti pelilavaa jossa kuulisimme lisää Kingdoms of Amalur: Reckoningista jota oli lavalle menossa esittelemään David Luoto. Sitä ennen kuitenkin oli luvassa viimeistä kertaa tänä viikonloppuna suurta suosiota saavuttanut Star Wars Show! Alussa screenille läväytettiin Star Wars: The Old Republicin viimeisin traileri jonka jälkeen lavalle saapui naispuolinen Jediritari ja kuolleista noussut Darth Maul! Näin tämän kertaalleen jo perjantaina ja pidin näkemästäni, siksi tämän katsoi mielellään uudelleenkin. Tästäkin videokuvaajamme Ilpo kuvasi videokuvaa joka joskus jossakin julkaistaan...(ehkä). Singstar SuomiSuosikit -kiertueen finaali oli osuus jonka olin ajatellut kyllä jättää katsastamatta, mutta katsastimpas kuitenkin. Radio Rockin aamupojat, Pelaajalehden Miika Huttunen ja Sonyn naispuolinen edustaja olivat tuomaristossa ja kilpailijoita oli viisi tässä finaalissa. Mukaan mahtui kaksi miespuolista kultakurkkua ja kolme naispuolista finalistia. Fiilis oli ihan hyvä tässä osuudessa vaikka Sonyn langaton mikrofoni aiheuttikin ongelmia laulajille äänen särinällä ja pätkimisellä. Finaali saatiin kuitenkin hoidettua kunnialla loppuun ja voittaja nappasi melko huikean voittopaketin, johon kuului PS3, läjä pelejä, Sonyn FullHD telkkari ja tietenkin komea voittopokaali! Ohjelmistosta perutun Mass Effect 3:n tilalla oli siis Warner Gamesin tuleva fantasiaroolipeli Lord of the Rings: War in the North, jota lavalla olikin esittelemässä Warnerin edustaja suoraan Ameriikoista ja herra vastaili yleisökysymyksiinkin, joissa oli apuna Pelaajan oma tiarapää Janne Pyykkönen. Peli näytti lavalla myös todella hyvältä ja kyseessä on tietääkseni ensimmäin K-18 Lord of the Rings -peli! Eli nannaa on luvassa vielä tässä kuussa kun peli vihdoin julkaistaan! Sorbusten herrailun jälkeen luvassa olikin 10-vuotis juhlavuottaan viettävä Halo-pelisarja! Microsoftin lippulaivanakin tunnettu Halo-pelisarja juhlii siis tänä vuonna 10-vuotis juhliaan ja sen kunniaksi julkaistaankin ensimmäisen Halon HD-remake! Halo: Combat Evolved Anniversarysta järjestettiin myös Xboxin ja Pelit-lehden yhteistyönä Suomenmestaruus-turnaus tämän vuoden messuilla! Lauantaina klo 18:00 tuo mestari pääsikin lavalle hakemaan palkintonsa ja saamaan kunniaa. Tämän jälkeen Xboxin monitoimimies Killi laittoikin Paavo "Paavi" Niskalan näyttämään millaisesta remakesta on kyse, eli Halo: CE Anniversary pääsi pyörimään isolle screenille! Itselleni on ollut jo itsestään selvää että tämä peli pitää saada, eli meikäläistä ei tarvinnut erikseen vakuuttaa pelin mahtavuudesta, koska se oli jo tiedossa. Täytyy kyllä myöntää että yllätyin kuitenkin kuinka upealta peli näyttääkään HD:na ja äänet olivat todella jyhkeät ja persettä potkivat. Halon moninpelikentät on tehty Halo: Reachin pelimoottorilla, joten jälki on taatusti huikeaa ja Halo-fanit tulevat rakastamaan tätäkin. Kaiken kaikkiaan lauantain ohjelma pelilavalla oli todella hyvää ja etenkin LotR: WitN ja Halo CE Anniversary nostivat omaa hypeäni melkoisesti. Lauantai tässä ja seuraavana sitten sunnuntai josta nyt ei olekkaan paljoa enää kerrottavaa... Sunnuntai 6.11. Alkoi olemaan meikäläinen jo melko piipussa sunnuntaiaamuna ja oli jonkunasteen messukrapulakin, päätä jomotti aivan älyttömästi ja vasta kahden päänsärkylääkkeen ja kahden kahvikupin jälkeen alkoi jomotus hellittää. Enpä ole aikaisemmin saanut krapulaa pelkästään kahvia, energiajuomaa ja limpparia juomalla. Meinasi kuitenkin jäädä messujen vika päivä välistä, mutta sitten olisin jäänyt ilman hienoja The Legend of Zelda julisteita, joita tajusin vasta sunnuntaina käydä kyselemässä Amo:n aina niin leppoisalta Tonylta, joka antoikin sitten pari julistetta kotiinviemisiksi. Sunnuntai menikin sitten pääosin pelilavan luona, vaikkei ohjelmistossa ollutkaan mitään sen suurempia ohjelmanumeroita, mutta Pelaajan "Pelaajacasteista" tuttu "Kysy Pelaajalta" osio oli mukava yllätys sunnuntaille ja loistava lopetus myös messuille (saatiin myös hieno Super Mario t-paita, kun Pelaajan poppoo heitteli tavaraa yleisöön). Digiexpo 2011 oli omalta osaltani ihan jees kokemus, vaikkakin pe ja su olivatkin vaisuhkoja päiviä. Lauantaina tosin sattui ja tapahtui oikein urakalla. Positiivista oli myös se, että pelialue oli ainakin omiin silmiini isompi kuin viime vuonna ja pelejä oli tarjolla jokaiseen makuun. Miinuksena sanon PSVitan jota ei näkynyt messuilla, vaikka siellä piti ollakin se yksi testikappale jota ainakin MoonTV:n Jarkko sanoi testanneensa, mutta aina kun itse menin katsastamaan Vitaa niin eipä näkynyt (Edit. huom. Kuvaajamme Könönen kävi messujen ajan useasti katsomassa tilanteen ja laite oli aina poissa). Noh, eiköhän tätäkin pääse vielä joskus kokeilemaan. TRMP:n edustus oli hyvä, meitä oli viisipäinen joukkue liikkeellä pe ja la, plus että Elias "Norky" Nyyssönen (la) ja Mauri "MDarkbladeM" Majanoja (pe), olivat myös osittain mukana. Laittakaa toki kommentteja tulemaan mikä oli mielestänne parasta messuilla ja mikä taas huonointa/heikointa. Kuvia messuilta löytyy TRMP:n Facebook-sivuilta: http://www.facebook.com/trmpfi ja sieltä Kuvat -> Digiexpo ja Making of... kansiot! Bardi taitaa nyt vetäytyä sohvaperunaksi, sillä nyt keskitytään pelaamiseen ja jonossa on mm. Battlefield 3, Forza Motorsport 4, Batman Arkham City ja tulossa mm. Skyrim, TLoZ: Skyward Sword, Halo: CE Anniversary, LotR: WitN jne jne... Huhhui että pelattavaa riittää! DigiExpo 2011: Ennakkohurmoksessa 01/11/2011
