Peligenre: Toiminta
Julkaisija: Eidos Interactive
Kehittäjä: Io-Interactive
Kotisivut: http://www.kaneandlynch.com
Julkaisupäivä (EU): 20.08.2010
Muut alustat: PS3, PC
Pelaajamäärä: 1-2
Ikärajoitus (PEGI): 18
Arvostelija: Joonas Korhonen
Kun ensimmäinen Kane & Lynch julkaistiin muutama vuosi sitten, sai se melko ristiriitaisen vastaanoton mediassa. Syystäkin, sillä pelissä on ehdottomasti omat vikansa. Mutta henkilökohtaisesti koin pelin kaikista vioistaan huolimatta erittäin viihdyttäväksi. Tarina oli loistava (erityisesti pelin alkupuolella) ja se on kerrottu hienosti ei pelkästään välivideoilla ja pelin aikana kuljetetulla dialogilla, mutta myös pienten flashbackien myötä liikaa vahinkoa otettaessa taisteluiden aikana.
Julkaisija: Eidos Interactive
Kehittäjä: Io-Interactive
Kotisivut: http://www.kaneandlynch.com
Julkaisupäivä (EU): 20.08.2010
Muut alustat: PS3, PC
Pelaajamäärä: 1-2
Ikärajoitus (PEGI): 18
Arvostelija: Joonas Korhonen
Kun ensimmäinen Kane & Lynch julkaistiin muutama vuosi sitten, sai se melko ristiriitaisen vastaanoton mediassa. Syystäkin, sillä pelissä on ehdottomasti omat vikansa. Mutta henkilökohtaisesti koin pelin kaikista vioistaan huolimatta erittäin viihdyttäväksi. Tarina oli loistava (erityisesti pelin alkupuolella) ja se on kerrottu hienosti ei pelkästään välivideoilla ja pelin aikana kuljetetulla dialogilla, mutta myös pienten flashbackien myötä liikaa vahinkoa otettaessa taisteluiden aikana.
Jesper Kydin soundtrack takaa myös audiopuolen osalta korvia hivelevää ja tunnelmallista musiikkia. Ainoat asiat, jotka jäivät itseäni ensimmäisen Kane & Lynch -pelin toteutuksessa harmittamaan, olivat pelattavuus yleisesti ja peliin ympätty nettipeli. Suojaan hakeutuminen oli automatiikasta johtuen hieman arpapeliä ja aseiden karmiva recoil teki räiskimisestä piirun verran vaikeata. Nettipelin (Fragile Alliance) idea kuulostaa paperilla loistavalta, mutta nettikoodi oli sen verran kehnosti kirjoitettu, että lagi piinasi aivan jatkuvasti pelaamista. Myös se, ettei tarinaa voi pelata online cooppina läpi, on nykypäivän standardeihin nähden melko rikollista riistoa. Syksyllä 2010 pelin jatko-osa, Kane & Lynch 2: Dog Days, saapui kauppojen hyllyille. Vastaanotto pelimediassa oli ensimmäiseen osaan verrattuna himpun verran parempi, mutta pelistä löytyi edelleen omat vakavat ongelmansa. Siinä missä tällä kertaa ollaan selvästikin keskitytty pelattavuuden hiomiseen, niin kaikki ne osa-alueet, jotka tekivät ensimmäisestä osasta mielenkiintoisen, on jätetty puolivillaiseksi.
Pikajuoksu halki Shanghain
Suurin pettymykseni kohde on ehdottomasti pelin tarina. Ennen kuin joku älähtää ja luulee, että aion spoilata pelin tapahtumat alusta loppuun, niin ei ole pelkoa siitä. Sillä tässä pelissä ei ole tarinaa hädin tuskin ollenkaan. Eikä tämä valitettavasti ole vitsi. Asioita kyllä tapahtuu, mutta pelin tapahtumat ovat joko niin kliseisiä, ettei niistä kertominen ole vaivan arvoista, tai sitten mitään tarinanarvoista juonta ei yksinkertaisesti ole kuljetettavana. Sanalla sanoen juoni on sontaa. Mielestäni onkin erittäin surullista, että niin hyvin alkanut tarina kahdesta rikostaustaisesta, mutta kuitenkin hyvää tahtovista sankareista, jätetään täysin keskeneräiseksi.
