Pari päivää sitten vahvistuksen saaneelle Assassin’s Creed IV: Black Flagille on annettu virallinen julkaisupäivä. Hiljattain julkaistun trailerin mukaan peli ilmestyy 29.11.2013.
Merirosvorymistelyn suuntaan kallistuva Black Flag sijoittuu vuoden 1715 Karibianmerelle, neljäkymmentä vuotta ennen kolmannen osan tapahtumia. Päähenkilönä nähdään kolmannen osan protagonistina heiluneen Connorin isoisä Edward Kenway.
Black Flag tulee tarjoamaan 50 eri ympäristöä. Kaupunkeja mahtuu mukaan kolme. Nämä ovat Havana, joka mukailee Assassin’s Creed 2:n korkeanpuoleista kaupunkikuvaa, Kingston, joka on lähempänä kolmannen pelin avaraa ja matalaa Bostonia, sekä merirosvojen päämajana toimiva Nassau. Muita miljöitä ovat esimerkiksi viidakot sekä mayatemppelien rauniot.
Nykyisten konsolien lisäksi Black Flag julkaistaan PlayStation 4:lle. Ubisoft lupaa, että sekä PS3- että PS4 -versioissa on tunnin verran enemmän pelimateriaalia kuin muille konsoleille tulevissa julkaisuissa.
Peliä on kehitetty neljä vuotta kolmannen Assassin’s Creedin rinnalla, ja se on syntynyt Ubisoft Montrealin ja seitsemän muun Ubisoft-studion yhteistyönä.
Lähde: GameSpot
Ida Suominen