Tänään on tiistai 1.11.2011 ja Suomalaisten pelitapahtumien E3, eli Digiexpo on enää muutaman päivän päästä joten koin aiheelliseksi kirjoittaa pienen ennakon tästä. Hype, ei itselläni ole kovin suuri (ainakaan vielä) vaikka messuilla onkin melko huikeaa kamaa luvassa mm. The Legend of Zelda -pelisarjan 25-vuotisjuhlat Amo:n toimesta Café Andantessa (esillä ainakin TLoZ: Skyward Sword, DS:n latauspeli Four Swords) joka lämmittää omaa mieltä kovasti, sillä onhan The Legend of Zelda yksi suosikki pelisarjoistani ja ns. ikuisia suosikkeja! Pelilavan-ohjelmistossa luvassa on mm. Uncharted 3, Singstarin suomenkiertueen finaali, Playstation Movea, Kinectiä, Star Warsia jne. Kyllä tässä kerkeää vielä into nousta loppuviikkoa kohden varmasti (en oo vielä edes toipunu viime viikonlopun kirjamessuilta!). Messut käynnistyy edellisvuosien tapaan ammattilaisille ja median edustajille suunnatuilla sessioilla, jotka tunnetaan nimellä "ammattilaisaika", jonka jälkeen klo 12 messut avautuu kaikella kansalle. Iloksenne voin sanoa että TRMP on mukana ammattilaisajassa ja toivottavasti saadaan siitäkin jotain kerrottavaa. Ainakin pääsee rauhassa kokeilemaan haluamiaan pelejä, ilman sen suurempia jonotteluja! Perjantai tarjoaa mm. odotetun PS3-pelin Uncharted 3:n esittelyä pelilavalla. Pelaajalehdellä on ohjelmaa, kuten myös Xbox 360:llä ja luvassa on myös Star Wars -Show, joka luultavammin keskittyy Kinect Star Warsin esittelyyn (tätä odotan, vaikkei Kinect Star Wars ole tehnyt minkäänlaista vaikutusta meikäläiseen aikaisemmin)? Erikoista messuissa on se, etteivät esim. Sony ja Nintendo ole edes mukana omilla ständeillään, mikä herättää kyllä suurta ihmetystä. Nintendo tosin on mukana Zelda teemallaan, muttei harmikseni muulla "kalustollaan". Xbox 360 sen sijaan on messissä (JES!) ja ständillä esillä on mm. Gran Turismon tappaja: Forza Motorsport 4, huikean Halo-sarjan HD käsittelyn saanut Halo: Combat Evolved Anniversary josta Pelit-lehti järjestää turnauksen messuilla (!). Kinect on myös suuressa osassa viimevuoden messujen tapaan. Xboxin ständillä esitellään myös neljä uutta kotimaista peliä: "- Kung Fu High Impact (Virtual Air Guitar Companyn kehittämä suomalainen Kinect-peli) - Trials Evolution (RedLynxin kehittämä Trials HD:n jatko-osa) - Ridge Racer Unbounded (Bugbearin kehittämä uusin Ridge Racer) - Trine 2 (Frozenbyten kehittämä jatko-osa Trinelle)" Pyrin testaamaan kaikkia ylläolevia pelejä, etenkin tuo Trine 2 kiinnostaa allekirjoittanutta kovasti! Lauantaina on sitten ohjelman puolesta se suurin päivä ja väkeä tulee varmasti olemaan taas paljon! Pelilavan lauantain ohjelma kokonaisuudessaan tässä (laitoin koko ohjelman siksi koska lauantaina on eniten ohjelmaa ja kovimmat setit!): 10.30 Xbox 360 11.00 Playstation Move uutuudet 12.00 Star Wars Show 12.30 Pelaaja-lehti esittää 13.00 Playstation Show 14.00 Xbox 360 14.30 Star Wars Show 15.00 Kingdom of Amalur: Reckoning 16.00 SingStar SuomiSuosikit kiertue -finaali 17.00 Warner Games esittää Lord of The Rings: War in the North 18.00 Xbox 360 & Halo: Combat Evolved Anniversary 18.30 Pelaaja-lehti esittää Lauantaina on siis pelilavalla eniten ohjelmaa ja omaan silmään myöskin ne mielenkiintoisemmat setit. Pettymykseksi täytyy sanoa että lavalla piti olla Mass Effect 3 setit, mutta se on korvattu Warner Gamesin LotR: War in the North pelillä, joka toki kovasti itseäni kiinnostaa myös. Sunnuntain ohjelma näyttää melko samantyyliseltä kuin perjantain, eli ei vedä mitenkään vertoja lauantain setille. TRMP:ltä luvassa ainakin blogia ja valokuvia messuilta, sekä varmaan päiväkohtaisia mehusteluja meidän Facebook sivuilla. Kyseessä on ekat Digiexpot TRMP:lle, että katsotaan mitä kaikkea tapahtuu, raporttia tulossa! Lisätiedot Digiexposta: www.digiexpo.fi Party ON!: Gears of War 3 -julkaisubileet 18/09/2011
