Elokuva on saanut taaksensa jo kaksi tunnetumpaa tuottajaa kuten John Cohenin, joka tuotti yhdysvaltalaisen animaatioelokuvan Itse ilkimys. Mukaan on saatu myös Marvel Studiosin entinen puheenjohtaja, David Maisel, joka oli vastaava tuottaja ensimmäisessä Iron Man -elokuvassa. Rovio on ilmoittanut pitävänsä itse mahdollisimman paljon kontrollia elokuvan suhteen ja sitä ei tulla sitomaan nykyisiin elokuvastudioiden rahoitusmenetelmiin.
Ilmoitus elokuvanteosta liittyi myös Angry Birdsin kolmivuotisjuhlaan. Alkuperäistä AB-peliä on ladattu jo yli miljardi kertaa eri laitteille.
Saa nähdä pystyykö Rovio ylläpitämään lintujensa suosiota vielä neljä vuotta, jotta elokuvalla olisi vielä yleisöä julkaisuaikanaan.
Lähde: Eurogamer
Jussi Väinölä