Thief-veteraaneille isoin muutos lienee kolmessa edellisessä pelissä päähenkilö Garrettina lasketelleen Stephen Russellin vaihtuminen Romano Orzariin. Eidos Montreal selitti näyttelijänvaihdosta tallennustekniikan muutoksella. Tulevassa pelissä näyttelijän on klaarattava sekä vuorosanat että motion capture.
- Garrett on tosi atleettinen kaveri. Me olisimme toki voineet liittää Stephenin äänen jonkun muun toimintaan ja stuntteihin, mutta se ei olisi kuulostanut luonnolliselta, pelin ääniohjaaja Jean-Christophe Verbert selventää.
Atleettisuudestaan huolimatta Garrett ei aikaisemmille peleille uskollisesti pärjää suoraselkäisessä kalpojen kalistelussa. Nyrkkisääntö hengissä selviämiseen on edelleen hipihiljaa varjojen kätköissä pysyttely tai uhrin vaimentaminen takaapäin.
Eidos Montreal on lupaillut, että tekoäly on perillä potentiaalisista piilopaikoista, joten näkymättömissä pysyminen ei jää monotoniseksi pöytien taakse kumarteluksi. Piiloleikissä on apuna focus-toiminto, joka muun muassa osoittaa kiivettävät putket ja sammutettavat kynttilät.
Thief ilmestyy Euroopassa 28.2.2014 konsoleille ja PC:lle.
Ida Suominen