Kutsu tuli siis Epic Gamesin odotetun pelisaagan kolmannen osan, eli Gears of War 3:n julkaisubileisiin. Pelihän julkaistaan 20.9. Jenkeissä ja Euroopassa (Japanissa 22.9.). Luvassa on siis trilogian päätösosa joka on jo kerännyt ylistyksiä ja selventänee Marcus Fenixin tarinaa ja isänsä etsimistä. Bileet järjestettiin siis Helsingin keskustassa, 16.9. klo 21 alkaen Tiger-nimisessä yökerhossa Kampin ostoskekuksen ylimmässä kerroksessa. Saavuimme vaimoni kanssa paikalle hyvissä ajoin jo ennen ysiä ja pääsimme ihan ensimmäisten joukossa jo sisälle. Tigerin edessä oli upea Gears of War kuvioitu Porsche ja muutama Gears-"soihtu" palamassa sisäänkäynnin edessä. Hieman harmittavaa oli, että narikka oli maksullinen (3e), josta olisi voitu infota bileiden kutsussa. Onneksi löytyi taskunpohjalta muutama kolikko ja päästiin narikan ohitse bileiden ytimeen. Ensimmäiseksi käteen läimäistiin arvontalipukkeet joilla osallistui illan Gears of War 3 Limited Edition Xbox 360 Slim -konsolin arvontaan (olisi ollut myös ihan kiva jos arvonnan ajankohta olisi mainittu lipukkeessa) ja alkudrinkit sai myöskin heti sisälle päästyään. En ollut aikaisemmin käynyt Tigerissa, joten tästä lähdettiinkin hieman ihmettelemään että minkäslainen mesta tämä on. Xbox 360 konsoleita oli mukavasti esillä ja kaikissa tietenkin pyöri Gears of War 3, jokapaikassa oli myös Gamereactor-lehden uusinta numeroa, jossa oli todella tuore arvostelu Gears 3:sta ja komea kansikuva samasta pelistä. Peremmälle päästyämme huomio kiinnittyi isoon screeniin jossa oli Gears 3 -pelin alkumenu, eli mitä ilmeisimmin tästä pääsee näkemään myöskin peliä. Screenin vierustalla oli myöskin nättejä tyttöjä jakamassa ilmaista Carlsbergiä janoisille kutsuvieraille. Kun Tiger oli katsastettu ovelta perälle niin mentiin etsimään istumapaikat jossa voimme sitten siemailla drinkkimme. Porukkaakin alkoi jo valumaan melkoisesti sisälle, joten istumapaikkojen valinta olisi tässä vaiheessa melko suositeltavaakin. Paljon näkyi tuttuja kasvoja suomalaisesta pelimediasta mm. Pelaajan toimituksen väkeä, MoonTV:n Jarkko, Konsolifinin Paavi jne. Aina yhtä ystävällinen ja mukava Jarkko tulikin ilmoittamaan että nyt kannattaa mennä tiskille sillä Microsoftilla on piikki auki. Tämä MS:n piikkiin juominen oli siis mitä ilmeisimmin klo 21-23, joka oli kutsuvieraille tarkoitettu aika, jonka jälkeen siis klo 23 Tiger avautui muullekkin bilekansalle. Itse tosin olin sillä linjalla ettei tullut läträttyä, vaikka alkoholi ilmaista olikin. Hieman myös kummastutti se että vaimoni kävi pyytämässä tiskiltä limpparia, niin siitä olisi pitänyt 5 euroa maksaa, joten limsat jäivät sitten juomatta. Noin kello 22 jälkeen alkoikin paikka olemaan melko täynnä ja hyvää tunnelmaa loi yökerhossa pauhaava Gears of War 3:n soundtrack, joka oli mitä ilmeisimmin laitettu repeatille soimaan, sillä ainakin kolmeen otteeseen kuulin samat kappaleet. Isolta screeniltä pyöri myös jo Gearsin kampanja, joka näytti kyllä todella hyvältä ja pienemmillä screeneillä näytettiin GeoW 3 pätkää E3-messuilta (ilmeisesti?)... Poistuimme paikalta siinä klo 23 aikoihin suunnilleen, sillä tarkoitus olikin olla vain tämä kutsuvieraille varattu aika ja poistua ennen kuin Tiger täyttyy perjantai-illan juhlakansasta. Vaapuimme siis narikkaan ja loikkasimme alas vievään hissiin. Bileethän jatkuivat yömyöhään ja klo 23:30 paikalla esiintyi myöskin hip hop -ryhmä Roope Salminen ja koirat, jotka olivat tehneet Gears of War aiheisen kappaleenkin bileitä varten. Kyseisestä biisistä on myöskin ilmestymässä muistaakseni musiikkivideota myöhemmin...? (Tai sitten olen nähnyt uniani vaan...) Microsoft siis järjesti kosteahkot bileet odotetun pelinsä kunniaksi ja järjestää myöskin yömyynnin Kampin Anttilassa maanantaina 19.9. klo 20 alkaen. Yömyynnissä järjestetään moninpeliturnausta ja saatavilla on Gears 3 paitaa sekä pipoa nopeimmille. Myöskin sata ensimmäistä pelin ostajaa saa limited edition version normiversion hinnalla jne. Kannattaa siis mennä paikan päälle jos Gears of War 3 kiinnostaa, itse odottelen ensi viikolla kotosalla ennakkotilattua Epic Editionia kyseisestä pelistä. Loppujen lopuksi nämä oli enemmänkin "peliaiheiset" ryyppäjäiset, jotka eivät itseäni ja vaimoani kauheasti säväyttäneet, koska emme käytä alkoholia juurikaan (paitsi itse joskus harvoin). Peliaiheisen ohjelman puute oli harmillista, eli jotain esittelypuhetta olisi voinut olla kutsuvieraille, vaikka kaikille kyseinen pelisarja todennäköisesti tuttu olikin... Ymmärrän toki että mahtava pelisarja ansaitsee bileensä trilogian päätöksen osalta, mutta eipä tämä kuitenkaan sen kummemmin eronnut perinteisestä suomalaisesta ryyppyillasta. Kiitokset kuitenkin Microsoftille kekkereistä, lisää bileitä kiitos, mutta enemmän sisältöä niihin jatkossa (ja limsat myös ilmaisiksi jos alkoholikin on!). E3-pressiraportti, osa 3: Nintendo 09/06/2011
