Peligenre: Raideräiskintä
Julkaisija: Nintendo
Kehittäjä: Nintendo EAD
Julkaisupäivä: (EU): 20.10.1997
Muut alustat: -
Pelaajamäärä: 1-4
Ikäsuositus (PEGI): +7
Arvostelija: Jussi Väinölä
DOS-tietokoneiden ja 16-bittisten konsoleiden aikana, eli jokseenkin arcadeammuskeluiden kulta-aikana, yhden tason räiskinnät sijoittuivat ties minne meren pohjan ja avaruuden välillä. Tuon ajan tekniikalla ja tehoilla ei kuitenkaan voitu helposti tehdä muunlaisia monotason ammuskeluita, joissa ohjattava kulkuneuvo liikkui joko pysty- tai vaakasuoraan, tulittaen ruudulle loputtomina tulvina kiitäviä viholliskonelaumoja ja vältellen uhkia. Nämä tarkkuutta vaativat, mutta kuitenkin helposti lähestyttävissä olevat toimintapelit alkoivat varsin nopeasti kärsiä markkinoilla innovatiivisuuden puutteesta kun jokainen pieni pelistudio halusi kehitellä oman Raptorin tai Tyrianin.
Julkaisija: Nintendo
Kehittäjä: Nintendo EAD
Julkaisupäivä: (EU): 20.10.1997
Muut alustat: -
Pelaajamäärä: 1-4
Ikäsuositus (PEGI): +7
Arvostelija: Jussi Väinölä
DOS-tietokoneiden ja 16-bittisten konsoleiden aikana, eli jokseenkin arcadeammuskeluiden kulta-aikana, yhden tason räiskinnät sijoittuivat ties minne meren pohjan ja avaruuden välillä. Tuon ajan tekniikalla ja tehoilla ei kuitenkaan voitu helposti tehdä muunlaisia monotason ammuskeluita, joissa ohjattava kulkuneuvo liikkui joko pysty- tai vaakasuoraan, tulittaen ruudulle loputtomina tulvina kiitäviä viholliskonelaumoja ja vältellen uhkia. Nämä tarkkuutta vaativat, mutta kuitenkin helposti lähestyttävissä olevat toimintapelit alkoivat varsin nopeasti kärsiä markkinoilla innovatiivisuuden puutteesta kun jokainen pieni pelistudio halusi kehitellä oman Raptorin tai Tyrianin.
Vaikkei tekniikka aivan ollut valmis kolmiulotteisiin peleihin, Nintendo on ollut usein halukas antamaan mahdollisuuden oudoille tai jopa rahallisesti epävarmoille ratkaisuille. Tällöin syntyi Star Fox -peli Super Nintendolle, joka tämän päivän silmin näyttää kulmikkaalta ja oudolta karkeine muotoineen, jotka vaativat omaa mielikuvitustaan kunnon hahmojen ja esineiden muodostamiseen. Peli kuitenkin nousi edukseen muiden konsolipelien joukossa erilaisen ulkonäkönsä ansiosta, jota ei ollut totuttu näkemään kuin muutamissa kalliissa pelihallikoneissa. Oli kuitenkin jo tuolloin havaittavissa, että samaa reseptiä tultaisiin käyttämään uudestaan kun tekniikka on valmis kotikonsolien puolella.
Kului vähän yli neljä vuotta kun Nintendo julkaisi vain vuoden vanhalle Nintendo 64:lle uusintaversion Star Fox -pelistä nimellä Star Fox 64, joka tunnetaan läheisemmin Lylat Warsina Euroopassa ja Australiassa. On varsin selvää, että tuolloin jos milloinkaan animaattorit ja suunnittelijat pystyivät valjastamaan tuon ajan yhden tehokkaimman kotikonsolin tehot ja tekemään ehkäpä vuoden 1997 parhaimman avaruuslentoräiskinnän.
