The Real Men Marathon meni loistavasti ja yksi loistavimmista kohokohdista oli LiveKuuppi, jossa minä ja Jack pelasimme Wolfenstein: The New Orderia. Kyseessä oli todella upea peli ja pelin julkaisun kunniaksi järjestimme kilpailun, jossa voittaja saisi palkinnoksi kyseisen uutukaisen. Osallistujien tehtävänä oli kirjoittaa tarina kuinka minä ja Jack kohtasimme ensimmäisen kerran. Voittajaksi ratkesi Rederkin Los Vimerös & Jack -rock-aiheinen tarina. Latauskoodi on lähetetty voittajalle ja te kaikki pääsette nauttimaan tästä hienosta tarinasta. Kiitos kaikille kisaan osallistuneille! -Vimis
Vuosi 2002. ”Vimiksenä” taitelijanimenään pitävä, Los Vimerös- bändin solisti ja kitaristi, Teemu Vimerö, on keikalla Saksassa. Trash metallia soittava, jo maailmanlaajuista kuuluisuutta kerännyt Los Vimerös, heiluttaisi lettejä Rock Am Ringissä tänä iltana. Tämä ilta merkitsisi paljon.
Takahuoneessa tunnelma on jännittynyt. Basisti Mauri ”Murjoja” Majanojalla oli viskipullo kädessä, mutta se oli hänen tapansa rentoutua, ja totta vie, hyvin hän soittikin. Vimis tutkiskeli taustalla kitaraansa, Kaunista EX-84-mallia ollutta Harley Bentonia, varustettuna kaiverruksella, ”Devil is my bitch”.
Silloin se tapahtui, kuin salama kirkkaalta taivaalta. Hänen lettinsä ollessa aivan kitaran päällä, Harley Bentonin kieli löi sopimuksensa irti ja pamahti poikki, aiheuttaen metallisen räsähtävän äänen. Kuului *Tsup*. Vimiksen letistä leikkautui helvetinmoinen osa irti. ”Vittusaatana!” hän huudahti.
Katseet kääntyivät Vimistä kohti. Yli 20 cm letistä puuttui pään toiselta puolelta. Kieli oli myös leikannut Vimiksen kättä, aiheuttaen pienen haava, mutta tämä olisi paljon pienempi murhe maassa makaaviin kullanarvoisiin hius-suikaleisiin verrattuna. Syvä hiljaisuus täytti huoneen. Edes patterin viereen unohtunut, toukkien täyttämä piimäpurkki ei kiinnittänyt sillä hetkellä mitään huomiota. Elämä vilisi Vimiksen silmissä. Lapsuuden muistot.. ensimmäiset pitkät hiukset…
”.. voi vittu,” Vimis tuhahti yllättyneenä. ”Miten kitarankieli edes pystyy leikkaamaan hiuksia saatana? En ymmärrä.” ”Eikö niitä pystyis jotenkin korjaamaan?” Tutrza, bändin rumpali, kysyi rumpukapulat kädessä.
”No ei tietenkään pysty. Perutaanko me nyt tämä keikka vai mitä me tehdään?. Ei.. ei.. ei.. ei tämä nyt vittu ole totta. Eikä sitä keikkaa nyt enää voi perua.”
Tilanne vaikutti toivottamalta. Lavalle ei tuon näköisenä mentäisi, se oli saletti se. Los Vimerösin esiintyminen vaikutti nyt hyvin epävarmalta.
Silloin takaovesta käveli sisään Mattoveitsi-Jack, mustat nahkasaappaat jalassa, yllään nahkaliivi ja päässään ruskea cowboy-hattu sekä aurinkolasit. Nimensä hän oli saanut mattoveitsen terävästä ajattelukyvystään.
”Jaahas, täällä vaikuttaisi olevan ongelma. Läskiltähän on karvat lähteneet.”
Pientä nauruntynkää oli kuultavissa muiden bändin jäsenten keskuudessa, mutta itse Vimistä ei sillä hetkellä naurattanut. Ei sitten yhtään.
”Mitä siinä toljotat saatana? Täällä on nyt tositilanne päällä,” Vimis sanoi vihaisesti. ”Hehheh, älähän huoli. Jack-sedällä on täällä sakset aina mukana, hätätilanteiden varalta.”
