Kotikonsolit ovat ottaneet suuria harppauksia kehityksessä aina sukupolvien välillä. Pikseleistä siirryttiin tarkempiin pikseleihin ja niistä kolmiulotteiseen polygonimaailmaan. Polygonien määrä nousi vuosi vuodelta ja HD-aika saavutettiin Xbox 360:llä ja PlayStation 3:lla. Yli kymmenessä vuodessa tekniikka on ottanut suuria harppauksia, mutta viime sukupolvi ennätti pitämään valtikkaa yllättävän pitkään sen kahdeksan kierrosta tähtemme ympäri, joten seuraajilla oli hyvin aikaa valmistautua vallankaappaukseen. Mutta toisin kävi.
Peleihin pohjautuvia filmatisointeja on vaivannut ties mitkä ongelmat, aina leffaksi varsin vaikeasti käännettävästä Super Mario Bros. -materiaalista maailman helpoimpaan Max Payne -kostotarinaan. 2000-luvulla pelileffojen laatu on mennyt Uwe Bollin ansiosta ynm. vuokratason The Legend of Chun-Lineineen kohti pohjamutia. Eikä Warcraft-elokuva In the Name of the King: A Dungeon Siege Talea parempi tekele juuri ole.
|