Tämä suorasanainen kreisihuumorin ystävä, "Vimiksenä" tunnettu pelipaattinen peliturgi koki kutsunsa media-alalle Paskapelit -debyyttinsä kautta, mutta kiinnostus peleihin lähtee varhaisesta lapsuudesta. Historiassaan mies on ehtinyt jopa opiskella pelialaa sekä olla pari vuotta pelifirman yrittäjä, joka opetti Vimikselle valtavasti asioita niin alasta kuin peleistäkin ja loi miehelle vihan sekaisen rakkaussuhteen koko pelimaailmaa kohtaan. Vaikka Vimis on rento ja leppoinen jätkä, hän pitää itseään maailman muokkaamana kokovartalokyrpänä, joka on opittunut vuosien saatossa vittuilun jalon taidon ja uskallusta sanoa mikä häntä risoo tai kiehtoo. Myös asioiden katsominen kritiikkisellä silmällä juontuu hänen omista kirjoittamisharrastuksestaan kuin myös ammoisten aikojen aktiivisesta pelien suunnittelusta.

Gaiwi arvostelee ja kommentoi videopelejä laidasta laitaan Playstation 1 -aikakaudelta aina nykyiselle konsolisukupolvelle saakka. Pääpaino on PS1-pelikirjastossa ja pääosin hän poimii hyllystään arvosteltavaksi vähemmälle huomiolle jääneitä pelejä. Hyvät pelit ansaitsevat oikeutetusti kehunsa, kun taas huonojen pelien kohdalla pysähdytään ja tutkitaan tarkemmin, mikä meni vikaan. Gaiwin mielestä joskus paras hupi voi olla sitä, kun saa nauraa surkeasti ohjelmoidulle pelille ja sen typerille virheille. Pelin ei tarvitse aina olla hyvä, jotta siitä voisi nauttia. Paskakin voi olla hauskaa... jos lääkitys ja mielenterveys on kohdillaan.

Lauri on nuorehko peliarvostelija mukavasti hillityllä temperamenttitasolla ja intohimolla videopelejä kohtaan. Hänen johtamansa, nuori peliarvosteluohjelma "Peliteurastamo" käsittelee kohtalon täysin uusille tai pari vuotta vanhoille jo
tuoreuden tuoksunsa menettäneille PC-peleille. Lauri on suurimmilta osaltaan yksinpelihenkilö, vaikka yksityiselämässä joskus kaapin paikkaa saatetaan myös näyttää moninpeleissä verkkoviidakon itsekkäimmille vesipäille. Aurinkolasien takaa Laurin tarkka, kritisoiva silmä ja nuo viisaat aivonystyrät niiden takana päättelevät, ansaitseeko peli ruusun vai pitääkö siltä lyödä hampaat niskaan. Taiteilijanimi "Artemis Flow" on musikaalinen parodiaväännös kirjasarjasta Artemis Fowl.

Toiset syntyvät kultalusikka kielen päällä, toiset syntyvät näppäimistö takapuolessa ja tämä parikymppinen köyhä PC-elitisti kuuluu selkeästi jälkimmäiseen kastiin. Äxä ainakin yrittää kovasti olla pseudointellektuelli vieraisiin pöytiin huuteleva höpönlöpisijä, jonka erikoisalaa ovat niin indie-pelit, kuin myös isommankin budjetin aivopierut 2000-luvun molemmin puolin ja hän pyrkiikin esittelemään sekä tuntemattomia, että myös hieman tunnetumpiakin kakkaläjiä ynnä klassikoita omintakeisen ja ujostelemattoman huumorintajunsa avuin. Miehellä on etenkin suomalainen indie-skene erittäin lähellä sydäntä, nuoruusvuosien projektien vuoksi, mutta tuntee silti sairaan kapitalistista vetoa myös jättimäiseen miljoonabisnekseen, joka videopelien ympärillä pyörii.

Tämä kroonisesta PA-syndroomasta kärsivä ex-turkulainen tarjoilee mielettömiä mielipiteitä indie- ja kasuaalipelien loputtomasta suosta ongituista tekeleistä. Joskus löytyy kultaa, joskus saapas, mutta varmaa on se että aina ei ole aikaa tai kiinnostusta skalpeerata sataa koboldia kynttilöiden toivossa, joten onkin tartuttava johonkin helpommin pureskeltavaan. Lähellä sydäntään ovat nopeat RTS-naksut sekä ikivihreät tasoloikat, kuitenkaan unohtamatta niitä kaikkein tsaikedeelisimpia tajunnanräjäyttäjiä. Ja kun asiat tehdään enemmin innolla kuin älyllä, voiko lopputulos olla kovinkaan kummoinen?

H.G. Hilleri, on Youtubessa valtaisan suosion saaneen Peliapilan toinen pyörä, tai kuten hän itse sanoo, se hauskempi tyyppi. Hillerin tuleva elämä supertähtenä alkoi niin kuin moni muukin elämä, eli alkoholin avulla. TRMP:ssä jo pidempään vaikuttanut Äxä suostutteli Hillerin luopumaan ihanan anonyymistä elämästään ja Peliapila oli syntynyt. Peleistä tämä kaikkien rakastama heppu ei tiedä käytännössä mitään, mutta strategia-pelien parissa hän viihtyy usein montakin tuntia. Kunhan vaikeustaso pysyy helpoimmalla. Indie-pelit hän yhdisti vielä muutama kuukausi sitten 80-luvulla elokuvissa ruoskaa heiluttaneeseen arkeologiin. H.G. Hilleri rakastaa ylipitkiä lauseita ja itseään, ja ei ihme... Kuka voisi olla rakastamatta Harrison Fordin näköistä miestä.