Microsoft pitää tänään Xbox Reveal -tilaisuuden Redmondin kaupungissa, Washingtonin osavaltiossa klo 20.00 Suomen aikaa.

Ensimmäinen ruksiloota tuli myyntiin 15. marraskuuta 2001 ja varmensi nopeasti paikkansa kotikonsolirintamalla Sonyn ja Nintendon seurassa, saaden vahvan jalansijan Pohjois-Amerikassa. Microsoftin ensimmäistä konsolia myytiin kaiken kaikkiaan yli 24 miljoonaa kappaletta.

Menestystaival jatkui Xbox 360:n kohdalla, joka ilmestyi 22. marraskuuta 2005. Tähän mennessä uusinta konsolia on saatu kaupattua huimat 77,2 miljoonaa yksikköä.

Tänään nähdään minkälaisen laitteen Microsoft asettaa Sonyn PlayStation 4:sta vastaan. Julkistustilaisuutta voi seurata klo 20.00 alkaen (Suomen aikaa) striimin kautta, johon pääsee käsiksi osoitteessa: http://www.xbox.com/fi-FI/hub

Jussi Väinölä
 
 
Sony on julkaissut lyhyen videon loppuvuodesta julkaistavasta PlayStation 4:sta. Teaser-pätkä esittelee sangen laatikkomaisen konsolin ilmanvaihtoritilöitä ja särmikkäitä linjoja.

39-sekuntisen väläyttelyvideon aikana ei saa mitään tarkkaa kuvaa konsolista, mutta ilmeisesti mitään yhtä pyöreää muotoilua noudattavaa konsolia ei ole luvassa kuten PS3:n kohdalla.

Teaserin lopussa on päivämäärä 10. kesäkuuta, joka on päivä ennen E3-messujen alkamista. Tällöin ehkä sitten Sony näyttää uuden sukupolven konsolinsa koko komeudessaan.

Viime viikolla nettiin päätyi toinen video, joka esitteli PS4:sta. Sonyn mukaan kyseinen video on väärennös, eikä elektroniikkajätti ole ollut kyseisen fanivideon teossa mukana millään tavalla.

Lähde: Kotaku

Jussi Väinölä
 
 
Pelialan yksi keskeisimmistä yrityksistä ei kehitä enää pelejä Wii U:lle. Syyksi ilmoitettiin konsolin pelimoottorin tehottomuus.

EA ei ole ainoa peliyhtiö, joka ei ole innostunut Wii U:sta kehitysalustana. Myös Take-Two Interactive sekä Activision jättäytyvät yhteistyöstä Nintendon kanssa, eikä näillä näkymin näiltä yrityksiltä ole tulossa julkaisuja Nintendon uusimmalle konsolille. EA tosin mainitsi, ettei ole poissulkenut täysin vaihtoehtoa tukea Japanin pelijättiä.

Vaikka EA, Take-Two sekä Activision jättäytyvät yhteistyöstä, niin esimerkiksi Warner Bros., Platinum Games ja Ubisoft jatkavat Wii U:lle pelien kehittämistä.

Lähde: Pelaaja

Tommi Piranen
 
 
Microsoft on kertonut luopuvansa Xbox-konsolin nettikaupassa käytettävistä Microsoft-pisteistä valuuttana tulevaisuudessa.

Ohjelmistojätti Microsoft on hyllyttämässä Xbox-konsolien verkkokaupoissa käytössä olleen Microsoft Points -valuutan. Vanha valuutta korvattaisiin lahjakorttijärjestelmällä ja perinteisellä luottokorttimaksulla.

Uusi maksusysteemi mukailisi muiden suurverkkokauppojen käytäntöjä kuten esimerkiksi Applen iTunesin etuseteleitä. Lahjakorttien rinnalle otettaisiin myös perinteinen luottokorttimaksumahdollisuus. Tälläkin hetkellä Microsoft on tarjonnut lahjakortteja ostettavaksi, mutta näitä on voinut tähän asti käyttää kivijalkakaupoista ostettaviin tuotteisiin ja palveluihin.

Luultavasti seuraavan Xboxin mukana käyttöön otettavaa maksujärjestelmää voitaisiin käyttää useiden eri alustojen verkkokaupoissa, kuten Windows Storessa, Windows Phone Storessa ja Xboxilla.

Lähde: The Verge

Jussi Väinölä
 
 
Picture
Wii U -konsolin julkaisupeleihin kuulunut ZombiU on saamassa tulevaisuudessa jatko-osan.

Vielä pelaajien ei kannata kiillottaa krikettimailojaan sillä jatko-osa on vasta prototyyppivaiheessa.

Tiedon julkisuuteen toi Ubisoft Montpelierin työntekijä sekä aikaisemmin ZombiU-pelin luova ohjaaja Jean-Philippe Caro hänen omilla Twitter-tunnuksillaan. Miehen sanojen mukaan on vielä liian aikaista sanoa pelistä vielä mitään, tuotannon ollessa vasta alkuvaiheessa.

Tommi Lahtola
 
 
Jagex-pelitalo pyrkii saamaan täppäriversion ulos ennen vuodenvaihdetta.

Jonkin sortin kulttimainetta nauttiva RuneScape tekee vuoden 2013 aikana aluevaltauksen. Jagexin toimitusjohtaja Mark Gerhard paljasti haastattelussa, että heidän tavoitteenaan on saada RuneScape kuluvan vuoden loppuun mennessä myös tableteille.

Myöskään mobiililaitteita Gerhard ei sulje täysin pois laskuista. Hän kuitenkin näkisi mobiilipelaamisen pikemminkin kokemusta laajentavana lisänä kuin kokonaisvaltaisena pelikokemuksena.