Jos tarinaa täytyisi jotenkin kuvailla, niin alussa Kane & Lynch tapaavat toisensa pitkän tauon jälkeen. Lynch on nyt osana erästä paikallista rikosorganisaatiota ja hänellä on keikka hoidettavanaan. Kun tämä kyseinen keikka epäonnistuu (ja totta kai se epäonnistuu, kun tästä kaksikosta on kyse), niin ruvetaan pähkäilemään, miten ja minne kaksikko pääsee piiloutumaan nyt takkinsa Lynchille kääntäneeltä rikosorganisaatiolta. Samalla pohditaan, kuinka sankarit pystyvät pelastamaan Lynchin uuden tyttöystävän, joka nyt ikävästi vedetään koko soppaan sivullisena mukaan. Loppuosa tarinasta on yhtä piereskelyä ympäri Shanghaita ilman minkäänlaista järkeä tai motiivia. Kaiken lisäksi peli on myös huomattavasti ensimmäistä osaa lyhyempi, joten mitään pitkää seikkailua ei kannata odottaa. Koko hupi on mitä todennäköisimmin ohi jo ensimmäisen pelikerran jälkeen yhdessä illassa. Loppuratkaisukin on täyttä sontaa. Kunnon b-elokuvan loppu, jolla ei ratkaista juuri mitään ja se vähäinen tarina, mitä pelin aikana suoritetaan, jää täysin kesken. Noh, ainakin kolmannelle osalle (jos sellaista on edes tulossa) jätettiin ovet kivasti apposen auki tarinaa varten.
Pikajuoksu halki Shanghain
Suurin pettymykseni kohde on ehdottomasti pelin tarina. Ennen kuin joku älähtää ja luulee, että aion spoilata pelin tapahtumat alusta loppuun, niin ei ole pelkoa siitä. Sillä tässä pelissä ei ole tarinaa hädin tuskin ollenkaan. Eikä tämä valitettavasti ole vitsi. Asioita kyllä tapahtuu, mutta pelin tapahtumat ovat joko niin kliseisiä, ettei niistä kertominen ole vaivan arvoista, tai sitten mitään tarinanarvoista juonta ei yksinkertaisesti ole kuljetettavana. Sanalla sanoen juoni on sontaa. Mielestäni onkin erittäin surullista, että niin hyvin alkanut tarina kahdesta rikostaustaisesta, mutta kuitenkin hyvää tahtovista sankareista, jätetään täysin keskeneräiseksi.
Jos tarinaa täytyisi jotenkin kuvailla, niin alussa Kane & Lynch tapaavat toisensa pitkän tauon jälkeen. Lynch on nyt osana erästä paikallista rikosorganisaatiota ja hänellä on keikka hoidettavanaan. Kun tämä kyseinen keikka epäonnistuu (ja totta kai se epäonnistuu, kun tästä kaksikosta on kyse), niin ruvetaan pähkäilemään, miten ja minne kaksikko pääsee piiloutumaan nyt takkinsa Lynchille kääntäneeltä rikosorganisaatiolta. Samalla pohditaan, kuinka sankarit pystyvät pelastamaan Lynchin uuden tyttöystävän, joka nyt ikävästi vedetään koko soppaan sivullisena mukaan. Loppuosa tarinasta on yhtä piereskelyä ympäri Shanghaita ilman minkäänlaista järkeä tai motiivia. Kaiken lisäksi peli on myös huomattavasti ensimmäistä osaa lyhyempi, joten mitään pitkää seikkailua ei kannata odottaa. Koko hupi on mitä todennäköisimmin ohi jo ensimmäisen pelikerran jälkeen yhdessä illassa. Loppuratkaisukin on täyttä sontaa. Kunnon b-elokuvan loppu, jolla ei ratkaista juuri mitään ja se vähäinen tarina, mitä pelin aikana suoritetaan, jää täysin kesken. Noh, ainakin kolmannelle osalle (jos sellaista on edes tulossa) jätettiin ovet kivasti apposen auki tarinaa varten.