Pienen aurinkokunnan suuri sota
N64:en uusi tekniikka otetaan täysin voimin käyttöön heti pelin alussa kun Lylat-järjestelmän lähihistoriaa kerrotaan äänikertojan avulla, joka tuohon aikaan oli varsin vakuuttavaa varsinkin kun teksti ei ole mikään lyhyt synopsis tyyliin ”The President Has Been Kidnapped By Ninjas. Are You A Bad Enough Dude To Rescue The President?” Juoni on kuitenkin sopivan kliseinen juuri tämän tapaiselle pelille; ilkeä tiedemies Andross meinasi hurmioissaan tuhota Corneria-planeetan tieteellisillä asekokeiluillaan ja täten karkotettiin kaukaiselle Venom-kivimöhkäleelle Lylat-aurinkokunnan reunalle. Viiden vuoden kuluttua Venomilla havaitaan salaperäistä toimintaa, jota lähetetään tutkimaan sen aikainen Star Fox -tiimi, jossa toimivat Fox McCloudin isä, James McCloud, Peppy Hare ja Pigma Dengar. Saapuessaan Androssin planeetalle, Pigma pettää muun Star Fox -joukon ja Peppy sekä James vangitaan. Peppy pääsee kuitenkin karkuun kun James uhrautuu pakosuunnitelman tähden. James McCloudin poismenon jälkeen epävarma tilanne Lylat-aurinkokunnassa purkaantuu kun Andross aloittaa täysmittaisen sodan muita planeetoita vastaan aikomuksenaan Lylat-aurinkokunnan täysi hallinta. Androssin karkottanut kenraali Pepper ei pysty estämään Androssin suurta armeijaa omilla asevoimillaan, jolloin hän palkkaa uudistuneen Star Fox -tiimin, jota aikuiseksi varttunut James McCloudin poika, Fox McCloud, johtaa. Vastassa on lähes ylivoimainen vihollinen ja hänen lojaalit, eri ajoneuvoin ja asein varustetut kätyrit, suuri 64-bittinen avaruussota alkakoon!
Vaikkei pelin juoni ole mitään uutta sitten Super Marion ynnä muiden eläinhahmoisten toimintaseikkailuiden keskuudessa, Lylat Wars tekee kuitenkin mihin Nintendo pyrki Super Nintendon Star Foxin kanssa, täysin kolmiulotteisella mallinnuksella, aidolla ääninäyttelyllä ja uusilla musiikeilla varustettuna. Toki nämä ominaisuudet ovat standardeja nykyisin, mutta vuonna 1997 Lylat Wars oli verrattavissa elokuvamaiseen kokemukseen. Animaatiot ovat saumattomasti toteutettu, kontrollit pelaavat ja pelaaminen on viihdyttävää. Eli Yksityiskohtaisemmin:
Kului vähän yli neljä vuotta kun Nintendo julkaisi vain vuoden vanhalle Nintendo 64:lle uusintaversion Star Fox -pelistä nimellä Star Fox 64, joka tunnetaan läheisemmin Lylat Warsina Euroopassa ja Australiassa. On varsin selvää, että tuolloin jos milloinkaan animaattorit ja suunnittelijat pystyivät valjastamaan tuon ajan yhden tehokkaimman kotikonsolin tehot ja tekemään ehkäpä vuoden 1997 parhaimman avaruuslentoräiskinnän.
Pienen aurinkokunnan suuri sota
N64:en uusi tekniikka otetaan täysin voimin käyttöön heti pelin alussa kun Lylat-järjestelmän lähihistoriaa kerrotaan äänikertojan avulla, joka tuohon aikaan oli varsin vakuuttavaa varsinkin kun teksti ei ole mikään lyhyt synopsis tyyliin ”The President Has Been Kidnapped By Ninjas. Are You A Bad Enough Dude To Rescue The President?” Juoni on kuitenkin sopivan kliseinen juuri tämän tapaiselle pelille; ilkeä tiedemies Andross meinasi hurmioissaan tuhota Corneria-planeetan tieteellisillä asekokeiluillaan ja täten karkotettiin kaukaiselle Venom-kivimöhkäleelle Lylat-aurinkokunnan reunalle. Viiden vuoden kuluttua Venomilla havaitaan salaperäistä toimintaa, jota lähetetään tutkimaan sen aikainen Star Fox -tiimi, jossa toimivat Fox McCloudin isä, James McCloud, Peppy Hare ja Pigma Dengar. Saapuessaan Androssin planeetalle, Pigma pettää muun Star Fox -joukon ja Peppy sekä James vangitaan. Peppy pääsee kuitenkin karkuun kun James uhrautuu pakosuunnitelman tähden. James McCloudin poismenon jälkeen epävarma tilanne Lylat-aurinkokunnassa purkaantuu kun Andross aloittaa täysmittaisen sodan muita planeetoita vastaan aikomuksenaan Lylat-aurinkokunnan täysi hallinta. Androssin karkottanut kenraali Pepper ei pysty estämään Androssin suurta armeijaa omilla asevoimillaan, jolloin hän palkkaa uudistuneen Star Fox -tiimin, jota aikuiseksi varttunut James McCloudin poika, Fox McCloud, johtaa. Vastassa on lähes ylivoimainen vihollinen ja hänen lojaalit, eri ajoneuvoin ja asein varustetut kätyrit, suuri 64-bittinen avaruussota alkakoon!
