Englantilainen sivusto nimeltä MCV on tuonut kyseisen informaation Eurogamer-pelisivuston tietoon. Raportin sisältöä valottaneen tai vuotaneen tahon kuitenkin kuvaillaan olevan ”esimerkillinen” ja ”100 prosenttisesti konkreettinen”. Tarkempaa informaatiota tiedonantajasta MCV ei halunnut paljastaa.
Sonyn Iso-Britannian toimistosta kuitattiin huhuihin tylysti: ”Emme kommentoi.”
Microsoftin on spekuloitu tuovan uuden Xboxinsa tai jopa kaksi erilaista Xbox-konsolia mahdollisesti jo ennen E3:ia, koska ensi viikolla pidetään Las Vegasissa CES eli International Consumer Electronics Show -tapahtuma, jossa Microsoftin odotetaan paljastavan jotain mielenkiintoista.
Lähde: Eurogamer
Jussi Väinölä
Uusi konsolisukupolvi näinkin nopeasti?
Hyvin varmaa on kuitenkin se, etteivät Sony ja Microsoft ole välttämättä olleet yhtä toimeliaita uuden konsolisukupolven kohdalla kuin Nintendo, jonka Wii U tullaan julkaisemaan jo tämän vuoden puolella. Kysymys kuitenkin lienee se, onko Nintendo Wii U tarvittava sysäys ottamaan kaksi muutakin konsolivalmistajaa mukaan uuteen konsolikehitykseen? Mahdollista olisi, että Playstationin puolella kahden vuoden välein kehitetty Uncharted-sarjan neljäs osa voisi juuri sopivasti tulla Playstation 4:en julkistamisaikoina. Uskottavin skenaario olisi, että uudet konsolit esitellään kuin esitelläänkin tämän vuoden aikana, luultavasti E3 expolla, jossa luvataan uusien konsolien valmistuvan Microsoftin ja Sonyn puolella vuoden tai parin päästä aikaisintaan.