Vuosi 1983 kuuluu peliteollisuuden pimeimpiin aikoihin, jonka takia peli- ja konsolivalmistaja Atari joutui lopettamaan toimintansa. Saman vuoden syyskuussa yhtiö dumppasi rekkalasteittain ylijääneitä pelejä ja laitteita El Pascon varastosta Alamogordo-kaupungin kaatopaikalle. Legendan mukaan lastiin kuului kaikki flopanneet pelit, joita lähdetään nyt kaivamaan esiin yli 30 vuoden jälkeen.
Toivottomassa tilanteessa kuopatut tavarat sinetöitiin suurella betonimäärällä ja yhtiö kielsi kaikki tongintaoperaatiot kaatopaikalla. Nyt 2010-luvulla uteliaisuus ja kiinnostus historiaa kohtaan mahdollistivat 26. huhtikuuta alkavat kaivaukset.
Montun lapioiminen taltioidaan dokumentiksi, jonka tuotantoon osallistuvat Xbox Entertainment Studios ja Lightbox. Mukana ovat E.T.-pelin suunnitellut Howard Scott Warshaw sekä paljon muita pelialaa ja arkeologiaa edustavia henkilöitä. Paikalle sattuvat harrastelijatkin voivat seurata mysteerin paljastamista paikan päällä ja saada pärstänsä dokumenttiin.
Lähde: Xbox Wire
Jussi Väinölä