SinäTuubaPaska
Surkeasta tarinastaan huolimatta Kane & Lynch 2 tekee muilla osa-alueilla selkeästi parempaa duunia. Peli näyttää erittäin tyylikkäältä grafiikan ja efektien osalta. Efekteissä on lainattu ideoita videokameroista ja muusta kuvausvälineistöstä, sillä juostessa kuva heiluu ikään kuin joku seuraisi pelihahmoa kameran kanssa, räjähdyksissä kuva vääristyy ja säröytyy, sekä äänet alkavat suhista. Lisäksi kaikki ei-lapsiystävälliset kohteet (eli asiat, joilla TRMP:n videomiehet höystävät kiroiluaan), on sensuroitu pois kuvasta pikselipalkeilla. Lopputuloksena pelin ilme muistuttaa paljon sitä materiaalia, mitä esimerkiksi Youtubeen käyttäjät lataavat elämysmatkoiltaan. Kuvaus ei näytä sataprosenttisen kliiniseltä ja pientä häiriötä on kuvassa havaittavissa jo aiemmin mainituilla tavoilla. Kaikki pelaajat eivät oletettavasti pidä tästä ilmeen muutoksesta, mutta itse tykästyin tällaiseen rosoisempaan lookkiin täysin. Myös pelin mapit näyttävät aiempaa tyylikkäämmiltä. Tosin peli tapahtuu suurimmalta osin todella ahtaassa putkessa. Tästä huolimatta kadut vaikuttavat eloisammilta ja täydemmiltä ohikulkijoineen. Mutta siinä, missä peli hohtaa grafiikkansa puolesta, ääni- ja musiikkipuolella meno on aika tasapaksua. Taustakappaleista ei jää mieleen juuri ensimmäistäkään biisiä, mutta mikään biiseistä ei toisaalta särähdä korvaan ikävälläkään tavalla. Tasapaksua, kuten sanoin.
Pelattavuuteenkin on tehty parannuksia. Rekyyliä ei ole enää läheskään yhtä paljoa kuin mitä ensimmäisen osan ammuskelussa, joten taisteluista saa jotain jopa irti. Toiminnasta voi nauttia täysin siemauksin ilman, että tähtäystä tarvitsisi jatkuvasti korjailla lyhyiden burstien jälkeen. Myös downi-systeemi on laitettu uusiksi. Sen sijaan, että kaverin pitäisi käydä nostamassa kaatunut pelaaja ylös, voi pelaaja itse nousta takaisin jaloilleen kaaduttuaan. Tosin aina näin ei kannata toimia, sillä nouseva pelaaja on helppo kohde vihollisille. Jos pelaaja ottaa liikaa vahinkoa maissa ollessaan tai maista ylös noustessaan, lopullinen kuolema koittaa. Joten kun pelaaja kaatuu turvalleen, kannattaa yrittää joko raahautua suojan taakse piiloon tai ampua pahimmat uhkat pois ennen nousemista takaisin ylös. Vihollisten tekoälyyn on myös tehty parannuksia. Enää vihulaiset eivät kyki jatkuvasti suojassa, vaan konnat yrittävät taktikoida hajaantumalla pienempiin ryhmiin tai rynnimällä täyttä häkää päälle, kun pelaajat on ahdettu nurkkaan. Kehitys pelattavuuden suhteen on menossa ehdottomasti oikeaan suuntaan. Ensimmäistä osaa piinanneet turhauttavat piirteet on onnistuttu kitkemään jatko-osasta pois melko hyvin.
