Peligenre: Kolmannen persoonan räiskintä
Julkaisija: Deep Silver
Kehittäjä: Volition, Inc.
Julkaisupäivä: 23.8.2013
Kotisivu: http://www.saintsrow.com/
Muut alustat: Xbox 360, PC
Pelaajamäärä: 1-2
Ikärajoitus: K-18
Arvostelija: Jussi Väinölä
Kiitokset Deep Silverille arvostelukappaleesta!
Pelaajat haluavat tätä nykyä tehdä omia päätöksiä ja edetä peleissä omaa tahtia. Aikaisemmin kelpasivat suhteellisen tarkasti määrätyt teokset, joissa loppuun päädyttiin paikan B:n ja C:n kautta. Saints Row -pelisarjan luonut Voltion itsekin noudatti peleissään pitkälti tällaista suunnittelua. Tosin jo ensimmäisen Red Factionin kohdalla pieni vapaus tuhota ympäristöä jäi pelaajien mieliin. Nyt 12 vuotta myöhemmin pelaaja saa hullutella mielin määrin ja vieläpä supervoimien avulla.
Julkaisija: Deep Silver
Kehittäjä: Volition, Inc.
Julkaisupäivä: 23.8.2013
Kotisivu: http://www.saintsrow.com/
Muut alustat: Xbox 360, PC
Pelaajamäärä: 1-2
Ikärajoitus: K-18
Arvostelija: Jussi Väinölä
Kiitokset Deep Silverille arvostelukappaleesta!
Pelaajat haluavat tätä nykyä tehdä omia päätöksiä ja edetä peleissä omaa tahtia. Aikaisemmin kelpasivat suhteellisen tarkasti määrätyt teokset, joissa loppuun päädyttiin paikan B:n ja C:n kautta. Saints Row -pelisarjan luonut Voltion itsekin noudatti peleissään pitkälti tällaista suunnittelua. Tosin jo ensimmäisen Red Factionin kohdalla pieni vapaus tuhota ympäristöä jäi pelaajien mieliin. Nyt 12 vuotta myöhemmin pelaaja saa hullutella mielin määrin ja vieläpä supervoimien avulla.
Jengipomosta pressaksi
Kolmas Saints Row näytti aikalailla mikä tulee olemaan neljännen osan suunta. Eikä tämä ole pahitteeksi sillä samanlaisiin tuotantoarvoihin SR IV olisi tuskin päässyt kuin myöhemmin ilmestynyt GTA V. Pienempi budjetti tosin ei haittaa kun asenne on kohdillaan ja pääsee pelastamaan ihmisrodun Yhdysvaltojen presidenttinä, jota ääninäyttelee Nolan North.
Mutta mikäs tässä vaiheessa voisi enää pysäyttää pyhimykset, muukalaiset totta kai! Vaikka pressa onkin kova pala purtavaksi, ei hänestä ja jenkkien armeijasta ole vastusta vuosikymmeniä tekniikassa edellä olevalle muukalaisrodulle. Häikäilemätöntä valloitusarmeijaa johtaa sotalordi Zinyak, joka kaappaa koko Saints-konkkaronkan ja sulkee heidät kybervankilaan.
Jos Zinyakia ei voida päihittää oikeassa maailmassa, löytyvät keinot Matrixin kaltaisesta simulaatiosta. Tässä virtuaalimaailmassa pelaajalle suodaan supersankarin voimat kuten kyvyt juosta autoakin nopeammin, kipittää rakennusten seiniä pitkin, heitellä tuli- ja jääpalloja sekä paljon muuta.
Simulaation porsaanreikiä hyväksikäyttäen, lähtee valtionpäämies valloittamaan bittimaailmaksi muuntunutta Steelport-kaupunkia ja pelastamaan kaapatut Vice Kingit. Supervoimista huolimatta virtuaalinen taistelu Zinyakia vastaan ei tule olemaan helppoa sillä metropolista löytyy muitakin jotka osaavat taistella tulella tulta vastaan.