Jack oli ollut varuskunnan parturi. Ja hyvä sellainen. Hän piti alokkaiden hiukset hyvässä kunnossa. ”Hippejähän ei täällä katsella,” oli Jackin kuultu sanovan.
Hän nappasi sakset laukustaan, ja teki Vimikselle hätätila-leikkauksen. Takaraivoon oli muodostumassa kasipallokuvio. Sakset naksuivat, ja ilmassa oli… mysteerinen ja jännittävä tunnelma. Mitäköhän tästä tulisi? Oliko ilta mennyttä? Vai onko vielä toivoa?
Jack otti mallia Vimiksellä mukana olleesta kasipallohuivista. Sitä ei ollut tarkoitus käyttää, mutta se oli Vimiksen henkilökohtainen onnenkalu. Ja tänään, se tuottikin onnea enemmän kuin koskaan aikaisemmin.
Muuten kalju, mutta hienolla kasipallolla takaraivossaan varustettu Vimis oli nyt valmiina illan koitokseen.
”Mutta mites toi kitara?” Vimis kysyi epävarmana.
Silloin hieman viskeissä ollut Mauri mutisi jotain takin taskussaan olleista kielistä. Ja niitähän siellä oli, upouusia. ”Kyllä minä tiesin katos vimis että sä rikot sen sun.. öööh.. kitaran.. niin siks mä..mmmm...”. Mauri nukahti penkille tyytyväisenä. Vimis antoi Maurille miehisen halauksen ja kiitti häntä. Jo toinen pelastava enkeli tänä iltana.
72 minuutin päästä Los Vimerös asteli lavalle. Musta esirippu oli ripustettu lavan etupuolelle, Los Vimerösin logolla varustettuna, joka kuvasi kuolemaantuomittua rekkaa kallioisen pudotuksen reunalla, pääkallolla varustettuna.
”Let’s race over the road!”, Vimerö huusi mikkiin, vilkkuvat valot pamahtivat päälle ja yleisössä housut kastuivat. Tämä kappale ei ollut mitään pupujensilittelyä; E-kielen soolo loi satanistisenpunaisia revontulia yleisön yläpuolelle. Harley Bentonin sointi oli jumalaista. Kappale päättyi raikaaviin suosionosoituksiin. Vimis heitti kasipallohuivinsa yleisölle, päättäen mahtavan esityksen. Hänellä oli pilke silmäkulmassaan. Tämä oli kaunista. Jack hymyili lavan vieressä, iskien Vimikselle silmää.
”Los Vimerös” muuttuikin ajan myötä TRMB:ksi, The Real Men’s Bandiksi. Mutta suosio.. se vain kasvoi.
The motherfucking end.
Takahuoneessa tunnelma on jännittynyt. Basisti Mauri ”Murjoja” Majanojalla oli viskipullo kädessä, mutta se oli hänen tapansa rentoutua, ja totta vie, hyvin hän soittikin. Vimis tutkiskeli taustalla kitaraansa, Kaunista EX-84-mallia ollutta Harley Bentonia, varustettuna kaiverruksella, ”Devil is my bitch”.
Silloin se tapahtui, kuin salama kirkkaalta taivaalta. Hänen lettinsä ollessa aivan kitaran päällä, Harley Bentonin kieli löi sopimuksensa irti ja pamahti poikki, aiheuttaen metallisen räsähtävän äänen. Kuului *Tsup*. Vimiksen letistä leikkautui helvetinmoinen osa irti. ”Vittusaatana!” hän huudahti.
Katseet kääntyivät Vimistä kohti. Yli 20 cm letistä puuttui pään toiselta puolelta. Kieli oli myös leikannut Vimiksen kättä, aiheuttaen pienen haava, mutta tämä olisi paljon pienempi murhe maassa makaaviin kullanarvoisiin hius-suikaleisiin verrattuna. Syvä hiljaisuus täytti huoneen. Edes patterin viereen unohtunut, toukkien täyttämä piimäpurkki ei kiinnittänyt sillä hetkellä mitään huomiota. Elämä vilisi Vimiksen silmissä. Lapsuuden muistot.. ensimmäiset pitkät hiukset…
”.. voi vittu,” Vimis tuhahti yllättyneenä. ”Miten kitarankieli edes pystyy leikkaamaan hiuksia saatana? En ymmärrä.” ”Eikö niitä pystyis jotenkin korjaamaan?” Tutrza, bändin rumpali, kysyi rumpukapulat kädessä.
