Peligenre: Selviytymistoiminta
Julkaisija: Sony Computer Entertainment
Kehittäjä: Naughty Dog
Julkaisupäivä: 14.6.2013
Kotisivu: http://www.thelastofus.com/
Muut alustat: -
Pelaajamäärä: 1-8
Ikärajoitus: K-18
Arvostelija: Jussi Väinölä
Kiitokset Republic of Communicationsille arvostelukappaleesta!
Maailmanloppu sen monessa muodossaan on kiehtonut eri medioiden luojia sivilisaatioiden alkuajoista lähtien mayakalentereineen ja Ilmestys-kirjoineen. 2000-luvun ensimmäisenä vuosikymmenenä postapokalyptisille ajatelmille ja visioille oli kysyntää yhtä paljon kuin zombikäsikirjoituksille 1970-80-lukujen taitteessa kauhuelokuvatantereella. Fallout-roolipelisarja herätettiin uudella tavalla henkiin, Left 4 Dead kaappasi tiimipeleistä kiinnostuneet pelaajat ja viimeisimpänä juonesta tosissaan välittäneet saivat vastinetta Telltalen The Walking Deadista.
Kun tämänkaltainen buumi lähtee käyntiin pelialalla, nopeimmat syövät hitaat jokaisella osa-alueella. Vain muutamassa vuodessa on ilmestynyt kymmeniä lohduttomaan maailmanlopun jälkeiseen maailmaan sijoittuvia teoksia, spin-offeja ja lisäosia. Joten ei ole mikään ihme, että tämä genre kärsii tällä hetkellä yhtä pahasta ylitarjonnasta kuin geneeriset modernin sodan FPS-räiskinnät. Tästä huolimatta Sony haluaa joka tapauksessa osoittaa omaa visiotaan viruksen tuhoamasta maailmasta tarjoamalla The Last of Usin yksinoikeudella PS3:lle.
Julkaisija: Sony Computer Entertainment
Kehittäjä: Naughty Dog
Julkaisupäivä: 14.6.2013
Kotisivu: http://www.thelastofus.com/
Muut alustat: -
Pelaajamäärä: 1-8
Ikärajoitus: K-18
Arvostelija: Jussi Väinölä
Kiitokset Republic of Communicationsille arvostelukappaleesta!
Maailmanloppu sen monessa muodossaan on kiehtonut eri medioiden luojia sivilisaatioiden alkuajoista lähtien mayakalentereineen ja Ilmestys-kirjoineen. 2000-luvun ensimmäisenä vuosikymmenenä postapokalyptisille ajatelmille ja visioille oli kysyntää yhtä paljon kuin zombikäsikirjoituksille 1970-80-lukujen taitteessa kauhuelokuvatantereella. Fallout-roolipelisarja herätettiin uudella tavalla henkiin, Left 4 Dead kaappasi tiimipeleistä kiinnostuneet pelaajat ja viimeisimpänä juonesta tosissaan välittäneet saivat vastinetta Telltalen The Walking Deadista.
Kun tämänkaltainen buumi lähtee käyntiin pelialalla, nopeimmat syövät hitaat jokaisella osa-alueella. Vain muutamassa vuodessa on ilmestynyt kymmeniä lohduttomaan maailmanlopun jälkeiseen maailmaan sijoittuvia teoksia, spin-offeja ja lisäosia. Joten ei ole mikään ihme, että tämä genre kärsii tällä hetkellä yhtä pahasta ylitarjonnasta kuin geneeriset modernin sodan FPS-räiskinnät. Tästä huolimatta Sony haluaa joka tapauksessa osoittaa omaa visiotaan viruksen tuhoamasta maailmasta tarjoamalla The Last of Usin yksinoikeudella PS3:lle.
Salakuljettajasta lapsenlikaksi
Pelin päähenkilö Joel on selvinnyt 20 vuotta sitten alkaneesta epidemiasta, joka muuttaa ihmispolot verenhimoisiksi mutanteiksi. Keski-ikäinen risuparta hankkii elantonsa salakuljettamalla hankalasti saatavia esineitä ja tarvikkeita niitä tarvitseville. Elämä jopa globaalin katastrofin jälkeen on varsin yksitoikkoista ja mekaanista.