Kolmas Saints Row näytti aikalailla mikä tulee olemaan neljännen osan suunta. Eikä tämä ole pahitteeksi sillä samanlaisiin tuotantoarvoihin SR IV olisi tuskin päässyt kuin myöhemmin ilmestynyt GTA V. Pienempi budjetti tosin ei haittaa kun asenne on kohdillaan ja pääsee pelastamaan ihmisrodun Yhdysvaltojen presidenttinä, jota ääninäyttelee Nolan North.
Mutta mikäs tässä vaiheessa voisi enää pysäyttää pyhimykset, muukalaiset totta kai! Vaikka pressa onkin kova pala purtavaksi, ei hänestä ja jenkkien armeijasta ole vastusta vuosikymmeniä tekniikassa edellä olevalle muukalaisrodulle. Häikäilemätöntä valloitusarmeijaa johtaa sotalordi Zinyak, joka kaappaa koko Saints-konkkaronkan ja sulkee heidät kybervankilaan.
Jos Zinyakia ei voida päihittää oikeassa maailmassa, löytyvät keinot Matrixin kaltaisesta simulaatiosta. Tässä virtuaalimaailmassa pelaajalle suodaan supersankarin voimat kuten kyvyt juosta autoakin nopeammin, kipittää rakennusten seiniä pitkin, heitellä tuli- ja jääpalloja sekä paljon muuta.
Simulaation porsaanreikiä hyväksikäyttäen, lähtee valtionpäämies valloittamaan bittimaailmaksi muuntunutta Steelport-kaupunkia ja pelastamaan kaapatut Vice Kingit. Supervoimista huolimatta virtuaalinen taistelu Zinyakia vastaan ei tule olemaan helppoa sillä metropolista löytyy muitakin jotka osaavat taistella tulella tulta vastaan.
Supervoimia á la neonvärit
Saints Row nelosessa ei synkistellä Man of Steelin tai Yön ritarin tapaan, vaan annetaan mielikuvituksen lentää. Samalla pintaan nousevat ikuisen yön keskellä hohtavat neonvärit, varsinkin turkoosi ja pyhimysten violetti. Lisää väriä palettiin tuovat räjähdykset ja supervoimat.
Suurin osa ajasta menee parannuksia mahdollistavien flash pointsien keräämiseen ja vihollisjoukkojen vartioimien pisteiden valloittamisessa. Tarina taas etenee useimmiten oikean elämän puolella tai niissä simulaation osissa, joissa joutuu turvautumaan tavanomaisiin aseisiin.
Harmi vain, että erilaiset pyssykät ovat varsin perinteisiä paukkurautoja. Ainoa kunnolla mielenkiintoinen ase on dubstep-kanuuna, joka kylvää tuhoa sylkemällä elektronista wubwub-moskaa. Lyömäaseiden puolelta löytyy kolmosesta tuttu jättimäinen tekopenis, jolla lentävät niin ukot kuin automobiilitkin hevon kuuseen.
Mopedit ja muut kaarat ovat myös aika hyödyttömiä kapistuksia, koska pressa juoksee muutaman minuutin sisään melkein yhtä kovaa kuin nopeimmat rautahepat. Rattiin tarvitsee tarttua korkeintaan silloin kun tehtävä sellaista vaatii tai kun haluaa lisää neli- tai kaksipyöräisiä autotalliinsa.
Kehittäjät ovat itsekin huomanneet automobiilien tarpeettomuuden joten menevää taustamusiikkia pääsee kuuntelemaan ilman liikkuvan esineen radiotakin. Onneksi taustalla pyörivät 107 biisiä eivät ole pelkkää dubstep-pörinää, vaan sopivan vaihtelevia elektronisia popituksia, jotka sopivat pöhköön menoon.
Supervoimiakin on riittävästi ja ne eroavat toisistaan tarpeeksi, eikä eri kykyjen keräämiseen mene loputtomasti aikaa. Toki tuli- ja jääpallot, telekinesia sekä maan järisyttäminen ovat aika perinteisiä erikoiskykyjä, mutta ainakin peli laittaa käyttämään niitä aktiivisesti.
