Elektronisen urheilun suosio kasvaa kovaa tahtia, josta kertoo jopa suomalaisten TV-yhtiöiden aktivoituminen lajin saralla. Tämän takia isot tuotemerkitkin haluavat saada brändinsä esiin ruudussa, joten monet megayhtiöt kamppailevat tiimien suosiosta, ja Logitechia onnisti tänä vuonna.
Logitechin pelituotteiden toimitusjohtaja, Ujesh Desai on tyytyväinen yhteistyösopimukseen. “Olemme etuoikeutettuja voidessamme tehdä yhteistyötä kilpapelaamisen huippunimien kanssa. Yhteistyön myötä voimme tuoda markkinoille entistä parempia pelituotteita”, hän kommentoi.
Myös Team SoloMidin puolella sopimusta pidetään hyödyllisenä. ”Olemme äärimmäisen ylpeitä sopimuksen jatkumisesta Logitechin kanssa, sillä yhteistyö oli todella hedelmällistä viime kaudella”, kertoo TSM:n omistaja Andy Dinh.
Jussi Väinölä