DigitalSpyn haastattelussa, Darksiders 2:en pääsuunnittelija
Hayden Dalton ilmoitti pelin olevan saataville Wii U:lle ”ensimmäisestä päivästä lähtien”. Dalton sanoo myös pelin kerskailevan Wii U:n uniikeilla ominaisuuksilla.
”Se on periaatteessa sama peli kuin muillakin pelikoneilla, mutta siihen on lisätty kykyjä tehdä tiettyjä asioita, joita et voisi tehdä muilla alustoilla,” hän kertoo.
”Yksi tekemistämme jutuista, jonka alun perin aioimme näyttää [2011 E3-messuilla], oli hahmon kyky poimia tavaroita suoraan. Joten esimerkiksi voin juostessa klikata jotain kohdetta ja ottaa sen käyttöön heti.”
”Se on iso juttu. Tämä ominaisuus ei keskeytä peliä millään tavoin, ei valikkoon menemistä ja tavaran erikseen valitsemista, minä kirjaimellisesti vain naputtelen pelatessani.”
”Emme pääasiassa muuttele pelin pääpiirteitä raskaasti, jotta peli tukisi [Wii U:n] kontrolleja, mutta uuden konsolin ohjausmenetelmä on lisäominaisuus pelille.”
PC:lle, PlayStation 3:lle ja Xbox 360:lle ilmestyvä jatko-osa on ilmoitettu julkaistavaksi Euroopassa 29. kesäkuuta. Nintendo ei ole vielä vahvistanut Wii U:n julkaisupäivää, mutta konsoli saapunee kauppojen hyllyille ennen vuoden loppua.
Lähde: Eurogamer
Jussi Väinölä