THQ-peliyhtiö on kamppaillut irtisanomisien ja budjettivaikeuksien kanssa alkuvuoden ja pelijätti on ilmoittanut sijoittajien kärsivän odotettua enemmän yhtiön heikon menestyksen takia. THQ ei kuitenkaan näe aiheelliseksi lakkauttaa kaikkia projekteja vaan muun muassa venäläiseen Metro-tieteiskirjallisuussarjaan perustuva Metro: Last Light joudutaan lykkäämään ensi vuodelle. 4A Gamesin Metro: Last Light on jatkoa toissavuotiselle Metro 2033 -pelille, joka perustuu samannimiseen romaaniin. Toisaalla Virgil Gamesin Warhammer mörpillä ei kuitenkaan mene niinkään hyvin, koska MMO-projekti ei ehkä tule näkemään kauppojen hyllyjä, jollei THQ löydä pelille lisää rahoittajia.
THQ:n toimitusjohtaja Brian Farrell kertoi huonoista uutisista yrityksen sijoittajien kokoontumisessa. Farrell ei kuitenkaan kuvaile Metro: Last Lightin myöhästymistä huonoksi enteeksi, vaan pikemminkin varotoimeksi, jolla THQ pyrkii järjestelemään vuoden 2012 julkaisuaikataulua, jonka järjestys on mennyt sekaisin edellisvuoden heikon menestyksen takia. Last Lightin suhteen pelin kehittäjät ovat kuitenkin toiveikkaita. Rock, Paper, Shotgun -sivuston saaman kommentin perusteella 4A Games kuvailee pelin lykkäämistä hyväksi liikkeeksi. ”Julkaisu saattaa tapahtua odotettua myöhemmin, mutta luottakaa meihin – odotus on sen arvoista! Kuulette sitten vielä enemmän Metro: Last Lightista lähempänä E3:ia, joten olkaa kärsivällisiä. Olemme erittäin innokkaita näyttämään mitä olemme tehneet tähän mennessä.”, toteaa kehittäjä 4A Games.
Warhammer 40,000: Dark Millennium Online -nettimoninpelin kohdalla tulevaisuus ei ole aivan niin kirkas. Jotta pelin tuotantokustannuksia pystyttäisiin kunnolla kontrolloimaan ja varmistamaan valmiin pelin saapumisen kauppoihin THQ tarvitsee ulkopuolista finanssitukea. Brian Ferrell huomauttaa: ”Suurten rahallisten sitoumusten ja siihen liittyvien riskien takia pyrimme olemaan realistisia resurssiemme suhteen ja pyrimme aktiivisesti etsimään yhtiökumppania tätä kiinnostavaa ja uutta MMO:ta varten. Pidämme teidät ajan tasalla tuotannon etenemisen suhteen.”
Syytä THQ:n heikolle taloustilanteelle on mietitty ja yhdeksi syypääksi osoitetaan uDraw -pelitablettia ja kyseisen laitteen ympärille muodostunutta peliryhmittymää. Farrell toteaa, että uDrawin sekä siihen liittyvien ohjelmistojen ja myös muiden lapsille suunnattujen pelien menestys oli heikompaa kuin otaksuttiin, joka heikensi THQ:n tuottoja. Tekemällä muutoksia tuleviin aikatauluihin ja varmistamalla rahapuolta THQ uskoo luovansa suunnitelman, jonka avulla yhtiö saa aikaiseksi vahvan monivuotisen ”putken” videopeleille.
Tietoa kyseisestä videopeliputkesta ja THQ:n viime vuoden liikevaihdosta voi lukea oheisesta julkisesta raportista.
Lähde: GamesRadar
Jussi Väinölä