Vaikkei pelin juoni ole mitään uutta sitten Super Marion ynnä muiden eläinhahmoisten toimintaseikkailuiden keskuudessa, Lylat Wars tekee kuitenkin mihin Nintendo pyrki Super Nintendon Star Foxin kanssa, täysin kolmiulotteisella mallinnuksella, aidolla ääninäyttelyllä ja uusilla musiikeilla varustettuna. Toki nämä ominaisuudet ovat standardeja nykyisin, mutta vuonna 1997 Lylat Wars oli verrattavissa elokuvamaiseen kokemukseen. Animaatiot ovat saumattomasti toteutettu, kontrollit pelaavat ja pelaaminen on viihdyttävää. Eli Yksityiskohtaisemmin:
Tiukkoja pyörähdyksiä ja koko ajan uusia yllätyksiä
Lylat Wars on pohjimmiltaan suoraviivainen raidelentelyräiskintä, joka lähtee liikkeelle perustaitojen opettelulla, joihin muun muassa kuuluu jo internet memeksi muuntautunut ”barrel roll”, jolla saadaan normaalit lasersäteet kimmotettua muualle. Systemaattisten vihollislentueiden tuhoaminen on pientä lämmittelyä tulevaa varten kun aloitusplaneetan jälkeen pääsee suuntaamaan läpi aurinkokunnan kohti Venomia. Jokainen planeetta, tähti, asteroidivyöhyke tai avaruustaistelu sisältää aina kourallisen uusia pikkuvihollisia ja ansoja, jolloin keskittyminen ei pääse herpaantumaan eikä tehdastuotteistetun pelin kaltaista rutiinia pääse syntymään. Esimerkiksi kaikkiin vihollisiin ei pure tavallinen tuplalaser vaan pitää käyttää hakeutuvaa sädepalloa, joka rikkoo vihollisen suojauksen tai sitten tietyt kohteet vaativat tuhoisaa Smart bombia. Edetessä läpi esteiden ei kuitenkaan tarvitse tyytyä pelkkään Arwing-hävittäjään vaan pelissä pääsee myös pariin otteeseen liikuskelemaan lähempänä maan pintaa joko tankkimaisella Landmasterilla tai Blue Submarine -sukellusveneellä, jotka tuovat omat tekniset manööverinsä ja vaihtelua barrel rollin tekemiselle. Erilaisten joustavien suunnitteluratkaisujen ansiosta harvan kentän läpipeluu tuntuu tylsältä. Uusia tuttavuuksia tai vihollisia putkahtelee silmien eteen kaiken aikaa, joka saa shoot ’em up -tasolle viritetyn mielen pysymään innostuneena ja janoamaan lisää uutuuksia.
