Wiille, Xbox 360:lle, Playstation 3:lle valmistuva tasohyppely tulee olemaan monelta osin esiosaansa hiotumpi. Warren Spector, pelin kehittäjän Junction Point Studiosin pomo, sanoo jatko-osan omaavan uuden kamerakulman ja drop-in, drop-out -yhteistyöpelitilaominaisuuden. Jatko-osassa pelattavasta kaksikosta voi valita joko Mikki Hiiren tai, ehkä vähemmän tunnetumman, Osku Kanin.
”Meillä on ollut tiimi työskentelemässä kameran parissa kirjaimellisesti siitä päivästä lähtien kun saimme ensimmäisen Epic Mickeyn valmiiksi,” Spector kertoo. ”He tekevät työtä sen parissa siihen päivään asti kunnes peli laitetaan toimitukseen. Kamerakulman suhteen on tehty yli tuhat erityistä muutosta. Tavoitteenamme on, ettei pelaajan tarvitse kertaakaan koskea kameran manuaalisiin kontrolleihin, ei edes päätarinan läpipeluun aikana.” Spector paljastaa myös, että peli sisältää ääninäyttelyä tällä kertaa ja pelatessa törmää musikaalinumeroihin.
Lähde: Game Informer
Jussi Väinölä