Ti 7.6. klo 19:00: Hieman myöhässä alkoi Nintendonkin pressi, mutta pressi lyötiinkin todella näyttävästi käyntiin! Screenillä pyöri heti alussa pätkiä vanhoista The Legend of Zelda -peleistä, joita säestä sinfonia-orkesteri LIVENÄ! Screenille ilmestyy lopulta Zelda -pelisarjan 25th anniversary logo ja lavalle marssii, kukapa muukaan kuin Shigeru Miyamoto! Ensimmäisenä mielenkiintoisena asiana julkistetaan Link's Awakening -pelin saapuminen 3DS:n eShoppiin! Samalla kerrotaan myöskin Four Swords -pelin tulevan ilmaiseksi latauspalveluun! Skyward Sword peli on saatu valmiiksi ja julkaisu tämän vuoden aikana. The Legend of Zeldalla aloitettiin ja Nintendo iski ainakin meikäläiseen, pirteällä aloituksellaan. Lavalle saapuu Nintendo-pomo Satoru Iwata, joka puhelee niitä näitä ja sitten lävähtää ruutuun 3DS-videomontaasi tulevista peleistä. Iwata kutsuu lavalle aina leppoisan Reggie Fils-Aimen, joka alkaa kertomaan montaasissa esiintyvistä peleistä. Mario Kart 3D esitteli mm. riippuliitoa tutuilla kart-autoilla ja mentiin niillä jopa veden alle, jolloin menopelin perään ilmestyi tietenkin potkuri. Starfox 64 3D:tä näytettiin myös sekä uutta Mario -peliä, joka kulkee ilmeisesti nimellä Super Mario 3D? Tämä näyttikin mielenkiintoiselta sekoitukselta uudempia Mario pelejä ja vanhoja Marioita. Kid Icaruksesta jauhettiin ja näytettiin uutta pelikuvaa. Sitten itselleni mielenkiintoisin uusi 3DS-peli, eli Luigi's Mansion 2. En ole koskaan tuota ekaa Luigi's Mansion peliä pelannut, mutta kiinnostus on ollut kova sitä kohtaan ja nytten kun tuo LM2 julkistettiin ja ostoslistallehan se pärähti. Lisää 3DS-videoita screenillä ja sitten puhutaankin tänään auenneesta 3DS:n eShopista. Ilmaisenahan siellä jaellaan kuukauden ajan legendaarista 3D Excitebikea ja Pokedex 3D:tä. Lisää kamaa tulee varmasti jatkossa paljonkin, mm. vanhoja Gameboy ja Gameboy Color pelejä jne. Sitten alkaa tulemaan juttua kaikkien odottamasta uudesta Nintendo konsolista, joka kulkee nimellä WiiU?! Tulevasta konsolista tosin esiteltiin vain sen ohjain, joka muistuttaa iPadia ja vastaavia tabletti-tietokoneita. Ohjaimessa on keskellä kosketusnäyttö ja ohjaimella voi pelata samoja pelejä kuin mitä voit pelata TV:lläsi, eli voit siirtää pelisi telkusta ohjaimeesi. WiiU:n ohjaimen esittely oli varsin sekavaa ja itsekkin meinasin repiä pelihousuni luulemalla että kyseinen ohjain on se konsoli! Ajattelin jo että "ei saatana, tässäkö tää on! Uusi ohjain eikä mitään konsolia...", onnekseni näin ei kuitenkaan ollut, vaan nettiä selattuani huomasin että pakettiin kuuluu tosiaan se konsolikin, jota vain ei tuossa ollenkaan esitetty. Hienointa tietenkin on se että WiiU -konsoli tulee olemaan HD-konsoli ja sille ilmoitettiin olevan tulossa kovia hardcore-pelejä kuten Batman Arkham City, Assassins Creed, Tekkeniä, Ninja Gaiden 3 jne. EA:n edustaja mainitsi myöskin Battlefield 3 -pelin Nintendon uuden konsolin yhteydessä. Satoru Iwata ilmoittaa uudesta Smash Bros. -pelistä, joka tulee 3DS:lle ja WiiU:lle, tämä ilmoitus saa suuret suosionosoitukset yleisöltä. Uutta Mario -peliä kanssa tulossa WiiU:lle, New Super Mario Bros. Mii nimikkeellä. Näiden jälkeen pressin loppuun laitetaan pyörimään montaasia WiiU:lle tulevista HC-peleistä. Lavalle kutsutaan vielä EA:n pomo John Riccitiello, joka kertookin että EA odottaa innolla pääsevänsä kehittämään pelejään WiiU:lle, videopätkässä näkyy ainakin Harry Potteria, Madden NFL:lää ja aikaisemmin mainitsemaan Battlefieldia. Nintendo veti hyvän shown, joka oli tänäkin vuonna paras pressi jo tuon WiiU julkistuksen takia. Tästä uudesta konsolista saamme varmasti kuulla paljon jatkossa ja itse olen erittäin innoissani tästä. Vihdoinkin kunnon hardcore-pelejä Nintendon kotikonsolilla sekä todella upean oloinen uusi ohjain. Suurena Zelda-pelien ystävänä nautin myöskin suuresti tiedosta että Zelda-pelejä on tulossa ihan mukavasti, vanhaa ja uutta. Nyt aletaan sitten odottamaan E3:ssa nähtyjä juttuja ja keskitytään muihin asioihin. E3-reportaasit oli omalta osaltani tässä, suosittelen katsastamaan streamit vaikkapa Gamespotin sivuilta tallenteina, jos niitä ei ole nähnyt. E3-pressiraportti, osa 2: Sony 07/06/2011
Ti 7.6. klo 03:00: Pressin alku myöhässä ja eri puolilla internettiä jo vitsaillaan että Sonyn pressi on hakkeroitu. Sitten vihdoinkin päästään asiaan, eli pressi alkaa videomontaasilla, jossa pätkiä tulevista peleistä... Pitkitetyn ja melko turhan videopätkän jälkeen Sony-pomo Jack Tretton astelee vihdoin lavalle ja saadaan show pyörimään. Tosin alku tylsistyttää liian pitkällä höpötyksellä, ennen kuin pelillinen sisältö aloitetaan odotetulla Uncharted -pelisarjan kolmannella osalla. Pelin gameplay näyttää totuttuun tapaan todella hyvältä ja peli on varmasti odottamisen arvoinen kaikille Uncharted -faneille, omat fiilikset on että näyttää kivalta, mutta en ole pelisarjaan pahemmin perehtynyt joten en innostu tästä pätkästä. Sitten hypätään FPS-maailman pariin kun lavalla aletaan promota Resistance -pelisarjan kolmatta osaa (kovasti on kolmos-osia ollut esillä presseissä...). Resistance 3 näyttää hyvältä, muttei tämäkään herätä mitään "JEE" fiiliksiä eikä muutenkaan jaksa säväyttää, jälleen tosin pelisarjan fanit varmasti arvostavat yhtä PS3:n lippulaivoista. PS3:lle tuodaan aikaisemmin PSP:llä julkaistut God of War -pelit yksissä kansissa, nimellä God of War Origins! Tämä siis on Sonyn mainostamaan PSP Remasters -meininkiä, jolla pyritään tuomaan PSP:n kovimpia pelejä PS3:lle. Uutta 3D-telkkaria mainostetaan tässä vaiheessa, josta tulossa jotain bundleakin, jonka mukana tuli ainakin Resistance 