Mutta arkiset rutiinit saavat pikaisen käänteen kun Joelin kontolle sysätään neljätoistakesäinen Ellie-tyttö, joka pitäisi kiikuttaa parempaa huomista ajavan Tulikärpäset-vastarintaliikkeen huostaan. Simppeli keikka karanteenivyöhykkeen ulkopuolelle venyykin useamman kuukauden mittaiseksi selviytymisretkeksi läpi Yhdysvaltojen, jota vaikeuttavat oman käden oikeutta jakavat maantierosvot ja tartunnan saaneet mutantit.
Juoni ei paperilla vaikuta hirveän erikoiselta varsinkin kun Telltalen The Walking Deadissa on samantapainen suhde päähenkilöiden välillä. Mutta siinä missä TWD:ssä kuljettiin pienen ryhmän kanssa, on suurin osa The Last of Usia kahden keikkaa. Tämä on erittäin suuri riski, varsinkin jos päähahmot eivät miellytä pelaajaa, jolloin ei ole juuri muita ukkoja ja akkoja, jotka kiinnostaisivat läpi pelin. Toki Naughty Dog ripottelee muutaman paljonkin kiinnostusta herättävän sivuhahmon sinne sun tänne, kuten suorapuheisen ja toiminnallisen Tess-naikkosen ja maanisen, yksin kokonaista kaupunkia itsellään pitävän Billin.
Useimmiten käsikirjoittaja saa nämä hahmot jätettyä pois pelistä tavalla tai toisella, jolloin pelaaja jää kuuntelemaan Ellien taukoamatonta ja monotonista kiroamista ja toljottamaan Joelin elotonta, KELA-pummin naamaa, kuuntelemaan hänen toisen maailmansodan jälkeisiä kasvatusohjeitaan sekä pillitystarinoita epidemiaa edeltävistä tapahtumista.
Muutamissa välikohtauksissa kaksikosta saa edes jotain irti, mutta suurimmaksi osaksi Joel ja Ellie jäävät köyhiksi hahmoluonnostelmiksi, joille on jaksettu kirjoittaa vähän taustaa, jota ei kuitenkaan jakseta syventää kuin pikkuriikkisen. Hahmojen välinen, olosuhteiden luoma holhoussuhde ei myöskään saa tilaa kehittyä juuri mihinkään suuntaan. Se pieni hahmokehitys mitä tapahtuu, tapahtuu kulisseissa, silloin kun pelaaja ei ole sitä näkemässä. Tämä on varsin harmittavaa kun päähenkilöille on varattu erittäin paljon tilaa kehittyä pelin aikana, mutta sitä ei tapahdu kuin minimaalisesti.
Pelin päähenkilö Joel on selvinnyt 20 vuotta sitten alkaneesta epidemiasta, joka muuttaa ihmispolot verenhimoisiksi mutanteiksi. Keski-ikäinen risuparta hankkii elantonsa salakuljettamalla hankalasti saatavia esineitä ja tarvikkeita niitä tarvitseville. Elämä jopa globaalin katastrofin jälkeen on varsin yksitoikkoista ja mekaanista.
Mutta arkiset rutiinit saavat pikaisen käänteen kun Joelin kontolle sysätään neljätoistakesäinen Ellie-tyttö, joka pitäisi kiikuttaa parempaa huomista ajavan Tulikärpäset-vastarintaliikkeen huostaan. Simppeli keikka karanteenivyöhykkeen ulkopuolelle venyykin useamman kuukauden mittaiseksi selviytymisretkeksi läpi Yhdysvaltojen, jota vaikeuttavat oman käden oikeutta jakavat maantierosvot ja tartunnan saaneet mutantit.