Havumetsäeläinten voimalla apinaa vastaan
Aikaisemmasta SNES-versiosta ovat palanneet Foxin eläinkamut Peppy-jänis, Slippy-sammakko (jota nuorempana allekirjoittanut luuli aasiksi) ja Falco-kotka. Joten sotaa Andross-apinan mega-armeijaa vastaan ei tarvitse käydä yksin. Kaveripilotit eivät pelkästään ole jutustelemassa vaan he myös omalla tavallaan tuovat lisää elävyyttä peliin ja monipuolistavat eri kenttiä. Todettakoon, että pelaajan tarvitsee ajoittain rehkiä kavereidensa puolesta, koska harmittavan usein, vuorotellen jokainen Star Fox -joukon jäsen joutuu pulaan, jolloin pelaajan pitäisi auttaa heitä mahdollisimman nopeasti, jottei muiden liidokit saa liikaa osumaa. Tekoälykamuista ei kukaan voi kuolla kokonaan vaan heidän tarvitsee jättää yksi kenttä väliin jos heidän energiapalkkinsa hupenee loppuun kesken taiston. Tämä harvemmin on helpoimmalla reitillä haitaksi, mutta vaikeammalla läpipeluulla kaverit ovat tarpeen varsinkin viimeisimmissä kentissä. Useimmiten kamut lentelevät ottamassa harhaluoteja pelaajan edessä tai antamassa joskus hyödyttömiä joskus (ensimmäisellä pelikerralla) hyödyllisiä neuvoja. Näitä neuvoja useimmiten jakelee Jamesin vanha kaveri Peppy. Falco taas ampuu tiettyjä kohteita rikki, paljastaen power up’eja ja energiaa. Slippy kaikessa ärsyttävyydessään on ainoa jonka mukana ollessa pystyy näkemään tasopomojen energiapalkin. Slippy myös toteaa usein jokseenkin ilmiselviä heikkoja kohtia päävastuksissa, mutta lienevät hyvä lisä nuoria pelaajia ajatellen. Star Fox -tiimin emoalusta ohjaa ROB64-robotti, (piti se Nintendo 64:en aikainen 64-bittinen tunnus jonnekin ujuttaa; jopa Euro-julkaisuun) joka toimittaa taistelutantereella tarvittaessa Smart bombeja ja energialisiä tarvittaessa. Tietyissä kentissä taisteluun saattaa liittyä muitakin sivuhahmoja antamaan ohjeita ja auttamaan kentän vihollisia vastaan, jotka tietyllä reittivalinnalla saattavat ilmestyä uudestaan, joka mielestäni on hyvä ominaisuus, jotteivät nämä ekstrahahmot ole pelkästään yhden kentän bonuksia.
Tietysti hyvikset ovat tärkeitä personointikohteita, mutta myös useiden pahisten kohdallakin on nähty vaivaa saamalla jonkinmoinen inhimillinen eläinhahmo vastaan, oli se sitten apina tai sika. Varsinkin kenttäpomojen uhitteludialogi on täyttä kultaa mammuttimaisten härveleidensä kanssa. Vaikkei kentän pomo välttämättä olekaan radioyhteydessä pelaajaan, on kunkin välipomon suunnitteluun nähty vaivaa, joka näkyy mitä erikoisimmissa härveleissä ja olennoissa. Useimmat pomotaistelut ovat perusjapanilaisia, eli niissä on tietty räikeä kohta, jota tulitetaan aikansa ja vihollisen energiapalkin huvetessa se mahdollisesti käyttää uusia hyökkäysmetodeita. Vaikeimpien bossien kohdalla kuitenkin on aina mukava nähdä ”+10HIT”-merkinnän ja kuulla mahtipontisen kaiuttimia sekä ohjainta tärisyttävän pomoräjähdyksen.
Mielikuvituksellista multimediaviihdettä
Lylat Wars sai varsin paljon kehuja toteutuksestaan, eikä syyttä sillä N64:en alkuaikojen peliksi Star Foxin uusintaversio on hienoa katseltavaa ja kuultavaa. Vaikkei piirtoetäisyys maailman kauimmaksi riitäkään, kaikki mitä ruudulle piirtyy on sujuvasti suunniteltu ja animoitu. Väriskaala vaihtelee kiitettävästi koneenharmaasta, punaiseen magmaan, syvän valtameren siniseen ja rujoon Venomin rusehtavan vihreään. Vastapainoksi monen innovatiivisen kentän joukossa on pari täytetasoa, jotka ovat niin sanottuja All-Range Mode -kenttiä, joissa tehtävä suoritetaan vinon neliön muotoisessa kentässä, jossa saa lennellä vapaammin, mutta tehtävä useammin on tyyliä ”tuhoa monta pikkuviholliskonetta ja tuhoa vähän suurempi kohde”. Todellisuudessa avaruudessa ei mitään kummempia räjähdyksiä pitäisi kuulua, mutta tämänkaltaisessa teoksessa ei tarvitse kiinnittää huomiota realistisuuteen. Mitä erikoisimpia hökötyksiä tulee vastaan, jotka välillä räjähtävät tuusan nuuskaksi varsin mallikkaasti värisyttäen kaiuttimien bassoelementtejä. Kokemusta ryydittää juuri tämän pelin yhteydessä julkaistu Rumble Pak, joka tärisee mukavan voimakkaasti aina tarvittaessa, oli se sitten boostia käytettäessä tai pomoaluksen räjähtäessä.