3, PS Move jne. Hinnaksi lupailtiin 499$, itselleni alkoi tässä vaiheessa väsy painamaan, koska Sonyn tarjonta ei ollut vakuuttanut alkuunkaan tässä pressissä. Toki GoW Origins, Resistance 3 ja uusi Uncharted ovat kovia nimikkeitä, muttei mitään yllättäviä. NBA 2K12 tukee Movea ja peliä tulikin lavalle pelaamaan NBA-ammattilainen Kobe Bryant. Upean näköinen, mutten ole Movesta kovin innoissani edelleenkään. Lisää Movea eli seikkailupeli Medieval Move, ei vakuuta... Isommista nimikkeistä pitää mainita InFamous 2, Bioshock Infinite (multiplattari) sekä todella odotettu uusi Sly peli Sly Cooper: Thieves In Time. Omaa mittariani väräytti näistä vain Bioshock Infinite... PSP:lle muuten ilmoitettiin myöskin saapuvan oma Bioshock -peli, mutta siitä ei vielä sen kummemmin puhuttu. Mainittavaa on vielä se että PS3:n Bioshock Infiniten mukana tulee myöskin ensimmäinen Bioshock. Kaivattu lumilautapeli SSX tekee myöskin paluun PS3:lle yksinoikeudella, eli nannaa luvassa lumilautapelien ystäville (eli ei minulle). Sitten vihdoinkin Kazuo Hirai saapuu lavalle NGP:n, uudelta nimeltään Playstation Vitan kanssa ja Sonyn uusi käsikonsoli näyttää komealta masiinalta. Euroopan julkaisuhinnaksi ilmoitettiin 249 euroa ja Vitasta saapuu kaksi eri mallia, Wi-fi ja 3G+Wi-fi. Ekana pelinä PSV:lle ilmoitetaan Uncharted: Golden Abyss, josta näytetään upean näköistä gameplay-kuvaa! Sonyn oma karting peli ModNation Racers ilmestyy myöskin Vitalle ja pelin rataeditori on toteutettu upeasti käyttäen Vitan kosketusnäyttöä, sekä takapaneelissa olevaa kosketuspintaa hyväksikäyttäen. Namcon Street Fighter X Tekken tulee myös PSV:lle ja messissä on InFamous peleistä tuttu Cole. Sitten läväytetään ruutuun video montaasia Playstation Vitalle tulevista peleistä ja pressi alkaakin olemaan paketissa. Täytyy myöntää että itse petyin Sonyn presentaatioon ja tästä puuttui jytkyt... Microsoftin jytkyt itselleni oli kaksi Haloa, jotka kyllä hienosti valui julki juuri ennen MS:n pressiä. Sony tarjosi liikaa puhetta, Jack Tretton oli totutun jäykkä ja ainoa huikeus mielestäni oli tuleva käsikonsoli Playstation Vita. Väsymys oli todella suuri tätä katsoessa, joten hieman senkin piikkiin laitettava tuota etten jaksanut kauheasti mistään innostua, mutta en innostu nyttenkään hyvin nukuttujen yöunien jälkeen. NEXT: NINTENDO! E3-pressiraportti, osa 1: Microsoft 07/06/2011
Ma 6.6. 2011 klo 19:30: Päätin luottaa tuttuun Gamespotin streamiin (jonka kyllä sitten pätkimisen takia vaihdoin melko nopeasti Gametrailersin streamiin) ja HDMI kaapelin kautta laitoin Microsoftin pressin pyörimään 32" telkkariini. Heti alkuun aloitetaan todella upean näköisellä Call of Duty Modern Warfare 3:lla, jossa mennään veden alla mitä ilmeisimmin jossainpäin jenkkilää. Vaikken enää pahemmin välitäkkään CoD pelisarjasta, teki tämä gameplay-pätkä kyllä suuren vaikutuksen näyttävyydellään ja toiminnallaan. Pelin ekat Game add-onit tulee ekana Xbox 360:lle ja jälkeenpäin muille alustoille. Seuraavana esitellään toinen multiplattari, eli uudistunut Tomb Raider. Gameplay näyttää tässäkin todella upealta ja meininki menee melko hektiseksi kyseisen kentän loppuvaiheilla, kun luolasta jossa Lara on, uhkaa sortua ja tarkoituksena on tietenkin paeta ulkoilmaan turvaan. Erittäin vakuuttavaa ja voi hyvillä mielin sanoa että Lara Croft on todellakin tullut takaisin näyttävästi. Sitten lavalle saapuu tuttu mies, entinen Xbox-pomo Peter Moore, joka on nykyään EA:n leivissä ja tuleekin ilmoittamaan että mm. EA Sportsin tuleva Tiger Woods, NFL ja FIFA tulevat pitämään sisällään Kinect tuen. Seuraavaksi Bioware ja Mass Effect 3! Mass Effect 3:n julkaisuahan siirrettiin vuoden 2012 puolelle (EA:n pressissä annettiin julkaisupäiväksi 6.3. 2012!) ja MS:n pressissä ilmoitettiin myös että peli tulee pitämään sisällään Kinect tuen. Ajatus tuntui päässäni varsin pöljältä kunnes näin miten komeasti pelaaja käskytti kumppaneitaan taistelussa. Upean näköistä, mutta tiedä sitten saadaanko näitä äänijuttuja koti-Suomeen, saati Eurooppaan? Tosin ME3 varmasti pärjää täydellisesti ilman Kinectiäkin, mutta olisihan moista kiva päästä kokeilemaan. Täytyy sanoa että itselleni myötähäpeää aiheutti lavalle tulleet lapsipelaajat, jotka koitti ylipirteine eleineen uskotella yleisölle pelaavansa jotain aivan huikeaa, vaikka kyseessä oli melko vaisun oloinen Disneyland Adventures. Kyseisestä pelistä tuli mieleen Kinect Adventures joka oli nyt vain siirrettynä Disneylandiin. Xboxin Kinectille esiteltiin vihdoinkin kunnon pelejä mm. Minecraft, Fable The Journey, Kinect Star Wars jne. Ubisoft muunmuassa ilmoitti että Ghost Recon: Future Soldier pelin jälkeen Kinect tuella julkaistaan myöskin kaikki tulevat Tom Clancy -pelit. Uusista Xbox 360 -sovelluksista ilmoitettiin Youtube ja Bing hakukone, jotka ainakin omalta osaltani ovat tervetulleita uuden Dashboard -päivityksen mukana joskus tulevaisuudessa. Halon 10-vuotisjuhlavuoden kunniaksi