Surkeasta tarinastaan huolimatta Kane & Lynch 2 tekee muilla osa-alueilla selkeästi parempaa duunia. Peli näyttää erittäin tyylikkäältä grafiikan ja efektien osalta. Efekteissä on lainattu ideoita videokameroista ja muusta kuvausvälineistöstä, sillä juostessa kuva heiluu ikään kuin joku seuraisi pelihahmoa kameran kanssa, räjähdyksissä kuva vääristyy ja säröytyy, sekä äänet alkavat suhista. Lisäksi kaikki ei-lapsiystävälliset kohteet (eli asiat, joilla TRMP:n videomiehet höystävät kiroiluaan), on sensuroitu pois kuvasta pikselipalkeilla. Lopputuloksena pelin ilme muistuttaa paljon sitä materiaalia, mitä esimerkiksi Youtubeen käyttäjät lataavat elämysmatkoiltaan. Kuvaus ei näytä sataprosenttisen kliiniseltä ja pientä häiriötä on kuvassa havaittavissa jo aiemmin mainituilla tavoilla. Kaikki pelaajat eivät oletettavasti pidä tästä ilmeen muutoksesta, mutta itse tykästyin tällaiseen rosoisempaan lookkiin täysin. Myös pelin mapit näyttävät aiempaa tyylikkäämmiltä. Tosin peli tapahtuu suurimmalta osin todella ahtaassa putkessa. Tästä huolimatta kadut vaikuttavat eloisammilta ja täydemmiltä ohikulkijoineen. Mutta siinä, missä peli hohtaa grafiikkansa puolesta, ääni- ja musiikkipuolella meno on aika tasapaksua. Taustakappaleista ei jää mieleen juuri ensimmäistäkään biisiä, mutta mikään biiseistä ei toisaalta särähdä korvaan ikävälläkään tavalla. Tasapaksua, kuten sanoin.
Pelattavuuteenkin on tehty parannuksia. Rekyyliä ei ole enää läheskään yhtä paljoa kuin mitä ensimmäisen osan ammuskelussa, joten taisteluista saa jotain jopa irti. Toiminnasta voi nauttia täysin siemauksin ilman, että tähtäystä tarvitsisi jatkuvasti korjailla lyhyiden burstien jälkeen. Myös downi-systeemi on laitettu uusiksi. Sen sijaan, että kaverin pitäisi käydä nostamassa kaatunut pelaaja ylös, voi pelaaja itse nousta takaisin jaloilleen kaaduttuaan. Tosin aina näin ei kannata toimia, sillä nouseva pelaaja on helppo kohde vihollisille. Jos pelaaja ottaa liikaa vahinkoa maissa ollessaan tai maista ylös noustessaan, lopullinen kuolema koittaa. Joten kun pelaaja kaatuu turvalleen, kannattaa yrittää joko raahautua suojan taakse piiloon tai ampua pahimmat uhkat pois ennen nousemista takaisin ylös. Vihollisten tekoälyyn on myös tehty parannuksia. Enää vihulaiset eivät kyki jatkuvasti suojassa, vaan konnat yrittävät taktikoida hajaantumalla pienempiin ryhmiin tai rynnimällä täyttä häkää päälle, kun pelaajat on ahdettu nurkkaan. Kehitys pelattavuuden suhteen on menossa ehdottomasti oikeaan suuntaan. Ensimmäistä osaa piinanneet turhauttavat piirteet on onnistuttu kitkemään jatko-osasta pois melko hyvin.
Missä miehet ratsastaa?
Luojan kiitos, myös nettipeli on saanut kokea melkoisen kasvojenkohotuksen. Tuttu Fragile alliance on edelleen mukana, mutta tämän lisäksi pelattavana on nyt myös kaksi uutta pelimuotoa: Undercover Cop, ja Cops and Robbers. Undercover Cop moodissa säännöt ovat muuten samat kuin Fragile Alliancessa (etene ryhmässä ryöstöpaikalle, kahmi rahaa omaan taskuusi ja pakene joko tiimin kanssa tai sitten petturina kartalta pois), mutta Undercover Copissa yksi pelaajista on rosvoksi soluttautunut poliisi, jonka tehtävänä on seurata ryöstöä sivusta ja tappaa muut rosvot hengiltä rikoksen edistyessä. Cops and Robbersissa pelataan eräänlaista team deathmatchin ja lipunryöstön sekoitusta, jossa rosvotiimi yrittää saada ryöstettyä kartalla olevaa rahalastia, kun taas vastapuoli pelaa poliiseina ja yrittää estää ryöstöaikeet. Toisin kuin muissa pelimuodoissa, Cops and Robbersissa kuoleman jälkeen pääsee vielä spawnaamaan takaisin erään mukaan, riippumatta siitä kummassa joukkueessa on osallisena. Peliä pelataan joko niin kauan, että aika loppuu tai rosvot saavat pihistettyä kaiken rahan itselleen tai poliisit saavat pelastettua anastetut rahat parempaan talteen. Kaiken lisäksi Fragile Alliancea voi nyt pelata myös yksinpelinä niin kutsutussa Arcade moodissa, jossa muut ihmispelaajat korvataan boteilla. Tässä ei hirveästi ole järkeä, sillä hauskuus näissä pelimuodoissa tulee nimenomaan siitä, että räiskyttelyä pääsee harrastamaan muiden ihmispelaajien kanssa ympäri maailmaa. Josta myös termi “nettipeli” oletettavasti kertoo. Lagistakaan ei tarvitse murehtia, sillä nettikoodiin on tehty muutoksia siihen nähden mukavasti, että pelaaminen on sulavaa ja nopeilla yhteyksillä tarkkaa. Osumat rekisteröityvät tasan sinne, minne kuuluukin.
