Holstin lupailee tunnelmallista pulmanratkontaa ja pikseliselviytymiskauhua 90-luvun Puolassa7/2/2023 Vuosi 2023 on ainakin alkupäästä pakattu selviytymiskauhun modernien klassikoiden uusinnoilla, jotka pyrkivät näyttämään etovat ympäristöt tarkempina kuin koskaan aikaisemmin. Puolalainen Sonka Games taas tuo tarkoituksella pikselitaiteen sahalaidat esiin tekeillä olevassa Holstinissa, joka syöksee pelaajan lohduttomaan tilaan ajautuneeseen pikkupitäjään lama-ajan Puolassa.
0 Comments
Yhdeksi maailman johtavaksi teknologiayhtiöksi noussut Google hyödynsi kesäkuisen pelipöhinän paljastamalla loppuvuoden suunnitelmat Stadia-pelipalvelustaan. Viihteen suoratoistaminen on helppokäyttöisyytensä ansiosta hiipinyt yhä useamman kotiin sekä taskuun esimerkiksi Spotifyn ja Netflixin muodossa, joille on alkanut ilmaantua PC:n pelialustojen tapaan yhä enemmän kilpailijoita omine viihdekirjastoineen. Valmiin äänen ja liikkuvan kuvan toimittaminen sujuvasti vaatii toki resursseja, mutta käyttäjän mukaan reagoivan pelisisällön saumattomaan lähetykseen liittyy useampi kysymysmerkki.
Tietokonepelit ovat aina eläneet kaikesta muusta pelimaailmasta erillisenä kummajaisena, jonka useat teokset ovat edustaneet aikansa kehittyneintä tekniikkaa ja kartoittaneet samalla uusia tapoja päästä mahdollisimman laajan pelaajakunnan tietoisuuteen. Valven luoma Steam-palvelu on vuosien mittaan rakentunut ja kehittynyt pelkästä julkaisualustasta kokonaiseksi ekosysteemiksi, joka tarjoaa väylät tutkia ja ottaa osaa yhteisön keskusteluihin, faniteoksiin ja modeihin. Viihteen suoratoistopalvelujen tapaan kukin rahalla kykenevä on halunnut oman palansa digijakelupiirakasta, mutta Epic Storen ilmestyminen on aiheuttanut huomattavaa keskustelua alalla.
Jo vuosien ajan Digiexpo on toiminut koti Suomen tärkeimpänä pelimessuna. Pyhäinpäivän viikonloppuna järjestettävät messut muodostivat yhtenäisen kokonaisuuden, niin peleistä kuin muista elektroniikan osa-alueista. Vuonna 2016 tähän tuli muutos ja videopelit erotettiin entistä selkeämmin muusta messutarjonnasta erillisen nimen kautta. Gamexpo-nimeä kantavan tapahtuman toinen vuosi piti sisällään paljon mielenkiintoista informaatiota. Osa selkeää, osa hieman rivien välistä luettavaa.
Kolmekymmentä vuotta sitten Nintendon ensimmäinen suurille markkinoille läpimurron tehnyt Nintendo Entertainment System saapui Suomeen. Siinä ajassa veikeistä teknisistä innovaatioista tunnettu peliyhtiö on kestänyt markkinoiden paineet tähän päivään asti, kiitos vahvojen tavaramerkkihahmojen ja ikonisten pelimaailmojen. Mario-yhtiön omalaatuiset päätökset tallennusmedioiden ja ohjaimien suhteen ovat muokanneet suuresti tuntemaamme pelikulttuuria ja 3. maaliskuuta ilmestyy yritys yhdistää kannettava ja kotipelikonsoli yhdeksi joustavaksi järjestelmäksi, Switchiksi.
Ubisoft pitää taukoa pelipuolella salamurhaamisen suhteen, mutta aivan vuodenvaihteen kynnyksellä tulee ensi-iltaan assassiineista ensimmäinen filmatisointi, jonka luvataan venyvän trilogiaksi asti mikäli 130 miljoonan dollarin avaus kääntyy voitoksi. Näin jouluviikon aluksi TRMP kävi Niina "Kaksraaja" Anttilan ja Jussi "Pelitohtori" Väinölän voimin katsastamassa vuoden toisen suuren pelileffan.
Pokémon GO osui sopivaan kohtaan kesäsesonkia houkutellen kännykkää näpräävää porukkaa niin varttuneemmasta kuin nuoremmasta ikäluokasta. Samalla kännykkähuvi toi uutta tekemistä Sun- ja Moon-3DS-pelejä odottaville sekä sai kansan ulkoilemaan mielenkiintoisen pelimekaniikkansa ansiosta. Tosin mobiilipelien kovilla markkinoilla edes GO ei kyennyt estämään pelaajakuntansa harvenemista, koska kehittäjä Niantic oli sangen vaitonainen menestystuotteensa tulevaisuudesta ja hitaasti päivittyvä F2P-peli jos mikä on tuomittu unohtumaan.
Nyt syksyksi ilmestynyt Plus-rannake yrittää parhaansa mukaan saada käyttäjäkuntaa takaisin tekemällä kokemuksesta virtaviivaisempaa, mutta samalla itse sovelluksen olemassaolo alentuu viime vuosituhannen Tamagotchi-tasolle. Pelibisnes sen kuin kasvaa kohti korkeuksia kuin Jaakon istuttama pavunvarsi. Samaan tahtiin kirivät tuotantokustannukset ja kriteerit aloitettavien projektien suhteen, joille isokenkäiset halajavat mahdollisimman hyvän menekin markkinoilla, jotta on arkisin varaa mätkiä golfia jatkossakin. Isot pelitalot tyrkyttävät tasaiseen tahtiin tuttuja tuotteitaan Jehovan todistajien tavoin, kuten Call of Duty, Assassin’s Creed, Battlefield, The Sims, Halo, Gears of War. Toisaalla uljaat vastarannan kiiskit haluavat toteuttaa joukkorahoituksella omia suunnitelmiaan, joihin pukumiehiltä ei ole syystä tai toisesta herunut ymmärrystä. Näihinkin liittyy omat riskinsä, jotka ovat alkaneet käydä yhä selvemmin ilmi mitä suuremmaksi rahoitusmalliksi Kickstarter on vuosien aikana muodostunut.
Kotikonsolit ovat ottaneet suuria harppauksia kehityksessä aina sukupolvien välillä. Pikseleistä siirryttiin tarkempiin pikseleihin ja niistä kolmiulotteiseen polygonimaailmaan. Polygonien määrä nousi vuosi vuodelta ja HD-aika saavutettiin Xbox 360:llä ja PlayStation 3:lla. Yli kymmenessä vuodessa tekniikka on ottanut suuria harppauksia, mutta viime sukupolvi ennätti pitämään valtikkaa yllättävän pitkään sen kahdeksan kierrosta tähtemme ympäri, joten seuraajilla oli hyvin aikaa valmistautua vallankaappaukseen. Mutta toisin kävi.
Peleihin pohjautuvia filmatisointeja on vaivannut ties mitkä ongelmat, aina leffaksi varsin vaikeasti käännettävästä Super Mario Bros. -materiaalista maailman helpoimpaan Max Payne -kostotarinaan. 2000-luvulla pelileffojen laatu on mennyt Uwe Bollin ansiosta ynm. vuokratason The Legend of Chun-Lineineen kohti pohjamutia. Eikä Warcraft-elokuva In the Name of the King: A Dungeon Siege Talea parempi tekele juuri ole.
|