legendaarisesta Halo - Combat Evolved pelistä julkaistaan täysin remasteroitu versio tämän vuoden puolella ja pressin loppuun mäjäytettiin sitten se MEGATON (joka tosin vuosi nettiin jo ennen pressin alkua), eli uusi Halo trilogia, jonka aloittaa Halo 4! Täytyy myöntää että olen varsin innoissani Halo CE:n remasteroidusta versiosta ja tulevasta trilogiasta. Microsoftin pressi oli selkeästi parempi kuin todella heikko viime vuoden pressi, mutta silti tästäkin jäi jotain todella huikeaa puuttumaan. Vieraista erikoismaininta Ice-T:lle, joka oli lavalla pelaamassa Ciff Bleszinskin kanssa Gears of War 3:sta ja ilmoitti että tekee entisen pumppunsa Body Countin kanssa biisin tulevaan Gears peliin. Ennakkomehustelua kolmesta eestä 07/05/2011
Hieman päälle kuukausi vielä odoteltavaa ennen kuin maailman suurin ja kiinnostavin pelitapahtuma alkaa - E3 2011! Melkosta jytkyä on tarjolla ainakin Nintendolta joka jo viime vuonna veti pisimmän korren pressitilaisuudellaan; tänä vuonna luvassa on uuden kotikonsolin julkistaminen! Netti onkin ollut jo pullollaan kaikenlaisia kuvia tästä tulevasta konsolista ja juttua riittää koneen tehoista, jne, jne. Liikoja ei pidä näihin luottaa vaan odotella virallisia tietoja Nintendolta, ja tätähän on E3:ssa luvassa. Mielenkiinnolla odotankin miten Sony ja Microsoft vastaavat Nintendon vetoon, koska MS on ainakin ilmoittanut ettei uutta konsolia ole tulossa toistaiseksi, joten josko annetaan pelien puhua asiaa. Toivottavasti Sony ja MS siis painostavat koviin peleihin tänä vuonna ja jättää muut asiat sivuun, tämä on sitä pelaajan toivetta ainakin. Kinectille ja Movelle tullaan varmasti näkemään jotain uutta ja odotankin että nyt tulisi oikeita pelejäkin molemmille, sillä minipelit on nähty ja Kinectin ja Moven toimivuus on todistettu. Valitettavaa on ettei TRMP tänäkään vuonna pääse paikanpäälle (eikä varmasti pääse tulevinakaan vuosina), joten meikäläisen tehtäväksi jää E3:n pressitilaisuuksien seuraaminen livestreamien välityksellä ja sitä kautta kerään materiaalia joista voi sitten pajauttaa ilmoille kattavan reportaasin. Itse onkin tullut katsottua E3:sia hieman vajaat 10 vuotta streamien välityksellä ja seurattua tapahtumaa useiden eri sivustojen kautta, joten tämäkään vuosi ei ole millään tapaa poikkeuksellinen. Microsoft veti viime vuonna varsin heikon pressin, joten odotukset on omalta osaltani varsin kovat tälle vuodelle. Pelejä Microsoft, pelejä! Pelit on kuitenkin ne mikä kiinnostaa meitä kaikkia, joten iskekää kehiin kovia pelejä niin pelaajat varmasti kiittävät. Nintendo teki viime vuonna näin mm. The Legend of Zelda - Skyward Sword, Goldeneye, Epic Mickey, Kirby’s Epic Yarn, Donkey Kong Country Returns jne, tuossa jo melko kovaa settiä pelaajille. Odottelenkin MS:ltä peleihin painottuvaa pressiä, sillä viime vuotinen pressihän oli Kinect-painotteinen. Entäs sitten Sony? Sony on kanssa ollut itselleni melko vaisu useampanakin vuotena, joten sieltäkin odottaisi enemmän koviin peleihin painottuvaa presentaatiota ja jätettäisiin ne turhat lätinät vähemmälle. Viime vuonna Sony sentään tarjosi meille Twisted Metal pelin paluun, joka lämmitti suuresti vanhaa TM fania. Sony jäi kanssa viime vuonna Nintendon jalkoihin ja kovan duunin saa tehdä tänäkin vuonna mielestäni, jos mielee säväyttämään enemmän kuin Nintendo. Oma ennakkonäkemykseni onkin että Nintendo tulee tarjoamaan kovimmat paukut ja tällä kertaa Sony ja Microsoft ovat yllättäjien asemassa, let's wait and see... E3 2011 järjestetään Los Angelesissa 7-9. kesäkuuta, lisätiedot http://www.e3expo.com/ Fiilikset 3DS lanseerausbileistä 10/03/2011
Tiistai 1.3. ja tapahtumapaikka Club YK... Paikalle saavuimme siinä hieman klo 18 jälkeen vaimoni kanssa ja jonotettuamme hetken pääsimme vihdoin pääkallopaikalle. Rotsit narikkaan josta sitten saimme pelimenun ja juomalipukkeet. Tästä tie vei sitten yhteen ja ainoaan suuntaan eli Club YK:n yläkertaan jossa oli todella paljon väkeä ja saatuamme alkudrinkit aloimmekin katselemaan että mihinkös sitä asettuisi hetkeksi siemailemaan niitä. Tuttuja naamoja tulikin bongattua heti sisälle päästyämme kuten MoonTV:n Gamer-tiimin, Pelaajalehden legendat, FIGMA:n Riku jne jne ja tietenkin AMO:n Tony ja Jere joiden kanssa tulikin sitten pariinkin otteeseen jutusteltua. Sitten niistä peleistä ja itse konsolista... Ihan ekana näin 3DS näytöltä demovideota Paper Mariosta joka näytti todella hyvältä ja täytyykin ehkä tämän pelin myötä ottaa ensituntumat Paper Mario pelisarjaan. Toinen demovideo jonka näin illan aikana oli ehkä se itselleni kaikkein odotetuin 3DS peli, eli Metal Gear Solid: Snake Eater! Aikoinaan E3:ssa julkistettu peli 3DS:lle sai mielettömän innostuksen meikäläisen kaltaiselle MGS fanipojalle! Pelattavista peleistä ensimmäisenä taisin testailla Pro Evolution Soccer 2011 3D:tä, joka teki heti alkuun vaikutuksen näyttävyydellään mutta, sai myös heti meikäläisen hämmentymään kamerakulmalla joka oli viety