Kieltolistaan kuuluvat muun muassa Halo-, Fable- ja Age of Empires
-pelisarjat. Pelaajat saavat edelleen jakaa tuotoksiaan YouTuben tai muiden sivustojen kautta, kunhan videoiden tekijät eivät saa taloudellista tuottoa tuottamansa sisällön avulla.
Uudistus on herättänyt kummastusta ja vihaa varsinkin Halo-peliyhteisössä. Halo 4:n julkaisu on aivan oven takana ja monet pelaajat ovatkin innoissaan päästä kokeilemaan uudistettua Forge-pelimuotoa. Ehtojen uudistus saattaakin monimutkaistaa yhteisön toimintaa jakaa kyseisessä pelimuodossa tehtyjä kenttiä. Ei aikaakaan kun verkkoon ilmestyi adressi ”Let Halo 4 Live”, joka vastustaa Microsoftin päätöstä. Adressi on kerännyt jo yli 1800 allekirjoitusta.
Lähde: GameSpot
Tommi Lahtola