Yhdysvaltalainen pelimediasivusto Kotaku on saanut käsiinsä tietoa luotettavalta lähteeltä, joka kertoo Disneyn irtisanoneen tänään noin 150 työntekijää LucasArtsin riveistä, sekä sulkeneen yrityksen ovet lopullisesti. Disney aikoo käyttää peliyrityksen nimeä tulevaisuudessa lisenssitouhuissa, mutta pelien kehittämiseen LucasArts ei enää palaa. Samalla kehityksessä olleet Star Wars: First Assault ja Star Wars 1313 jäävät vaille jatko-kehitystä ja julkaisua.
LucasArtsin emoyhtiö, LucasFilm, on kertonut lakkautuksen syyksi tytäryhtiön korkean riskitason, jonka takia yhtiön jäänteet ovat taloudellisesti hyödyllisempiä lisensointihommissa kuin sisäisenä peliyrityksenä.
Lucas on toivonut, että edes jompikumpi kehitteillä olleista Star Wars
-peleistä ajautuisi jollekin toiselle kehittäjälle viimeisteltäväksi, mutta Kotakun lähteiden mielestä kummatkin pelit päätyvät lopulta keskeneräisten pelien hautuumaalle.
Varsinkin Tähtien sota -pelejä tehtaillut LucasArts muistetaan myös monista 1990-luvun point and click -seikkailupeleistä, kuten Maniac Mansion, The Secret of Monkey Island, Sam & Max, Afterlife ja Full Throttle. SW-lisenssipeleistä parhaiten muistetaan varmasti ainakin Dark Forces, Dark Forces 2, X-Wing sekä Rebel Assault.
2000-luvulla toisen peliyhtiön toimesta kehitetyt Tähtien sota -pelit, kuten Star Wars Jedi Knight: Jedi Academy, Star Wars: Knights of the Old Republic ja Star Wars: Battlefront, pitivät SW-lisenssin elossa uuden vuosituhannen ensimmäiset vuodet. LucasArts sai oman Tähtien sota -pelin ulos vuonna 2008, joka kulki nimellä Star Wars: The Force Unleashed. Valosapelilla riehuminen God of Warin tapaan menestyi kohtalaisesti. Samana vuonna julkaistu Fracture-toimintapeli menestyi parhaimmillaan keskinkertaisesti.
Vuonna 2010 ilmestynyt jatko-osa The Force Unleashed -sarjalle ei kuitenkaan pärjännyt yhtä hyvin kuin edeltäjänsä. WoWin tappajaksi julkistettu SW: The Old Republic ei menestynyt odotetulla tavalla ja viime vuonna Xbox 360:lle julkaistu Kinect Star Wars ei lunastanut odotuksia kenenkään kohdalla.
Lähde: Kotaku
Jussi Väinölä