Osaan vihollisista ei voikaan koskea ennen kuin niiden suojakilven on poistanut jollain supervoimalla. Taistelutilanteetkin voivat äityä sen verran kuumiksi, ettei olisi pahitteeksi jos pieni ryminä viskaisi vihollislauman parinkymmenen metrin päähän.
Steelportin kaupunki tosin ei ole loppujen lopuksi kovinkaan omaperäinen tai monipuolinen. Se tarjoaa erilaisia rakennuksia omakotitaloista usean sadan metrin pilvenpiirtäjiin, muttei mitään aikaisemmin näkemätöntä.
Paikka tuntuukin kehityspisteiden kätköpaikalta ja erilaisia minipelejä yhdistelevältä temmellyskentältä. Kaupunki vaikuttaa etäiseltä myös senkin takia, ettei pelaaja juuri vietä aikaa katutasolla, vaan liitelee lintujen joukossa.
Saarimetropolista puuttuu myös ne kiintopisteet tai muistettavat paikat. Kyllähän kaupungista löytyy lentokenttä ja Zinyakin mukaan mallinnettu Vapaudenpatsas, mutta ne jäävät vapaaehtoisiksi turistikohteiksi.
Saints Row nelosessa ei synkistellä Man of Steelin tai Yön ritarin tapaan, vaan annetaan mielikuvituksen lentää. Samalla pintaan nousevat ikuisen yön keskellä hohtavat neonvärit, varsinkin turkoosi ja pyhimysten violetti. Lisää väriä palettiin tuovat räjähdykset ja supervoimat.
Suurin osa ajasta menee parannuksia mahdollistavien flash pointsien keräämiseen ja vihollisjoukkojen vartioimien pisteiden valloittamisessa. Tarina taas etenee useimmiten oikean elämän puolella tai niissä simulaation osissa, joissa joutuu turvautumaan tavanomaisiin aseisiin.
Harmi vain, että erilaiset pyssykät ovat varsin perinteisiä paukkurautoja. Ainoa kunnolla mielenkiintoinen ase on dubstep-kanuuna, joka kylvää tuhoa sylkemällä elektronista wubwub-moskaa. Lyömäaseiden puolelta löytyy kolmosesta tuttu jättimäinen tekopenis, jolla lentävät niin ukot kuin automobiilitkin hevon kuuseen.
Mopedit ja muut kaarat ovat myös aika hyödyttömiä kapistuksia, koska pressa juoksee muutaman minuutin sisään melkein yhtä kovaa kuin nopeimmat rautahepat. Rattiin tarvitsee tarttua korkeintaan silloin kun tehtävä sellaista vaatii tai kun haluaa lisää neli- tai kaksipyöräisiä autotalliinsa.
Kehittäjät ovat itsekin huomanneet automobiilien tarpeettomuuden joten menevää taustamusiikkia pääsee kuuntelemaan ilman liikkuvan esineen radiotakin. Onneksi taustalla pyörivät 107 biisiä eivät ole pelkkää dubstep-pörinää, vaan sopivan vaihtelevia elektronisia popituksia, jotka sopivat pöhköön menoon.
Supervoimiakin on riittävästi ja ne eroavat toisistaan tarpeeksi, eikä eri kykyjen keräämiseen mene loputtomasti aikaa. Toki tuli- ja jääpallot, telekinesia sekä maan järisyttäminen ovat aika perinteisiä erikoiskykyjä, mutta ainakin peli laittaa käyttämään niitä aktiivisesti.
Osaan vihollisista ei voikaan koskea ennen kuin niiden suojakilven on poistanut jollain supervoimalla. Taistelutilanteetkin voivat äityä sen verran kuumiksi, ettei olisi pahitteeksi jos pieni ryminä viskaisi vihollislauman parinkymmenen metrin päähän.