Pelin musiikkiosasto tosin ei ole aivan muistettavimmasta päästä, vaikka musiikista ovat vastanneet Koji Kondo sekä Hajime Wakai, joista varsinkin Kondo on varmasti monille Nintendon pelimusiikeista kiinnostuneille tuttu nimi. Hän on säveltänyt musiikkia muun muassa Mario- ja Zelda-peleille. Taustamusiikkikokoelma ei kuitenkaan kauttaaltaan ole kertakäyttökuunneltavaa vaan mukaan mahtuu muuta muistettavampi kappale kuten ainoa sukellusvenekentän merenalaisen salaperäinen ja poikkeuksellisen rauhallinen ambient-musiikki pulinoineen ja pitkine syntikkavinkutuksineen on mieleenpainuvaa materiaalia. Kenttien musiikkiraitojen painotus instrumenttipuolella on sellaista elektronisen musiikin ja armeijamaisen orkesterikokoonpanon fuusiota. Ei siis mitään pelimaailman ikivihreitä kappaleita, mutta kyllä Lylat Warsin OST -kappaleita kuuntelee nostalgiamielessä mielellään.
Erityismaininnan saa myös sujuvasti tallennettu ääninäyttely, jota harvemmin varsinkaan ensimmäisten Nintendo 64:en kohdalla kuulee. Vaikka englanninkielisen käännöksen puolella yksi ääninäyttelijä on voinut vastata jopa neljän hahmon äänistä, ei hahmojen ääninäyttely ole laisinkaan karmeaa kuunneltavaa. Kuten edellä mainitsin, kenttäpomojen härnäyshuudot ennen ja taistelun aikana ovat kaikessa pöhkömäisyydessä huvittavaa kuunneltavaa, joka ei häiritse kun peli ei kuitenkaan ota itseään haudanvakavasti.
Lylat Wars on pohjimmiltaan suoraviivainen raidelentelyräiskintä, joka lähtee liikkeelle perustaitojen opettelulla, joihin muun muassa kuuluu jo internet memeksi muuntautunut ”barrel roll”, jolla saadaan normaalit lasersäteet kimmotettua muualle. Systemaattisten vihollislentueiden tuhoaminen on pientä lämmittelyä tulevaa varten kun aloitusplaneetan jälkeen pääsee suuntaamaan läpi aurinkokunnan kohti Venomia. Jokainen planeetta, tähti, asteroidivyöhyke tai avaruustaistelu sisältää aina kourallisen uusia pikkuvihollisia ja ansoja, jolloin keskittyminen ei pääse herpaantumaan eikä tehdastuotteistetun pelin kaltaista rutiinia pääse syntymään. Esimerkiksi kaikkiin vihollisiin ei pure tavallinen tuplalaser vaan pitää käyttää hakeutuvaa sädepalloa, joka rikkoo vihollisen suojauksen tai sitten tietyt kohteet vaativat tuhoisaa Smart bombia. Edetessä läpi esteiden ei kuitenkaan tarvitse tyytyä pelkkään Arwing-hävittäjään vaan pelissä pääsee myös pariin otteeseen liikuskelemaan lähempänä maan pintaa joko tankkimaisella Landmasterilla tai Blue Submarine -sukellusveneellä, jotka tuovat omat tekniset manööverinsä ja vaihtelua barrel rollin tekemiselle. Erilaisten joustavien suunnitteluratkaisujen ansiosta harvan kentän läpipeluu tuntuu tylsältä. Uusia tuttavuuksia tai vihollisia putkahtelee silmien eteen kaiken aikaa, joka saa shoot ’em up -tasolle viritetyn mielen pysymään innostuneena ja janoamaan lisää uutuuksia.
