Olohuonekonsolien padit muistuttavat toisiaan aika paljon ja mikäs siinä jos sentapainen suunnittelu toimii. HL:n kehittäjät myötäilevät omassa ohjaimessa tuttua designia, mutta korvaavat peukaloilla ohjattavat analogisauvat kosketuslevyillä. Muut namiskat ovat sijoiteltu näytön ympärille ja ohjaimen taakse.
Steam-ohjaimella pyritään ennen kaikkea tarkkuuteen, jotta se sopisi mahdollisimman monille peleille. Tattien tuomaa fyysistä palautetta Steam-ohjain ei suoraan pysty tuottamaan, joten insinöörit ovat kehittäneet oman lähestymistavan. Kosketinlevyt toimivat myös tärähtelevinä pintoina, jotka voivat tuottaa laajan valikoiman erilaisia väreilyitä.
Kosketusnäyttö on toinen hiplattava pinta, johon pelikehittäjät voivat ohjelmoida Wii U:n ohjaimen tapaan erilaisia toimintoja. Tällöin eri pelit voivat tarjota lukemattomia miltei huomaamattomia mutta silti tarpeellisia toimintoja.
Joka kodin nikkaroijat pääsevät myös ottamaan osaa ohjaimen muunteluun. Valve antaa vapaat kädet tehdä muutoksia ohjaimeen niin sähköteknillisesti kuin fyysisesti. Tämä on osa Steam Machinien pääideaa; jokaiselle sopiva kokonaisuus.
Steam-ohjaimeen pääsee tutustumaan tarkemmin osoitteessa: http://store.steampowered.com/livingroom/SteamController/
Lähde: Steam
Jussi Väinölä