Vuonna 1999 perustettu internetin suosituimpiin videopeliohjelmiin lukeutuva Classic Game Room vetäytyi tuubista kuutisen kuukautta sitten. Tällöin palvelussa velloi suuri epätietoisuus uudesta Content ID -järjes-telmästä, jonka vuoksi monet pelivideot poistettiin palvelusta ja pelihem-mojen tuotanto kärsi. Viime lauantaina Mark Bussler ilmoitti kaikkien yllätykseksi ohjelman paluusta.
Noin puoli vuotta sitten YouTubesta poistunut peliohjelma palasi palveluun täysin voimin viime lauantaina. Vuonna 1999 perustettu internetin suosituimpiin videopeliohjelmiin lukeutuva Classic Game Room vetäytyi tuubista kuutisen kuukautta sitten. Tällöin palvelussa velloi suuri epätietoisuus uudesta Content ID -järjes-telmästä, jonka vuoksi monet pelivideot poistettiin palvelusta ja pelihem-mojen tuotanto kärsi. Viime lauantaina Mark Bussler ilmoitti kaikkien yllätykseksi ohjelman paluusta. Viimeisen puolen vuoden aikana tiimi ei levännyt laakereillaan, vaan tuotti samaan tahtiin arvosteluita omilla kotisivuillaan Dailymotionin kanssa. Classic Game Roomin toinen ohjelma Undertow tekee paluun myös Tuben ihmeelliseen maailmaan. Erikoisempaa selitystä paluuseen ei tosin annettu, mutta tuskin kukaan sarjan putkiystävä sellaista kaipasi.
0 Comments
Leave a Reply. |
Voit lähettää uutisvinkin: trmp.uutiset(at)gmail.com
Arkisto
September 2015
Kategoriat
All
|