Irrational Games sulki ovensa viimeisteltyään kolmannen BioShock-pelin. Tämän jälkeen oli epäselvää jatkuuko tarinapainotteinen räiskintäsarja ollenkaan. Onneksi Take-Twon Strauss Zelnick toi kuitenkin julki huojentavan tiedon, joka saa sekä BS- että RD-fanit iloisiksi.
Take-Two ei aio jättää kahta menestynyttä pelisarjaansa pölyttymään. Pelijätin pääjehu kertoo yhtiön tuovan lisää BioShock- ja Red Dead -pelejä hamassa tulevaisuudessa.
Irrational Games sulki ovensa viimeisteltyään kolmannen BioShock-pelin. Tämän jälkeen oli epäselvää jatkuuko tarinapainotteinen räiskintäsarja ollenkaan. Onneksi Take-Twon Strauss Zelnick toi kuitenkin julki huojentavan tiedon, joka saa sekä BS- että RD-fanit iloisiksi.
0 Comments
Pillereitä napsiva Max Payne osaa hidastaa aikaa, mutta Jack Choice pystyy pysäyttämään toiminnan kokonaan Quantum Breakin uunituoreessa teaserissa.
Yksi Suomen tunnetuimmista pelitaloista putkauttaa jälleen ulos AAA-tason pelin vuonna 2015. Kuten Alan Wakenkin kohdalla, työstää Remedy uutta hittiään ensimmäiseksi Microsoftin konsolille. Sami ”Sam Lake” Järvi availee pelin pääkohtia teaserissa, jossa nähdään pelikuvaakin. Autovalmistaja, jonka 90-luvun tuotantoa löytyy suomalaistenkin tallista, hyödyntää Nintendon ikonista hahmoa uusimmassa city-maasturimainoksessa.
Mario ei ilmeisesti suosi kotimaisia nelipyöräisiä, vaan hyppää heti ensimmäisessä kentässä insinöörimaan GLA-ajokin kyytiin liiskaten pikku-kuukuset ja leijuvat palikat. Tämä ei ole ensimmäinen kerta kun nousevan auringon maassa hyödynnetään pelihahmoja mainostamisessa. Maalis-kuussa Japanin jalkapallon MM-joukkue kertoi valjastavansa Pikachun maskotikseen. PC-pelaajat eivät vieläkään pääse kirmailemaan Los Santosin rannoille, mutta sillä välin peliä voi fiilistellä Commodore 64
-trailerin avulla. Grand Theft Auto V:sta riittää materiaalia vaikka mihin. Aikaisemmin Trevor sai oman Facebook-leffansa ja Lego-ukotkin lähtivät rellestämään GTA-tyyliin. Nyt näiden lisäksi MajamiHiroz muunsi GTA V:n trailerin kasettimuotoon. Oletko yrittänyt luoda pelihahmostasi tietynnäköistä? Vaikeaa eikö vain, mutta Gabe Newellin tai Chewbaccan muuntaminen Mii-hahmoksi Wii U:n kameralla on vieläkin kinkkisempää.
Kaikille Nintendo-faneille tutut Mii-hahmot ovat suuressa roolissa puljun konsoleiden yhteisöissä ja peleissä. Miin tulisi muidenkin avatarien tapaan näyttää omistajaltaan, mutta tämähän ei estä leikittelemästä hahmogene-raattorilla, varsinkin kun siihen voi hyödyntää Wii U:n kameraa. Nykypäivän muksuilla menisi sormi suuhun vanhempiensa tietokoneiden kanssa.
Teknologia ottaa huimia harppauksia joka vuosi. Nykyiset laskimetkin ovat tehokkaampia kuin kolmen vuosikymmenen takaiset tehomyllyt. Tuonaikaiset pelikäyttöön sopivat masiinat näyttivät varsin erilaisilta niin sisäisesti, kuin ulkoisestikin. Usein kuulee sanottavan, että nykylapset ovat käteviä koneiden kanssa, mutta TheFineBros.-tubettajat todistivat toisin. Suomen mitalipeleihin laukonut Iiro Pakarinen kertoi pelanneensa NHL-tason pelaajia vastaan aikaisemmin NHL13-pelin muodossa.
Tämän vuoden jääkiekon MM-turnauksessa Jellonien matka on ollut kivikkoinen, mutta kovalla taistolla savannien kuningas kaatoi vaahteranlehtipuunkin. Merkittävästä maalista vastannut Pakarinen paljasti harrastavansa kiekon laukomista pelimaailmassakin. Viimeisimpien huhujen mukaan hiekkalaatikkopelien rokkitähdet ovat julkaisemassa kaupunkitarinansa PS Vitalle.
Edellisvuoden yhden parhaista peleistä julkaissut Rockstar Games on parhaiten tunnettu Grand Theft Auto -sarjastaan, jonka tulevaisuus on vielä hämärän peitossa. Viimeisimmät huhut antavat kuitenkin valoa tunnelin päähän, uudelleenjulkaisun muodossa. Blizzard haastaa oikeuteen katalat Starcraft 2:n modaajat, jotka hyötyvät rahallisesti tuotoksistaan.
Maailman suosituimpiin kilpailupeleihin lukeutuva Starcraft 2 kärsii modauskulttuurista, jossa krakkerit muokkaavat peliä epäreilusti ja myyvät tuotoksiaan eteenpäin. Tähän on kuitenkin tulossa piakkoin muutos, kun Blizzard haastaa sisällönluojat oikeuteen. Far Cry 4:sta julkistettiin kansikuva vain viikko sitten, mutta eipä mennyt kauan kun kansi ennätettiin leimata rasistiseksi.
Far Cry -pelisarjan neljäs osa vaihtaa maisemaa saaristosta Himalajalle. Vaikka pelikansa odottaa innolla Ubisoftin avoimen maailman selviytymis-peliä, herätti pelin kansikuva osassa pelaajista pienimuotoista kohua. |
Voit lähettää uutisvinkin: trmp.uutiset(at)gmail.com
Arkisto
September 2015
Kategoriat
All
|