Monelle valtavirtaistuvalle populaari-ilmiölle on ominaista, että siitä tehdään elokuva jossain vaiheessa. Useimmiten silloin kun rauta on kuumimmillaan. Pokémoneista väsättiin vuosituhannen taitteessa kolme teatterilevitykseen suunnattua tekelettä, kunnes taskuhirviöiden kulta-aika tummui pronssiseksi. Toisinaan asioita kehitellään vuositolkulla, kuten tehtiin Simpsoneiden kohdalla, joka sai elokuvan kahdeksantoista vuotta sarjan alkamisen jälkeen. Suhteessa nykyisiin, alati vaihtuviin viihdevirtauksiin, meni Roviolla oman rainan väsäämiseen yhtä pitkään.
Nykyisin kilpailu on niin laajaa ja voimakasta, että on ihme jos mikään trendi tai buumi pysyy yhtä kesää pidempään pinnalla. Angry Birds nousi ilmiöksi kiitos tarpeeksi tehokkaiden ja yleistyvien älypuhelinten, joille tällainen kevyt pulmanratkonta sopi vallan mainiosti, koska kentät voi läpäistä muutamassa minuutissa ja pelimekaniikan saa omaksuttua vielä nopeammin.
Joten eipä aikaakaan kun Rovion tirppoja alkoi ilmestyä ties minä oheistuotteina, kuten virvoitusjuomina, käsivoiteina, kahveina, leluina yms. Itse peli toimi lähinnä interaktiivisena mainoksena lisenssikrääsälle, koska suurin osa pelaajista on ladannut pelkän ilmaisversion kamikazelinnuista.

Siivekkäät ovat pitäneet itsensä relevantteina tekemällä diiliä Disneyn ja Hasbron kanssa sekä tarjoamalla ritsan paukuttelulle vaihtoehtoja, kuten possuhärveleiden rakentelua, mäkiautoilua ja larppaamista. Söpöt lintuset saivat lyhkäisiä episodeja telkkariin, mutta itse elokuva saapui Eurooppaan vasta toukokuussa 2016 ja monella oli epäilyksensä siitä kuinka moni sitä jaksaa mennä enää isolta kankaalta katsomaan ja saisiko elokuva omiaan takaisin teatterikierroksella.
Täydellistä tappiota Rovion ei tarvitse näillä näkymin pelätä, koska ennen Jenkkilän kierrosta, elokuva on Box Office Mojon perusteella tienannut jo yli puolet 73 miljoonan taalan budjetista. Sekä siihen nähden, että koko helahoito perustuu miltei juonettomaan kännykkäpeliin, on 97 minuuttia saatu käytettyä paremmin kuin suurimmassa osassa pelifilmatisoinneissa.
Äkäiset dodot keräävät parhaimmat meriitit hienosta animaatiojäljestä, joka osoittaa sen, että alle 100 miljoonalla saa yhtä hyvää jälkeä kuin mitä Pixarin, Disneyn ja Dreamworksin pajoissa väsätään. Keskitasoa paremmaksi koko perheen tekeleeksi tästä silti ei ole, joka johtuu toistaitoisen käsikirjoittaja Jon Vittin tekstistä. Jo kuusikymppinen ukkeli kynäili muun muassa osioita sellaisiin hirvityksiin kuin Alvin ja pikkuoravat (2007) ja moisen kurrepökäleen jatko-osaan.

Komedia ottaa myös siipeensä ohjaajakaksikko Clay Kaytis ja Fergal Reilly työskentelystä, joista kumpikaan ei ole aiemmin ollut täyspitkän tekeleen puikoissa. Komedian ajoittamisessa varsinkin on roimasti parantamisen varaa, sillä vitsejä pitkitetään täysin tarpeettomasti useilla sekunneilla kuin missäkin Kummeli V:ssa. Siitä huolimatta kermakakkukomedia toimii, populaariviittaukset ja sikastripparit jaksavat pitää mielenkiinnon yllä edes jotenkin.
Angry Birds -elokuva ei suoranaisesti missään välissä saa sappea kiehumaan, muttei se myöskään kolmen tähden veroisesti osu nauruhermoon. Kyseessä on enemmänkin tekemällä tehty velvoite täydentää AB-oheistuoteperhettä ja antaa lisäaikaa ja -rahaa Roviolle keksiä jotain vihaisten piipittäjien tilalle. Vastapainoksi vanhemmat saavat parilla kympillä tarhaikäiset kersansa lopettamaan marmattamisen noin puoleksitoista tunniksi. Niin animaatio- kuin pelifilmatisointirintamalla on nähty paljon pahempaakin, joten sangen harmittomana väliinputoajana Angry Birds -elokuva jää nopeasti unholaan luultavasti teatterikierroksensa jälkeen.
Jussi "Pelitohtori" Väinölä