ns. pelaajien tasolle ja kontrollitkin oli melko hakusessa. Tosi hyvän tuntuinen ja näköinen kyllä noin muuten kun hieman pääsi peliin sisälle ja mikä tärkeintä, 3D toimi tässä todella hyvin. Katsoin taustalta kun vaimo pelasi pelejä Combat of Giants ja Dead or Alive Dimensions enkä osaa niiden 3D efektistä sanoa mitään, mutta erittäin hyviltä nämä molemmat näytti noin muuten ja ainakin vaimoni tuntui näistä tykkäävän. Sitten yksi illan kohokohdista eli The Legend of Zelda - Ocarina of Time 3D! BUJA! Pelin todella upea värimaailma iski heti tajuntaan ja muutenkin ehostettu kasvojen kohotus näytti toooodella hyvältä ja kapsahtikin välittömästi hankintalistan kärkeen. Demoversiossa pääsi seikkailemaan Kokiri Woodsissa ja Suuren ja mahtavan Deku Treen sisuksissa, kontrollit oli todella sulavat ja hetken juostuaan ne olikin omaksuttu jo täysin ja peliähän olisi voinut siinä pelata vaikka kuinka pitkään, mutta haluan säästää nämä herkut siihen hetkeen kun saan oman kappaleeni pelistä. Nintendogs + Cats herätti pientä kiinnostusta sen takia koska olen aina ollut enempi kissojen ystävä kuin koirien ja tässähän nyt on sitten otettu nämä itsepäiset, omahyväiset, sähisevät mutta niin hellyyttävät kisutkin mukaan että meikäläinenkin suli siinä pienoista kissaa rapsutellessa, pelillistä arvoa tällä tuskin ikinä meikäläiselle olisi mutta söpöilyä pitää aina välillä olla. Muutamat ei niinkään itseäni kiinnostavatkin demot tuli pelattua joista ensimmäisenä oli Rabbids Travel In Time tasoloikka, joka tuntui meikäläisestä hieman liiankin simppeliltä ja vähän turhankin tutulta hyppimiseltä Sonicin, Donkey Kong Countryn ja Marion vaisussa hengessä, mutta uskon toki että nuoremmille tämä voi olla mukava ja kevyempi tasohyppely. Pilotwings Resort oli toinen jolle en lämmennyt juurikaan. Pelihän oli Wii Sports Resortista tuttua lentelyä, ilmeisesti saman saaren ympäristössäkin kuin WSP:ssä. Itse en jotenkin usko että tämä tulisi pitämään mielenkiintoa kovin kauaa yllä itsenäisenä pelinä, mutta ns. lyhyissä sessioissa voi olla hetken hupia kylläkin mutten usko että itse tätä jaksaisin. Siinä hieman casualimmat jutut ja sitten takaisin kohokohtiin eli hardcorempaa settiä kuten Super Street Fighter IV 3D Edition! En ole koskaan kauheasti Street Fighter pelejä pelannut koska lapsena olin se halveksittu ja syrjitty Segan omistaja Master Systemin ja etenkin Megadriven aikoina (ei sillä ettäkö en olisi Segan konsoleista tykännyt) jolloin SNES:lle tuli ensimmäiset Street Fighterit. Muutama kaverini on SF pelisarjaa jaksanut hehkuttaa itselleni vuosikausia, mutten siltikään ole ottanut sitä ratkaisevaa askelta Street Fighterin suuntaan. Aina on Tekkenit, Mortal Kombatit ja Dead or Alivet olleet itselleni ne kiinnostavammat mättöpelit, mutta testaamani SSFIV3DE lyhennehirviö potkaisi kyllä persauksille oikein kunnolla. Ensimmäistä kertaa heräsi meikäläisessä se katutaistelija ja tämäkin peli meni sinne hankintalistan kärkeen! En ole pahemmin tuosta 3D-efektistä puhunut mutta nyt mennään siihen, kun katsastetaan Steel Diver ja Kid Icarus: Uprising! Sukellusvene peli Steel Diveristä en ollut kuullut aikaisemmin muuta kuin nimen ja pelin aihemaailmasta mieleen tuli väistämättä appiukkoni muinainen NES suosikki, eli Silent Service! Itse olen sukellusvene-elokuvien suuri ystävä (AHH Das Boot, Punaisen lokakuun metsästys jne) ja muistelen myöskin nauttineeni Silent Servicestä vaikka se kovin vaikea silloin skidinä olikin. Steel Diverista ekana testailin mielenkiintoisen perskooppi-pelimuodon jossa siis tähystellään laivoja ja koitetaan upottaa ne, simppelin kuuloista... Mutta kun muutetaan tuohon myrskyävä sää niin johan alkaa olemaan haastavampaa! 3D toimii tässä pelissä erittäin hyvin, etenkin todella haastavassa mission modessa joka on kuvattu sukellusveneen ulkopuolelta ja jossa 3D tuo syvyyserot hyvin esille. Tässä haastavimmassa pelimuodossa mitä testasin niin pelaajan täytyy säädellä samaan aikaan sukellusveneen nopeutta, sukellus-syvyyttä, sukelluskulmaa ja ampua sitten vielä niitä torpedojakin. Huomasin yhdessäkin vaiheessa katsovani vain alaruutua jossa on siis sukellusveneen ohjaimisto ja kartta, enkä ollenkaan huomannut että yläruudussa sukellusveneeni on juuri rysäyttämässä miinaa päin! Peli siis vaatii keskittymistä ja tarkkuutta, mistä pidin todella paljon. Käsikonsoleilla sukellusvene simulaatiota HELL YEAH! Esittelytilaisuuden parhaimmistoa! Kuitenkin tuo 3D-efekti toimi parhaiten pelissä joka olikin illan viimeinen testini, eli "Kid Icarus: Uprising!". MoonTV:n Jarkko tätä hehkutteli baaritiskillä meikäläiselle ja tiedusteli joko olen päässyt itse tätä testaamaan, josta sitten melko sopivasti pelin esittelijä olikin kohta selkäni takana tiedustelemassa mielenkiintoani kokeilla Kid Icarusta. Täytyy kyllä todeta että tiedostamattani säästin parhaan viimeiseksi! Kid Icarus: Uprising räjähti silmilleni ja säädettyäni 3D-namiskaa niin unohdin melkein täysin Pitin ohjaamisen ja ihastelin vain 3D:n tuomaa jylhyyttä. Alkuun olikin hankala keskittyä analogitatilla liikuttamaan Pittiä, kosketusnäytöllä räiskiä vihollisia ja vielä ihmetelle upean näköistä peliä. Ehdoton hankinta heti kun peli julkaistaan! Ruoka ja juomapuoli oli myöskin hyvin toteutettu, drinkkilipulla sai yhden drinkin ja kaksi mietoa juomaa. Makupaloina oli pientä makoisaa purtavaa joka näyttikin väelle kelpaavan. 