Juoni ei paperilla vaikuta hirveän erikoiselta varsinkin kun Telltalen The Walking Deadissa on samantapainen suhde päähenkilöiden välillä. Mutta siinä missä TWD:ssä kuljettiin pienen ryhmän kanssa, on suurin osa The Last of Usia kahden keikkaa. Tämä on erittäin suuri riski, varsinkin jos päähahmot eivät miellytä pelaajaa, jolloin ei ole juuri muita ukkoja ja akkoja, jotka kiinnostaisivat läpi pelin. Toki Naughty Dog ripottelee muutaman paljonkin kiinnostusta herättävän sivuhahmon sinne sun tänne, kuten suorapuheisen ja toiminnallisen Tess-naikkosen ja maanisen, yksin kokonaista kaupunkia itsellään pitävän Billin.
Useimmiten käsikirjoittaja saa nämä hahmot jätettyä pois pelistä tavalla tai toisella, jolloin pelaaja jää kuuntelemaan Ellien taukoamatonta ja monotonista kiroamista ja toljottamaan Joelin elotonta, KELA-pummin naamaa, kuuntelemaan hänen toisen maailmansodan jälkeisiä kasvatusohjeitaan sekä pillitystarinoita epidemiaa edeltävistä tapahtumista.
Muutamissa välikohtauksissa kaksikosta saa edes jotain irti, mutta suurimmaksi osaksi Joel ja Ellie jäävät köyhiksi hahmoluonnostelmiksi, joille on jaksettu kirjoittaa vähän taustaa, jota ei kuitenkaan jakseta syventää kuin pikkuriikkisen. Hahmojen välinen, olosuhteiden luoma holhoussuhde ei myöskään saa tilaa kehittyä juuri mihinkään suuntaan. Se pieni hahmokehitys mitä tapahtuu, tapahtuu kulisseissa, silloin kun pelaaja ei ole sitä näkemässä. Tämä on varsin harmittavaa kun päähenkilöille on varattu erittäin paljon tilaa kehittyä pelin aikana, mutta sitä ei tapahdu kuin minimaalisesti.
Hiipien ja panoksia säästäen
Tarinaan ja hahmoihin keskittymisen ohella The Last of Us on myös selviytymispeli, jossa ei kanniskella satoja panoksia joka aseeseen ja parannella haavoja nurkan takana. Parhaimpiin pyssyköihin saa vain kourallisen ammuksia ja kaikki kohdat, jotka voi hoitaa hiippailemalla tai mahdollisimman vähin äänin, kannattaa hoitaa sillä tavalla. Vihollisten etsintää helpottaa Joelin kyky paikantaa maleksivat uhat pitkänkin matkan päästä, hyödyntämällä miehen tarkkaa kuuloa.
Toiminta on muutenkin säädetty sille mallille, ettei se ole yhtä sulavaa ja helposti lähestyttävää kuin esimerkiksi Uncharted-peleissä, jolloin isojen vihollismassojen kimppuun ei kannata käydä suin päin. Suurimman osan ajasta realistisuutta tavoitteleva huojuva ammuskelu ja vesipainilta tuntuva käsikähmä toimii kuten pitääkin, mutta alkaa tuntua vähintään rasittavalta loppua kohden kun ammuttavaa riistaa on lähes loputtomiin. Onneksi Joel osaa kyhätä kädenkäänteessä polttopulloja ja naulapommeja, joilla saa isompia vihollisröykkiöitä matalaksi nopeasti.
Toimintakohtauksissa Elliestä ja muista kavereista pitäisi olla teoriassa jotain apua, mutta yleensä typykkä päättää toimia vasta silloin kun on viimeinen mahdollisuus, eikä silloin kun olisi sopiva aika tehdä jotain. Tällöin esimerkiksi on luonnollista, että pelaaja koittaa panosten loputtua hoitaa vihollisen itse, eikä jaksa automaattisesti odottaa jotain samanlaista ihmettä kuin mitä esiteltiin viime vuoden E3-messuilla. Jos Elizabeth oli liiankin avulias BioShock: Infinitessä, on Ellie yhtä laiska kuin tarkkailuluokan pissaliisa.