Steelportin kaupunki tosin ei ole loppujen lopuksi kovinkaan omaperäinen tai monipuolinen. Se tarjoaa erilaisia rakennuksia omakotitaloista usean sadan metrin pilvenpiirtäjiin, muttei mitään aikaisemmin näkemätöntä.
Paikka tuntuukin kehityspisteiden kätköpaikalta ja erilaisia minipelejä yhdistelevältä temmellyskentältä. Kaupunki vaikuttaa etäiseltä myös senkin takia, ettei pelaaja juuri vietä aikaa katutasolla, vaan liitelee lintujen joukossa.
Saarimetropolista puuttuu myös ne kiintopisteet tai muistettavat paikat. Kyllähän kaupungista löytyy lentokenttä ja Zinyakin mukaan mallinnettu Vapaudenpatsas, mutta ne jäävät vapaaehtoisiksi turistikohteiksi.
Hulluttelua kerrakseen
Voltionin käsikirjoittajat ovat päässeet taas kirjoittamaan varsin lennokasta ja mielikuvituksellista tekstiä. Siitä esimerkkeinä ovat edellä mainitut jättidildo ja dubstep-ase, mutta innovatiivisuus näkyy myös dialogissa ja tapahtumaympäristöissä.
Vitsien suhteen ei tyydytä halpaan kiroiluun ja alatyylihuumoriin, vaan muun muassa viittaukset moniin viihdemaailman tuotteisiin ovat osuvia. Toki joukosta löytyy paljon omintakeista huumoria, joka pärjää ilman viittauksia videopelien merkkitapauksiin.
Mukana on toki turhan rautalangastakin väännettyjä juttuja kuten ainainen kiistely siitä onko kolmimetrinen panssariasuste robotti vai taisteluun tarkoitettu ulkoinen tukiranka.
Suurimmaksi osaksi Nolan Northin ja muiden ääninäyttelijöiden esittämät kommentit ja letkautukset aiheuttavat sopivasti hekotuksia, mutta mitään henkeäsalpaavia naurukohtauksia peli ei saa aikaan. Harmi vain, että erilaiset kanssakäymiset muiden hahmojen kanssa tähtäävät naurattamiseen eivätkä vakavaan tarinankerrontaan.
Saints Row IV on toki kehitetty pitämällä viihdearvo korkealla, mutta ei tämä olisi estänyt syventämästä hahmoja ja päätarinaa. Tämän takia muut hahmot jäävät toimittamaan erilaisia näyttämöjä hupinäytelmälle ja Zinyak huomauttelee olemassaolostaan harvakseltaan eikä kehity kovinkaan kiinnostavaksi loppuvastustajaksi.
Tämä on harmi sillä Borderlands 2:nenkin pystyi pitämään huumoria yllä siinä samassa kun sivuhahmot ja viholliset pysyivät muistettavina. Saints Row nelosessa mieleen jäävin hahmo on pessimistinen opportunisti CID, jonka robottimainen ääni ja konemaiset kommentit osaavat huvittaa.
Muuten violettijengin uusin tuleminen on varmasti juuri sellainen kuin mitä sarjan fanit odottivat. Siitä riittää tekemistä ja aihetta nauruun useammaksi tunniksi. Mutta se olisi myös voinut olla kehittyneempi tarinansa ja hahmojensa suhteen, jotka jäävät turhan alkeellisiksi. Muutamia aktiviteettejakin olisi voinut karsia kuten tarpeettomat autot ja supervoimia väkisin hyödyntävän Professori Genkin minipelin.
PS3-versio näyttää globaalisti kärsivän myös ajoittaisista kaatumisista suuren rasituksen alla. Pleikkariversion piirtoetäisyyskään tai graafinen anti ei ole aivan sellaista mitä tämän vuoden peliltä saattaisi odottaa. Peli on onneksi sen verran nopeatempoinen, ettei visuaalista antia kerkeä niin paljon tarkastelemaan.