Onkin jokseenkin sääli, että kun pelimuotoja ja karttoja on lisätty roimasti lisää, pelaajia ei kuitenkaan löydy juuri ollenkaan. Kun peli julkaistiin, parin ensimmäisen viikon aikana pelejä riitti kellon ympäri ja matsin sai aloitettua silloin kuin se itse pelaajalle parhaiten sopi. Pari kuukautta myöhemmin yrittäessäni palata nettipelin pariin pienen tauon jälkeen, paikka oli autioitunut täysin. Matsia ei saanut alulle, vaikka kuinka yritti tai odotti. Syitä sille, miksi pelaajia ei enää alkuhuuman jälkeen riitä Kane & Lynch 2:n pariin, voi vain arvuutella. Ilmeisesti peli ei ole yhtä charmikas tai addiktiivinen kuin Black Opsit ja Bad Companyt, mitä ne nykyajan nuoret sitten ikinä pelaavatkaan. Sääli sikäli, sillä tästä nettipelistä olisi varmasti voinut tulla jotain suurenmoista, jos pelaajayhteisö olisi jaksanut pitää pelistä kiinni vähän pidempään. Noh, ainahan meillä on kampanjamoodi, jonka tällä kertaa voi vetää cooppina läpi myös verkon välityksellä. Ei tarvitse siis tyytyä pelkästään jaetun ruudun kaksinpeliin, josta monet ottivat nokkiinsa ensimmäisen pelin kohdalla.
Mitä tästä sitten jää käteen? Pelattavuudeltaan luja toimintapaketti, joka kattaa useita eri pelimuotoja niin yksinpelin kuin nettipelin osalta. Valitettavasti yksinpelin tarina jättää juonta halajavat pelaajat täysin kylmäksi. Nykyään peliä saa lukuisista eri ulkomaan nettikaupoista lähes ilmaiseksi, joten peli sopii hintansa puolesta jokaisen pelurin kukkarolle. Parhaiten pelistä saa irti mentaliteetilla “aivot narikkaan ja räiskimään“. Kunhan tarinalta ei odota liikoja, niin ei myöskään pety.
Lyhyesti:
Täysin päinvastainen tapaus, kuin mitä sarjan ensimmäinen peli.
