Valve kääntyy Steam-yhteisön puoleen saadakseen apua niiden pelien valitsemisessa, joita tullaan jatkossa julkaisemaan palvelussa.
Steam Greenlight antaa kehittäjille ja julkaisijoille oikeudet jakaa peliyhteisölle tietoa ja mediaa tulevaisuudessa julkaistaviin Steam-peleihin liittyen, jotta saadaan kuluttajaperäistä tietoa peliprojektin kannattavuudesta.
”Päättäminen siitä kannattaako peliä julkaista vai ei, ei ole hauskaa,” kertoo Valven Anna Sweet. ”Useasti käy niin, että mielipiteitä on monenlaisia ja sisäinen raati ei ole varma päätöksestään julkaistaanko peliä, mutta Steam Workshopin avulla olemme huomanneet, että pelaajayhteisön avulla voimme kerätä tärkeää tietoa julkaistavia pelejä varten ja voimme toivottavasti tätä kautta lisätä uusien luovien nimikkeiden määrää ja laatua.”
Valve kertoo, että Greenlight tulee olemaan kuin ”Pelien hyväksymisen selvitysyhtiö” ja tulee antamaan uudenlaista näkyvyyttä peleille. Steam Greenlight aloittaa toimintansa 30. elokuuta 2012.
Lähde: Game Informer
Pekka Lähteenmäki