Lyhyesti: Saints Row -sarjan neljäs osa ottaa mukavan rennosti ja onkin hulvattomuutensa ansiosta useamman tunnin viihdepaketti.
Hyvää:
+ Menoa ja tekemistä riittää
+ Supervoimilla on hauska leikkiä
+ Sekopäinen huumori uppoaa
Huonoa:
- Sivuhahmot ja juoni jäävät taka-alalle
- Ylitsepursuava tarjonta
Arvosana: 78/100
Jussi Väinölä
Voltionin käsikirjoittajat ovat päässeet taas kirjoittamaan varsin lennokasta ja mielikuvituksellista tekstiä. Siitä esimerkkeinä ovat edellä mainitut jättidildo ja dubstep-ase, mutta innovatiivisuus näkyy myös dialogissa ja tapahtumaympäristöissä.
Vitsien suhteen ei tyydytä halpaan kiroiluun ja alatyylihuumoriin, vaan muun muassa viittaukset moniin viihdemaailman tuotteisiin ovat osuvia. Toki joukosta löytyy paljon omintakeista huumoria, joka pärjää ilman viittauksia videopelien merkkitapauksiin.
Mukana on toki turhan rautalangastakin väännettyjä juttuja kuten ainainen kiistely siitä onko kolmimetrinen panssariasuste robotti vai taisteluun tarkoitettu ulkoinen tukiranka.
Suurimmaksi osaksi Nolan Northin ja muiden ääninäyttelijöiden esittämät kommentit ja letkautukset aiheuttavat sopivasti hekotuksia, mutta mitään henkeäsalpaavia naurukohtauksia peli ei saa aikaan. Harmi vain, että erilaiset kanssakäymiset muiden hahmojen kanssa tähtäävät naurattamiseen eivätkä vakavaan tarinankerrontaan.
Saints Row IV on toki kehitetty pitämällä viihdearvo korkealla, mutta ei tämä olisi estänyt syventämästä hahmoja ja päätarinaa. Tämän takia muut hahmot jäävät toimittamaan erilaisia näyttämöjä hupinäytelmälle ja Zinyak huomauttelee olemassaolostaan harvakseltaan eikä kehity kovinkaan kiinnostavaksi loppuvastustajaksi.
Tämä on harmi sillä Borderlands 2:nenkin pystyi pitämään huumoria yllä siinä samassa kun sivuhahmot ja viholliset pysyivät muistettavina. Saints Row nelosessa mieleen jäävin hahmo on pessimistinen opportunisti CID, jonka robottimainen ääni ja konemaiset kommentit osaavat huvittaa.
Muuten violettijengin uusin tuleminen on varmasti juuri sellainen kuin mitä sarjan fanit odottivat. Siitä riittää tekemistä ja aihetta nauruun useammaksi tunniksi. Mutta se olisi myös voinut olla kehittyneempi tarinansa ja hahmojensa suhteen, jotka jäävät turhan alkeellisiksi. Muutamia aktiviteettejakin olisi voinut karsia kuten tarpeettomat autot ja supervoimia väkisin hyödyntävän Professori Genkin minipelin.
PS3-versio näyttää globaalisti kärsivän myös ajoittaisista kaatumisista suuren rasituksen alla. Pleikkariversion piirtoetäisyyskään tai graafinen anti ei ole aivan sellaista mitä tämän vuoden peliltä saattaisi odottaa. Peli on onneksi sen verran nopeatempoinen, ettei visuaalista antia kerkeä niin paljon tarkastelemaan.
Lyhyesti: Saints Row -sarjan neljäs osa ottaa mukavan rennosti ja onkin hulvattomuutensa ansiosta useamman tunnin viihdepaketti.
Hyvää:
+ Menoa ja tekemistä riittää
+ Supervoimilla on hauska leikkiä
+ Sekopäinen huumori uppoaa
Huonoa:
- Sivuhahmot ja juoni jäävät taka-alalle
- Ylitsepursuava tarjonta
Arvosana: 78/100
Jussi Väinölä
RSS Feed