Havumetsäeläinten voimalla apinaa vastaan
Aikaisemmasta SNES-versiosta ovat palanneet Foxin eläinkamut Peppy-jänis, Slippy-sammakko (jota nuorempana allekirjoittanut luuli aasiksi) ja Falco-kotka. Joten sotaa Andross-apinan mega-armeijaa vastaan ei tarvitse käydä yksin. Kaveripilotit eivät pelkästään ole jutustelemassa vaan he myös omalla tavallaan tuovat lisää elävyyttä peliin ja monipuolistavat eri kenttiä. Todettakoon, että pelaajan tarvitsee ajoittain rehkiä kavereidensa puolesta, koska harmittavan usein, vuorotellen jokainen Star Fox -joukon jäsen joutuu pulaan, jolloin pelaajan pitäisi auttaa heitä mahdollisimman nopeasti, jottei muiden liidokit saa liikaa osumaa. Tekoälykamuista ei kukaan voi kuolla kokonaan vaan heidän tarvitsee jättää yksi kenttä väliin jos heidän energiapalkkinsa hupenee loppuun kesken taiston. Tämä harvemmin on helpoimmalla reitillä haitaksi, mutta vaikeammalla läpipeluulla kaverit ovat tarpeen varsinkin viimeisimmissä kentissä. Useimmiten kamut lentelevät ottamassa harhaluoteja pelaajan edessä tai antamassa joskus hyödyttömiä joskus (ensimmäisellä pelikerralla) hyödyllisiä neuvoja. Näitä neuvoja useimmiten jakelee Jamesin vanha kaveri Peppy. Falco taas ampuu tiettyjä kohteita rikki, paljastaen power up’eja ja energiaa. Slippy kaikessa ärsyttävyydessään on ainoa jonka mukana ollessa pystyy näkemään tasopomojen energiapalkin. Slippy myös toteaa usein jokseenkin ilmiselviä heikkoja kohtia päävastuksissa, mutta lienevät hyvä lisä nuoria pelaajia ajatellen. Star Fox -tiimin emoalusta ohjaa ROB64-robotti, (piti se Nintendo 64:en aikainen 64-bittinen tunnus jonnekin ujuttaa; jopa Euro-julkaisuun) joka toimittaa taistelutantereella tarvittaessa Smart bombeja ja energialisiä tarvittaessa. Tietyissä kentissä taisteluun saattaa liittyä muitakin sivuhahmoja antamaan ohjeita ja auttamaan kentän vihollisia vastaan, jotka tietyllä reittivalinnalla saattavat ilmestyä uudestaan, joka mielestäni on hyvä ominaisuus, jotteivät nämä ekstrahahmot ole pelkästään yhden kentän bonuksia.
Tietysti hyvikset ovat tärkeitä personointikohteita, mutta myös useiden pahisten kohdallakin on nähty vaivaa saamalla jonkinmoinen inhimillinen eläinhahmo vastaan, oli se sitten apina tai sika. Varsinkin kenttäpomojen uhitteludialogi on täyttä kultaa mammuttimaisten härveleidensä kanssa. Vaikkei kentän pomo välttämättä olekaan radioyhteydessä pelaajaan, on kunkin välipomon suunnitteluun nähty vaivaa, joka näkyy mitä erikoisimmissa härveleissä ja olennoissa. Useimmat pomotaistelut ovat perusjapanilaisia, eli niissä on tietty räikeä kohta, jota tulitetaan aikansa ja vihollisen energiapalkin huvetessa se mahdollisesti käyttää uusia hyökkäysmetodeita. Vaikeimpien bossien kohdalla kuitenkin on aina mukava nähdä ”+10HIT”-merkinnän ja kuulla mahtipontisen kaiuttimia sekä ohjainta tärisyttävän pomoräjähdyksen.
