Kaksi kuukautta sitten Android-käyttöjärjestelmälle Hill Climb Racing
-mobiilipelin julkaissut oululainen Fingersoft on noussut nyt myös platinaomenan latauslistoilla aivan kärkisijoille. Se mikä erottaa Fingersoftin ajopelin Rovion Angry Birdseistä ja Supercellin Clash of Clansista on se, että Hill Climb Racing on ilmainen peli.
Ilmaisjakelulistalle nouseminen ei ole Applen kohdalla aivan helppo juttu, sillä omppualustalla myös muut sovellukset luokitellaan samalle listalle kuin pelitkin. Tähän mennessä maastoajopelin iOS-versiota on ladattu neljä miljoonaa kertaa ja Android-versiota 10 miljoonaa kertaa. Windows-luurit tuskin kuitenkaan saavat omaa käännöstään Hill Climb Racingista.
Hill Climb Racingin pääkehittäjälle, 28-vuotiaalle Toni Fingerroosiille, peli on tuonut myös jonkin verran rahaa omaan taskuun. Vaikka peli onkin itsessään ilmainen, saa kehittäjä tuloja pelistä sen sisältämien mainoksien ja pelin oman valuutan ostojen kautta. Aikaisemmin Fingersoftilta on tullut älypuhelimille muun muassa sellainen ilmaissovellus kuin Cartoon Camera, jonka avulla valokuvat voidaan muuntaa sarjakuvamaisiksi.
Fingerroos kuvailee pelintekoa kivaksi hommaksi, josta on tullut myös kivasti leipääkin pöytään. Nuorella mediayrityksellä ei ole vielä mitään suuria laajennussuunnitelmia, mutta tulevina viikkoina Fingersoftin tarkoituksena on laajentua kolmen hengen yritykseksi. Loppuvuosi sitten päivitellään Hill Climb Racingia ja ensi vuonna kolmikko kuulemma alkaa katsella muita projekteja ja ”pidetään tekeminen mukavana”.
Hill Climb Racing -pelin idea on ajaa mahdollisimman pitkälle Newton Bill ohjastaman avoauton kanssa, mutta samalla pitää vahtia bensamittaria ja varoa, ettei kuski katkaise niskojaan kesken matkan, muuten matka loppuu siihen. Elastomaniaa pelanneille pelimekaniikka on varmasti tuttu. Mitä pidemmälle pelissä pääsee sitä enemmän pelaaja ansaitsee pelissä käytettävää rahaa, jolla voi ehostaa ajokkia, ettei kärry lennä katolleen heti kättelyssä. Maasto vaikeutuu ja vaihtuu kun päästään eteenpäin, joten ajamaan pääsee niin luolastossa, jäätiköllä kuin avaruudessakin.
Pelin voi ladata iOS-laitteille iTunesista ja Android-laitteille Google Playsta. Traileri pelistä löytyy alempaa.
Lähde: Ilta-Sanomat
Jussi Väinölä