”No ei tietenkään pysty. Perutaanko me nyt tämä keikka vai mitä me tehdään?. Ei.. ei.. ei.. ei tämä nyt vittu ole totta. Eikä sitä keikkaa nyt enää voi perua.”
Tilanne vaikutti toivottamalta. Lavalle ei tuon näköisenä mentäisi, se oli saletti se. Los Vimerösin esiintyminen vaikutti nyt hyvin epävarmalta.
Silloin takaovesta käveli sisään Mattoveitsi-Jack, mustat nahkasaappaat jalassa, yllään nahkaliivi ja päässään ruskea cowboy-hattu sekä aurinkolasit. Nimensä hän oli saanut mattoveitsen terävästä ajattelukyvystään.
”Jaahas, täällä vaikuttaisi olevan ongelma. Läskiltähän on karvat lähteneet.”
Pientä nauruntynkää oli kuultavissa muiden bändin jäsenten keskuudessa, mutta itse Vimistä ei sillä hetkellä naurattanut. Ei sitten yhtään.
”Mitä siinä toljotat saatana? Täällä on nyt tositilanne päällä,” Vimis sanoi vihaisesti. ”Hehheh, älähän huoli. Jack-sedällä on täällä sakset aina mukana, hätätilanteiden varalta.”
Jack oli ollut varuskunnan parturi. Ja hyvä sellainen. Hän piti alokkaiden hiukset hyvässä kunnossa. ”Hippejähän ei täällä katsella,” oli Jackin kuultu sanovan.
Hän nappasi sakset laukustaan, ja teki Vimikselle hätätila-leikkauksen. Takaraivoon oli muodostumassa kasipallokuvio. Sakset naksuivat, ja ilmassa oli… mysteerinen ja jännittävä tunnelma. Mitäköhän tästä tulisi? Oliko ilta mennyttä? Vai onko vielä toivoa?
Jack otti mallia Vimiksellä mukana olleesta kasipallohuivista. Sitä ei ollut tarkoitus käyttää, mutta se oli Vimiksen henkilökohtainen onnenkalu. Ja tänään, se tuottikin onnea enemmän kuin koskaan aikaisemmin.
Muuten kalju, mutta hienolla kasipallolla takaraivossaan varustettu Vimis oli nyt valmiina illan koitokseen.
”Mutta mites toi kitara?” Vimis kysyi epävarmana.
Silloin hieman viskeissä ollut Mauri mutisi jotain takin taskussaan olleista kielistä. Ja niitähän siellä oli, upouusia. ”Kyllä minä tiesin katos vimis että sä rikot sen sun.. öööh.. kitaran.. niin siks mä..mmmm...”. Mauri nukahti penkille tyytyväisenä. Vimis antoi Maurille miehisen halauksen ja kiitti häntä. Jo toinen pelastava enkeli tänä iltana.
72 minuutin päästä Los Vimerös asteli lavalle. Musta esirippu oli ripustettu lavan etupuolelle, Los Vimerösin logolla varustettuna, joka kuvasi kuolemaantuomittua rekkaa kallioisen pudotuksen reunalla, pääkallolla varustettuna.
”Let’s race over the road!”, Vimerö huusi mikkiin, vilkkuvat valot pamahtivat päälle ja yleisössä housut kastuivat. Tämä kappale ei ollut mitään pupujensilittelyä; E-kielen soolo loi satanistisenpunaisia revontulia yleisön yläpuolelle. Harley Bentonin sointi oli jumalaista. Kappale päättyi raikaaviin suosionosoituksiin. Vimis heitti kasipallohuivinsa yleisölle, päättäen mahtavan esityksen. Hänellä oli pilke silmäkulmassaan. Tämä oli kaunista. Jack hymyili lavan vieressä, iskien Vimikselle silmää.
”Los Vimerös” muuttuikin ajan myötä TRMB:ksi, The Real Men’s Bandiksi. Mutta suosio.. se vain kasvoi.
The motherfucking end.
RSS Feed