Vaikka räiskiminen onkin paikoitellen varsin tukalaa, tuovat rujot viimeistelyliikkeet tietynlaista tyydytystä kaiken kahakan jälkeen. Useimmiten tuntuu kuitenkin siltä, etteivät erävoitot ole juuri ansaittuja kun peli tallentaa lähes koko ajan, jolloin pelihahmon kuolema ei sakota kuin pari minuuttia korkeintaan. Tämä syö varovaisuutta ja säästelyä korostavaa elementtiä pelistä, joten viikatemiehen vierailut ovat pikemminkin mitättömiä hidasteita eivätkä etenemissuunnitelmaa uudelleenlaittavia takapakkeja.
Tarinaan ja hahmoihin keskittymisen ohella The Last of Us on myös selviytymispeli, jossa ei kanniskella satoja panoksia joka aseeseen ja parannella haavoja nurkan takana. Parhaimpiin pyssyköihin saa vain kourallisen ammuksia ja kaikki kohdat, jotka voi hoitaa hiippailemalla tai mahdollisimman vähin äänin, kannattaa hoitaa sillä tavalla. Vihollisten etsintää helpottaa Joelin kyky paikantaa maleksivat uhat pitkänkin matkan päästä, hyödyntämällä miehen tarkkaa kuuloa.
Toiminta on muutenkin säädetty sille mallille, ettei se ole yhtä sulavaa ja helposti lähestyttävää kuin esimerkiksi Uncharted-peleissä, jolloin isojen vihollismassojen kimppuun ei kannata käydä suin päin. Suurimman osan ajasta realistisuutta tavoitteleva huojuva ammuskelu ja vesipainilta tuntuva käsikähmä toimii kuten pitääkin, mutta alkaa tuntua vähintään rasittavalta loppua kohden kun ammuttavaa riistaa on lähes loputtomiin. Onneksi Joel osaa kyhätä kädenkäänteessä polttopulloja ja naulapommeja, joilla saa isompia vihollisröykkiöitä matalaksi nopeasti.
Toimintakohtauksissa Elliestä ja muista kavereista pitäisi olla teoriassa jotain apua, mutta yleensä typykkä päättää toimia vasta silloin kun on viimeinen mahdollisuus, eikä silloin kun olisi sopiva aika tehdä jotain. Tällöin esimerkiksi on luonnollista, että pelaaja koittaa panosten loputtua hoitaa vihollisen itse, eikä jaksa automaattisesti odottaa jotain samanlaista ihmettä kuin mitä esiteltiin viime vuoden E3-messuilla. Jos Elizabeth oli liiankin avulias BioShock: Infinitessä, on Ellie yhtä laiska kuin tarkkailuluokan pissaliisa.
Vaikka räiskiminen onkin paikoitellen varsin tukalaa, tuovat rujot viimeistelyliikkeet tietynlaista tyydytystä kaiken kahakan jälkeen. Useimmiten tuntuu kuitenkin siltä, etteivät erävoitot ole juuri ansaittuja kun peli tallentaa lähes koko ajan, jolloin pelihahmon kuolema ei sakota kuin pari minuuttia korkeintaan. Tämä syö varovaisuutta ja säästelyä korostavaa elementtiä pelistä, joten viikatemiehen vierailut ovat pikemminkin mitättömiä hidasteita eivätkä etenemissuunnitelmaa uudelleenlaittavia takapakkeja.
Karu, mutta kaunis maailma
Kolmas PlayStation on tuonut monille usean alustan peleille ongelmia, mutta yksinoikeuspelit ovat lähes poikkeuksetta edustaneet konsolipelien teknistä kärkeä, eikä The Last of Us ole poikkeus. Audiovisuaalisesti päteviä pelejä ennenkin tehtaillut Naughty Dog ei petä tälläkään kertaa luomalla lähempääkin tarkastelua kestäviä ympäristöjä.
Useat muut postapokalyptiset teokset turvautuvat yleensä johonkin tiettyyn tylsään väripalettiin, mutta The Last of Us ei värejä säästele, vaan näyttää luonnon valtaamat suurkaupungit mukavan raikkaina ja eloisina. Parhaimmissa kohdissa peli näyttääkin kuin miltäkin paremman luokan animaatiolta, jota katselee mielikseen aina kun siihen annetaan mahdollisuus.
