Japanista tulee kaikenlaisia erikoisuuksia, joista osa sisältyy videopeleihin. Tosin useimmat näistä outolinnuista pysyvät rajojen sisäpuolella, kuten Exstetra-roolipeli 3DS:lle ja PS Vitalle. Peli toimii pitkälti kuten kymmenet muutkin JRPG:t, mutta EXS-pisteiden jakaminen pelihahmojen kesken hoituu romanttisilla suudelmilla. Pojot saanut hahmo voimistuu merkittävästi.
Exstetra ei tosin ole ainoa peli, jossa mononukleoosin levittäminen on suuremmassa roolissa. Sillä aikoinaan PS2:lle julkaistu Chulip-niminen peli rakentui pelkästään huulten metsästämiseen. Harmi ettei tätä märkää tapausta koskaan tuotu Eurooppaan.
PÄIVITYS: Pyydän anteeksi kapeakatseista mielipidettäni saman sukupuolen välisestä suutelusta. Myönnän, että huumori oli tasoa peruskoulun Jonne, mutta jätettäköön South Parkien teko muille ihmisille. Menen nyt häpeämään nurkkaan, ja samalla suorittamaan vuorokauden pituista rangaistustani Big Rigs -pelin parissa.
Lähde: Kotaku
Jussi Väinölä