Mario-yhtiö päivittää 3DS-sukupolvea tuomalla 2DS-nimisen käsikonsolinsa markkinoille syksyn aikana. Yhdysvalloissa 2DS julkaistaan 12. lokakuuta 129.99 dollarin hintalapulla. Samaan aikaan ilmestyvät Pokémon X ja Pokémon Y. Euroopan hintatiedoista ei ole vielä selvyyttä.
Toisin kuin kalliimmat 3DS:t, ei uusin tulokas taitu keskeltä näppärästi kokoon vanhempien mallien tapaan. Samalla kolmiulotteiset ominaisuudet ja isommat näyttökoot ovat riisuttu alemman hintaluokan varmistamiseksi. Sellaisenaan katraan kuopus muistuttaakin Nintendon aikaisempia, kookkaampia käsikonsoleita.
2DS ilmestyy kahden eri väriyhdistelmän muodossa: sininen ja musta, valkoinen ja punainen. Konsolin mukaan tulee ostettaessa myös 4Gt:n SDHC-muistikortti ja 3DS-verkkolaturi, jota voi käyttää 2DS:n, 3DS:n ja 3DS XL:n kanssa. Erikseen voi hankkia myös laitteen väritykseen sopivan suojapussin.
Alempaa löytyy kuvia 2DS:stä ja esittelyvideo.
Lähde: Nintendo
Jussi Väinölä