Peli ei myöskään K-18-leimansa turvin säästele väkivallan puolella, sillä verta ja suolia riittää yllättävän paljon. Jopa niinkin paljon, että punaisen nesteen kanssa läträäminen on ajoittain grindhouse-tasoista kaikkine lätinöineen ja litinöineen. Tämän takia roisimpi ote goretehosteisiin ei juuri tuo lisää realistisuutta peliin, vaan pikemminkin vie teoksen mustan komedian suuntaan.
Äänipuoli tukee mukavasti graafista esitystä milloin milläkin tavalla. Gustavo Santaolallan minimalistinen ja rauhallinen musiikki tuo oman silauksen autioituneisiin kaupunginosiin ja raunioihin. Musiikkia ei kuitenkaan juuri huomaa kun toimintavaihde lyö päälle, jolloin kaiuttimista kuuluu joko naksuttaja-mutanttien kurnutusta tai mielipuolista huutelua ja kiroilua.
Kokemuspeli tavikselle
Kohdallani The Last of Us on pettymys, jonka tylsät ja jopa ärsyttävät päähahmot eivät pysty kannattelemaan turhankin tuttua ja perinteistä tarinaa. Koska pelin tarinapuoli ei iske, ei viihteellekään jää tilaa, koska taistelumekaniikka on toteutettu muun pelin ehdoilla.
Jos ei juuri ole tämän lajityypin pelejä tai elokuvia tarkastellut, on helppoa nähdä mikä tässä pelissä joitakin saattaa viehättää ja kiehtoa. Mutta kun on tasaiseen tahtiin nähnyt [REC]:it, I Am Legendit, 28-sarjan leffat ja pelannut Telltalen The Walking Deadia ja muita tämän genren pelejä, jää Naughty Dogin viimeisimmästä teoksesta aika ”meh”-olo.
The Last of Us tarjoaa myös moninpelin, joka myötäilee pääpelin teemoja. Verkkopelissä pyritään kehittämään omaa klaania, josta muodostuu pikkuhiljaa oma pieni yhteisö. Jotta omaa klaania voidaan kehittää, pitää sille hankkia tarvikkeita, joita saa ottelemalla muiden pelaajien kanssa tarvikelaatikoista.
Toiminta on samanlaista kuin yksinpelissä; pyritään etenemään mahdollisimman rauhallisesti, ammuksia säästäen. Jos oma hahmo kuolee kesken ottelun, ei ole paluuta ennen kuin erä on saatettu päätökseen, joten mitään adrenaliinipitoista kolmannen persoonan räiskintää ei ole luvassa.
Moninpeli ei ole ehkä monipuolisimmasta päästä, muttei myöskään tunnu täysin päälle liimatulta. Siitä irtoaa pari lisätuntia pelattavaa, muttei kuitenkaan jaksa kiinnostaa kovinkaan pitkälle.
Lyhyesti:
The Last of Us on nätti peli, mutta sen tehokkuus laskee sen myötä mitä enemmän on pelannut ja nähnyt saman kategorian teoksia. Jos The Last of Us olisi ilmestynyt muutamia vuosia aiemmin, sillä olisi ollut suurempi vaikutus, ainakin minuun.
Hyvää:
+ Hyödyntää oivallisesti PS3:n tehoja
+ Kiinnostavia sivuhahmoja...
Huonoa:
- ...jotka sivuutetaan harmittavan nopeasti
- Päähenkilöt ja tarina ovat steriilejä ja yksiulotteisia
- Toiminta ja hiiviskely turhankin tuttua
Arvosana: 75/100
Jussi Väinölä
Kolmas PlayStation on tuonut monille usean alustan peleille ongelmia, mutta yksinoikeuspelit ovat lähes poikkeuksetta edustaneet konsolipelien teknistä kärkeä, eikä The Last of Us ole poikkeus. Audiovisuaalisesti päteviä pelejä ennenkin tehtaillut Naughty Dog ei petä tälläkään kertaa luomalla lähempääkin tarkastelua kestäviä ympäristöjä.