Mielikuvituksellista multimediaviihdettä
Lylat Wars sai varsin paljon kehuja toteutuksestaan, eikä syyttä sillä N64:en alkuaikojen peliksi Star Foxin uusintaversio on hienoa katseltavaa ja kuultavaa. Vaikkei piirtoetäisyys maailman kauimmaksi riitäkään, kaikki mitä ruudulle piirtyy on sujuvasti suunniteltu ja animoitu. Väriskaala vaihtelee kiitettävästi koneenharmaasta, punaiseen magmaan, syvän valtameren siniseen ja rujoon Venomin rusehtavan vihreään. Vastapainoksi monen innovatiivisen kentän joukossa on pari täytetasoa, jotka ovat niin sanottuja All-Range Mode -kenttiä, joissa tehtävä suoritetaan vinon neliön muotoisessa kentässä, jossa saa lennellä vapaammin, mutta tehtävä useammin on tyyliä ”tuhoa monta pikkuviholliskonetta ja tuhoa vähän suurempi kohde”. Todellisuudessa avaruudessa ei mitään kummempia räjähdyksiä pitäisi kuulua, mutta tämänkaltaisessa teoksessa ei tarvitse kiinnittää huomiota realistisuuteen. Mitä erikoisimpia hökötyksiä tulee vastaan, jotka välillä räjähtävät tuusan nuuskaksi varsin mallikkaasti värisyttäen kaiuttimien bassoelementtejä. Kokemusta ryydittää juuri tämän pelin yhteydessä julkaistu Rumble Pak, joka tärisee mukavan voimakkaasti aina tarvittaessa, oli se sitten boostia käytettäessä tai pomoaluksen räjähtäessä.
Pelin musiikkiosasto tosin ei ole aivan muistettavimmasta päästä, vaikka musiikista ovat vastanneet Koji Kondo sekä Hajime Wakai, joista varsinkin Kondo on varmasti monille Nintendon pelimusiikeista kiinnostuneille tuttu nimi. Hän on säveltänyt musiikkia muun muassa Mario- ja Zelda-peleille. Taustamusiikkikokoelma ei kuitenkaan kauttaaltaan ole kertakäyttökuunneltavaa vaan mukaan mahtuu muuta muistettavampi kappale kuten ainoa sukellusvenekentän merenalaisen salaperäinen ja poikkeuksellisen rauhallinen ambient-musiikki pulinoineen ja pitkine syntikkavinkutuksineen on mieleenpainuvaa materiaalia. Kenttien musiikkiraitojen painotus instrumenttipuolella on sellaista elektronisen musiikin ja armeijamaisen orkesterikokoonpanon fuusiota. Ei siis mitään pelimaailman ikivihreitä kappaleita, mutta kyllä Lylat Warsin OST -kappaleita kuuntelee nostalgiamielessä mielellään.
Erityismaininnan saa myös sujuvasti tallennettu ääninäyttely, jota harvemmin varsinkaan ensimmäisten Nintendo 64:en kohdalla kuulee. Vaikka englanninkielisen käännöksen puolella yksi ääninäyttelijä on voinut vastata jopa neljän hahmon äänistä, ei hahmojen ääninäyttely ole laisinkaan karmeaa kuunneltavaa. Kuten edellä mainitsin, kenttäpomojen härnäyshuudot ennen ja taistelun aikana ovat kaikessa pöhkömäisyydessä huvittavaa kuunneltavaa, joka ei häiritse kun peli ei kuitenkaan ota itseään haudanvakavasti.
Jaetun ruudun koiratappeluita
Pelin läpäisee varsin helposti yhdellä istumalla siinä noin tunnissa, mutta pelissä on 25 erilaista reittiä päästä Venomille ja varsinkin kaikkien eri kenttien läpipeluuseen menee ainakin kolme kertaa riippuen kuinka nopeasti pelaaja hoksaa eri kenttien lisätehtävät, jotka saattavat vaikuttaa pääseekö siirtymään seuraavaan loogiseen planeettaan vai aivan jonnekin muualla kuin olisi ajatellut. Eli pelattavaa riittää ainakin noin neljän tunnin edestä kun kaikki eri kivenmurikat on tutkinut ja päihittänyt Androssin pahimmat kätyrit eri tavoin. Lylat Wars tarjoaa myös maksimissaan neljän pelaajan pilotti vastaan pilotti -pelimuodon, jossa pääsee ottamaan mittaa kaverin kanssa Arwingilla tai Battlemasterilla. Pelin Euro-version voi pelata myös lylat-kielellä varustettuna, joka kuulostaa hidastetulta, taaksepäin käännetyltä siansaksalta. Dialogikielen vaihto ei sinänsä vaikuta mihinkään, mutta on mukava lisä, jota ei Jenkki- tai Japani-versiossa ole. Haastetta kaipaaville peliä voi pelata myös halutessaan FPS-näkökulmasta, joka siirtää pelikameran Foxin silmiin, jolloin näköalue kaventuu noin neljännekseen oletusnäkökulmaan verrattuna.