Arvosana: 80/100
Hyvää:
+ Pelattavuus raudanluja
+ Visuaalinen ilme mielenkiintoista katseltavaa
+ Nettipeliin on ympätty paljon sisältöä
+ Miehekäs kokonaisuus
Huonoa:
- Tarina ja sen kerronta täysi susi
- Lyhyt kampanja
- Nettipelissä ei tarpeeksi pelaajia
- Äänissä toivomisen varaa
Luojan kiitos, myös nettipeli on saanut kokea melkoisen kasvojenkohotuksen. Tuttu Fragile alliance on edelleen mukana, mutta tämän lisäksi pelattavana on nyt myös kaksi uutta pelimuotoa: Undercover Cop, ja Cops and Robbers. Undercover Cop moodissa säännöt ovat muuten samat kuin Fragile Alliancessa (etene ryhmässä ryöstöpaikalle, kahmi rahaa omaan taskuusi ja pakene joko tiimin kanssa tai sitten petturina kartalta pois), mutta Undercover Copissa yksi pelaajista on rosvoksi soluttautunut poliisi, jonka tehtävänä on seurata ryöstöä sivusta ja tappaa muut rosvot hengiltä rikoksen edistyessä. Cops and Robbersissa pelataan eräänlaista team deathmatchin ja lipunryöstön sekoitusta, jossa rosvotiimi yrittää saada ryöstettyä kartalla olevaa rahalastia, kun taas vastapuoli pelaa poliiseina ja yrittää estää ryöstöaikeet. Toisin kuin muissa pelimuodoissa, Cops and Robbersissa kuoleman jälkeen pääsee vielä spawnaamaan takaisin erään mukaan, riippumatta siitä kummassa joukkueessa on osallisena. Peliä pelataan joko niin kauan, että aika loppuu tai rosvot saavat pihistettyä kaiken rahan itselleen tai poliisit saavat pelastettua anastetut rahat parempaan talteen. Kaiken lisäksi Fragile Alliancea voi nyt pelata myös yksinpelinä niin kutsutussa Arcade moodissa, jossa muut ihmispelaajat korvataan boteilla. Tässä ei hirveästi ole järkeä, sillä hauskuus näissä pelimuodoissa tulee nimenomaan siitä, että räiskyttelyä pääsee harrastamaan muiden ihmispelaajien kanssa ympäri maailmaa. Josta myös termi “nettipeli” oletettavasti kertoo. Lagistakaan ei tarvitse murehtia, sillä nettikoodiin on tehty muutoksia siihen nähden mukavasti, että pelaaminen on sulavaa ja nopeilla yhteyksillä tarkkaa. Osumat rekisteröityvät tasan sinne, minne kuuluukin.
Onkin jokseenkin sääli, että kun pelimuotoja ja karttoja on lisätty roimasti lisää, pelaajia ei kuitenkaan löydy juuri ollenkaan. Kun peli julkaistiin, parin ensimmäisen viikon aikana pelejä riitti kellon ympäri ja matsin sai aloitettua silloin kuin se itse pelaajalle parhaiten sopi. Pari kuukautta myöhemmin yrittäessäni palata nettipelin pariin pienen tauon jälkeen, paikka oli autioitunut täysin. Matsia ei saanut alulle, vaikka kuinka yritti tai odotti. Syitä sille, miksi pelaajia ei enää alkuhuuman jälkeen riitä Kane & Lynch 2:n pariin, voi vain arvuutella. Ilmeisesti peli ei ole yhtä charmikas tai addiktiivinen kuin Black Opsit ja Bad Companyt, mitä ne nykyajan nuoret sitten ikinä pelaavatkaan. Sääli sikäli, sillä tästä nettipelistä olisi varmasti voinut tulla jotain suurenmoista, jos pelaajayhteisö olisi jaksanut pitää pelistä kiinni vähän pidempään. Noh, ainahan meillä on kampanjamoodi, jonka tällä kertaa voi vetää cooppina läpi myös verkon välityksellä. Ei tarvitse siis tyytyä pelkästään jaetun ruudun kaksinpeliin, josta monet ottivat nokkiinsa ensimmäisen pelin kohdalla.
Mitä tästä sitten jää käteen? Pelattavuudeltaan luja toimintapaketti, joka kattaa useita eri pelimuotoja niin yksinpelin kuin nettipelin osalta. Valitettavasti yksinpelin tarina jättää juonta halajavat pelaajat täysin kylmäksi. Nykyään peliä saa lukuisista eri ulkomaan nettikaupoista lähes ilmaiseksi, joten peli sopii hintansa puolesta jokaisen pelurin kukkarolle. Parhaiten pelistä saa irti mentaliteetilla “aivot narikkaan ja räiskimään“. Kunhan tarinalta ei odota liikoja, niin ei myöskään pety.
Lyhyesti:
Täysin päinvastainen tapaus, kuin mitä sarjan ensimmäinen peli.
Arvosana: 80/100
Hyvää:
+ Pelattavuus raudanluja
+ Visuaalinen ilme mielenkiintoista katseltavaa
+ Nettipeliin on ympätty paljon sisältöä
+ Miehekäs kokonaisuus
Huonoa:
- Tarina ja sen kerronta täysi susi
- Lyhyt kampanja
- Nettipelissä ei tarpeeksi pelaajia
- Äänissä toivomisen varaa
RSS Feed