Useat muut postapokalyptiset teokset turvautuvat yleensä johonkin tiettyyn tylsään väripalettiin, mutta The Last of Us ei värejä säästele, vaan näyttää luonnon valtaamat suurkaupungit mukavan raikkaina ja eloisina. Parhaimmissa kohdissa peli näyttääkin kuin miltäkin paremman luokan animaatiolta, jota katselee mielikseen aina kun siihen annetaan mahdollisuus.
Peli ei myöskään K-18-leimansa turvin säästele väkivallan puolella, sillä verta ja suolia riittää yllättävän paljon. Jopa niinkin paljon, että punaisen nesteen kanssa läträäminen on ajoittain grindhouse-tasoista kaikkine lätinöineen ja litinöineen. Tämän takia roisimpi ote goretehosteisiin ei juuri tuo lisää realistisuutta peliin, vaan pikemminkin vie teoksen mustan komedian suuntaan.
Äänipuoli tukee mukavasti graafista esitystä milloin milläkin tavalla. Gustavo Santaolallan minimalistinen ja rauhallinen musiikki tuo oman silauksen autioituneisiin kaupunginosiin ja raunioihin. Musiikkia ei kuitenkaan juuri huomaa kun toimintavaihde lyö päälle, jolloin kaiuttimista kuuluu joko naksuttaja-mutanttien kurnutusta tai mielipuolista huutelua ja kiroilua.
Kokemuspeli tavikselle
Kohdallani The Last of Us on pettymys, jonka tylsät ja jopa ärsyttävät päähahmot eivät pysty kannattelemaan turhankin tuttua ja perinteistä tarinaa. Koska pelin tarinapuoli ei iske, ei viihteellekään jää tilaa, koska taistelumekaniikka on toteutettu muun pelin ehdoilla.
Jos ei juuri ole tämän lajityypin pelejä tai elokuvia tarkastellut, on helppoa nähdä mikä tässä pelissä joitakin saattaa viehättää ja kiehtoa. Mutta kun on tasaiseen tahtiin nähnyt [REC]:it, I Am Legendit, 28-sarjan leffat ja pelannut Telltalen The Walking Deadia ja muita tämän genren pelejä, jää Naughty Dogin viimeisimmästä teoksesta aika ”meh”-olo.
The Last of Us tarjoaa myös moninpelin, joka myötäilee pääpelin teemoja. Verkkopelissä pyritään kehittämään omaa klaania, josta muodostuu pikkuhiljaa oma pieni yhteisö. Jotta omaa klaania voidaan kehittää, pitää sille hankkia tarvikkeita, joita saa ottelemalla muiden pelaajien kanssa tarvikelaatikoista.
Toiminta on samanlaista kuin yksinpelissä; pyritään etenemään mahdollisimman rauhallisesti, ammuksia säästäen. Jos oma hahmo kuolee kesken ottelun, ei ole paluuta ennen kuin erä on saatettu päätökseen, joten mitään adrenaliinipitoista kolmannen persoonan räiskintää ei ole luvassa.
Moninpeli ei ole ehkä monipuolisimmasta päästä, muttei myöskään tunnu täysin päälle liimatulta. Siitä irtoaa pari lisätuntia pelattavaa, muttei kuitenkaan jaksa kiinnostaa kovinkaan pitkälle.
Lyhyesti:
The Last of Us on nätti peli, mutta sen tehokkuus laskee sen myötä mitä enemmän on pelannut ja nähnyt saman kategorian teoksia. Jos The Last of Us olisi ilmestynyt muutamia vuosia aiemmin, sillä olisi ollut suurempi vaikutus, ainakin minuun.
Hyvää:
+ Hyödyntää oivallisesti PS3:n tehoja
+ Kiinnostavia sivuhahmoja...
Huonoa:
- ...jotka sivuutetaan harmittavan nopeasti
- Päähenkilöt ja tarina ovat steriilejä ja yksiulotteisia
- Toiminta ja hiiviskely turhankin tuttua
Arvosana: 75/100
Jussi Väinölä
RSS Feed