Arcadelentoräiskintöjen aatelia
Lylat Warsia ei pahemmin moni asia vaivaa vaan se on monilta osin oman genrensä ja aikakautensa merkkiteos, joka kärsii muutamista täytekentistä ja lyhyestä pituudestaan. Sisältö on kuitenkin ehtaa Shigeru Miyamoto -laatua, joka vastasi suurimmalta osin pelin kehityssuunnasta tuottajana. Lylat Wars on edelleen helppo ottaa pelaamisen alle ja siitä nauttii joka pelikerralla yhtä paljon ja eniten Rumble Pakilla varustettuna.
Laseria:
+ Mielikuvituksella luodot ympäristöt ja pomovastukset
+ Eteneminen suoraviivaisuudestaan huolimatta viihdyttävää
+ Tarpeeksi haastava ja monipuolinen
Androssin myrkkyjätettä:
- Täysihintaiseksi peliksi lyhyt
- Muutama tylsä kenttä
Lyhyesti: Lyhyestä pituudestaan huolimatta yksi 1990-luvun parhaimpia raideräiskintälentelyitä, sujuvilla kontrolleilla, elokuvamaisella otteella, omaperäisillä pomovastuksilla sekä ympäristöillä.
Arvosana: 90/100
Pelin läpäisee varsin helposti yhdellä istumalla siinä noin tunnissa, mutta pelissä on 25 erilaista reittiä päästä Venomille ja varsinkin kaikkien eri kenttien läpipeluuseen menee ainakin kolme kertaa riippuen kuinka nopeasti pelaaja hoksaa eri kenttien lisätehtävät, jotka saattavat vaikuttaa pääseekö siirtymään seuraavaan loogiseen planeettaan vai aivan jonnekin muualla kuin olisi ajatellut. Eli pelattavaa riittää ainakin noin neljän tunnin edestä kun kaikki eri kivenmurikat on tutkinut ja päihittänyt Androssin pahimmat kätyrit eri tavoin. Lylat Wars tarjoaa myös maksimissaan neljän pelaajan pilotti vastaan pilotti -pelimuodon, jossa pääsee ottamaan mittaa kaverin kanssa Arwingilla tai Battlemasterilla. Pelin Euro-version voi pelata myös lylat-kielellä varustettuna, joka kuulostaa hidastetulta, taaksepäin käännetyltä siansaksalta. Dialogikielen vaihto ei sinänsä vaikuta mihinkään, mutta on mukava lisä, jota ei Jenkki- tai Japani-versiossa ole. Haastetta kaipaaville peliä voi pelata myös halutessaan FPS-näkökulmasta, joka siirtää pelikameran Foxin silmiin, jolloin näköalue kaventuu noin neljännekseen oletusnäkökulmaan verrattuna.
Arcadelentoräiskintöjen aatelia
Lylat Warsia ei pahemmin moni asia vaivaa vaan se on monilta osin oman genrensä ja aikakautensa merkkiteos, joka kärsii muutamista täytekentistä ja lyhyestä pituudestaan. Sisältö on kuitenkin ehtaa Shigeru Miyamoto -laatua, joka vastasi suurimmalta osin pelin kehityssuunnasta tuottajana. Lylat Wars on edelleen helppo ottaa pelaamisen alle ja siitä nauttii joka pelikerralla yhtä paljon ja eniten Rumble Pakilla varustettuna.
Laseria:
+ Mielikuvituksella luodot ympäristöt ja pomovastukset
+ Eteneminen suoraviivaisuudestaan huolimatta viihdyttävää
+ Tarpeeksi haastava ja monipuolinen
Androssin myrkkyjätettä:
- Täysihintaiseksi peliksi lyhyt
- Muutama tylsä kenttä
Lyhyesti: Lyhyestä pituudestaan huolimatta yksi 1990-luvun parhaimpia raideräiskintälentelyitä, sujuvilla kontrolleilla, elokuvamaisella otteella, omaperäisillä pomovastuksilla sekä ympäristöillä.
Arvosana: 90/100
RSS Feed
