The Chinese Room kehittelee seuraavaa peliään Everybody’s Gone to the Rapture. Dear Estherin henkisen seuraajan on tarkoitus ilmestyä ainakin PC:lle ja marraskuussa saapuvalle PlayStation 4:lle, mutta muista alustoista tai julkaisuajankohdasta ei ole vielä varmuutta.
Everybody’s Gone to the Rapture on Dear Estherin tapaan ensimmäisestä persoonasta pelattava vahvasti tarinavetoinen peli. Se sijoittuu englantilaiseen Shropshiren kylään, viimeiseen maailmanloppua edeltävään tuntiin.
Kehittäjä lupaa peliltä paljon. Everybody’s Gone to the Rapture kertoo kuuden hahmon tarinan siitä, millainen vaikutus heillä on maailmaansa. Pelaaja voi joko olla tekemisissä näiden hahmojen kanssa, tai vain katsoa sivusta. The Chinese Room on kuitenkin melko suurpiirteinen asetelmaa kuvaillessaan.
Vastakohtana Dear Estherille Everybody’s Gone to the Rapture nojaa siis pitkälti vuorovaikutukseen. Yhtäläisyyksiäkin löytyy, esimerkiksi jälleenpeluuarvo. Yhden pelikerran maksimiaikaraja on tunti, ja osa tapahtumista sulkee toisensa pois. Mikäli tahtoo penkoa pelimaailmasta esille kaiken mahdollisen, on peli kahlattava läpi useampaan otteeseen.
Alempaa löytyy kuvakaappauksia ja traileri Everybody’s Gone to the Rapturesta.
Lähde: Game Informer
Ida Suominen