Muun muassa Kunniattomat paskiaiset, 300, Shame, X-Men: First Class ja Prometheus -elokuvissa tähdittänyt Fassbender on ilmoittanut olevansa mukana Assassin’s Creedin filmatisoinnissa. Peliin pohjautuvassa, futuristisia ja historiallisia piirteitä yhdistelevässä salamurhaelokuvassa on mukana myös Conor McCaughan, joka on tehnyt töitä Fassbenderin kanssa elokuvapuolella.
Ubisoft aikoo tuottaa elokuvan suurimmalta osin itse, koska peliyhtiö haluaa pitää mahdollisimman suuren kontrollin elokuvan toteutuksen puolella. Luultavasti tuotantoon astuu ennemmin tai myöhemmin joku tunnettu elokuvayhtiö, muttei ennen kun Assassin’s Creed -leffan päätuotannosta vastaava Ubisoft Motion Pictures on saanut projektiin mukaan ohjaajan ja käsikirjoittajan.
Sijoittamalla enemmän omaa rahaa UMP pyrkii välttämään Prince of Persia: The Sands of Time -elokuvan heikohkon onnistumisen lippuluukulla, elokuva tuotti ennen erotusta ”vain” vähän päälle 335 miljoonaa dollaria. Elokuvan budjetti oli kuitenkin huimat 200 miljoonaa, joten voitto jäi odotettua pienemmäksi. Vaimea menestys niin arvostelu- kuin finanssipuolella enteilee sitä, ettei Persian prinssi saa jatkoa valkokankaan puolella ainakaan lähiaikoina. Ubisoftin peliosaston puolella ollaan kuitenkin toiveikkaita pelitalon tuotosten kääntymisestä elokuviksi, sillä Yves Guillemot, yksi viidestä Ubisoftin perustajaveljeksistä ja yhtiön toimitusjohtaja, haluaisi kääntää muun muassa Splinter Cellin ja Ghost Reconin elokuviksi.
Lähde: Variety
Jussi Väinölä