Namco Bandain mukaan testaajien sietää varautua taistelemaan hengestään kynsin hampain, sillä beta keskittyy yhdelle pelin petollisimmista ja vaarallisimmista alueista.
Viime vuoden lopussa pelisarjan fanikunta närkästyi, kun ohjaaja Tomohiro Shibuya sanoi, että Dark Souls 2 tulee olemaan ensimmäistä osaa helpommin lähestyttävä. Monille tämä kääntyi tarkoittamaan, että toisesta osasta on tulossa helpompi. Pelin toinen ohjaaja Yui Tanimura kuitenkin selitti asiaa jälkikäteen:
- Säilytämme vaikeustason ennallaan, koska meistä haaste on olennainen osa Dark Soulsia. Ensimmäisessä osassa oli kuitenkin asioita, jotka eivät tuoneet pelaajalle iloa, joka vaikeuksien voittamisesta pitäisi koitua. Oli asioita, jotka veivät kohtuuttomasti aikaa ja jotka olivat pitkäveteisiä. Aiomme ikään kuin vuolla ylimääräisen pois ja tarjota sen, mitä Dark Souls puhtaimmillaan on - selviytymisen ja voittamisen tuomaa tyytyväisyyttä.
Dark Souls 2 ilmestyy maaliskuussa 2014 PC:lle, PS3:lle ja Xbox 360:lle.
Lähde: GamesRadar
Ida Suominen