3DS näyttää olevan täälläkin suunnalla jo melkoinen menestys pelkästään näiden bileiden osalta, sillä väkeä oli paikalla todella paljon ja 3DS näyttää kiinnostavan suuresti. Meikäläistä ja vaimoanikin se vakuutti entisestään niin hienosti että kyseinen käsikonsoli lähtikin ennakkotilaukseen välittömästi kun kotiuduimme Helsingin yöstä. Pienet kiitokset vielä loppuun hyvistä läpistä ja itse tilaisuudestakin: Nintendo/AMO, Club YK, NoF tutut, Raine ja Jarkko, sekä erityiskiitokset AMO:n Tonylle ja Jerelle (you guys are the best!). Ehkä tässä nyt oli kaikki olennainen mun osalta ja nyt vaan odottelemaan 3DS:n julkaisua! Loppuun vielä tapahtumassa pelattavana olleet pelit: - AR-pelit - Combat of the Giants - Dead or Alive Dimensions - Face Riders/ Mii Maker/ 3DS kamera - James Noirs Hollywood Crimes - Kid Icarus: Uprising - Lego Star Wars III The Clone Wars - Nintendogs+Cats - Pilotwings Resort - Pro Evolution Soccer 2011 3D - Rabbids Travel in Time - Resident Evil The Mercanaries 3D Edition -Ridge Racer 3D - Samurai Warriors: Chronicles - Steel Diver - Super Monkey Ball 3D - Super Street Fighter IV 3D Edition - The Legend of Zelda: Ocarina of Time 3D - The Sims 3D - Virtual Console: Super Mario Land - Virtual Console: The Legend of Zelda - Link's Awakening Ja videodemoina seuraavat: - Animal Crossing - Mario Kart - Metal Gear Solid: Snake Eater - Paper Mario - Star Fox 64 3D - StreetPass Mii Plaza Dragon Age 2 ennakkoa... 28/02/2011
HUOM! Saattaa sisältää spoilereita! Tätä hetkeä on odoteltu useampi kuukausi jollei jopa kuukausia sillä kyseessähän on odotettu jatko-osa todella mahtavalle Dragon Age: Originsille ja 22.2.2011. Bioware laittoi DA2 demon ulos PC:lle, Xbox 360:lle ja PS3:lle. Latasin 1.98GB:n kokoisen demon Xbox 360:lle ja pistin demon ensitestiin, eka huomio oli se että demo hyytyi heti ekassa latausruudussa ennen kuin olin edes päässyt pelaamaan koko peliä... disc read error tuli vaikka demo tulee boxin kovalevyltä?? Noh, uusi käynnistys ja latausruutu meni kiltisti tällä kertaa ja ruutuun ilmestyi hahmovalinta joka sisälsi perushahmoluokat kuten mage, warrior, rogue ja näistä sai valita joko mies tai naispuolisen Hawken. Valintani osui miespuoliseen kahdenkäden-miekkaa käyttelevään warrioriin ja itse demo alkaa. Pelin animaatio on saanut mukavaa kasvojenkohotusta ja hahmojen ilmeet ja eleet näytääkin sujuvammalta kuin Originsissa ja eräskin tuttu witch of the wilds näytti todella kuumalta maturelta kunhan hän oli muuntautunut lohikäärmeestä takaisin ihmisen olomuotoonsa. Demo perehtyy enemmän itse toimintaan ja demon tarinankerronta on tehty erinomaisesti erään kääpiön kertomukseksi, josta on ainakin pari versiota joihin tässä demossa törmätään. Tämä nerokas tapa mahdollistaa sen ettei pelaaja tiedä puhuuko kääpiö totta vai ei ja tapahtuuko demon hommat aivan samalla tavalla itse pelissä sitten. Demon alussa siis hutkitaan vanhoja tuttuja eli darkspawn pirulaisia ja pari isoa ogrea jölkyttää myöskin vastaan ja ovat pirullisempia ja kestävempiä kuin Originsissa, mukana tässä vaiheessa Hawken porukassa oli naispuolinen velho ja Hawken veli joka käytti myös kahdenkäden-miekkaa. Keskustelut on tehty samanlaisiksi kuin Biowaren Mass Effect peleissä ja tämä toimiikin todella hyvin! Vaihtoehtoisia kommentteja on mukavasti ja selkeät heron ja antiheron vaihtoehdot on myös selkeästi esillä. Taistelumekaniikkaa on myöskin paranneltu ja mukana on nyt enemmän hack'n'slash mättöä kun vihollisten kimppuun hyökätessä rämpytellään a-näppäintä joka tekee perushyökkäyksen ja kehitettyjen taitojen mukaan Hawke ja kumppanit tekee erikoisiskunsa sitten x, y, ja b napeista kuten Originsissakin, mutta tässä tuntuu että pelaajalla on parempi kontrolli pelihahmoon ja toiminta on muutenkin sulavempaa. Dragon Age 2:n demo vakuutti sulavalla toiminnalla, ei spoilannut juonta mutta kertoi hienolla takaumuksiin perustuvalla kerronnalla mitä saattaa olla edessä. Pelin ulkoasu näytti todella upealta ja äänimaailma kuten dialogi oli ammattimaista kuten Biowarelta on totutta odottaa. Rogue ja mage hahmoilla pitäisi varmaan vielä koittaa demo läpäistä sillä pituudella tätä ei ole pilattu ja sen nopeasti jauhaakin läpi ja samalla huomaa että tätä tahtoo lisää, onneksi maaliskuun 11 päivä kyseinen peli sitten julkaistaan ja odotus päättyy. |
Pelitapahtumien hoteimmat reportaasit niin Suomen
sisältä kuin ulkopuoleltakin sekä ajankohtaiset asiat ja uutuuspelit. ArkistoFebruary 2012 Kategoriat |

















RSS Feed