
Kaikki ei mennyt putkeen Lineage-mörppiä pelanneen seniorin kohdalla kun hän yritti parantaa pelissä löytämäänsä Jin Myung Hwang's Conduct Sword -nimistä miekkaa. Yritys epäonnistui, joka aiheutti virtuaaliesineen tuhoutumisen.
Muori kertoi tehneensä tämän vahingossa kun yritti ehostaa halvempaa esinettä. Hän tiesi, että prosessin aikana miekka saattaisi tuhoutua, jonka takia hän ei olisi kuuna päivänä riskeerannut superharvinaista esinettä.
Pelin kehittäjä, NCsoft kieltäytyi palauttamasta viime keväänä tuhoutunutta miekkaa. Tämän johdosta iäkäs pelaaja ryhtyi oikeustoimiin.
Oikeudessa todettiin lokitiedostoihin tukeutuen, että mummu oli jatkanut tavaroiden parantelua senkin jälkeen kun oli tuhonnut kalliin miekan. Tiedostot paljastavat myös, että pelaaja oli aikaisemminkin epäonnistunut esineiden parantelussa ja ostanut pelissä tehostusprosessia parantavan loitsun.
Täten oikeus ei nähnyt syytä tulkita miljoonien wonien arvoisen miekan menetystä yksittäiseksi tapaukseksi pelaajan kohdalla. Vaikka ase olisikin menetetty vahingossa, ei NCsoftin olisi tarvinnut palauttaa miekkaa pelaajalle.
Lineage julkaistiin vuonna 1998 ja on pysynyt ikäänsä nähden varsin eloisana, varsinkin Aasiassa. Lännessä tämä fantasiapeli ei kuitenkaan menestynyt niin hyvin, jonka takia Pohjois-Amerikan palvelimet lakkautettiin tuottamattomuuden takia kesäkuussa 2011.
Lähde: Kotaku
Jussi Väinölä