Gerhard visioi myös mahdollisesta konsolikäännöksestä, vaikka se näyttääkin epätodennäköiseltä. Jagexilla tahdottaisiin, että sekä PlayStation- että Microsoft-pelaajat pääsisivät puuhaamaan samalle hiekkalaatikolle.

”Konsolit ovat helppo homma. Riittää, että saa konsolivalmistajat leikkimään kiltisti keskenään ja lopettamaan peliyhteisöjen pirstaloimisen”, Gerhard veistelee.

Jagexilla pitää kiirettä alustapäivityksestä huolimatta. Viime marraskuussa yhtiö ilmoitti, että tänä kesänä peliin on tulossa massiivinen päivitys, joka kulkee RuneScape 3 -nimellä. Traileri päivityksestä löytyy uutisen lopusta.

Lähde: IGN

Ida Suominen
 
 
Angry Video Game Nerd -hahmona monelle tutusta James Rolfesta on tullut isä. Hänen tyttärensä syntyi pari viikkoa sitten.

Useat huonoja viihdeteoksia viihdemielessä arvostelevat nettikriitikot ovat ammentaneet inspiraationsa yhdysvaltalaisen James Rolfen AVGN-hahmosta. Vihainen nörtti aloitti taipaleensa jo vuonna 2004 kun hän lyttäsi Castlevania 2: Simon’s Quest -NES-pelin ensimmäisessä episodissaan.

Vuodet ovat vierähtäneet sitten ensiesiintymisen. AVGN-sarjasta on ilmestynyt tähän mennessä jo 111 episodia ja kokoillan elokuvakin on määrä ilmestyä tämän vuoden puolella. Samalla on mennyt eteenpäin Rolfen oma elämäkin ja 32 vuoden iässä hänestä tuli isä.

Kukaan ei vielä tiedä tuleeko Rolfen perheen nuorimmasta samanlaista nettijulkkista kuin isästään, mutta aika näyttää.

Lähde: Cinemassacre

Jussi Väinölä
 
 
Yhdysvaltalainen Roger Vega omistaa yhden maailman harvinaisimmista pelilaitteista, Sega Pluton prototyypin, josta hän ei suostunut luopumaan edes 15 500 dollarilla.

Erikoisen Sega Pluton piti luultavasti olla Sega Saturnin seuraaja, mutta Pluton kehittely ei jatkunut prototyyppimallia pidemmälle. Tätä modifoitua Saturnia kuulemma tehtiin testikäyttöä varten kaiken kaikkiaan vain kaksi kappaletta, joista toinen päätyi Roger Vegan käsiin.

Hän laittoi salaperäisen laitteen GameGavelissa huutokaupattavaksi, jossa laitteesta tarjottiin huimat 7 600 dollaria (noin 5 852 euroa), mutta tämä ei ollut myyjälle tarpeeksi. Seuraavaksi Pluto laitettiin myyntiin maailman suosituimpaan nettihuutokauppaan, eBayhyn, jossa korkein tarjous nousi 15 500 dollariin (noin 11 948 euroa).

Tämäkään ei riittänyt omistajalle, joten tarjouksia sitten vain laittamaan.

Lähde: Kotaku

Jussi Väinölä
 
 
Duke Nukemin ninjaversio eli Shadow Warrior on tekemässä paluuta.

3D Realmsin kulttiräiskintä Shadow Warrior pääsee uudelleenkäsiteltäväksi Hard Reset -FPS-pelistä tutulle Flying Wild Hogille. Uusintaversiota avittaa muun muassa Duke Nukem 3D: Megaton Editionin, tuoreimmat Serious Samit ja Hotline Miamin julkaissut Devolver Digital.

Uudesta Shadow Warriorista on tähän asti kuitenkin nähty perin vähän materiaalia: lyhyt Blade Analyzer Pro -video sekä tyhjähkö kotisivupohja. Steamin Greenlight-osioon ilmestynee lisää tietoa jossakin vaiheessa.

Alkuperäisessä Shadow Warriorissa silvottiin ninjamaisilla aseilla ja taidoilla ilkeän Zilla Enterprises -suurkorporaation mutanttisotilaita ja pyrittiin pysäyttämään yhtiön ahne johtaja, Master Zilla. Dukenukemainen, kieli poskella vedetty huumori ja japanilaisen kulttuurin stereotyyppinen kohtelu nostivat vuonna 1997 julkaistun räiskinnän kulttiasemaan. Saa nähdä onko uusintaversiossakin päähahmona vanha tuttu Lo Wang.

Lähde: Pelaaja

Jussi Väinölä
 
 
Picture
Metropoliassa opiskeleva Petja Niva on saanut ryhmänsä kanssa aikaiseksi lyhytdokumentin, joka kertoo suomalaisesta StarCraft II -ammattipelaajasta, Santeri ”Naama” Lahtisesta.

Pelit ovat useille oivaa viihdettä, mutta muutamille valituille se on ammatti ja siitä yhtenä esimerkkinä toimii 20-vuotias Santeri Lahtinen, joka tunnetaan pelipiireissä paremmin nimellä ”Naama”. Hänen taivalluksensa ammattipiireissä alkoi Dreamhack Winter 2010 -turnausvoitolla StarCraft II -pelistä.

Dokumentissa käy ilmi mitä Santeri on tehnyt Dreamhackin jälkeen ja missä asemassa videopelien ammattiorientoitunut pelaaminen on eri puolilla maailmaa.

Naama-dokumentin voi kokonaisuudessaan katsastaa alempaa.

Jussi Väinölä